KKO/1994/138

1994 false KKO:1994:138 Pankki oli tilan valtiolle lunastamisen johdosta menettänyt saamisensa vakuutena olleen kiinnityspanttioikeuden. Pankki ei ollut saanut erityistiedoksiantoa lunastuskorvauksen tallettamisesta eikä sen vuoksi ollut määräajassa valvonut oikeuttaan korvaukseen. Lunastustoimituksen vireilletulo ei ollut ilmennyt pankin tämän jälkeen hankkimasta rasitustodistuksesta. Pankilla ei katsottu olleen erityistä aihetta seurata virallisessa lehdessä julkaistavia kuulutuksia tai ottaa muutoinkaan selvää tilaan mahdollisesti kohdistuvista lunastushankkeista. Kun pankki oli esittänyt lunastuslain 69 §:n 1 momentin mukaisen korvausvaatimuksensa valtiolle vuoden kuluessa siitä kun se oli tosiasiallisesti saanut tiedon lunastuksesta, pankilla oli oikeus saada valtiolta korvaus oikeudenmenetyksestään. LunastusL 69 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa Kansallis-Osake-Pankki (pankki) kertoi valtiolle 9.10.1990 tiedoksi annetun haasteen perusteella, että se oli 17.8.1987 allekirjoitetulla velkakirjalla myöntänyt asianajaja A:lle perustettavan yhtiön lukuun 1 000 000 markan lainan ja vastaanottanut lainan vakuudeksi A:n perustettavan yhtiön lukuun allekirjoittamalla, 18.8.1987 päivätyllä yleispanttaussitoumuksella panttaamat Pielaveden kunnan Taipaleen kylässä olevaan Salolan tilaan RN:o 2:94 kiinnitetyt, pääomiltaan yhteensä 1 000 000 markan haltijavelkakirjat, jotka olivat jääneet pankin haltuun. Salolan tila oli 26.11.1987 päättyneessä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (lunastuslain) mukaan suoritetussa lunastustoimituksessa omistusoikeuksin lunastettu valtiolle. Valtio oli velvoitettu suorittamaan A:lle perustettavan yhtiön lukuun lunastuskorvaukseksi 785 323 markkaa, joka oli määrätty talletettavaksi Kuopion lääninhallitukseen. Lunastuskorvauksen tallettamista koskeva kuulutus oli Kuopion lääninhallituksen toimesta julkaistu 1.2.1988 ilmestyneessä virallisen lehden numerossa. Kuulutuksessa oli kehotettu oikeudenhaltijoita määräajassa esittämään lunastuskorvausta koskevat vaatimuksensa. Lääninhallitus oli lisäksi ilmoittanut korvauksen tallettamisesta kirjeitse muun muassa A:lle, mutta ei pankille. Määräajan jälkeen lääninhallitus oli suorittanut talletetun lunastuskorvauksen A:lle. Pankki oli saanut 9.2.1990 tietää Salolan tilan lunastuksesta sekä lunastuskorvauksen suorittamisesta A:lle. Pankki ei ollut aikaisemmin tiennyt lunastuskorvauksen tallettamisesta eikä siten ollut voinut määräajassa valvoa oikeuttaan korvaukseen. Pankki oli 7.3.1990 annetun lainhakupäätöksen perusteella yrittänyt periä saamisensa jäännöspääoman 900 000 markkaa korkoineen A:n perustamalta Pielasääksi Oy nimiseltä yhtiöltä, joka oli 5.4.1988 ottanut vastatakseen A:lle perustettavan yhtiön lukuun myönnetystä lainasta, mutta yhtiö oli 13.8.1990 toimitetussa ulosottoyrityksessä todettu varattomaksi. Lunastuksen johdosta Salolan tila oli vapautunut sitä rasittaneista kiinnityksistä. Pankki lausui, että sillä oli lunastuslain 69 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada valtion varoista korvaus oikeudenmenetyksestään. Pankki oli esittänyt korvausvaatimuksensa valtiolle Kuopion lääninhallitukseen 22.2.1990 saapuneessa kirjeessä eli yhden vuoden kuluessa lunastuksesta tiedon saatuaan. Näin ollen vaatimus oli esitetty puheena olevassa säännöksessä säädetyssä määräajassa. Näillä perusteilla pankki vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan sille korvausta 792 161,85 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.5.1988 lukien. Vastaus Valtio kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Valtio katsoi pankin saaneen tiedon lunastuskorvauksen tallettamisesta tiedoksiannosta hallintoasioissa annetun lain 22 §:n 3 momentin mukaisesti 8.2.1988 eli seitsemäntenä päivänä siitä päivästä, jona korvauksen tallettamista koskenut kuulutus oli julkaistu virallisessa lehdessä. Pankki oli esittänyt korvausvaatimuksensa Kuopion lääninhallitukselle vasta 22.2.1990 saapuneessa kirjeessä eli enemmän kuin yhden vuoden kuluttua tiedoksisaannista lukien. Pankki oli siten menettänyt oikeutensa korvaukseen. Raastuvanoikeuden päätös 30.10.1991 Raastuvanoikeus lausui, että lunastuslain mukaan korvaus lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä suoritettavaksi sille, jolle lunastettava omaisuus lunastustoimituksen alkaessa kuului. Kun kiinteistö lunastetaan kokonaan, siitä suoritettava kertakaikkinen kohteenkorvaus on määrättävä talletettavaksi. Velkojalla ja muulla oikeudenomistajalla on talletettuun korvaukseen sama oikeus kuin hänellä oli oikeuden kohteena olleeseen omaisuuteen. Lunastuslain 68 §:n mukaan, kun korvaus on talletettu velkojien etujen suojaamiseksi, ulosotonhaltijan on annettava tallettamisesta tieto virallisessa lehdessä julkaistavalla yleistiedoksiannolla sekä lisäksi kullekin asianomaiselle oikeudenhaltijalle, jonka osoite tiedetään, erityistiedoksiantona. Jos oikeudenhaltija haluaa käyttää oikeuttaan, hänen on tehtävä korvausta koskeva vaatimuksensa kolmen kuukauden kuluessa tallettamisesta tiedon saatuaan ja samalla esitettävä tarpeellinen selvitys oikeudestaan. Jos oikeudenhaltija, jolle ei ole voitu antaa tallettamisesta tietoa erityistiedoksiantona, osoittaa kärsineensä oikeudenmenetyksen sen vuoksi, ettei hän ole voinut valvoa oikeuttaan korvaukseen, menetys on korvattava valtion varoista, mikäli oikeudenhaltija sitä vaatii vuoden kuluessa lunastuksesta tiedon saatuaan. Tiedoksiannosta hallintoasioissa annetun lain 22 §:n 3 momentin mukaan yleistiedoksiannossa katsotaan tiedoksisaannin tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä päivästä, jona asiakirja on julkaistu virallisessa lehdessä tai kuulutus pantu ilmoitustaululle. Kuulutus lunastustoimituksessa määrätystä lunastuskorvauksen tallettamisesta oli julkaistu virallisen lehden 1.2.1988 ilmestyneessä numerossa. Edellä mainitun lainkohdan mukaan pankin oli katsottava saaneen tiedon Salolan tilan lunastuksesta ja sen perusteella tehdystä lunastuskorvauksen tallettamisesta viimeistään 8.2.

1. Kuopion lääninhallitukselle toimitetuista asiakirjoista ei ole ilmennyt, että pankki oli ollut Salolan tilaan kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen haltija, eikä lääninhallitus näin ollen ole voinut antaa tallettamisesta erityistiedoksiantoa pankille. Kuulutusmenettelyllä oli tarkoitettu turvata tuntemattomien velkojien ja muiden oikeudenomistajien oikeudet. Pankin Kuopion lääninhallitukselle osoittama 20.2.1990 päivätty korvausvaatimus oli valtion ilmoituksen mukaan saapunut lääninhallitukselle 22.2.
2. Pankin korvausvaatimus oli siten esitetty myöhään. Edellä lausutuilla perusteluilla raastuvanoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 12.5.1993 Hovioikeudessa Kansallis-Osake-Pankki vaati raastuvanoikeuden päätöksen kumoamista ja kanteen hyväksymistä. Vastauksessaan valtio vaati pankin valituksen hylkäämistä. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Kansallis-Osake-Pankille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati kanteen hyväksymistä. Valtio vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.12.1994 Perustelut Lunastuksen kohteena ollut Salolan tila RN:o 2:94 on kiinnityksen perusteella ollut panttina Kansallis-Osake-Pankin saamisesta. Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (lunastuslain) 67 §:n nojalla pankilla on ollut velkojana sama oikeus talletettuun lunastuskorvaukseen kuin sillä on ollut itse tilaan. Kuopion lääninhallitukseen talletetun lunastuskorvauksen määrä on ollut 785 323 markkaa. Pankin saamisen jäännöspääoma on puolestaan ollut 900 000 markkaa ja pankilla on ollut sen vakuutena hallussaan tilaan kiinnitetyt, yhteiseltä pääomaltaan 1 000 000 markan haltijavelkakirjat. Tähän nähden pankilla on ollut koko lunastuskorvaukseen parempi oikeus kuin korvauksensaajalla. Salolan tila on lunastuslain 55 §:n 1 momentin nojalla vapautunut sitä rasittaneista kiinnityksistä, jolloin pankki on menettänyt saamisensa vakuutena olleen panttioikeuden tilaan. Kun talletettu lunastuskorvaus on lääninhallituksen toimesta maksettu korvauksensaajalle eikä pankki ole määräajassa valvonut oikeuttaan talletettuun korvaukseen, pankki on myös menettänyt oikeutensa saada saamisensa lunastuskorvauksesta. Pankki on ilmoittanut saaneensa vasta 9.2.1990 tietää, että Salolan tila on lunastettu valtiolle ja että Kuopion lääninhallitukseen talletettu lunastuskorvaus on maksettu asianajaja A:lle. Pankin ilmoitusta tukee sen palveluksessa olevan X:n todistajankertomus, jonka mukaan mainitut seikat olivat käyneet ilmi X:n selvitellessä 9.2.1990 pankin puolesta A:lle myönnetyn lainan perimistä koskevaa asiaa. X:n käsityksen mukaan pankki ei ollut aikaisemmin tiennyt lunastuskorvauksen tallettamisesta eikä tilan lunastuksesta valtiolle. Lunastuskorvauksen tallettamisesta lääninhallitukseen ei ole lunastuslain 68 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla virkakirjeellä ilmoitettu pankille. Pankin hallussa olleeseen 4.8.1987 päivättyyn Salolan tilan rasitustodistukseen ei ole merkitty, että Kuopion läänin maanmittauskonttori oli 6.2.1987 antanut määräyksen tilan lunastamista valtiolle koskevan toimituksen suorittamisesta. Tilan lunastusta koskeva merkintä kiinnitysasiain pöytäkirjaan on maanmittausviranomaisen erehdyksestä johtuen tehty vasta 24.10.
3. Korkein oikeus toteaa, että pankki on saanut luottaa rasitustodistuksen antamaan tietoon siitä, ettei Salolan tilaa koskevaa lunastustoimitusta ole ennen 4.8.1987 määrätty suoritettavaksi. Tähän nähden pankilla ei ole ollut erityistä aihetta seurata tilan osalta virallisessa lehdessä julkaistavia kuulutuksia tai ottaa muutoinkaan selvää tilaan mahdollisesti kohdistuvista lunastushankkeista. Pankki onkin ilmoittanut, että siltä on jäänyt huomaamatta 1.2.1988 ilmestyneessä virallisen lehden numerossa julkaistu yleistiedoksiantokuulutus lunastuskorvauksen tallettamisesta. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että pankki on lunastuslain 69 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla osoittanut kärsineensä oikeudenmenetyksen sen vuoksi, ettei se ole voinut määräajassa valvoa oikeuttaan talletettuun korvaukseen. Mainitun lainkohdan mukaan oikeudenhaltijan on tällaisessa tilanteessa vaadittava korvausta valtiolta vuoden kuluessa lunastuksesta tiedon saatuaan ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua lunastuksen päättymisestä. Vuoden määräaika on tässä tapauksessa alkanut siitä, kun pankki on tosiasiallisesti saanut tiedon lunastuksesta eli 9.2.
4. Pankki on esittänyt korvausvaatimuksensa valtiolle 22.2.1990 Kuopion lääninhallitukselle postitse saapuneessa kirjeessä. Näin ollen vaatimus on esitetty valtiolle määräajassa. Pankilla on edellä esitetyillä perusteilla oikeus saada valtion varoista korvaus oikeudenmenetyksestään. Pankki on vaatinut korvausta 792 161,85 markkaa. Asiakirjoista ilmenee, että talletettu lunastuskorvaus on lääninhallituksen määräyksestä talletettu rahalaitokseen. Pankin vaatima korvaus vastaa talletettua lunastuskorvausta sille kertyneine korkoineen talletusajalta. Valtio ei ole kiistänyt korvauksen määrää. Näin ollen korvaus on tuomittava vaaditun suuruisena. Pankilla on korkolain 7 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada korvaussaatavalleen korkolain 4 §:n 1 momentissa säädetty 16 prosentin viivästyskorko siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut päivästä, jona korvausvaatimus on esitetty. Viivästyskorkoa on siten suoritettava 22.3.1990 lukien. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan Kansallis-OsakePankille korvaukseksi 792 161,85 markkaa 16 prosentin korkoineen 22.3.1990 lukien. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iirola, Monika Kuhlefelt ja Koski. Esittelijä Anita Stenberg. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Taipale, Wirlander, Lehtimaja ja Pellinen. Esittelijä Soile Poutiainen.