KKO/1994/37

1994 false KKO:1994:37 A oli antanut pankille määräyksen maksaa siirtotililtään suorituksen B:lle, mutta peruuttanut toimeksiannon seuraavana päivänä. Suoritus oli tämän jälkeen kuitenkin kirjattu B:n samassa pankissa olevalle tilille. Tämän havaittuaan pankki oli peruuttaakseen tilillepanon veloittanut B:n tiliä suorituksen määrällä. B oli sen jälkeen asetettu konkurssiin. Kun B:n konkurssipesällä ei ollut ollut varoja maksaa irtisanomiensa työntekijöiden palkkasaatavia, se oli joutunut maksamaan odotusajan palkkoja. Ään. - Kun maksu B:lle oli tilille kirjauksen johdosta tapahtunut, ei pankki ollut enää oikeutettu B:n suostumuksetta puuttumaan tilillä oleviin varoihin ja se oli velvollinen palauttamaan B:n konkurssipesälle tililtä veloitetun rahamäärän. - Pankin oli korvattava konkurssipesälle odotusajan palkkojen määrää vastaava vahinko. - Vahingonkorvausta ei alentanut konkurssipesän väliaikaisten pesänhoitajien kieltäytyminen ottamasta pankin konkurssipesälle palkkasaatavien maksamiseksi tarjoamaa luottoa. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa Marincon Oy:n konkurssipesä on Postipankki Oy:lle 29.3.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että Pohjois-Karjalan tie- ja vesirakennuspiiri oli postisiirtoa käyttämällä maksanut Marincon Oy:lle erääntyneen ja tie- ja vesirakennuspiirin maksettavaksi hyväksymän 339 600 markan määräisen laskun siten, että pankissa olevaa tie- ja vesirakennuspiirin tiliä oli 22.3.1989 veloitettu ja yhtiön tiliä pyhäpäivien vuoksi 28.3.1989 hyvitetty. Yhtiö oli 29.3.1989 suorittanut kolmannelle henkilölle tililtä 4 620 markan suorituksen siten, että pankki oli veloittanut tiliä. Yhtiö oli 30.3.1989 asetettu konkurssiin. Konkurssipesän edustajat olivat 30.3.1989 iltapäivällä todenneet tilin osoittavan 4 255,18 markan määräistä vajausta. Tämä oli johtunut siitä, että pankki oli siirtänyt tililtä 339 600 markkaa merkiten tiliveloituksen arvopäiväksi 28.3.

1. Pankki oli kieltäytynyt palauttamasta varoja tilille, koska pankin mukaan tie- ja vesirakennuspiiri oli asianmukaisesti peruuttanut maksun ennen kuin varat olivat kirjautuneet yhtiön tilille. Lisäksi pankki oli vedonnut siihen, että suorituksen kirjautuminen 28.3.1989 yhtiön tilille ja tililtä tehty 4 620 markan nosto olivat tapahtuneet erehdyksessä. Yhtiön tiliä koskevan tiliotteen mukaan tie- ja vesirakennuspiirin suoritus 339 600 markkaa oli 28.3.1989 kirjattu tilille panona. Tilin saldo oli sen jälkeen ollut 339 964,82 markkaa. Seuraavasta, myös 28.3.1989 päivätystä tiliotteesta ilmeni pankin suorittaneen samana päivänä tililtä 339 600 markan oton. Pankilla ei ollut ollut oikeutta siirtää yhtiön tililtä sille panona kirjattuja 339 600 markkaa takaisin tie- ja vesirakennuspiirille eikä pankki voinut vedota mahdolliseen omaan virheelliseen menettelyynsä kirjatessaan panon yhtiön tilille. Pankin menettely oli johtanut siihen, ettei yhtiöön työsuhteessa olleiden ja konkurssin vuoksi irtisanottujen työntekijöiden palkkoja ollut voitu konkurssiin luovutetuista varoista maksaa. Konkurssipesä oli joutunut suorittamaan työntekijöille odotusajan palkkoja 115 949,72 markkaa. Tämän vuoksi konkurssipesä on vaatinut, että pankki 1) velvoitetaan palauttamaan yhtiön tilille nro 816621 sieltä aiheettomasti nostetut 339 600 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.3.1989 lukien ja 2) korvaamaan konkurssipesälle odotusajan palkkoja vastaavan määrän 115 949,72 markkaa 16 prosentin korkoineen palkkojen maksupäivästä 3.7.1989 lukien. Lisäksi konkurssipesä on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen. Pankin vastaus Pankki on vastustanut kannetta ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Pankki on lausunut muun muassa, että tie- ja vesirakennuspiiri oli 23.3.1989 peruuttanut varojen maksua koskevan toimeksiannon. Kun tilisiirtoa ei ollut vielä kirjattu yhtiön tilille, oli tie- ja vesirakennuspiirillä ollut tähän mahdollisuus. Pankki olikin ilmoittanut sille, että siirto voitiin vielä peruuttaa. Tästä huolimatta siirto oli erehdyksessä 28.3.1989 kirjattu yhtiön tilille. Heti panon kirjaamisen jälkeen tililtä oli tehty oikaisusiirto, jolla rahamäärä oli veloitettu pankin oikaisut-tilille. Syynä virhekirjaukseen oli ollut se, että tie- ja vesirakennuspiirin siirtomääräys oli välitetty pankin Kuopiosta olevasta konttorista magneettinauhalla Helsinkiin, kun taas peruutus oli tehty puhelimitse. Siirtomääräys ja peruutus eivät olleet kohdanneet toisiaan. Pankilla ei enää 28.3.1989, jolloin varojen kirjaus yhtiön tilille oli tapahtunut, ollut ollut tie- ja vesirakennuspiiriltä toimeksiantoa. Pankin kirjaustoimenpide ei varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 11 §:n säännösten mukaan sitonut tie- ja vesirakennuspiiriä. Pankki oli joka tapauksessa oikeustoimilain 25 §:n nojalla velvollinen korvaamaan ainoastaan sen vahingon, jonka konkurssipesä oli kärsinyt sen johdosta, ettei oikeustoimi sitonut tie- ja vesirakennuspiiriä. Yhtiön saatava tie- ja vesirakennuspiiriltä oli otettu huomioon yhtiön pesäluettelossa. Yhtiölle ei siten ollut syntynyt kanteessa tarkoitettua 339 600 markan määräistä vahinkoa pankin menettelyn johdosta. Kun pankki ei ollut velvollinen palauttamaan mainittua määrää konkurssipesälle, se ei ollut velvollinen korvaamaan odotusajan palkkojen määrää, jotka konkurssipesä oli joutunut maksamaan yhtiön yleisen maksukyvyttömyyden seurauksena. Pankki oli myös tarjonnut konkurssipesälle väliaikaista luottoa palkkojen maksamiseksi. Konkurssipesä ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että pankissa tapahtunut erhekirjaus ja siitä johtunut korjausmenettely olisivat aiheuttaneet konkurssipesälle vahinkoa. Raastuvanoikeuden päätös 29.11.1990 Raastuvanoikeus on todennut tie- ja vesirakennuspiirin antaneen toimeksiannon, jonka mukaisesti pankin oli tullut siirtää tie- ja vesirakennuspiirin pankissa olleelta tililtä yhtiön tilille maksuna 339 600 markkaa. Pankki oli 22.3.1989 tehnyt toimeksiannon mukaisen veloituksen tie- ja vesirakennuspiirin tililtä. Tie- ja vesirakennuspiirin kamreeri oli todistajankertomuksensa mukaan 23.3.1989 soittanut Kuopiossa olevaan pankin konttoriin ja tiedustellut, oliko maksu peruutettavissa. Todistajalle oli ilmoitettu, että maksun peruuttaminen oli mahdollista. Tie- ja vesirakennuspiirin alkuperäinen toimeksianto oli käsittänyt varojen siirtämisen yhtiön tilille. Myöhemmin tapahtunutta maksumääräyksen peruuttamista voitiin käsitellä joko alkuperäisen toimeksiannon muuttamisena tai uutena toimeksiantona. Joka tapauksessa sen tarkoituksena oli ollut aikaansaada tilanne, jossa maksu ei olisi tullut kirjatuksi yhtiön tilille. Pankki oli ilmoittaessaan tie- ja vesirakennuspiirille, että maksun perillemenoon vielä voitiin vaikuttaa, mahdollisesti sitoutunut tieja vesirakennuspiiriin nähden huolehtimaan siitä, ettei alkuperäisen toimeksiannon mukainen suoritus kirjautunut yhtiön tilille. Sen sijaan pankin esittämä käsitys, ettei tie- ja vesirakennuspiirin suorittaman peruuttamisen jälkeen sen ja pankin välillä olisi vallinnut toimeksiantosuhdetta, ei ollut täsmällinen. Sitoutuminen huolehtimaan siitä, ettei maksu kirjautunut yhtiön tilille, tarkoitti sitä, että sitoumuksen täyttymistä voitiin arvostella vasta sen jälkeen, kun voitiin todeta, että peruuttaminen oli onnistunut, eli tie- ja vesirakennuspiirin tekemän peruuttamisilmoituksen jälkeen. Tässä tapauksessa maksu oli pankin tie- ja vesirakennuspiirille tekemästä ilmoituksesta huolimatta kirjattu yhtiön tilille ja oli siten ollut yhtiön käytettävissä. Kirjaus oli tapahtunut alkuperäisen toimeksiannon mukaisesti, jonka sisältöön ja johon perustuvaan kirjaukseen ei sinänsä ollut liittynyt pankin tarkoittamaa erehdystä tai virhettä. Peruuttamisilmoitus ei vain ollut saapunut riittävän ajoissa eli ennen varojen kirjaamista yhtiön tilille asianomaiseen pankin konttoriin. Kysymys oli siten siitä, että pankki oli antanut tie- ja vesirakennuspiirille maksun peruuttamisesta sellaisen sitoumuksen, jota se ei ollut voinut täyttää. Tämä ei kuitenkaan perustanut pankille oikeutta jälkikäteen muovata todellista tilannetta tie- ja vesirakennuspiirin tekemän peruuttamisilmoituksen mukaiseksi. Varat olivat 28.3.1989 tapahtuneen kirjauksen jälkeen kuuluneet yhtiön varallisuuspiiriin eikä pankilla esittämillään perusteilla ollut ollut oikeutta niihin puuttua. Näillä perusteilla raastuvanoikeus on katsonut, että kanteen 1 kohdan vaatimus voitiin hyväksyä. Sillä seikalla, oliko yhtiön varoista ja veloista laadittuun luetteloon merkitty yhtiön saatava tie- ja vesirakennuspiiriltä, ei ollut tässä yhteydessä merkitystä. Kanteen 2 kohdan vaatimuksen osalta raastuvanoikeus on todennut, että se perustui edellä lausuttuun pankin viaksi jäävään menettelyyn. Kysymys ei siten ollut oikeustoimilain 25 §:ssä tarkoitetusta tapauksesta. Vaaditun vahingon korvaamiseen oli, kun muutakaan perustetta ei ollut esitetty, sovellettava vahingonkorvauslain säännöksiä. Vaatimus tarkoitti taloudellisen vahingon korvaamista. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan tällainen henkilötai esinevahinkoon liittymätön vahinko voi tulla korvattavaksi vain, milloin vahinko oli aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa oli erittäin painavia syitä. Konkurssipesä ei ollut tuonut julki tai viitannut sellaisiin erityisiin syihin, joiden perusteella vaatimus voitiin hyväksyä. Esitetty tapahtumien kulku huomioon ottaen oli jäänyt selvittämättä, että konkurssipesällä vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n säännös huomioon ottaen olisi oikeutta saada vahingonkorvausta pankilta. Oikeudenkäyntikulujen osalta raastuvanoikeus on ottanut huomioon, että konkurssipesä oli pääosiltaan voittanut jutun. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on, hyläten 2 kohdassa mainitun vaatimuksen odotusajan palkkojen määräisen vahingonkorvauksen tuomitsemisesta, velvoittanut pankin palauttamaan konkurssipesälle aiheettomasti nostamansa 339 600 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.3.1989 lukien sekä korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut 15 000 markalla 16 prosentin korkoineen 29.11.1990 lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 19.8.1992 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi konkurssipesä ja pankki olivat puolin ja toisin saattaneet jutun, on lausunut, että tie- ja vesirakennuspiiri oli 21.3.1989 antanut pankille määräyksen veloittaa pankin Kuopion maksupalvelukeskuksessa olevalta piirin siirtotililtä 339 600 markkaa ja siirtää rahat Helsingin maksupalvelukeskuksessa olevalle yhtiön tilille sillä tie- ja vesirakennuspiiriltä olevan laskusaatavan suorituksena. Tie- ja vesirakennuspiirin siirtotilin veloitus oli tapahtunut 22.3.
2. Todistajana kuultu tie- ja vesirakennuspiirin palveluksessa tuolloin toiminut kamreeri oli kertonut, että hän oli 23.3.1989 saanut tietää yhtiön olevan menossa konkurssiin ja että hän oli tämän vuoksi soittanut pankin Kuopion maksupalvelukeskukseen ja tiedustellut maksun peruuttamismahdollisuutta. Pankista oli ilmoitettu, että maksu voitiin peruuttaa. Peruutuksesta huolimatta pankki oli siirtänyt varat yhtiön tilille siten, että tiliä oli 28.3.1989 hyvitetty 339 600 markalla. Pankki oli tapahtuman havaittuaan samana päivänä tekemällään oikaisusiirrolla veloittanut yhtiön tiliä samalla määrällä. Pankin ilmoituksen mukaan rahojen kirjaus yhtiön tilille oli aiheutunut siitä, että keväällä 1989 Kuopion ja Helsingin maksupalvelukeskukset eivät olleet olleet suorassa tietokoneyhteydessä. Tämän vuoksi Kuopiosta magneettinauhalla Helsinkiin lähetetty maksun siirtomääräys ja Helsinkiin puhelimitse tehty peruutus eivät olleet kohdanneet toisiaan. Pankki oli katsonut tehneensä rahojen kirjaamisessa yhtiön tilille sellaisen teknisluontoisen virheen, joka sillä oli ollut oikeus korjata ilman yhtiön lupaa. Pankkitarkastusvirasto oli 16.5.1984 antanut pankille maksujen peruuttamista asiakkaiden tileiltä koskevan ohjeen, jonka mukaan maksun lähettäjän pyynnöstä maksujen välityksessä olevan palkan tai muun maksun peruuttamisen oli tapahduttava ennen kuin maksu oli kirjattu tilillepanona asiakkaan tilille ja ollut tilinomistajan nostettavissa pankista. Ohjeen mukaan pankin omaan virheeseen perustuva kirjaus oli korjattava siten, että korjauksesta ei aiheutunut tilinomistajalle haittaa. Maksun peruuttamisesta huolimatta rahat oli pankin toimenpiteestä kirjattu yhtiön siirtotilille. Rahat olivat siten siirtyneet yhtiön määräysvaltaan. Maksu oli tapahtunut tie- ja vesirakennuspiirin alkuperäisen toimeksiannon mukaisena oikealle saajalle ja oikean määräisenä. Se, että pankki oli myöhästynyt maksun peruuttamisessa ei pankin ilmoittamasta syystäkään tapahtuneena ollut ollut sellainen virhe, joka olisi pankkitarkastusviraston ohjeiden tai vakiintuneen käytännön mukaan oikeuttanut pankin puuttumaan yhtiön pankkitiliin. Pankilla ei maksun tultua kirjatuksi yhtiön tilille ollut ollut enää oikeutta veloittaa sitä tililtä ilman yhtiön suostumusta. Asiassa ei ollut väitettykään, että yhtiön laskusaatava tie- ja vesirakennuspiiriltä olisi ollut perusteeton tai edes riitainen. Pankki oli velvollinen palauttamaan yhtiön konkurssipesälle tililtä oikeudettomasti nostamansa 339 600 markkaa korkoineen ja korvaamaan menettelynsä yhtiölle aihettaman vahingon. Pankin oli pitänyt tietää, että 339 600 markan ottaminen konkurssiuhan alaiselta yritykseltä voi aiheuttaa sille maksujen viivästymisen viivästyskorkoineen ja muine seuraamuksineen. Pankki oli myös tullut tietämään siitä, että konkurssipesä joutui maksamaan palkkoja. Pankin menettely oli ollut sellaisessa syy-yhteydessä konkurssipesän palkanmaksun viivästymiseen, että pankki oli velvollinen korvaamaan odotusajan palkoista aiheutuneen vahingon. Mitä vahingon määrään tuli, hovioikeus on todennut, että maksun peruuttamisessa syntyneessä riitatilanteessa pankki oli tarjonnut konkurssipesälle luottoa palkkojen maksamiseksi. Kun konkurssipesä oli laiminlyönyt sille tarjotun mahdollisuuden vahingon rajoittamiseen, ei pankki ollut velvollinen korvaamaan sille enempää kuin mitä konkurssipesä olisi joutunut lainasta maksamaan korkoja ja kustannuksia. Hovioikeus on arvioinut tällaiseksi konkurssipesän vahingoksi 13 500 markkaa. Tämän vuoksi hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että pankki on kanteen 2 kohdan osalta velvoitettu suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 13 500 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 29.3.1990 lukien. Muilta osilta raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta ei ole muutettu. Pankki on velvoitettu suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeuden osalta 1 800 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Konkurssipesälle ja pankille on 2.12.1992 myönnetty valituslupa. Konkurssipesä on vaatinut, että pankki velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvaukseksi odotusajan palkkojen määrä 115 949,72 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.7.1989 lukien ja että oikeudenkäyntikulujen korvaus hovioikeuden osalta korotetaan 6 500 markaksi. Lisäksi konkurssipesä on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. Konkurssipesä on lausunut muun muassa, että pankin menettelystä oli aiheutunut konkurssipesälle kanteessa kerrottu varallisuusvahinko. Konkurssipesällä ei ollut ollut velvollisuutta eikä käytännössä mahdollisuuksiakaan lainata vahingon perusteena olevien irtisanomisajan palkkojen maksamiseen tarvittavia varoja. Pankki on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja pankki vapautetaan kaikesta suoritusvelvollisuudesta konkurssipesälle. Lisäksi pankki on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista kaikissa oikeusasteissa korkoineen. Konkurssipesä ja pankki ovat vastanneet toistensa valituksiin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.5.1994 Perustelut Postipankki Oy on tie- ja vesirakennuspiiriltä saamansa toimeksiannon perusteella 22.3.1989 veloittanut tie- ja vesirakennuspiirin siirtotiliä 339 600 markalla ja 28.3.1989 hyvittänyt mainitulla rahamäärällä Marincon Oy:n pankissa olevaa tiliä. Tie- ja vesirakennuspiirin peruutettua hovioikeuden tuomiossa selostetulla tavalla toimeksiannon pankki on peruuttaakseen tilillepanon oikaisusiirrolla yhtiön suostumuksetta 28.3.1989 veloittanut sen tiliä 339 600 markalla. Nostaessaan yhtiön tililtä mainitun rahamäärän pankin on pitänyt tietää, että konkurssiuhan alainen yhtiö tai sen konkurssipesä eivät noston johdosta mahdollisesti kykene selviytymään maksuistaan. Maksu yhtiölle on tapahtunut kun tie- ja vesirakennuspiirin suoritus on kirjattu pankissa olevalle yhtiön postisiirtotilille. Maksetut varat ovat tällöin siirtyneet yhtiön määräysvaltaan. Pankilla ei ole enää ollut oikeutta puuttua tilillä olleisiin varoihin ilman yhtiön suostumusta, vaikka tie- ja vesirakennuspiiri olikin ennen maksun kirjaamista yhtiön tilille peruuttanut maksua koskevan toimeksiantonsa. Näin ollen pankki on velvollinen palauttamaan tililtä nostamansa 339 600 markkaa konkurssipesälle. Konkurssipesä ei rahavarojen puuttuessa ole voinut maksaa irtisanomiensa työntekijöiden palkkasaatavia, minkä vuoksi sille on syntynyt velvollisuus maksaa odotusajan palkkoja 115 949,72 markkaa. Konkurssipesä olisi kyennyt maksamaan irtisanomisajan palkat, joiden määrä esitettyjen palkkaturvapäätösten mukaan on ollut 218 245,23 markkaa, jos pankin tililtä maksamat varat olisivat olleet konkurssipesän käytettävissä. Velvollisuudesta maksaa odotusajan palkkoja on siten aiheutunut konkurssipesälle vahinkoa, jonka pankki on velvollinen korvaamaan. Korkein oikeus arvioi tämän vahingon kokonaisuudessaan ylittävän palautettavalle määrälle 339 600 markalle 28.3.1989 lukien maksettavan viivästyskoron kattaman vahingon. Korvattavan vahingon määräksi hyväksytään näin ollen konkurssipesän vaatimat 115 949,72 markkaa. Pankki on tarjonnut konkurssipesän väliaikaisille pesänhoitajille luottoa, jolla konkurssipesä olisi voinut maksaa työpalkkasaatavat. Tarjotusta luotosta ja sen ehdoista ei ole esitetty selvitystä. Luotto olisi ilmeisesti ollut niin suuri, että väliaikaisten pesänhoitajien olisi tullut saada sen ottamiseen konkurssivelkojien suostumus. Kun työpalkkasaatavat ovat erääntyneet heti työntekijöiden irtisanomisajan päättyessä eli 14 päivän kuluttua yhtiön konkurssin alkamisesta, ei velkojien suostumuksen saamiseen konkurssisäännön velkojainkokouksen koollekutsumista koskevien säännösten nojalla ole ollut edes mahdollisuutta. Ei voida myöskään edellyttää, että väliaikaiset pesänhoitajat olisivat tässä tilanteessa muullakaan tavalla ryhtyneet toimenpiteisiin tämän suostumuksen saamiseksi. Kysymyksessä on lisäksi ollut pankin itsensä aiheuttama tilanne, jonka johdosta konkurssipesällä ei ole ollut varoja työpalkkasaatavien maksamiseen. Pankin korvausvelvollisuutta ei siten ole alennettava pelkästään sen vuoksi, että konkurssipesän väliaikaiset pesänhoitajat ovat kieltäytyneet ottamasta pankin tarjoamaa luottoa. Pankki ei ole erikseen kiistänyt palautusvelalle vaaditun koron alkamisajankohtaa. Palautusvelalle 339 600 markalle on siten suoritettava vaadittu 16 prosentin korko 28.3.1989 lukien. Vahingonkorvaukselle 115 949,72 markalle on puolestaan suoritettava 16 prosentin viivästyskorko haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Pankki on hävinnyt jutun. Näin ollen sen on korvattava konkurssipesän oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa kokonaan. Aihetta konkurssipesälle hovioikeudessa tuomittujen oikeudenkäyntikulujen korottamiseen ei ole. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Postipankki Oy:n vahingonkorvauksena Marincon Oy:n konkurssipesälle suoritettava määrä korotetaan vaadituiksi 115 949,72 markaksi, mikä määrä on suoritettava 16 prosentin korkoineen 29.3.1990 lukien. Muulta eli palautettavaksi tuomitun rahamäärän ja sille maksettavan koron sekä oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. Pankin on korvattava konkurssipesän oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 4 500 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Lehtimaja: Varojen palauttamista sekä hovioikeuden tuomitsemia oikeudenkäyntikuluja koskevalta osalta olen samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Vahingonkorvausvaatimuksen osalta lausun seuraavan. Konkurssipesän vahingonkorvausvaatimus perustuu siihen, että konkurssipesä ei ole pankin suorittaman oikaisusiirron takia voinut maksaa konkurssin takia irtisanottujen työntekijöiden palkkoja ja että konkurssipesä on tämän takia joutunut suorittamaan myös odotusajan palkkaa. Oikaisusiirto on tapahtunut 28.3.1989 eli kaksi päivää ennen kuin yhtiön konkurssi oli alkanut. Konkurssipesä on vaatinut pankilta oikaisusiirron hyvittämistä vasta 3.4.1989 kiinnittäen tuolloin huomiota myös mahdollisuuteen, että palkanmaksun viivästyksen takia joudutaan maksamaan odotusajan palkkaa. Pankki on tällöin tarjonnut konkurssipesälle väliaikaista rahoitusta palkanmaksun asianmukaiseksi hoitamiseksi. Konkurssipesä ei ole kuitenkaan hyväksynyt pankin tarjousta, koska se ei ole pitänyt itseään velvollisena ottamaan luottoa ja kun konkurssivelkojien suostumuksen saaminen olisi tuottanut vaikeuksia. Katson jääneen näyttämättä, että oikaisusiirrosta aiheutuneeksi väitetty vahinko olisi ollut pankin ennalta arvattavissa oikaisusiirron tapahtuessa. Oikaisusiirron syynä on ollut se, että maksaja oli peruuttanut pankille antamansa maksutoimeksiannon, mikä peruutus oli tapahtunut ennen suorituksen kirjautumista maksun saajan tilille, ja että pankki oli maksajaan nähden sitoutunut huolehtimaan tästä peruutuksesta. Pankilla ei ole maksun välittäjänä ollut aihetta tässä tilanteessa kiinnittää erityistä huomiota siihen, oliko maksun saaja konkurssiuhan alainen vai ei. Oikaisusiirron johdosta on pankin ja sittemmin konkurssiin joutuneen yhtiön välille syntynyt oikeudellisesti epävarma tilanne, jossa pankilla, yhtiön konkurssipesän vaadittua varojen palauttamista, on ollut olosuhteisiin nähden hyväksyttävä syy jäädä odottamaan tuomioistuimen ratkaisua mahdollisesta varojen palautusvelvollisuudesta. Pankki on kuitenkin tarjonnut konkurssipesälle väliaikaista rahoitusapua kanteessa tarkoitetun vahingon välttämiseksi. Kun rahoitusavun ehtojen ei ole edes väitetty olleen kohtuuttomia, pankki ei ole vastuussa siitä, ettei konkurssipesä ole katsonut voivansa hyväksyä pankin rahoitustarjousta. Näillä perusteilla katson, ettei konkurssipesälle ole pankin menettelyn johdosta syntynyt sellaista vahinkoa, jota palautettaville varoille maksettava viivästyskorko ei riittäisi kattamaan. Sen vuoksi kumoan hovioikeuden tuomion vahingonkorvausta koskevalta osalta ja vapautan pankin suorittamasta hovioikeuden tuomitsemaa 13 500 markan vahingonkorvausta korkoineen. Kun pankki on kuitenkin pääosiltaan hävinnyt jutun, velvoitan sen korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa kohtuulliseksi katsomallani 4 000 markalla. Äänestyksen tuloksen johdosta olen kuitenkin velvollinen lausumaan vahingonkorvauksen määrästä. Päädyn katsomaan, ettei tältäkään osin ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jalonen, Brax ja Sivenius. Esittelijä Eero Arvo. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paasikoki, Wirilander, Lehtimaja (eri mieltä) ja Pellinen. Esittelijä Kari Kitunen.