KKO/1994/126

1994 false KKO:1994:126 Työntekijä, joka oli lomautuksen tullessa voimaan saanut hyväkseen säädetyn lomautusilmoitusajan, mutta ei työsopimuksen mukaista irtisanomisaikaa, oli irtisanottu lomautusaikana. Lomakorvausta irtisanomisajalta pidettiin työsopimuslain 42 §:n 2 momentissa tarkoitettuna irtisanomisajan palkan menetyksestä aiheutuneena vahinkona. TSL 42 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Oulun raastuvanoikeudessa A kertoi Rakentajan mittakaluste Oy:lle ja valtiolle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että hän oli työskennellyt 1.8.1988 lukien työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa. Yhtiö oli 17.1.1992 antamansa lomautusilmoituksen perusteella lomauttanut A:n 1.2.1992 lukien. Yhtiö oli tämän jälkeen 4.3.1992 lomautuksen yhä jatkuessa irtisanonut A:n työsopimuksen. A:n kahden kuukauden irtisanomisaika oli siten päättynyt 4.5.

1. Työsuhteen päättyessä A:lle oli jäänyt palkkasaatavia yhtiöltä. Oulun työvoimapiirin toimisto oli 25.8.1992 antamallaan päätöksellä maksanut A:lle palkkaturvana 10 088,21 markkaa. Työvoimapiiri ei kuitenkaan ollut maksanut A:lle irtisanomisajalta kuuluvaa lomakorvausta eikä irtisanomisaikaan sisältyvää puusepänteollisuuden työehtosopimuksen mukaista arkipyhäkorvausta toiselta pääsiäispäivältä 20.4.
2. Yhtiö oli työsopimuslain 42 §:n 2 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:lle irtisanomisajan palkan menettämisestä aiheutuneena vahinkona lomakorvauksen irtisanomisajalta. Näillä perusteilla A vaati, että hänellä vahvistetaan olevan oikeus saada edellä mainitut lomakorvaus ja arkipyhäkorvaus. A vaati myös, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle ajalta 4.
3. - 4.5.1992 lomakorvauksena 1 387,26 markkaa ja arkipyhäkorvauksena toiselta pääsiäispäivältä 293,60 markkaa eli yhteensä 1 680,86 markkaa 16 prosentin korkoineen 4.5.1992 lukien. Raastuvanoikeuden päätös 14.4.1993 Raastuvanoikeus, jossa Oulun työvoimapiirin toimisto vastusti kannetta lausui, että A oli ollut työsuhteessa yhtiöön 1.8.1988 lukien. A:lle oli ilmoitettu lomautuksesta 17.1.1992 ja lomautus oli alkanut 1.2.
4. Lomautusaikana A oli saanut tiedon irtisanomisestaan 4.3.
5. A:lle oli maksettu palkkaturvana lomakorvausta ajalta 1.4.1991 - 29.2.
6. Vuosilomalain mukaan työssäolopäivien veroisina päivinä pidetään vuosilomaa määrättäessä myös niitä työpäiviä, joina työntekijä työsuhteen kestäessä on ollut estynyt työtä suorittamasta lomauttamisen takia, kuitenkin enintään 30 päivää kerrallaan. A oli ollut oikeutettu 28 vuosilomapäivää vastaavaan lomakorvaukseen ajalta 1.4.1991 - 29.2.
7. A:n irtisanomisaika oli ollut kolme kuukautta. A oli saanut hyväkseen palkallisena 14 päivän lomautusilmoitusajan, minkä lisäksi hänelle oli korvattu palkanmenetys ajalta 4.
8. -19.4.
9. A:n oikeus saada irtisanomisajalta palkkaa tai sen menetyksestä korvausta oli tuolloin tullut täytetyksi eikä A:lla ollut enää oikeutta saada arkipyhäkorvausta toiselta pääsiäispäivältä 20.4.
10. Tämän vuoksi raastuvanoikeus hylkäsi kanteen. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 30.9.1993 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A oli lomautettu taloudellisten ja tuotannollisten syiden johdosta 17.1.1992 tehdyn lomautusilmoituksen perusteella 1.2.1992 alkaen toistaiseksi. Yhtiö oli samasta syystä irtisanonut A:n työsopimuksen 4.3.1992 A:lle tiedoksi annetulla ilmoituksella. Kun A:n irtisanomisaika oli ollut kaksi kuukautta, hänen työsuhteensa oli päättynyt 4.5.
11. Loma- ja arkipyhäkorvaus irtisanomisajan 4.
12. - 4.5.1992 palkkaukseen kuuluvana etuutena A oli katsonut, että hänellä oli oikeus saada loma- ja arkipyhäkorvaus irtisanomisajalta 4.
13. -4.5.1992, koska työsopimuslain 27 §:n 1 momentin mukaan työnantajan oli maksettava irtisanomisajan palkkaus myös lomautetulle työntekijälle. A oli ollut lomautettuna irtisanomisen tapahtuessa. Lomauttaminen oli jatkunut työsuhteen päättymiseen saakka. Työsopimuslain 30 §:n 1 momentin mukaan palkanmaksu lomautetulle työntekijälle keskeytetään toistaiseksi. Työsopimuslain ja huoneenvuokralain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä numero 228/69 on todettu, että lakiehdotuksen lomautusta koskevan säännöksen mukaan työntekijälle ei tarvitse maksaa palkkaa siltäkään osin kuin lomautusaika on samalla työsopimuksen irtisanomisen ja lakkaamisen välistä aikaa. Tästä syystä katsottiin kohtuulliseksi ottaa lain 42 §:ään säännös työntekijän oikeudesta saada korvausta siitä, ettei hän lomautettaessa ollut saanut hyväkseen palkallista irtisanomisaikaa. Lain esitöistä käy näin ollen selville, että lomautetun työntekijän oikeuteen saada irtisanomisajalta palkkaa on tarkoitettu sovellettavaksi työsopimuslain 30 §:n 1 momentin eikä 27 §:n 1 momentin säännöstä. Yhtiöllä ei siten ollut ollut velvollisuutta maksaa A:lle palkkaa irtisanomisajalta 4.
14. - 4.5.
15. Vaikka lomautetulla työntekijällä ei edellä lausutun mukaan ollut oikeutta saada palkkaa lomautuspäiviltä, hänellä oli vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 10 kohdassa säädetyin edellytyksin oikeus lomautuspäivien osalta vuosilomaan ja lomakorvaukseen. Saman momentin 9 kohdassa säädetään muusta syystä työstä poissaolevan vastaavasta oikeudesta. Kun A oli ensin lomautettu ja vasta myöhemmin irtisanottu, häneen oli sovellettava 10 kohdan säännöstä. Sanotun säännöksen mukaan lomakorvausta määrättäessä A:n työssäolopäivien veroisiksi päiviksi oli katsottava 30 lomautuksen alkamisen jälkeistä päivää. A:n lomautus oli alkanut 1.2.
16. Helmikuussa oli ollut 20 työpäivää. Maaliskuun osalle oli näin jäänyt vain 10 sellaista päivää, jotka oli katsottava työssäolopäivien veroisiksi päiviksi. Toukokuun osalle tällaisia päiviä ei ollut jäänyt lainkaan. Kun työntekijällä on vuosilomalain 3 §:n 1 ja 3 momentin sekä 10 §:n 1 momentin mukaan oikeus saada lomakorvaus sellaisilta kalenterikuukausilta, joiden aikana hänellä on ollut vähintään 14 työssäolopäivän veroista päivää, A:lla ei ollut oikeutta saada lomakorvausta maalis- ja huhtikuulta
17. Edellä lausutun mukaan yhtiöllä ei ollut ollut velvollisuutta maksaa lomautettuna olleelle A:lle palkkaa irtisanomisajalta. Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen (13.4.1990) 15 §:n 6 kohdan mukaan työnantajan oli kuitenkin maksettava työntekijälle arkipyhäkorvaus enintään 30 vuorokautta kestäneen lomautuksen aikana sattuvalta arkipyhältä. A oli vaatinut korvausta 20.4.1992 olleelta arkipyhältä. Hänen lomautuksensa oli tuolloin kestänyt jo enemmän kuin 30 päivää. A:lla ei näin ollen ollut oikeutta saada työehtosopimuksen mukaista korvausta arkipyhältä 20.4.1992 sillä perusteella, että sanottu päivä oli sisältynyt A:n irtisanomisaikaan. Vahingonkorvaus irtisanomisajan palkkauksen menettämisestä työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan A oli katsonut, että hänellä oli työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan oikeus saada työnantajalta korvaus lomauttamisen johdosta menettämistään irtisanomisajan palkkaukseen kuuluvista loma- ja arkipyhäkorvauksesta. Työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan työntekijälle, jonka lomauttaminen on tullut voimaan hänen saamattaan hyväkseen työsopimuksen mukaista irtisanomisaikaa ja jonka työsopimuksen työnantaja irtisanoo ennen lomautuksen päättymistä, on korvattava irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä aiheutunut vahinko, ellei toisin ole sovittu. Säännöksen tarkoitus oli saattaa työntekijä samaan asemaan, missä hän olisi ollut, jos hänet olisi lomauttamisen asemesta irtisanottu. Jos A olisi irtisanottu lomauttamisen asemesta, hänen työsuhteensa olisi päättynyt 17.3.1992 ja hänellä olisi ollut oikeus saada irtisanomisajan palkkaus lomakorvauksineen 17.
18. ja 17.3.1992 väliseltä ajalta. Hänelle oli jo maksettu lomakorvaus tammi- ja helmikuulta
19. Hänelle olisi kertynyt seuranneen maaliskuun aikana vain 12 lomakorvaukseen oikeuttavaa työssäolo- tai siihen verrattavaa päivää. Vuosilomalain 3 §:n 1 ja 3 momentin sekä 10 §:n 1 momentin mukaan hänellä ei olisi ollut oikeutta saada lomakorvausta maaliskuulta
20. Hänelle ei siten ollut aiheutunut lomakorvauksen menettämisestä johtuvaa työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan korvattavaa vahinkoa. Kun A:n työsuhde olisi päättynyt 17.3.1992, jos hänet olisi irtisanottu lomauttamisen asemesta, hänellä ei olisi ollut oikeutta saada palkkaa 20.4.1992 olleelta arkipyhältä. Näin ollen hänelle ei ollut aiheutunut työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan korvattavaa vahinkoa myöskään arkipyhäkorvauksen menettämisestä. Tämän vuoksi hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati vahvistettavaksi, että hänellä oli oikeus saada irtisanomisajalta lomakorvaus 1 387,26 markkaa ja arkipyhäkorvaus 293,60 markkaa, kumpikin määrä 16 prosentin korkoineen 4.5.1992 lukien, sekä yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle sanotut määrät. Työministeriö vastasi valitukseen. Yhtiö ei antanut pyydettyä vastausta. Muutoksenhaulle säädetyn määräajan jälkeen A toimitti Korkeimpaan oikeuteen vastineeksi työministeriön vastaukseen tarkoitetun kirjoituksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.12.1994 Käsittelyratkaisu Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännösten mukaan muutoksenhakijalla ei ole oikeutta vastata muutoksenhakemukseen annettuun vastaukseen. Sen vuoksi Korkein oikeus jättää huomiotta A:n vastineeksi tarkoitetun kirjoituksen. A:n valtiota vastaan esittämä korkovaatimus jätetään vasta täällä tehtynä tutkimatta. Pääasiaratkaisu Perustelut Yhtiö on 17.1.1992 antamansa lomautusilmoituksen mukaisesti lomauttanut A:n 1.2.1992 alkaen toistaiseksi. Lomautuksen kestäessä yhtiö on 4.3.1992 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 4.5.
21. A ei ole saanut hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa kahden kuukauden irtisanomisaikaa lomautuksen tullessa voimaan. Työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaan työntekijällä on tällaisessa tapauksessa oikeus saada korvaus irtisanomisajan palkan tai sen osan menettämisestä aiheutuneesta vahingosta. Edellä mainitun säännöksen tarkoitus on, että lomautusaikana irtisanottu työntekijä saa korvauksen siitä, ettei hän lomautettaessa ole saanut hyväkseen palkallista irtisanomisaikaa. Irtisanomisajan palkan menettämisestä aiheutuneella vahingolla tarkoitetaan siten kaikkia niitä palkkaetuja, jotka lomautusaikana irtisanottu työntekijä voisi normaalisti ansaita irtisanomisaikana, ellei hän tuolloin olisi lomautettuna. Näin ollen tällaisena vahinkona tulee korvata myös lomakorvaus irtisanomisajalta. A on saanut hyväkseen 14 päivän lomautusilmoitusajan ja hänelle on tuolta ajalta maksettu lomakorvaus. Hänelle vielä maksamatta oleva lomakorvaus on laskettava ajalta 4.
22. - 19.4.
23. A:lla on tämän mukaisesti oikeus saada korvaus menettämästään lomakorvauksesta maaliskuulta 1992, mutta ei seuranneelta huhtikuulta, jonka aikana hänelle ei olisi kertynyt 14 työssäolo- tai siihen verrattavaa päivää. A:n lomaoikeus maaliskuulta 1992 on ollut kaksi ja puoli päivää ja hänen tuntipalkkansa 36,70 markkaa. A:n työsuhteeseen sovellettuun puusepänteollisuuden työehtosopimukseen 1990 - 1992 liittyneen lomapalkkasopimuksen 19 §:n mukaan kerroin, jolla lomakorvaus tässä tapauksessa lasketaan on 23,5 ja A:n menettämä lomakorvaus näin ollen 862,45 markkaa. Toinen pääsiäispäivä 20.4.1992 ei ole sisältynyt korvattavaan aikaan. A:lla ei ole oikeutta saada vaatimaansa arkipyhäkorvausta tuolta päivältä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkan menettämisestä aiheutuneena vahinkona lomakorvausta 862,45 markkaa 16 prosentin korkoineen 4.5.1992 lukien. Valtiota vastaan vahvistetaan, että A:lla on yhtiöltä 862,45 markan saatava. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lehtonen, Kankkunen ja Nenonen. Esittelijä Tapio Alkula. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Suhonen, Wirilander ja Pellinen. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.