KKO/1994/97

1994 false KKO:1994:97 Työnantaja oli irtisanonut työntekijän työsopimuksen riittämättömiksi osoittautuneiden taloudellisten ja tuotannollisten syiden perusteella. Työntekijä puolestaan ei ollut näyttänyt, että irtisanominen olisi osaksikaan aiheutunut hänen henkilöstään johtuneesta syystä. Työnantaja velvoitettiin työsopimuslain 47 a §:n 3 momentin säännös huomioon ottaen suorittamaan työntekijälle perusteettoman irtisanomisen johdosta työsopimuslain 51 §:n 1 momentin mukaista vahingonkorvausta eikä lain 47 f §:n mukaista korvausta. TSL 47 a § 3 mom TSL 51 § 1 mom TSL 47 f § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Turun raastuvanoikeudessa A, B ja C 8.8.1992 kuolleen D:n jakamattoman kuolinpesän osakkaina kertoivat Oy Turun Sanomia vastaan ajamassaan kanteessa, että D oli 15.11.1979 alkaen ollut yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa. D oli toiminut yhtiön toimistopäällikkönä ja esimiehenä noin 50 konttoritoimihenkilölle. Hän oli hoitanut laaja-alaisesti henkilöstöasioita, järjestänyt koulutus- ja opetustehtäviä, osallistunut kehittämis- ja parannusprojekteihin sekä valvonut aluekonttoreiden kassatilitystä ja konttoriarkiston hoitoa. Hänen tehtäviinsä oli lisäksi kuulunut työnjohtoa ja -valvontaa sekä asiakasvalitusten käsittelyä. Hänen viimeinen kuukausipalkkansa oli ollut 10 499 markkaa. Yhtiön hallintojohtaja oli 2.9.1991 irtisanonut D:n työsopimuksen päättymään 31.3.

1. Työnantaja oli ilmoittanut irtisanomisen syyksi sen, että toimistopäällikön toimi oli käynyt tarpeettomaksi, kun yhtiön asiakas- ja ilmoituspalveluyksiköt yhdistetään. Ilmoitetut perusteet eivät olleet muodostaneet laillista irtisanomisen syytä, koska D:n toimenkuvaan kuuluneet tehtävät eivät olleet päättyneet tai edes vähentyneet. Toimistopäällikön toimen lakkauttaminen oli ollut luonteeltaan sellainen työnantajan omaan riskipiiriin kuuluva muutos, josta D ei voinut olla vastuussa. Yhtiö oli TS-Yhtymä -nimisen konsernin emoyhtiö. Konserniin kuului lähes 30 yhtiötä, joiden liikevaihto oli vuonna 1990 ollut 788 miljoonaa markkaa. Konsernilla oli toimihenkilöitä ja työntekijöitä yhteensä
2. Työnantaja ei ollut edes pyrkinyt selvittämään mahdollisuuksia järjestää D:lle muita töitä. Hän oli yksiselitteisen selvästi ilmoittanut olevansa halukas ottamaan vastaan kaikkea yhtiössä tai konsernissa olevaa työtä. Irtisanominen oli todellisuudessa saattanut johtua myös jostain hänen henkilöstään johtuvasta syystä. Tähän viittasi muun muassa se, että hänelle ei ollut yhtiössä enää annettu työtä edes laillisena irtisanomisaikana, vaan irtisanomisajan palkka oli suoritettu ilman työntekovelvoitetta. Yhtiöllä ei ollut irtisanomiseen työsopimuslain 37 §:n mukaista individuaaliperustetta eikä lain 37 a §:n mukaista kollektiiviperustetta. Irtisanomisen syy oli ollut jokin muu eli seikka, jota laki ei hyväksynyt irtisanomisen perusteeksi. D oli irtisanomisen johdosta jäänyt vaille työtä. Kun otettiin huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen pitkä kestoaika, hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä sekä työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, yhtiö oli velvollinen korvaamaan hänelle menettelynsä johdosta lain tunteman korkeimman hyvityksen eli 24 kuukauden palkan. Tämän vuoksi A ja hänen myötäpuolensa vaativat, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan heille vahingonkorvauksena D:n työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 251 976 markkaa korkoineen. Vastaus Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Irtisanomisen perusteena olivat olleet taloudelliset ja tuotannolliset syyt, jotka olivat johtuneet työn pysyvästä vähenemisestä yhtiössä. D:n toimistopäällikön toimi oli lakkautettu tarpeettomana eikä häntä ollut mahdollista sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Väite henkilöstä johtuvista irtisanomisperusteista ei pitänyt paikkaansa. D oli hyväksynyt irtisanomisen ja sen perusteen. Raastuvanoikeuden päätös 11.2.1993 Raastuvanoikeus lausui selvittämättä jääneen, että D:n toimenkuvaan kuuluneet tehtävät sinänsä olisivat päättyneet tai vähentyneet vähäistä suuremmassa määrin ja muutoin kuin tilapäisesti. Työnantaja ei ollut myöskään näyttänyt, että se olisi tarjonnut hänelle muuta työtä, johon hänet olisi voitu sijoittaa hänen monipuolisen ammattitaitonsa ja kyvykkyytensä huomioon ottaen tai että hän olisi ollut uudelleenkoulutukseen kelpaamaton. Taloudellisten ja tuotannollisten syiden ei ollut näytetty vähentäneen juuri hänen työtään, vaan hänen työnsä loppumisen syynä oli ollut toteutettu organisaatiomuutos, johon taloudelliset ja tuotannolliset syyt olivat voineet vaikuttaa. Yhtiön kustannussäästöihin tähdännyt organisaatiomuutos ei ollut oikeuttanut yhtiötä irtisanomaan D:n työsopimusta. Yhtiössä ei ollut tuohon aikaan irtisanottu muita ylempiä toimihenkilöitä. D:lle taannehtivasti 1.6.1992 alkaen myönnetty niin sanottu yksilöllinen varhaiseläke ei poistanut kanteen perustaa. Raastuvanoikeus on korvauksen suuruuteen vaikuttavina seikkoina ottanut huomioon D:n työsuhteen keston, iän ja sairauden sekä yhtiön menettelyn työsopimusta päätettäessä, mikä oli ilmeisesti vaikuttanut D:n sairauden etenemiseen. D oli kuollut 8.8.1992, jonka jälkeen hänen kuolinpesällään oli oikeus hänen työpalkkasaataviinsa. Sen vuoksi raastuvanoikeus työsopimuslain 37 a ja 47 f §:n nojalla vaatimuksen enemmälti hyläten velvoitti yhtiön suorittamaan D:n jakamattomalle kuolinpesälle korvaukseksi perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavat 83 992 markkaa korkoineen. Turun hovioikeuden tuomio 2.9.1993 Yhtiö toisaalta sekä A ja hänen myötäpuolensa toisaalta valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui yhtiön jättäneen näyttämättä, että D:n irtisanominen olisi johtunut vähäistä suuremmassa määrin vähentyneistä taloudellisista, tuotannollisista tai muista niihin verrattavista syistä. D:n irtisanomisen perusteeksi ilmoitettujen yhtiössä suoritettujen hänen tehtäviensä uudelleenjärjestelyjen ei ollut selvitetty olleen työn määrään ja laatuun kohdistuneiden vaikutusten osalta niin olennaisia, että uudelleenjärjestely olisi oikeuttanut D:n irtisanomiseen. Irtisanomiseen oli näin ollen katsottava olleen syynä muut kuin työsopimuslain 37 a §:ssä mainitut perusteet. D:n irtisanomiseen ei ollut edes väitetty olleen perusteena jokin muu erityisen painava syy. Yhtiö oli siten velvollinen työsopimuslain 37 ja 37 a §:n vastaisen irtisanomisen johdosta suorittamaan D:n kuolinpesän osakkaille mainitun lain 47 f §:ssä säädetyn korvauksen. Jutussa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että yhtiön menettely D:n työsopimusta irtisanottaessa olisi vaikuttanut hänen sairautensa etenemiseen. Tätä seikkaa ei siten voitu raastuvanoikeuden tavoin pitää edellä mainitun korvauksen määrää harkittaessa sitä enentävänä tekijänä. Tuomittavaa korvausta oli sen vuoksi alennettava. Sen vuoksi hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä siten, että D:n jakamattomalle kuolinpesälle perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä tuomittu korvaus alennettiin D:n viiden kuukauden palkkaa vastaavaan 52 495 markkaan korkoineen. Näin muutettuna raastuvanoikeuden päätös jäi sen soveltamien lainkohtien ja työsopimuslain 37 §:n nojalla voimaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 11.1.
3. Muutoksenhakemuksessaan Oy Turun Sanomat on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan jutussa korkoineen. A ja hänen myötäpuolensa ovat antaneet pyydetyn vastauksen muutoksenhakemukseen ja vaatineet yhtiön velvoittamista korvaamaan heidän yhteiset vastauskulunsa korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.10.1994 Perustelut Oy Turun Sanomat on 2.9.1991 irtisanonut D:n työsopimuksen asiakas- ja ilmoituspalveluosastojen yhdistämisestä johtuneen toimistopäällikön toimen lakkauttamisen perusteella. Irtisanomisilmoituksen mukaan kysymys on siten ollut taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Yhtiö ei kuitenkaan ole näyttänyt, ettei D:tä olisi ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella voitu sijoittaa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanomisperusteina ovat siten osoittautuneet riittämättömiksi. A ja hänen myötäpuolensa ovat kanteessaan viitanneet myös siihen, että irtisanomisen todellisena syynä on saattanut olla myös jokin D:n henkilöstä johtunut syy. Yhtiö on kiistänyt väitteen. A ja hänen myötäpuolensa eivät ole jutussa näyttäneet, että irtisanominen olisi osaksikaan aiheutunut tällaisesta syystä. D:n työsopimuksen irtisanominen on siten tapahtunut työsopimuslain 37 a §:ssä eikä lain 37 §:ssä säädettyjen perusteiden vastaisesti. Työsopimuslain 47 a §:n 3 momentin mukaan lain 47 f §:n korvaussäännöstä ei sovelleta, kun työsopimus on päätetty työsopimuslain 37 a §:ssä säädettyjen perusteiden vastaisesti. Tällaisesta irtisanomisesta on määrättävä vahingonkorvaus työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla. Yhtiön on näin ollen työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla korvattava D:n jakamattomalle kuolinpesälle työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta aiheutunut taloudellinen vahinko. D:n työsuhde on päättynyt 31.3.1992 ja hän on kuollut 8.8.
4. Hänen palkkansa on työsuhteen päättyessä ollut 10 499 markkaa kuukaudessa. Hän on saanut sairauspäivärahaa ajalta 1.
5. -31.5.1992 ja työkyvyttömyyseläkettä ajalta 1.
6. -31.8.
7. Hänen taloudellisen vahinkonsa määräksi ajalta 31.
8. - 8.8.1992 voidaan muun selvityksen puuttuessa arvioida 18 000 markkaa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Oy Turun Sanomat velvoitetaan suorittamaan D:n jakamattomalle kuolinpesälle hovioikeuden määräämän korvauksen sijasta vahingonkorvausta ja sen määrä alennetaan 18 000 markkaan. Yhtiön on siten suoritettava kuolinpesälle hovioikeuden määräämän 56 415,55 markan asemesta yhteensä 21 920,55 markkaa 16 prosentin korkoineen, 20 990,25 markalle 15.6.1992 lukien ja 930,30 markalle 1.4.1992 lukien. Muilta osilta hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian laatuun nähden yhtiö ei saa korvausta sillä täällä olleista oikeudenkäyntikuluista. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kilpi, Jousi ja Ahnger. Esittelijä Jussi Isotalo. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Haarmann, Paasikoski, Krook ja Hidén. Esittelijä Risto Jalanko.