KKO/1994/60

1994 false KKO:1994:60 Kysymys siitä, käsittikö lääninveroviraston poliisille tekemä tutkintapyyntö rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun asianomistajan syyttämispyynnön. Kysymys myös asianomistajan syyttämispyynnön ulottuvuudesta. RVpA 17 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Syyte Valkealan kihlakunnanoikeudessa Virallinen syyttäjä kertoi A:ta vastaan ajamassaan syytteessä muun muassa seuraavaa: 1) A oli osakeyhtiö X:n toimitusjohtajana ja hallituksen varsinaisena jäsenenä sen jälkeen, kun yhtiö oli viimeistään 28.2.1984 tullut sellaiseen häviötilaan, että se oli ollut kykenemätön täyttämään sitoumuksensa, viivyttääkseen yhtiön konkurssiin joutumista jatkanut sen liiketoimintaa ja ottanut lainaksi rahaa siten, että Kymen lääninveroviraston ilmoituksen mukaan 28.

1. - 31.7.1984 väliseen aikaan kohdistuneita työnantajasuorituksia ja liikevaihtoveroja oli ollut maksamatta ainakin 1 202 320 markkaa. Heinäkuun lopussa edellä mainittuja velkoja oli ollut yhteensä 1 867 954 markkaa (1.1.). Lisäksi A oli laiminlyönyt huolehtia osakeyhtiö X:n kirjanpidosta elokuusta 1984 lukien (1.2.). 2) A oli osakeyhtiö X:n liiketoiminnan yhteydessä ajankohtana, jolloin hänen oli täytynyt käsittää yhtiö kykenemättömäksi täyttämään sitoumuksensa,
2. ja 17.7.1984 maksanut itselleen yhtiön vuokranantajana etukäteen verstaan vuokraa elo- ja marraskuun väliseltä ajalta 48 000 markkaa sekä toimiston vuokraa elo- ja syyskuulta 8 200 markkaa, vaikka ennakkovuokrasta ei ollut sovittu. Suoritukset olivat lahjoittamiseen seurauksiltaan rinnastettavan toimen kautta aiheuttaneet yhtiön velkojille tuntuvaa vahinkoa, eikä yhtiö ollut konkurssin jälkeenkään tyydyttänyt velkojiaan (2.4.). Niin ikään A oli yhtiön ja A:n toiminimen välisessä laskutuksessa laskuttanut ja maksanut suorituksia niin, että yhtiön nettosaatavaksi A:lta oli jäänyt 178 925,08 markkaa sekä yhtiön ja A:n väliset osakaslainoina suoritetut rahansiirrot olivat päättyneet yhtiön 11 713,35 markan saatavaan A:lta. Lisäksi A oli jättänyt perimättä eräälle henkilölle korotta ja ilman vakuuksia antamastaan lainasta 17 000 markkaa (2.1., 2.
3. ja 2.3.). 3) A oli 18.7.1984 Kouvolassa edellä kerrotun ja irtisanottujen urakkasopimusten aiheuttamassa kriisitilanteessa saavuttaakseen itselleen aineellista etua luovuttanut valekauppakirjalla osakeyhtiö X:n osakkeet ilman todellista määräysvaltaa varattomalle työntekijälleen B:lle 500 000 markan kauppahinnasta. Valeoikeustoimella yhtiön velkojilta oli kavallettu muun ohella yhtiön omistama 141 850 markan arvoinen Mercedes Benz 240 D -merkkinen vuosimallin 1983 henkilöauto, jonka osakkeiden ostaja B oli luovuttanut A:lle kauppahinnan 100 000 markan suuruisena osasuorituksena. Auton A oli 22.5.1984 myynyt konkurssikypsälle osakeyhtiö X:lle 145 000 markan kauppahinnasta (3.1.). Tämän vuoksi virallinen syyttäjä edellä mainitulta osalta vaati rikoslain 39 luvun 3 §:n, 2 §:n ja 1 §:n nojalla, sellaisina kuin nuo lainkohdat olivat ennen 1.1.1991 voimaan tullutta lainmuutosta, että A tuomitaan rangaistukseen 1) kohdassa huolimattomana velallisena tehdystä konkurssirikoksesta, 2) kohdassa epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta ja 3) kohdassa petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta. Kihlakunnanoikeuden päätös 19.9.1990 Kihlakunnanoikeus lausui muun muassa seuraavaa: 1.1.) A oli vuonna 1980 perustanut rekisteröimättömän toiminimen. Liiketoiminnan laajennuttua hän oli perustanut osakeyhtiö X:n, jonka yhtiöjärjestys oli hyväksytty 17.3.1983 pidetyssä perustamiskokouksessa ja joka oli merkitty kaupparekisteriin 16.6.
4. A oli ollut yhtiön hallituksen varsinainen jäsen ja toimitusjohtaja sekä oikeutettu yksin kirjoittamaan yhtiön toiminimen. Yhtiön koko toiminnan ajan ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksuvelka sekä liikevaihtoverovelka erästä kuukautta lukuunottamatta olivat kasvaneet. Määrällisesti enemmän verovelka oli alkanut kasvaa maaliskuussa
5. Liikevaihtoverovelka oli helmikuun lopusta heinäkuun loppuun kasvanut 288 028 markasta 978 797 markkaan. Ennakonpidätysvelka oli samana ajanjaksona kasvanut 311 305 markasta 753 648 markkaan ja sosiaaliturvamaksuvelka 66 031 markasta 135 509 markkaan. Kymen lääninverovirasto oli 29.10.1984 jättänyt yhtiötä koskevan konkurssihakemuksen, ja Valkealan kihlakunnanoikeus oli 21.11.1984 asettanut yhtiön konkurssiin. Kihlakunnanoikeus katsoi lausuminsa perustein näytetyksi, että osakeyhtiö X:n vaikeudet olivat alkaneet alkuvuonna 1984 ja että se oli tullut häviötilaan viimeistään toukokuun lopussa, jolloin myös A:n olisi viimeistään pitänyt käsittää yhtiön olleen sellaisessa tilassa, että se oli ollut kykenemätön täyttämään sitoumuksensa. Tästä huolimatta A oli viivyttääkseen konkurssiin joutumistaan jatkanut yhtiön liiketoimintaa siten, että verovelka oli toukokuun lopun ja heinäkuun lopun välisenä aikana kasvanut 1 502 685 markasta 1 867 954 markkaan. Koska A ei ollut näyttänyt täysin tyydyttäneensä velkojiaan, kihlakunnanoikeus edellä mainitun rikoslain 39 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla katsoi hänen syyllistyneen huolimattomana velallisena tehtyyn konkurssirikokseen. 2.4.) Osakeyhtiö X oli vuokrannut Kouvolassa sijaitsevan konttorihuoneiston A:lta 30.3.1983 allekirjoitetulla vuokrasopimuksella. Vuokraksi oli sovittu 4 100 markkaa kuukaudessa. Sopimuksen mukaan vuokra oli pitänyt maksaa kuukausittain etukäteen, viimeistään kunkin kuukauden kolmantena päivänä. Yhtiö oli 17.7.1984 maksanut A:lle vuokraa elo- ja syyskuulta 8 200 markkaa. A oli syytekohdassa 3.
6. tarkoitetun osakekaupan jälkeen heinäkuussa irtisanonut konttorihuoneiston vuokrasopimuksen. Huoneisto oli A:n käskystä tyhjennetty heinä- ja elokuun vaihteessa. A:n oli maksaessaan itselleen toimiston vuokraa juuri ennen edellä mainittua kauppaa täytynyt tietää, että hän aikoi irtisanoa vuokrasopimuksen ja että etukäteen maksetut, vuokrasopimukseen perustumattomat vuokrat siten olivat aiheettomia. Yhtiö oli 16.6.1983 allekirjoitetulla vuokrasopimuksella vuokrannut A:lta Helsingissä sijaitsevat varasto-, korjaamo-, halli- ja konttoritilat. Vuokraksi oli sovittu 12 000 markkaa kuukaudessa ja se oli pitänyt maksaa kuukausittain etukäteen, viimeistään kunkin kuukauden kolmantena päivänä. Irtosanomisajaksi oli sovittu kolme kuukautta. B oli tyhjentänyt hallin irtisanomatta vuokrasopimusta. Vaikka hallista oli 17.4.1984 maksettu toukokuun vuokran lisäksi kolmen kuukauden takuuvuokra, yhtiö oli 17.7.1984 maksanut A:lle elokuun vuokraa 12 000 markkaa. Ottaen huomioon, että A:n oli täytynyt myös käsittää B:n olleen kykenemätön jatkamaan yritystoimintaa, A oli maksaessaan itselleen etukäteen elokuun vuokran tiennyt sen perusteettomaksi. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus katsoi näytetyksi, että A oli, maksaessaan itselleen elo- ja syyskuun vuokrat yhteensä 20 200 markkaa, seurauksiltaan lahjoittamiseen verrattavalla toimella aiheuttanut yhtiön velkojille tuntuvaa vahinkoa. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 kohdan nojalla katsoi A:n syyllistyneen epärehellisenä velallisena tehtyyn konkurssirikokseen. 3.1.) A oli 18.7.1984 allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt osakeyhtiö X:n omistamat osakkeet B:lle 500 000 markan kauppahinnasta. Kauppakirja oli laadittu A:n sanelemien ehtojen mukaisesti. Kauppahinnasta oli 100 000 markkaa kuitattu maksetuksi siten, että yhtiön omistama Mercedes Benz 240 D -merkkinen vuosimallin 1983 henkilöauto oli siirtynyt A:n omistukseen. Loppukauppahinta 400 000 markkaa oli pitänyt suorittaa kahden kuukauden kuluessa kaupan tekopäivästä. Kauppakirjan laatimisen jälkeen oli samana päivänä pidetty yhtiön ylimääräinen yhtiökokous, jossa A:lle oli myönnetty ero hallituksen jäsenyydestä ja toimitusjohtajan toimesta. Uudeksi hallituksen jäseneksi oli valittu B. Sen jälkeen oli pidetty yhtiön hallituksen kokous, jossa B oli valittu yhtiön toimitusjohtajaksi. Muutokset oli saman tien ilmoitettu kaupparekisteriin, johon ne oli merkitty 5.12.
7. A ja B olivat 2.1.1985 Valkealan kihlakunnanoikeudessa vannoneet oikeaksi yhtiön varoista ja veloista laaditun pesäluettelon. A oli useita vuosia tuntenut B:n, joka oli ollut osakeyhtiö X:n palveluksessa. Toukokuussa 1984 B oli ollut pois töistä pari viikkoa alkoholin käytön vuoksi. Samasta syystä hän 13.7.1984 oli jäänyt lomalle. B:llä, jolla ei ollut ollut omaa varallisuutta, ei ollut ollut henkilökohtaisia ominaisuuksia nyt kysymyksessä olevan yrityksen johtamiseen. Vaikka A oli tiennyt tämän, hän oli ensimmäisen kerran kesäkuussa 1984 tarjonnut yritystä B:n ostettavaksi. Seuraavan kerran A oli palannut asiaan vasta pari päivää ennen kauppaa. B oli kertonut innostuneensa asiasta, vaikka hän ei ollut ymmärtänyt mitään yhtiön taloudellisesta asemasta. Kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat allekirjoittamallaan kauppakirjalla tarkoittaneet siitä ilmenevää tahdonilmaisua. Osakekauppa ei siten ollut ollut valeoikeustoimi. Kaupalla A oli kuitenkin osakeyhtiö X:n taloudellisesta tilasta tietoisena saavuttaakseen itselleen aineellista etua hankkinut omistukseensa yhtiölle kuuluneen 141 850 markan arvoisen Mercedes Benz 240 D -merkkisen henkilöauton ja varoja ilmoittaessaan salannut sen. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus edellä mainitun rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan nojalla katsoi A:n syyllistyneen petollisena velallisena tehtyyn konkurssirikokseen. Kihlakunnanoikeus, hyläten näyttämättömänä edellä selostetun syytteen enemmälti sekä syytteen petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta ja väärän merkinnän aiheuttamisesta julkiseen rekisteriin, tuomitsi A:n jatketusta rikoksesta, mikä käsitti huolimattomana velallisena tehdyn konkurssirikoksen, epärehellisenä velallisena tehdyn konkurssirikoksen ja petollisena velallisena tehdyn konkurssirikoksen (syytekohdat 1.1., 2.
8. ja 3.1.) 1 vuodeksi vankeuteen, mikä yhdistettynä erääseen aikaisemmin tuomittuun rangaistukseen määrättiin ehdolliseksi 19.9.1992 päättyvin koetusajoin. Kouvolan hovioikeuden päätös 24.6.1993 Hovioikeus, jossa virallinen syyttäjä ja A hakivat muutosta, lausui kohtien 1 ja 2 osalta, että virallinen syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta huolimattomana velallisena tehdystä konkurssirikoksesta ja epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta. Ennen 1.1.1991 voimassa olleen rikoslain 39 luvun 7 §:n mukaan virallinen syyttäjä ei saanut tehdä näistä rikoksista syytettä, ellei asianomistaja ollut ilmoittanut niitä syytteeseen pantaviksi. Rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan näistä rikoksista ei saanut tuomita rangaistusta, ellei asianomistaja ollut nostanut syytettä tai esittänyt syyttämispyyntöä yhdessä vuodessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Osakeyhtiö X oli asetettu konkurssiin 21.11.1984 ja konkurssimenettelyn kestäessä tehty erikoistilintarkastus oli päivätty 13.2.
9. Konkurssituomio oli julistettu 26.6.
10. Kun muuta selvitystä ei ollut, asianomistajien oli katsottava saaneen tiedon rikoksista viimeistään silloin, kun erikoistilintarkastus oli 13.2.1985 valmistunut. Lääninveroviraston 12.3.1985 nimismiespiiriin saapuneessa tutkintapyynnössä ei ollut ollut rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettua syyttäjälle osoitettua syyttämispyyntöä ja ensimmäinen asianomistaja oli vasta marraskuussa 1986 eli siis sanotun määräajan jälkeen ilmoittanut vaativansa tekoon syyllisiksi todetuille rangaistusta. Siten oikeus panna rikoksesta syytteeseen oli rauennut. Syytekohdan 3.
11. osalta hovioikeus katsoi, kuten kihlakunnanoikeuskin, että osakeyhtiö X:n koko osakekannan kaupassa ei ollut ollut kysymys valeoikeustoimesta, vaan kauppakirja oli vastannut A:n ja B:n tarkoitusta. Näin ollen oikeustoimi, jolla A oli siirtänyt yhtiön varallisuuteen kuuluneen henkilöauton yksityiseen varallisuuspiirinsä, oli ollut todellinen. Tekoa olisi tullut arvioida ennen 1.1.1991 voimassa olleen rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 kohdassa rangaistavaksi säädettynä epärehellisenä velallisena tehtynä konkurssirikoksena. Oikeus panna rikos syytteeseen tämän lainkohdan perusteella oli rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla edellä kohdan 1 ja 2 osalta kerrotuin perustein rauennut. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi A:ta vastaan nostetun syytteen myös syytekohtien 1.1., 2.
12. ja 3.
13. osalta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 14.10.
14. Virallinen syyttäjä on valituksessaan toistanut syytteensä ja vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen kihlakunnanoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti tai ainakin hovioikeuden hyväksymästä epärehellisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta. A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.6.1994 Perustelut Osakeyhtiö X on 21.11.1984 asetettu konkurssiin. Konkurssimenettelyn aikana Kymen lääninveroviraston pyynnöstä tehty erikoistilintarkastus on päivätty 13.2.
15. Konkurssituomio on julistettu 26.6.
16. Pesänhoitajan ilmoituksen mukaan konkurssipesässä ei ole sen varattomuuden vuoksi pidetty velkojainkokouksia. Jutussa ei ole näytetty, ettei asianomistajilla olisi ollut mahdollisuutta saada tietoa erikoistilintarkastuksesta. Näin ollen velkojat ovat kohtuullisessa ajassa erikoistilintarkastuksen valmistumisen jälkeen voineet saada tiedon yhtiössä tehdyistä konkurssirikoksista. Rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyn asianomistajan erityisen syyteoikeuden vanhentumisajan tarkoituksena on osaltaan turvata rikoksesta epäillyn etu saada kohtuullisessa ajassa tieto siitä, nostetaanko häntä vastaan syyte. Epäselvässä tapauksessa on perusteltua ratkaista syyteoikeuden vanhentumisen alkamisajankohta syytetyn eduksi. Korkein oikeus katsoo siten asianomistajien saaneen tiedon syytteessä tarkoitetuista teoista viimeistään helmikuun lopulla
17. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 17 §:n 1 momentissa edellytetään asianomistajalta viralliselle syyttäjälle tai poliisille esitettävää syyttämispyyntöä. Rikosprosessioikeuden keskeisestä syytetyn suosimista koskevasta oikeusperiaatteesta johtuu, ettei syytetyn suojaksi säädettyä muotovaatimusta voida tulkita väljästi hänen vahingokseen. Sen vuoksi lääninveroviraston esittämä tutkintapyyntö ei Korkeimman oikeuden mielestä sanamuotonsa vastaisesti sisällä syyttämispyyntöä, etenkään kun pyynnön esittäjänä on ollut julkinen viranomainen. Kun lääninveroviraston kirjelmä ei sisällä nimenomaista pyyntöä syyttää epäillystä rikoksesta, Korkein oikeus päätyy hovioikeuden tavoin katsomaan, ettei lääninverovirasto ole esittänyt asiassa lain edellyttämää syyttämispyyntöä. Syytteessä tarkoitetun osakeyhtiö X:n velkojana olevan A:n konkurssipesä on kuitenkin 19.9.1985 päivätyssä, Kouvolan nimismiespiiriin 23.9.1985 saapuneessa kirjeessään kertonut muun muassa, että B oli kauppakirjalla 18.7.1984 ostanut A:lta osakeyhtiö X:n osakkeet 500 000 markalla. Kauppahinnasta 100 000 markkaa oli suoritettu siten, että yhtiön omistama vuoden 1983 mallia oleva Mercedes Benz merkkinen henkilöauto oli siirtynyt yhtiöltä A:lle. Muu osa kauppahintaa oli edelleen maksamatta eikä B ilmeisesti myöskään kaupanteon aikaan ollut kykenevä vastaamaan A:n kauppahintasaatavasta. Edelleen kirjeessä on lausuttu muun muassa: "Koska on perusteltua syytä epäillä, että B ostamalla heinäkuun 18 päivänä 1984 tehdyllä kauppakirjalla osakeyhtiö X:n osakkeet kauppakirjasta tarkemmin ilmenevin ehdoin on syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, pyytää A:n konkurssihallinto rikospoliisilta tutkintatoimenpiteitä asian johdosta. Edelleen vaadimme, että tutkinnassa syylliseksi tahi syyllisiksi havaitut saatetaan virallisen syyttäjän tietoon tekoineen asianmukaisia syytetoimenpiteitä varten." Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 17 §:n 1 momentin mukaan asianomistajan syyttämispyyntö kohdentuu ensisijaisesti rikokseen eikä siihen osallisiin henkilöihin. Niinpä mainitun asetuksen 19 §:n mukaan syyte voidaan nostaa kaikkia rikokseen osallisia vastaan, vaikka itse syyttämispyyntö ei olisikaan koskenut näitä kaikkia. Kun konkurssihallinnon esittämä syyttämispyyntö on koskenut B:n ja A:n välistä kauppaa, syyttämispyyntö on sekä sisältönsä että sanamuotonsa perusteella ulottunut A:n menettelyyn syytteen 3.
18. kohdan osalta. Sitä vastoin syyttämispyyntö ei voi ulottua muihin kuin siinä nimenomaan yksilöityihin tekoihin. Näin ollen konkurssihallinnon syyttämispyyntö ei ulotu A:n menettelyyn syytekohtien 1.
19. ja 2.
20. osalta, siitä huolimatta, että kihlakunnanoikeus on päätöksessään lukenut myös näihin syytekohtiin sisältyvät teot A:n syyksi osana samaa jatkettua rikosta, johon syytekohdassa 3.
21. tarkoitettu teko kuului. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, että A:n konkurssipesän toimitsijamiehen edellä mainittu kirje sisältää rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 17 §:n 1 momentissa mainitun syyttäjälle tarkoitetun syyttämispyynnön syytekohdassa 3.
22. tarkoitetusta teosta. Syyttämispyyntö on tehty rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyssä määräajassa. Tämän vuoksi virallisella syyttäjällä on ollut oikeus vaatia A:lle rangaistusta sanotusta teosta, jonka kihlakunnanoikeus on lukenut hänen syykseen osana jatkettua rikosta. Syytekohtien 1.
23. ja 2.
24. taikka jo kihlakunnanoikeuden hylkäämien syytekohtien osalta kukaan asianomistaja sen sijaan ei ole esittänyt syyttämispyyntöä. Hovioikeuden ei siten olisi tullut mainitsemallaan perusteella hylätä A:han syytekohdassa 3.
25. kohdistettua syytettä. Tuomiolauselma Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Hovioikeuden päätös poistetaan syytekohdan 3.
26. osalta ja juttu palautetaan tältä osalta hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen. Muilta osin hovioikeuden päätös jää pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Hämäläinen sekä hovioikeuden jäsenet Pitkänen ja Esko Mikkola, joka myös esitteli asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Lindholm, Suhnen, Wirilander ja Lehtimaja. Esittelijä Lea Turtiainen.