KKO/1994/121

1994 false KKO:1994:121 Takavarikkoon otettu henkilöauto oli noin yhden vuoden yhdeksän kuukauden ajan seisonut ulkosalla poliisiaseman pihalla. Auto oli takavarikoimisaikaan ollut ajokuntoinen, mutta kun se palautettiin omistajalleen se oli ruoste- ja homevaurioiden johdosta niin huonokuntoinen, että se oli romutettava. Poliisiaseman säilytysmahdollisuuksista riippumatta viranomaisten ei katsottu noudattaneen kohtuudella asetettavia vaatimuksia auton säilyttämisessä. Valtio velvoitettiin korvaamaan omistajan vahinko. VahL 3 luku 2 § PakkokeinoL 4 luku 10 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Mustasaaren kihlakunnanoikeudessa A kertoi valtiolle ja Posion piirin nimismiehelle Kalle Laivamaalle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että hänen omistamansa Mercedes Benz merkkinen henkilöauto oli luvattomasti otettu käyttöön. A oli tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja Posion piirin nimismies oli 13.10.1989 ottanut auton takavarikkoon henkilöltä, jonka hallussa auto silloin oli. A:n ilmoitus ei kuitenkaan johtanut syytteeseen tätä henkilöä vastaan, ja takavarikko oli kumottu 23.1.

1. Auto oli kuitenkin edelleen jäänyt poliisin haltuun pakkokeinolain 4 luvun 17 §:n nojalla kunnes riita paremmasta oikeudesta siihen oli ratkaistu. Vasta sen jälkeen kun Mustasaaren kihlakunnanoikeus oli 10.7.1991 hylännyt A:ta vastaan väärästä ilmiannosta ajetun syytteen, auto oli luovutettu A:lle oikeuden annettua tästä määräyksen. A oli ostanut puheena olevan vuoden 1974 mallia olevan auton heinäkuussa 1988 14 500 markan hinnasta ja sen jälkeen ostanut siihen vaihtomoottorin. A oli ajanut autolla noin 100 000 kilometriä. Auto oli ollut täysin ajokuntoinen kun se otettiin takavarikkoon. Auto oli koko ajan ollut Posion nimismiehen hallussa ja sitä oli nimismiehen toimesta säilytetty huolimattomasti siten, että se oli koko ajan ollut ulkona, eikä sillä siitä huolimatta ollut ajettu eikä sitä ollut tuuletettu kosteusvaurioiden estämiseksi, mistä oli ollut seurauksena auton vaurioituminen käyttökelvottomaksi. Takavarikon kumoamisen jälkeen auto oli ollut täysin romu. Koska autoa oli säilytetty takavarikkoaikana Posion nimismiespiirissä, Posion piirin nimismies oli vastuussa autolle tuona aikana sattuneesta vahingosta. Auton huolellinen säilyttäminen ja valvonta oli täysin laiminlyöty. Valtio oli työnantajana vastuussa vahingosta. Vaatimus perustui myös siihen, etteivät valtion viranomaiset olleet asianmukaisesti huolehtineet takavarikoidusta autosta. A vaati sen vuoksi, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle vahingonkorvauksena auton arvona 13 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä. Mustasaaren kihlakunnanoikeuden päätös 18.2.1993 Kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n Mercedes Benz merkkinen henkilöauto oli keskusrikospoliisin toimesta pantu takavarikkoon 13.10.
2. Takavarikko oli jatkunut 23.1.1990 saakka, mutta auto oli keskusrikospoliisin toimesta pysytetty poliisin huostassa 10.7.1991 saakka. Auto oli takavarikon alkaessa ajokunnossa, mutta A:n saadessa auton uudelleen käyttöönsä 10.7.1991 auto oli ollut niin huonokuntoinen, että se oli ollut pakko romuttaa. Jutussa oli selvitetty, että nimismiehellä ei ollut osoittaa autolle lämmintä säilytyspaikkaa, eikä kohtuudella voitu vaatia, että nimismiehen toimesta autolla ajettaisiin pari kertaa viikossa takavarikon kestäessä. Näin ollen kihlakunnanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, ettei nimismies ollut noudattanut niitä vaatimuksia, jotka auton säilyttämiselle voidaan kohtuudella asettaa. Sen vuoksi ja kun kannetta ei ole perustettu siihen seikkaan, että auto oli ollut poliisin hallussa tarpeettoman pitkän ajan, kihlakunnanoikeus huomioonottaen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n säännökset hylkäsi kanteen. Vaasan hovioikeuden tuomio 27.9.1993 A valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne hyväksytään. Lisäperusteluna kihlakunnanoikeuden päätökseen hovioikeus lausui, että kyseessä oleva auto oli jäänyt 23.1.1990 kumotun takavarikon jälkeen poliisin huostaan pakkokeinolain 4 luvun 17 §:n nojalla, koska auton omistussuhde oli katsottu riitaiseksi. Tuolloin ei ollut ollut tiedossa, kuinka kauan autoa tullaan poliisin hallussa säilyttämään. Auto oli ollut vuosimallia 1974 ja sen oli näytetty olleen lokakuussa 1989 ajokuntoinen, mutta sen arvo oli kuitenkin ollut vähäinen. Näillä ja kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, kuten kihlakunnanoikeuskin, että Posion piirin nimismies oli noudattanut auton säilyttämiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Sen vuoksi hovioikeus jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi. Eri mieltä olleen hovioikeudenneuvos Halmelinnan lausunto: A on jutussa selvittänyt, että hänen omistamansa henkilöauto on ollut joko takavarikoituna tai muuten poliisin huostassa 13.10.1989 - 10.7.
3. Auto on ollut takavarikoimisaikaan ajokuntoinen, mutta A:n saadessa sen haltuunsa niin huonokuntoinen, että se on ollut romutettava. A on selvittänyt, ettei välttämättömiäkään toimenpiteitä auton arvon säilyttämiseksi ollut tehty, vaan auto oli ruostunut ja sisätiloiltaan homehtunut. Auton päälle oli talvisaikaan keräytynyt lunta. Valtio, sen laiminlyödessä kohtuullisetkin toimenpiteet takavarikkoon ja huostaan otetun esineen arvon säilyttämiseksi, on velvollinen suorittamaan A:lle tämän kärsimästä vahingosta korvauksen. Todistajankertomuksin A on selvittänyt auton arvon olleen takavarikon alkaessa noin 10 000 markkaa ja että hän on saanut romusta 300 markkaa. Sen vuoksi, kumoten kihlakunnanoikeuden päätöksen, vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla velvoitan valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi 9 700 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 20.10.1992 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 24.2.
4. Valituksessaan A on pyytänyt, että hänen kanteensa hyväksytään. Vaasan lääninhallitus on valtion puolesta antanut pyydetyn vastauksen vaatien valituksen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 16.11.1994 Perustelut A:n auto on ollut Posion nimismiespiirin huostassa 13.10.1989 - 10.7.1991, ensin pakkokeinolain nojalla takavarikoituna ja sen jälkeen saman lain 4 luvun 17 §:n nojalla, koska poliisiviranomaisilla ei ole ollut varmuutta auton oikeasta omistajasta. Kun auto on takavarikoitu, se on ollut ajokuntoinen ja sisätiloiltaan ikäänsä nähden melko hyväkuntoinen. A:n saadessa auton takaisin se on ollut ruoste- ja homevaurioiden johdosta niin huonokuntoinen, että se on ollut romutettava. Posion nimismiespiirissä autoa oli säilytetty koko edellä mainitun ajan ulkosalla. Pakkokeinolain 4 luvun 10 §:n 2 momentin mukaan takavarikoitu esine on säilytettävä sellaisenaan ja hoidettava niin, ettei sitä käytetä väärin. Posion nimismiespiirin säilytysmahdollisuuksista riippumatta viranomaisilla on ollut velvollisuus pakkokeinolain nojalla julkista valtaa käytettäessä toimia niin, ettei haltuun otettu omaisuus vahingoitu. Posion nimismiespiirissä ei ole noudatettu A:n autoa säilytettäessä sellaisia vaatimuksia, joita käytetyn auton pitkäaikaiselle ulkona säilyttämiselle voidaan kohtuudella asettaa. Tämän vuoksi valtio on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:lle tästä aiheutuneen vahingon. Auton arvo on säilytyksen epäasianmukaisuuden johdosta alentunut Korkeimman oikeuden arvion mukaan 10 000 markalla. Tuomiolauselma Kihlakunnanoikeuden päätös ja hovioikeuden tuomio kumotaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi 10 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 20.10.1992 lukien. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Halmelinna (eri mieltä), Raija Liljenfeldt ja Pentti. Esittelijä Marjatta Berg. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Taipale, Suhonen, Wirilander ja Pellinen. Esittelijä Mats Wiklund.