KKO/1994/144

1994 false KKO:1994:144 Viron kansalainen A oli suomalaisen yhtiön B:n kanssa solmimansa työsopimuksen nojalla työskennellyt muusikkona Suomessa B:n omistamalla aluksella, joka oli osaksi toiminut laituriin kiinnitettynä ravintolalaivana ja osaksi liikennöinyt saaristossa. Kun A oli tehnyt työtä B:lle suomalaisessa aluksessa, määräytyivät A:n palkkaehdot merimieslain säännösten nojalla suomalaisen työehtosopimuksen mukaisesti. MerimiesL 1 § MerimiesL 15 § L kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista 2_§_2_mom TSL_51_a_§ TSL_51_c_§ ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Turun raastuvanoikeuden päätös 27.8.1992 Raastuvanoikeus lausui A:n Höyrylaivaosakeyhtiö s/s Ukkopekkaa vastaan ajamasta kanteesta selvitetyksi, että A oli ollut Turussa koti- ja liikepaikan omaavan yhtiön palveluksessa muusikkona 22.

1. - 24.11.
2. Työ oli tehty Turussa ja sen saaristossa. Työsuhteeseen oli kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain 12 §:n ja työsopimuslain 51 b §:n nojalla sovellettava työsopimuslain 17 §:ssä edellytettyä yleissitovaa työehtosopimusta, joka tässä tapauksessa oli ravintolamuusikoita koskeva työehtosopimus. Tämän työehtosopimuksen soveltuvuudesta asianosaiset olivat yksimielisiä. A oli pitänyt yksityiskohtaista luetteloa tekemistään soittotyötunneista ja kuulustuttamillaan todistajilla saattanut todennäköiseksi, että hän oli tehnyt ylitöitä. Yhtiö, joka oli laiminlyönyt pitää työaikalain 20 §:ssä edellytettyä luetteloa tehdyistä työtunneista sekä yli- ja sunnuntaityöstä, ei ollut osoittanut A:n pitämää luetteloa epäluotettavaksi. A oli oikeutettu saamaan soittopalkkoina vaaditut 72 105,97 markkaa, ylitöistä, kun työehtosopimuksen mukaan 115 tuntia kuukaudessa ylittävät työtunnit olivat ylityötä ja sen jälkeen 24 ensimmäisen tunnin palkat 50 prosentilla korotettuja sekä sen jälkeisten työtuntien palkat 100 prosentilla korotettuja, vaaditut 14 799,87 markkaa, viikkolepopäiväkorvauksina vaaditut 5 294,88 markkaa ja vuosilomapalkkana 9 734,30 markkaa eli yhteensä 101 935,02 markkaa. Mainitusta määrästä oli vähennettävä A:lle jo maksetut 84 207,25 markkaa ja hänen saamiensa luontoisetujen arvona 15 347,40 markkaa. Tämän vuoksi raastuvanoikeus, hyläten A:n vaatimukset enemmälti, velvoitti yhtiön maksamaan A:lle palkkasaatavia 2 380,37 markkaa 16 prosentin korkoineen työsuhteen päättymisestä 24.11.1990 lukien ja mainittujen työsuhteesta johtuvien saatavien suorituksen viivästyttyä työsuhteen päättyessä odotuspäivien palkkana vaaditut 2 647,44 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 13.2.1991 lukien. Muutoksenhaku Turun hovioikeudessa A ja yhtiö hakivat kumpikin muutosta. A vaati, uudistaen raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle palkkana, ylityökorvauksina, viikkolepopäiväkorvauksina, kaksinkertaisena vuosilomakorvauksena ja odotusajan palkkana yhteensä 132 851,47 markkaa korkoineen. Yhtiö oli oikeutettu vähentämään mainitusta määrästä A:lle palkkana maksamansa 33 857,25 markkaa, mihin määrään päädyttiin arvostamalla A:lle maksettu 1 000 ruplan palkkaerä niin, että seitsemän ruplaa vastasi yhtä markkaa. Yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Yhtiö lausui muun muassa, että työsopimukseen oli työsopimuslain ja kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain säännösten nojalla sovellettava Viron lakia, koska työsopimus oli tehty Virossa, jossa yhtiöllä oli tuolloin ollut ainoa liikepaikka ja jossa myös oli A:n kotipaikka. Sopimus liittyi siten läheisimmin Viroon. A:n työtuntiluetteloita ei saisi ottaa palkkasaatavalaskelmien perusteeksi vaan laskelmien pohjaksi tulisi ottaa yhtiön raastuvanoikeudelle esittämät laskelmat. A:n työtuntiluettelot olivat epäluotettavia, koska A oli velkonut myös sellaisia tunteja, jotka hän oli ollut soittamassa Tampereella muulle työnantajalle. Yhtiön raastuvanoikeudelle esittämien laskelmien mukaan A ei ollut lainkaan tehnyt ylitöitä. Lisäksi A oli elokuun lopussa 1990 pidetyssä neuvottelussa sitovasti ilmoittanut saaneensa kaikki hänelle siihen mennessä kuuluneet palkkaedut, joten sitä aikaisempaan ajankohtaan kohdentuvat vaatimukset oli silläkin perusteella hylättävä. Hovioikeuden tuomio 1.2.1994 Sovellettavan lain osalta hovioikeus lausui, että A oli suorittanut työsopimuksen mukaisen työnsä pääasiassa höyrylaiva Ukkopekalla sen liikennöidessä Turun saaristossa. Merimieslain 1 §:n mukaan työhön, jota työntekijä sopimuksen perusteella teki työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan suomalaisessa aluksessa tai työnantajan määräyksestä väliaikaisesti muualla, sovellettiin merimieslakia. Koska merimieslaki erityislakina syrjäytti työsopimuslain säännökset, merimieslaissa tarkoitettuun työhön ei sovellettu työsopimuslain säännöksiä. Työsopimuslain 5 a luvun kansainvälisluonteisia työsopimuksia koskevien säännösten perusteella ei siten voitu ratkaista, minkä valtion lakia A:n työsopimukseen oli sovellettava. Kansainvälisluonteisiin sopimuksiin sovellettavasta laista annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan tuota lakia ei sovellettu siltä osin kuin muussa laissa oli toisin säädetty. Laki oli toissijainen myös sellaiseen lainvalintasäännökseen nähden, jossa säädettiin yksipuolisesti Suomen lain soveltamisesta. A:n työsopimukseen oli näin ollen sovellettava merimieslakia. Merimieslain 15 §:ssä tarkoitettu yleissitova työehtosopimus oli tässä tapauksessa raastuvanoikeuden päätöksessä mainittu ravintolamuusikoita koskeva työehtosopimus. Soittotyötuntien määrän osalta hovioikeus lausui, että A oli pitänyt yksityiskohtaista luetteloa tekemistään soittotyötunneista. A:n laatimassa luettelossa olivat myös yhtiön mainitsemat Tampereella tehdyt kahdeksan soittotyötuntia. Tämä ei kuitenkaan tehnyt A:n luetteloa muilta osilta epäluotettavaksi, koska kysymyksessä oli ilmeinen erehdys, kun otettiin huomioon, että A oli jossakin määrin tehnyt työsopimuksen mukaista soittotyötään myös muualla kuin höyrylaiva Ukkopekalla ja että A:n avustajalla oli ollut yhtiötä vastaan useita samankaltaisia juttuja ajettavanaan. Yhtiö oli puolestaan laiminlyönyt asianmukaisten luettelojen pitämisen eikä ollut osoittanut A:n luetteloa epäluotettavaksi. Tämän vuoksi A:n laatiman luettelon mukaiset soittotyötunnit edellä mainittuja kahdeksaa tuntia lukuunottamatta oli otettava palkkalaskelmien perusteeksi. A:n soittopalkaksi muodostui tällöin 71 517,65 markkaa. Ylityökorvausten osalta hovioikeus lausui, että kun palkkalaskelmien perusteeksi oli otettava A:n omat työtuntilaskelmat, hän oli oikeutettu myös ylityökorvauksiin. Ravintolamuusikoita koskevan työehtosopimuksen ja sen soveltamisohjeiden mukaan ylityötunteja olivat kolmen viikon pituisina ajanjaksoina 120 tunnin lisäksi ja kahden viikon pituisina ajanjaksoina 80 tunnin lisäksi tehdyt tunnit. Säännöllisen työajan ja työaikalain mukaisen enimmäistyöajan väliin jääviltä työtunneilta maksettiin työsopimuksen mukainen yhdenkertainen tuntipalkka. Mainittujen soveltamisohjeiden mukaan oli ylityökorvauksia laskettaessa helpompi käyttää 80 tunnin kaksiviikkoistyöaikaa, kun palkka maksettiin kuukausittain. Muusikoiden osalta yhtiö ei ollut laatinut työvuorolistoja. Jutussa ei ollut muutoinkaan selvitetty, kumpaa jaksotusta A:n työsopimuksessa oli käytetty. Koska A:n laskelmat oli tehty kuukausittain, hovioikeus laski A:n ylityökorvaukset kaksiviikkoisjaksotuksen perusteella alkaen jaksotuksen A:n ensimmäisestä työpäivästä, joka oli ollut 23.4.
3. Työehtosopimuksen mukaan ylityötunneilta, jotka nousivat enintään 12 tuntiin kahden viikon pituisena ajanjaksona, oli maksettava 50 prosentilla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. A oli näin oikeutettu raastuvanoikeuden päätöksessä mainittujen ylityökorvausten asemesta yhteensä 4 963,95 markan määräisiin ylityökorvauksiin. Elokuussa 1990 pidetyssä neuvottelussa tehdyksi väitetyn sopimuksen osalta hovioikeus lausui jääneen näyttämättä, että A olisi ollut mukana tuossa neuvottelussa. Koska yleissitovan työehtosopimuksen minimipalkkaa koskevat säännökset olivat pakottavaa oikeutta, ei tehdyksi väitetyllä sopimuksella muutoinkaan ollut merkitystä. Ruplina maksetun palkkaerän osalta hovioikeus lausui, että yhtiön kirjanpidossa yksi rupla oli arvostettu seitsemäksi markaksi. Kirjanpitoarvo ei kuitenkaan ollut näyttö asianosaisten sopimuksesta ruplan arvostamisen suhteen. Raastuvanoikeudelle oli esitetty Suomen Pankin antama lausunto, jonka mukaan ruplalla oli kolme eri kurssia. Lausunnon mukaan nuo kurssit olivat 21.11.1990 olleet virallinen kurssi (100 markkaa = 15,52 ruplaa), kaupallinen kurssi (100 markkaa = 46,56 ruplaa) ja erikoiskurssi (100 markkaa = 155,20 ruplaa). Kun jutussa ei ollut näytetty ruplan arvostamisesta asianosaisten kesken sovitun, rupla oli arvostettava mainitun virallisen kurssin mukaan. Näin ollen yhden ruplan arvoksi oli katsottava 6,44 markkaa. Luontoisetujen osalta hovioikeus katsoi mainitun työehtosopimuksen nojalla, ettei A:lle maksettavasta palkasta saanut vähentää hänellä olleen asuntoedun arvoa ja ettei yhtiö saanut laskea hyväkseen A:n ravintoedun arvoa. Edellä mainituin perustein A oli oikeutettu saamaan soittopalkkaa 71 517,65 markkaa, ylityökorvausta 4 963,95 markkaa, viikkolepopäiväkorvausta 5 294,88 markkaa ja vuosilomakorvausta 9 654,88 markkaa eli yhteensä 91 431,36 markkaa. Yhtiö oli maksanut A:lle palkkaa Suomen rahana yhteensä 23 787,25 markkaa, kun ei otettu huomioon hänelle vapaa-aikana suoritetusta työskentelystä maksettua korvausta. Lisäksi yhtiö oli maksanut A:lle 7 000 ruplaa, joka vastasi 45 080 markkaa. Kun yhtiö näin oli maksanut A:lle soittotyöstä yhteensä 68 867,25 markkaa, oli A:lla yhtiöltä palkkasaatavia vielä 22 564,11 markkaa. Tämän vuoksi hovioikeus, muuttaen raastuvanoikeuden päätöstä, velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle palkkasaatavia yhteensä 22 564,11 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.11.1990 lukien. Odotuspäivien palkan osalta raastuvanoikeuden päätös jätettiin pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Höyrylaivaosakeyhtiö s/s Ukkopekalle on 2.6.1994 myönnetty valituslupa. Kysymys valitusluvan myöntämisestä A:lle on siirretty ratkaistavaksi yhtiön valituksen käsittelyn yhteydessä. Yhtiö on vaatinut, että kanne hylätään. A ja yhtiö ovat antaneet vastaukset toistensa muutoksenhakemuksiin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 22.12.1994 A:n valituslupahakemus A:lle ei myönnetä valituslupaa. Pääasiaratkaisu Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Brunila, Jousi ja Åkerberg. Esittelijä Seija Uitto. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Haarmann, Raulos, Hidén ja Kivinen. Esittelijä Kari Kitunen.