KKO/1994/86

1994 false KKO:1994:86 Leasing-sopimuksen perusteella A:n käytössä ollut auto oli B:n rangaistavalla teolla aiheuttamassa liikennevahingossa tuhoutunut. Vakuutusyhtiö oli suorittanut auton omistaneelle rahoitusyhtiölle korvauksena auton käyvän arvon. A oli rahoitusyhtiön, autoliikkeen ja A:n välisten sopimusten perusteella joutunut maksamaan rahoitusyhtiön kokonaissaatavan ja vakuutuskorvauksen erotuksen. Nämä auton vuokralle ottamisesta A:lle näin aiheutuneet kustannukset eivät olleet sellaisessa syyyhteydessä liikennevahinkoon, että B olisi ollut vastuussa niiden korvaamisesta A:lle. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA B:n kanne Lahden raastuvanoikeudessa B kertoi A:ta vastaan nostamassaan kanteessa, että B oli 23.6.1989 aiheuttanut Mikkelin maalaiskunnassa liikennevahingon siten, että hän oli ryhtynyt ohittamaan edellään ajaneita ajoneuvoja, vaikka hänen takanaan ajoneuvoaan kuljettanut C oli jo ryhtynyt ohittamaan B:tä. C, joka oli kuljettanut Kansallisrahoitus Oy:n omistamaa ja A:n leasing-sopimuksen perusteella hallitsemaa henkilöautoa, oli joutunut väistämään vasemmalle puolelle ojaan. Tällöin hänen kuljettamansa auto oli vaurioitunut korjauskelvottomaksi. Tapahtuman johdosta B oli rangaistusmääräyksellä tuomittu sakkorangaistukseen. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola oli B:n auton liikennevakuutuksen perusteella maksanut Kansallisrahoitus Oy:lle vaurioituneen auton käyvän arvon mukaan laskettuna korvauksena 77 112 markkaa. Kansallisrahoitus Oy:n leasing-sopimukseen perustuva kokonaissaatava oli ollut määrältään 102 181 markkaa eli 25 069 markkaa vakuutusyhtiön maksamaa korvausta suurempi. Automesta Jukka Mäkelä Ky oli Kansallisrahoitus Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella maksanut rahoitusyhtiölle sen loppusaatavan 25 069 markkaa. Automesta Jukka Mäkelä Ky oli 8.5.1990 päivätyllä laskulla velkonut sanotun summan A:lta. A oli puolestaan velkonut mainittua rahamäärää B:ltä 23.5.1990 päivätyllä laskulla. Lasku oli lähetetty B:n kotiosoitteeseen. B oli tuolloin ollut ulkomailla. B:n vanhemmat olivat pankkitilin käyttöoikeuden perusteella 28.5.1990 maksaneet laskun A:lle tietämättä, oliko lasku ollut aiheellinen vai ei. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola oli maksanut vakuutuskorvauksen liikennevakuutuslain säännösten mukaisesti. Vakuutuskorvauksen yläraja oli sanotun lain 6 §:n 3 momentin perusteella auton käypä arvo. Liikennevakuutuksesta ei korvattu auton hankinnan rahoituskustannuksia, joita mainittu 25 069 markkaa koski. B ei ollut liikennevahingon aiheuttajana vastuussa auton hankinnan rahoituskustannuksista eikä tällainen vastuu voinut perustua myöskään vahingonkorvauslain säännöksiin. Näin ollen B:n vanhempien A:lle maksama 25 069 markkaa oli suoritettu ilman maksuun velvoittavaa perustetta, joten A oli saanut perusteettomasti vastaavan suuruisen taloudellisen edun. Tämän vuoksi B vaati, että A velvoitetaan maksamaan hänelle perusteettomasti saatuna taloudellisena etuna 25 069 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta luettuna. Raastuvanoikeuden päätös 18.10.1990 Raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli 23.6.1989 yksin syyllistynyt liikenteen vaarantamiseen ja näin tuottamuksesta aiheuttanut leasing-sopimuksen perusteella A:n hallinnassa olleen henkilöauton vaurioitumisen. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola oli B:n kuljettaman auton liikennevakuutuksen perusteella suorittanut auton omistajalle Kansallisrahoitus Oy:lle korvauksena 77 112 markkaa. Kansallisrahoitus Oy oli perinyt kokonaisvahinkonsa 102 181 markan ja liikennevakuutuskorvauksen 77 112 markan erotuksen 25 069 markkaa Automesta Jukka Mäkelä Ky:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella kommandiittiyhtiöltä, jolle A puolestaan oli ollut velvollinen korvaamaan erotuksen. Vaikka auton omistajan kokonaisvahinkoa ei ollutkaan korvattu liikennevakuutuksen perusteella, A ei B:n aiheuttamaa vahinkoa kärsineenä ollut menettänyt oikeuttaan vahingonkorvaukseen. Niihin vahinkoihin, jotka jäivät liikennevakuutuslain korvauspiirin ulkopuolelle, sovellettiin vahingonkorvausoikeuden yleisiä periaatteita ja vahingonkorvauslakia. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheutti toiselle vahingon, oli velvollinen korvaamaan sen, jollei vahingonkorvauslaista muuta johtunut. B oli myöntänyt, että A oli liikennevahingon johdosta joutunut rahoitusleasing-sopimuksen perusteella maksamaan edellä selostetuin tavoin 25 069 markkaa. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsitti myös hyvityksen sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ollut suoranaisesti yhteydessä esinevahinkoon. Juuri tällaisesta vahingosta oli nyt kysymys. B oli korvausvelvollinen, koska vahinko oli aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Se seikka, että liikennevakuutuksesta ei korvattu vastapuolen auton hankinnan rahoituskustannuksia, ei rajoittanut B:n korvausvelvollisuutta hänen tuottamuksellisesti aiheuttamastaan vahingosta. Liikennevakuutuslaki sisälsi vain säännöksen vakuutusyhtiön maksuvelvollisuudesta. Vahingonaiheuttajan henkilökohtainen vastuu voi olla osin laajempi ja osin suppeampi kuin vakuutusyhtiön vastuu. Siltä osin kuin B:n henkilökohtainen vastuu oli laajempi kuin liikennevakuutuslain mukainen vastuu, korvaus jäi yksin vahingon aiheuttajan maksettavaksi. Liikennevakuutuslaki ei siten voinut vapauttaa B:tä maksuvelvollisuudesta. Tämän vuoksi raastuvanoikeus hylkäsi kanteen. Kouvolan hovioikeuden tuomio 23.6.1993 B:n valitettua hovioikeuteen hovioikeus lausui, että A oli 23.2.1989 allekirjoitetulla huoltoleasing-, kauppaja tilaussopimuksella saanut Automesta Jukka Mäkelä Ky:ltä hallintaansa kanteessa tarkoitetun henkilöauton. Kommandiittiyhtiö oli siirtänyt sopimuksen mukaiset oikeutensa Kansallisrahoitus Oy:lle. Auto oli B:n tuottamuksesta 23.6.1989 tuhoutunut korjauskelvottomaksi. Auton oli silloin omistanut sanottu osakeyhtiö. Sille oli B:n ajoneuvoa varten otetusta liikennevakuutuksesta suoritettu korvauksena auton käyvästä arvosta 77 112 markkaa. Osakeyhtiö, katsoen sen puheena olevaa autoa koskevaksi saatavaksi 102 181 markkaa, oli laskuttanut kommandiittiyhtiöltä mainittujen määrien erotuksen 25 069 markkaa. Kommandiittiyhtiö oli laskun maksettuaan laskuttanut viimemainitun määrän A:lta ja tämä edelleen B:ltä, jonka asioita hoitanut henkilö oli suorittanut laskun A:lle 28.5.

1. B oli seuranneen kesäkuun 20 päivänä A:lle lähettämällään kirjeellä ilmoittanut suorittaneensa laskun erehdyksessä ja vaatinut rahamäärän palauttamista. A ei ollut siihen suostunut. Liikennevakuutuslain 6 ja 12 §:n mukaan B ei ollut vastuussa puheena olevan auton tuhoutumisesta sen omistajalle tai haltijalle aiheutuneesta ansionmenetyksestä, vaan se oli ollut korvattava B:n autoa varten otetusta liikennevakuutuksesta. Vahingonkorvauslain mukaan B ei ollut vastuussa myöskään tuhoutuneen auton hankintaan käytetyn lainapääoman koroista. Jutussa oli kysymyksessä olevaa 25 069 markan määrää kutsuttu rahoituskustannuksiksi. A ei ollut jutussa näyttänyt, että osakeyhtiön sanotuin tavoin sen mainittujen sopimusten johdosta saamalla suorituksella olisi ollut miltään osin jokin muu peruste kuin auton omistajalle tuleva hyvitys auton tuhoutumisesta aiheutuneesta ansionmenetyksestä tai sen hankintaan käytetyn pääoman korkokuluista. Näin ollen hovioikeus tuli siihen tulokseen, että B:n suorituksella ei ollut ollut perustetta ja että A oli velvollinen palauttamaan sen takaisin B:lle. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja velvoitti A:n palauttamaan B:lle perusteettomasti suoritetut 25 069 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.9.1990 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa 21.10.
2. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A vapautetaan suorittamasta B:lle 25 069 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.9.1990 lukien. B vastasi valitukseen sekä vaati sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.9.1994 Perustelut Hovioikeuden tuomiossa selostetun sopimuskokonaisuuden perusteella A:n hallinnassa ollut auto on B:n rangaistavalla teolla aiheuttamassa liikennevahingossa tuhoutunut. Auton omistanut Kansallisrahoitus Oy on saanut täyden korvauksen sen käyvästä arvosta B:n kuljettaman auton liikennevakuutuksen perusteella. Tuon toisaalta A:n ja autoliikkeen sekä toisaalta autoliikkeen ja Kansallisrahoitus Oy:n välisen sopimuskokonaisuuden johdosta A on joutunut erikseen suorittamaan autoliikkeelle kanteessa tarkoitetut 25 069 markkaa, joita ei ole korvattu liikennevakuutuksesta. A on katsonut B:n olevan velvollinen korvaamaan hänelle hänen suorittamansa määrän vahingonkorvauslain säännösten nojalla. Liikennevakuutuslaissa on useita säännöksiä, jotka rajoittavat korvauksen suorittamista liikennevakuutuksen perusteella. Liikennevakuutuslaissa ei kuitenkaan ole säännöstä, joka kieltäisi tai rajoittaisi vaatimasta korvausta muulla perusteella. Se maksuvelvollisuus, josta johtuvaa suoritusta A on pitänyt B:n rikoksen perusteella korvattavana vahinkona, on perustunut hovioikeuden mainitsemiin sopimuksiin ja, huomioon ottaen että auton käypä arvo on jo korvattu, tarkoittanut A:lle auton vuokralle ottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Tällaiset kustannukset eivät ole sellaisessa syy-yhteydessä puheena olevaan liikennevahinkoon, että B olisi velvollinen korvaamaan ne A:lle. B:n suoritus on siten ollut perusteeton ja A on velvollinen palauttamaan sen B:lle. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Lehtimaja: Leasing-sopimuksen johdosta A on joutunut suorittamaan autoliikkeelle "korko- ja rahoituskuluiksi" ilmoittamansa 25 069 markkaa, jota ei ollut korvattu A:lle B:n liikennevakuutuksesta. A on kertonut tämän suorituksen olleen korvausta auton käyttömahdollisuudesta, jonka hän oli B:n aiheuttaman liikennevahingon johdosta menettänyt. Tällä perusteella A on katsonut B:n olevan velvollinen korvaamaan hänelle aiheutuneen taloudellisen vahingon vahingonkorvauslain nojalla. Tämän johdosta totean seuraavan. A:n maksuvelvollisuus on perustunut leasing-sopimukseen ja suorituksen vastikkeena on ollut oikeus käyttää autoa. Auto on kuitenkin tuhoutunut, mistä B on ollut vastuussa. Auton arvo on korvattu B:n liikennevakuutuksen perusteella. Vakuutuskorvaus on suoritettu auton omistajalle. B:n aiheuttama liikennevahinko ei ole vaikuttanut A:n sopimusperusteiseen maksuvelvollisuuteen leasing-sopimuksen osapuolena. Kysymys auton käyttömahdollisuuden ennenaikaisen menettämisen korvattavuudesta on arvioitava leasing-sopimuksen ehtojen mukaan. B ei ole tämän sopimuksen osapuoli. Kun A ei ole näyttänyt kärsineensä sellaista vahingonkorvauslain nojalla korvattavaa taloudellista vahinkoa, josta B olisi A:lle vastuussa, tai muutakaan laillista perustetta B:ltä velkomalleen maksulle, B:n erehdyksessä A:lle suorittama maksu on ollut perusteeton. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Hämäläinen sekä jäsenet Pitkänen ja Pasila. Esittelijä Pirjo Pohjalainen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Suhonen, Wirilander ja Lehtimaja (eri mieltä). Esittelijä Lea Turtiainen.