KKO/1995/105

1995 false KKO:1995:105 Syytetty oli ostanut väärennettyjä leimamerkkejä. Siltä osin kuin hän oli myynyt ja yrittänyt myydä näitä leimamerkkejä hänet tuomittiin törkeästä väärennyksestä, petoksesta ja törkeän petoksen yrityksestä. Muiden merkkien osalta hänet tuomittiin väärennysaineiston hallussapidosta. RL 33 luku 4 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Helsingin raastuvanoikeuden päätös 16.12.1992 Raastuvanoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 4.10.1991 Helsingissä ostanut sittemmin Lahden raastuvanoikeudessa 12.6.1992 rangaistukseen tuomitulta B:ltä 400 000 markalla 146 kappaletta 5 000 markan suuruisia väärennettyjä leimamerkkejä, yhteiseltä nimellisarvoltaan 730 000 markkaa, vaikka ottaen huomioon kauppahinta, kaupan kohteen laatu ja kaupanteko-olosuhteet A:n oli täytynyt tietää, että leimamerkit eivät saattaneet olla muuta kuin väärennettyjä sekä tietoisena siitä, että leimamerkit olivat väärennettyjä, käyttänyt niitä harhauttavana todisteena siten, että hän oli yrittänyt myydä Kansallis-Osake-Pankille leimamerkkejä 300 000 markan nimellisarvosta 10 prosentilla alennettuun hintaan ja myynyt kaksi 5 000 markan nimellisarvoista merkkiä C:lle 9 000 markan hintaan. Väärennystä oli pidettävä törkeänä, koska se oli kohdistunut huomattavan tärkeään todistuskappaleeseen. A oli 4.10.1991 tietoisena siitä, että leimamerkit olivat väärennettyjä, hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä yrittänyt erehdyttää KansallisOsake-Pankin ostamaan merkkejä 300 000 markan arvosta siinä kuitenkaan onnistumatta. Koska petoksessa oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä, sitä oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A oli 4.10.1991 tietoisena siitä, että leimamerkit olivat väärennettyjä, hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt C:n ostamaan kaksi väärennettyä 5 000 markan nimellisarvoista leimamerkkiä 9 000 markalla aiheuttaen C:lle sanotun suuruisen vahingon. Ostettuaan 4.10.1991 B:ltä väärennetyiksi tietämänsä 146 kappaletta 5 000 markan nimellisarvoista leimamerkkiä A oli ilman hyväksyttävää syytä pitänyt niistä hallussaan 144 kappaletta 15.10.1991 saakka, jolloin poliisi oli ne takavarikoinut. Raastuvanoikeus katsoi, että ostajalla täytyy olla aina erityinen syy epäillä leimamerkkien aitoutta ja alkuperää silloin, kun hän ostaa leimamerkit huomattavasti alle niiden nimellisarvon ja silloin kun hän ostaa ne yksityiseltä henkilöltä. Yksityisellä henkilöllä, jolle on jäänyt käyttämättömiä leimamerkkejä, on oikeus saada leimaveron palautus leimamerkkien täyden nimellisarvon mukaisesti. A:n oli liikemiehenä yleisen elämänkokemuksen perusteella täytynyt tietää, että leimamerkit hyvin todennäköisesti olivat väärennettyjä. Tätä tukivat myös todistajina kuultujen neljän henkilön kertomukset. Näillä perusteilla raastuvanoikeus rikoslain 33 luvun 1, 2 ja 4 §:n, 36 luvun 1 ja 2 §:n sekä 4 luvun 1 §:n nojalla tuomitsi A:n törkeästä väärennyksestä, törkeän petoksen yrityksestä, petoksesta ja väärennysaineiston hallussapidosta yhteiseen 1 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus määrättiin ehdolliseksi. Koetusaika päättyi 31.12.

1. Helsingin hovioikeuden tuomio 1.9.1994 Hovioikeus, jonne A valitti, totesi, että A:n sihteeri oli raastuvanoikeudessa todistajana kertonut, että hän oli ollut lokakuun alussa 1991 läsnä A:n ja B:n neuvotellessa kysymyksessä olevasta leimamerkkikaupasta. B oli kertonut, että hän oli saanut tekemästään hevoskaupasta maksuksi rahanarvoista paperia, jota hän ei saanut vaihdetuksi rahaksi. B oli esittänyt hallussaan olleet 750 000 markan leimamerkit ja ilmoittanut, että hänelle riittää niistä 500 000 markkaa. Todistaja oli kertonut vaistonvaraisesti asettaneensa merkit ikkunaa vasten ja olleensa näkevinään niissä ikään kuin kukan kuvia, jotka olivat todistajan mielestä vesileimoja. Todistaja oli siten todennut, että merkit olivat leimamerkkejä. B oli kertonut merkkien olevan peräisin jostain isosta yhtiöstä ja että hän tarvittaessa pystyisi osoittamaan paperilla saannon. A:n yhtiön tekemän kiinteistökaupan johdosta A:lla oli ollut käyttöä leimamerkeille 420 000 markan edestä. A:n esitystä ostaa leimamerkkejä vain mainitun määrän B ei ollut hyväksynyt, vaan hän oli halunnut myydä koko 750 000 markan nimellisarvoisen erän. Myöhemmin
2. tai 3.10.1991 A oli kertonut, että kaikki tarjotut leimamerkit voitiin ostaa, koska Kansallis-Osake-Pankki oli lupautunut ostamaan ylimääräiset merkit. 4.10.1991 B oli taas tullut tapaamaan A:ta ja tämä oli antanut todistajalle tehtäväksi laatia leimamerkeistä kauppakirjan. A ja B olivat lähteneet allekirjoittamaan kauppakirjaa Suomen Yhdyspankki Oy:n Kulosaaren konttoriin. Toinen todistaja, joka oli ollut paikalla B:n tullessa kauppaamaan merkkejä, oli kertonut B:n pyytäneen näistä 750 000 markan arvoisista merkeistä 500 000 markkaa ja todenneen, että nyt A:lla olisi mahdollisuus tehdä bisnestä. A ja hänen sihteerinsä olivat molemmat tiedustelleet tositetta, jolla leimamerkit oli ostettu. B oli antanut ymmärtää, että sellainen oli olemassa. Puhetta oli ollut myös siitä, että leimamerkit voi vaihtaa nimellisarvostaan rahaksi postissa tai valtiokonttorissa. Tämä oli kuitenkin ollut B:lle liian hidasta, sillä hän oli tarvinnut rahaa nopeasti. A oli ilmoittanut tarvitsevansa kiinteistökaupan johdosta 420 000 markan leimamerkit. A oli luvannut maksaa 750 000 markan merkeistä 450 000 markkaa. Seuraavana päivänä todistaja oli ollut A:n kanssa Göta Bankenissa katsomassa erästä taulua. Tuolloin A oli kertonut pankinjohtajalle, että hänelle oli tulossa leimamerkkejä ja kysynyt, voisiko tämä tiedustella Kansallis-Osake-Pankilta, jonka kanssa pankilla oli yhteistyösopimus, ostaisiko Kansallis-OsakePankki kyseisiä merkkejä. Kansallis-Osake-Pankin myyntineuvottelija oli todistajana kertonut, että 3.10.1991 hänen esimiehensä oli ilmoittanut A:n tarjoavan pankille leimamerkkejä ostettavaksi ja kehottanut todistajaa soittamaan A:lle. Puhelinkeskustelussa A oli kertonut, että hän oli hankkinut jotain suurta kauppaa varten 300 000 markan leimamerkit, mutta kauppa oli mennyt "mönkään". A oli tiedustellut, ostaisiko pankki käyttämättä jääneet merkit. A oli tarjonnut niitä 10 prosentin alennuksella ja selittänyt, että merkkien rahaksi vaihdolla oli kiire, koska hän oli lähdössä pois maasta. Neljäs todistaja oli kertonut, että hän oli ollut tekemässä A:n kanssa taulukauppoja syys - lokakuun vaihteessa 1991, lokakuun puolella. A oli tarjonnut maksua leimamerkeillä. Todistaja oli ilmoittanut, ettei se kävisi päinsä ja antanut ohjeet leimamerkkien vaihtamisesta rahaksi lääninverovirastossa. Suomen Yhdyspankki Oy:n Kulosaaren konttorin virkailija, joka oli ollut 4.10.1991 todistamassa oikeaksi A:n ja B:n välillä leimamerkeistä tehtyä kauppakirjaa, oli kertonut huomauttaneensa, että leimamerkeistä olisi pitänyt olla postin tai valtiokonttorin leimamerkkilaskelma. Arvioidessaan sitä tiesikö A, että leimamerkit eivät olleet aitoja, hovioikeus totesi A:n tietoisuuden puolesta puhuvan kaupanteko-olosuhteet, joissa yksityinen henkilö on kaupitellut erittäin arvokasta leimamerkkierää huomattavasti alle sen nimellisarvon. Lisäksi A:lle oli ennen kauppaa useassa yhteydessä kerrottu mahdollisuudesta vaihtaa merkit rahaksi niiden täydestä arvosta. Samoin oli ollut puhetta siitä, että leimamerkkien mukana tulisi olla tosite niiden hankkimisesta. Tämän ohella A oli jo ennen B:n kanssa tehtyä kauppaa yrittäessään myydä merkkejä alle niiden nimellisarvon ilmoittanut valheellisesti merkkien jääneen hänelle toteutumattoman kaupan johdosta. Näillä ja raastuvanoikeuden päätöksessä muutoin mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A:n oli täytynyt käsittää, että merkit olivat hyvin todennäköisesti olleet väärennettyjä. Tämän vuoksi hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati, että syytteet hylätään tai että rangaistusta ainakin lievennetään. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.6.1995 Perustelu Hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo kuten hovioikeus, että A:n on täytynyt käsittää, että hänen ostamansa 5 000 markan nimellisarvoiset leimamerkit olivat hyvin todennäköisesti väärennettyjä. A on 4.10.1991 myynyt ostamistaan 146 väärennetystä merkistä kaksi merkkiä C:lle ja yrittänyt myydä 60 merkkiä Kansallis-Osake-Pankille. Ostajat eivät ole tienneet merkkejä väärennetyiksi. A on siten käyttänyt 62 väärennettyä leimamerkkiä harhauttavana todisteena ja syyllistynyt väärennysrikokseen. Väärennyksen kohteena on ollut suuri määrä 5 000 markan nimellisarvoisia leimamerkkejä. Rikos on kohdistunut todistusarvoltaan erityisen merkityksellisiin todistuskappaleisiin ja väärennys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Myydessään ja yrittäessään myydä väärennettyjä leimamerkkejä edellä kerrotulla tavalla A on hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttämällä C:tä ja yrittämällä erehdyttää Kansallis-OsakePankin toimihenkilöä aiheuttanut C:lle taloudellista vahinkoa ja pankille tällaisen vahingon vaaran ja näin syyllistynyt petokseen ja petoksen yritykseen. Petoksen yrityksessä on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja se on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A:n hallusta on 15.10.1991 takavarikoitu muut paitsi C:lle myydyt kaksi leimamerkkiä eli yhteensä 144 väärennettyä leimamerkkiä, joiden osalta hovioikeus on kohdassa 6 katsonut A:n syyllistyneen väärennysaineiston hallussapitoon. Kun A näistä 60 merkin osalta on syyllistynyt väärennykseen, ei hänen syykseen sen vuoksi näiden merkkien osalta voida erikseen lukea väärennysaineiston hallussapitoa. Hallussaan pitämiensä muiden merkkien eli 84 merkin osalta A on syyllistynyt väärennysaineiston hallussapitoon. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A:ta vastaan väärennysaineiston hallussapidosta perusteluissa mainittujen 60 leimamerkin osalta ajettu syyte hylätään. A:n syyksi muutoin kohdassa 6 sekä kohdissa 3), 4) ja 5) luetuista rikoksista tuomittu yhteinen vankeusrangaistus alennetaan yhdeksi vuodeksi vankeutta. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koetusaika on päättynyt 31.12.
3. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Varpu Lahti, Koski ja Hänninen. Esittelijä Matti Palojärvi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Taipale, Shonen ja Möller sekä ylimääräinen oikeusneuvos Vuori. Esittelijä Markku Vuorela.