KKO/1995/111

1995 false KKO:1995:111 Kuluttajavalituslautakunta julkaisi sen ratkaisusuosituksen noudattamatta jättäneen elinkeinonharjoittajan nimen tiedotteessaan. Pelkän nimen ja myydyn tuotteen julkistamisella ei ollut kuluttajavalituslautakunnasta annetun asetuksen 14 §:ssä tarkoitettua merkitystä kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille. Lautakunnan, joka antaessaan ratkaisusuosituksen ja julkistaessaan elinkeinonharjoittajan nimen käytti julkista valtaa, ei katsottu noudattaneen tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Valtio velvoitettiin korvaamaan elinkeinonharjoittajalle julkistamisesta johtunut liikevaihdon vähentymisestä aiheutunut vahinko. A kuluttajavalituslautakunnasta 14 § VahL 3 luku 2 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Enon kihlakunnanoikeudessa Liikkeenharjoittaja A kertoi Suomen valtiota, jota edusti kuluttajavalituslautakunta, vastaan nostamassaan kanteessa, että hän oli keväällä 1990 toimittanut kahdelle ostajalle multaa. Ostajien otettua yhteyttä A:han ja kerrottua, että multa ei viljavuudeltaan vastannut normaalia, A oli toimittanut tilalle uutta multaa. Tästä huolimatta ostajat olivat vieneet asian kuluttajavalituslautakuntaan, joka todettuaan päätöksissään 3.4.1991, että A oli toimittanut virheellisen mullan tilalle uutta multaa, oli kuitenkin suosittanut, että A maksaisi toiselle ostajalle korvauksena tämän kärsimistä menetyksistä 400 markkaa ja toiselle mullan tutkimisesta aiheutuneet 156 markan kulut sekä korvauksena tämän kärsimistä menetyksistä 400 markkaa eli yhteensä 556 markkaa. Päätökset oli lähetetty osapuolille 8.5.

1. Lautakunnalle samassa kuussa saapuneissa ilmoituksissa kuluttajat olivat kertoneet, ettei elinkeinonharjoittaja ollut noudattanut suosituksia. A:n asiamiehelle oli sitten 19.9.1991 lähetetty kirje, jossa oli ilmoitettu lautakunnan omaksumasta käytännöstä julkistaa luettelo suosituksen noudattamatta jättäneistä elinkeinonharjoittajista. Samalla oli elinkeinonharjoittajalle varattu tilaisuus esittää kohtuullisessa määräajassa lautakunnalle huomautuksensa, mikäli lautakunnalle ilmoitetut tiedot eivät joltakin osin olisi pitäneet paikkaansa. Luettelo oli julkistettu 29.10.
2. Kuluttajavalituslautakunta oli vastoin omaa ilmoitustaan siitä, että kysymyksessä oli suositus, julkistanut suosituksen noudattamatta jättäneen elinkeinonharjoittajan nimen. Lautakunta oli soveltanut virheellisesti kuluttajavalituslautakunnasta annetun asetuksen 14 §:ää. Lautakunnalla ei olisi tämän säännöksen nojalla ollut oikeutta julkistaa elinkeinonharjoittajan nimeä. A lausui, että sanottu säännös antoi oikeuden julkaista vain ne ratkaisut, joilla oli merkitystä kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille lain soveltamisen kannalta. Julkistamalla A:n nimen lautakunta oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen rinnastettavaan tekoon ja 19.9.1991 päivätyssä kirjeessä lautakunta oli jopa uhkaillut A:ta. Oy Yleisradio Ab oli sitten ohjelmassaan "Kuningaskuluttaja" julkistanut liikkeenharjoittaja A:n nimen siinä valossa, ettei A ollut huolehtinut velvoitteistaan. Kyseisen ohjelman jälkeen A:lla oli ollut negatiivinen julkisuus paikkakunnalla. Edellä mainitulla tavalla kuluttajavalituslautakunta oli laajentanut toimivaltaansa huomattavasti yli sen, mitä sillä voimassa olevan oikeuden mukaan olisi ollut. Suosituksia antavan viranomaisen asemesta kuluttajavalituslautakunta oli ottanut aseman, jossa se oli toiminut tosiasiallisena päättäjänä siitä, mikä yksittäistapauksessa oli ollut oikein ja väärin. Lautakunta oli pakottanut elinkeinonharjoittajat noudattamaan kielteisen julkisuuden uhalla päätöksiään, jotka olivat olleet vain suosituksia. Kuluttajavalituslautakunta oli menettelyllään ylittänyt toimivaltansa ryhtymällä tosiasiallisesti pakkovallan käyttäjäksi. Suosituksen noudattamatta jättämisestä oli seurannut sanktio, minkä vuoksi kyseessä ei ollut suositus, vaikka lain mukaan näin pitäisi olla. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa, riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Kuluttajavalituslautakunta ei ollut tällainen riippumaton tuomioistuin eikä se voinut sellaisen asemaa itselleen ottaa. Kyseisen sopimuksen mukaan ihmisen hyvä maine ja kunnia on ihmisoikeussopimuksen nojalla suojattu. Suomen valtio oli sitoutunut sanottua sopimusta noudattamaan ja sopimus oli meillä laintasoisena säännöstönä voimassa, joten valtion tuli vastata siitä vahingosta, joka syntyi, jos sen orgaanit aiheuttivat vahinkoa kansalaisille ihmisoikeussopimuksen loukkauksilla. Kuluttajavalituslautakunta oli rikkonut mainittua sopimusta julkistamalla A:n nimen ns. mustalla listalla. Edellä kerrotulla perusteella A vaati, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle maineen- ja kunnianmenetyksestä 50 000 markkaa ja liikevaihdon vähentymisestä 50 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta lukien. Vastaus Kuluttajavalituslautakunta lausui seuraavaa. Kuluttajavalituslautakunnan tehtävänä oli kuluttajavalituslautakunnasta annetun lain mukaan antaa ratkaisusuosituksia valituksiin, joita kuluttajat tekivät yksittäisissä asioissa kuluttajansuojalaissa tarkoitettujen, hankkimiensa hyödykkeiden laadusta tai elinkeinonharjoittajan suorituksesta. Kuluttajavalituslautakunnasta annetun asetuksen 14 §:n mukaan lautakunnan oli julkaistava sopivalla tavalla ratkaisunsa, joilla on merkitystä kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille. Kuluttajavalituslautakunnan päätökset olivat suosituksia eivätkä ne olleet täytäntöönpanokelpoisia. Koska lautakunnan päätökset olivat luonteeltaan suosituksia, aiheutti asian saattaminen lautakunnan käsittelyyn tuloksetonta vaivannäköä ja ajanhukkaa sekä lautakunnalle, kuluttajalle että elinkeinonharjoittajalle silloin, kun lautakunnan suositusta ei noudatettu. Tämän vuoksi lautakunta oli yhdenmukaisesti kuluttajavalituslautakunnasta annetun asetuksen 14 §:n kanssa katsonut, että kuluttajien oli tärkeää saada tietoonsa yritykset, jotka eivät noudattaneet lautakunnan suosituksia. Näiden elinkeinonharjoittajien nimet oli julkaistu määräajoin "Kuluttajatietoa"- nimisessä lehdessä. Julkaisemisella tehostettiin päätöksen noudattamista. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies ja valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri olivat 26.5.1986 ja 15.7.1986 antaneet ratkaisut, joiden mukaan kuluttajavalituslautakunnan julkaisukäytäntöä ei ollut pidettävä lain tai hyvän hallintotavan vastaisena eikä lautakunta menettelyllään ollut ylittänyt harkintavaltaansa tai menetellyt virheellisesti. Ilmoittamalla etukäteen elinkeinonharjoittajalle mahdollisesta nimen julkaisemisesta lautakunta oli noudattanut vakiintunutta ja hyväksyttyä käytäntöä, lakia ja hyvää hallintotapaa eikä se ollut millään tavoin uhkaillut elinkeinonharjoittajaa. Päätöksissä oli myös korostettu niiden suositusluonnetta sekä sitä, että vaikka lautakunnan päätöksestä ei voinut valittaa, voi siihen tyytymätön saattaa lautakunnassa käsitellyn asian aina yleisen alioikeuden ratkaistavaksi. A:n kanteeseen eivät soveltuneet vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin säännökset eivätkä myöskään saman lain 3 luvun 1 §:n 2 momentin säännökset. Ratkaisusuosituksen antaminen oli tosiasiallista hallintotoimintaa eikä julkisen vallan käyttämistä. Ainakaan ratkaisusuositusten noudattamatta jättäneiden elinkeinonharjoittajien nimien julkaisemista ei voitu pitää julkisen vallan käyttämisenä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan voitiin korvata sellainen taloudellinen vahinko, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, jos vahinko oli aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai muissa tapauksissa erittäin painavista syistä. Listan julkaiseminen ei ollut julkisen vallan käyttämistä eikä se ollut myöskään rangaistavaksi säädetty teko eli rikos. Tämän vuoksi A:n vaatimus väitetystä liikevaihdon vähentymisestä oli lakiin perustumaton. Lautakunta kiisti A:n kanteen sekä perusteiltaan että määrältään ja pyysi sen hylkäämistä. Kihlakunnanoikeuden päätös 16.4.1992 Kihlakunnanoikeus lausui, että kuluttajavalituslautakunnan kokoonpanon tuli kuluttajavalituslautakunnasta annetun lain 3 §:n mukaan olla sellainen, että siinä oli puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, joka oli tuomarin tehtäviin perehtynyt. Lautakunnan puheenjohtajan ja jaoston puheenjohtajan tuli olla henkilöitä, joiden ei voitu katsoa edustavan elinkeinonharjoittajien tai kuluttajien etuja. Lautakunnassa tuli olla palkansaajien, kuluttajien, kaupan, maatalouden ja teollisuuden edustus. Erilaisten yhteiskunnallisten näkemysten tuli olla tasapuolisesti edustettuna lautakunnassa. Lautakunnan kokoonpanossa oli siis pyritty turvaamaan oikeusturvan ja puolueettomuuden sekä erityisasiantuntemuksen vaatimukset. Kuluttajavalituslautakunta oli tarkoitettu yksittäisiä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiä riitoja ratkaisevaksi elimeksi (hallituksen esitys kuluttajansuojalainsäädännöksi 8/1977). Jos lautakunnalla ei olisi mahdollisuutta julkistaa sen suosituksia noudattamatta jättäneiden elinkeinonharjoittajien nimiä, olisi ilmeistä, että sen kyky ristiriitojen ratkaisijana olisi nykyistä huonompi. Oli myös selvää, että lautakunnan tiedottamistavalla oli kuluttajakunnan kannalta merkitystä, koska näin kuluttajat saivat tietää, mitkä elinkeinonharjoittajat eivät noudattaneet lautakunnan suosituksia. Kuluttajansuojalainsäädännön tarkoituksena oli hallituksen esityksen mukaan ollut ensisijaisesti parantaa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä suhteessa yleisesti ottaen heikomman osapuolen eli kuluttajan oikeusturvaa. Kuluttajavalituslautakuntaa koskevien säännösten tarkoituksena oli ollut saada tuomioistuimia joustavampi tapa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen ristiriidan ratkaisemista varten. Menettelystä oli muodostettu osapuolille maksuton, joustava ja yksinkertainen. Tarkoituksena oli siis ollut, ettei kuluttajan aina tarvinnut saattaa asiaansa yleisen alioikeuden tutkittavaksi, vaan hänellä oli käytettävissään yksinkertaisempi ja halvempi tapa ratkaisun saamiseksi. Kuluttajavalituslautakunnan päätökset olivat suosituksia, niitä ei siis voinut käyttää pakkotäytäntöönpanon perusteena. Lautakunnassa ratkaistu asia voitiin kuitenkin aina saattaa yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Näin olisi myös A voinut tehdä. Tätä mahdollisuutta A ei ollut kuitenkaan käyttänyt hyväkseen. Koska elinkeinonharjoittajalla oli mahdollisuus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi, Suomen valtio ei ollut antamalla ja julkaisemalla lakiin perustuvia suosituksia voinut rikkoa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan määräyksiä. Samasta syystä voitiin todeta, ettei kuluttajavalituslautakunta ollut myöskään loukannut A:n hyvää mainetta ja kunniaa. Yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain mukaan yleisiä asiakirjoja olivat viranomaisen laatimat ja antamat ja sille lähetetyt tai annetut asiakirjat, jotka olivat sen hallussa. Viranomaisen toimituskirja tuli julkiseksi, kun se oli allekirjoitettu ja yksityinen asiakirja, kun viranomainen oli sen saanut. Jokaisella oli oikeus saada mainitun lain 6 §:n mukaan tieto yleisestä asiakirjasta, joka oli julkinen. Kuluttajavalituslautakunnan päätösten julkaisemisesta oli säädetty kuluttajavalituslautakunnasta annetun asetuksen 14 §:ssä. Lainkohdan mukaan lautakunnan ratkaisut, joilla oli merkitystä kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille lain soveltamisen kannalta, tuli sopivalla tavalla julkaista. Tämän säännöksen sisältönä ei voitu pitää sitä, että se suoraan oikeuttaisi julkaisemaan sellaisten elinkeinonharjoittajien nimet, jotka eivät olleet kuluttajavalituslautakunnan suositusta noudattaneet, eikä tälle käytännölle voitu voimassa olevien kuluttajansuojaa koskevien säännösten sanamuodon nojalla saada suoraa tukea. Hallituksen esityksessä eduskunnalle kuluttajansuojalainsäädännöksi todettiin kuitenkin, että ratkaisujen julkistaminen voisi lisätä kuluttajavalituslautakunnan päätösten noudattamista. Edellä esitetyillä perusteilla elinkeinonharjoittajien nimien julkaisemista voitiin pitää kuluttajansuojalainsäädännön hengen ja tavoitteiden mukaisena. Toisaalta oli tärkeää, että elinkeinonharjoittajien oikeusturvaa ei julkistamismenettelyllä loukattu. Hyvän hallintotavan mukaista oli, että julkistettavien tietojen oikeellisuudesta varmistauduttiin varaamalla elinkeinonharjoittajalle tilaisuus tulla kuulluksi ennen julkaisemista ja samalla esittää oikaisunsa ja huomautuksensa. Asiassa annetun selvityksen mukaan näin olikin tapahtunut. Toisaalta oli todettava, ettei kuluttajavalituslautakunta ollut julkaissut ratkaisujaan siten kuin esimerkiksi Korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus. Ne, samoin kuin eräät muut valtion organisaatiot, ovat julkaisseet ratkaisujen taltiot, varustaneet ne sopivalla otsikoinnilla ja julkaisseet vuosikirjassa. Taltiotiedot on myös annettu tuoreeltaan julkisten tiedotusvälineiden käyttöön. Kuluttajavalituslautakunnan ratkaisujen julkaisemisella oli kuitenkin edellä kerrottu suositusten noudattamiseen tähtäävä erityistavoite. Näin ollen voitiin suositukset myös julkaista niiden erityisluonne huomioon ottaen yksinkertaisella ja tavalliselle kansalaiselle ymmärrettävällä tavalla. Kanteessa tarkoitettu A:n nimen julkaiseminen oli tapahtunut kuluttajavalituslautakunnan tiedotteessa 9/29.10.
3. Tiedotteeseen oli liittynyt luettelo "kuluttajavalituslautakunnan suositusta eivät noudattaneet", jossa oli maininta Pohjois-Karjalan läänin osalta "elinkeinonharjoittaja A, Rinnetie 1, 82200 Hammaslahti (ruokamullan kauppa)". Itse tiedotteessa oli seuraavia mainintoja: "Kaksi kolmasosaa elinkeinonharjoittajista noudattaa kuluttajavalituslautakunnan antamaa hyvityssuositusta, mutta aina löytyy yrittäjiä, jotka eivät hyvitystä asiakkaalleen maksa". "Hopeaketju Oy on tyypillinen esimerkki postimyyntiyrityksestä, joka viittaa kintaalla kuluttajan lainmukaiselle oikeudelle peruuttaa kauppa seitsemän päivän kuluessa". Tiedotteessa mainittiin nimeltä myös muita yrityksiä, joista oli tehty useita valituksia tai jotka esiintyivät listoilla taajaan. Tiedotetta voitiin perustellusti arvostella. Sen eräät sanamuodot olivat huonosti harkittuja ja valtion viranomaisen arvolle sopimattomia. Luettelossa esiintyvät elinkeinonharjoittajat rinnastuivat epäonnistuneella tavalla tiedotteessa esiintyviin lautakunnan "vakioasiakkaihin". Elinkeinonharjoittajan vapaaehtoisesti suorittamia hyvikkeitä ei mainittu. Kuluttajavalituslautakunta käyttää ratkaisutoiminnassaan ja suosituksia julkaistessaan julkista valtaa. Edellä oli todettu, että kuluttajavalituslautakunnan menettelyä suositusten julkaisemisessa voitiin arvostella. Lautakunta ei ollut kuitenkaan syyllistynyt sellaiseen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun virheeseen tai laiminlyöntiin, josta seuraisi vahingonkorvausvelvollisuus, vaan suositusten julkaisemiselle, tehtävän luonne ja tarkoitus huomioon ottaen, kohtuudella asetettavia vaatimuksia oli noudatettu. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 11.3.1993 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A toisti aikaisemmin tekemänsä vaatimukset. Kuluttajavalituslautakunta vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.6.1995 Perustelut Kuluttajavalituslautakunta on käytännössään päättänyt julkistaa tiedotteisiinsa liitettävissä luetteloissa niiden elinkeinonharjoittajien nimet, jotka eivät ole lautakunnan suositusta noudattaneet. Lautakunta on katsonut luettelojen julkaisemisen voivan tapahtua kuluttajavalituslautakunnasta annetun asetuksen 14 §:n nojalla. Asetuksen 14 §:n mukaan kuluttajavalituslautakunnan ratkaisut, joilla on merkitystä kuluttajille ja elinkeinonharjoittajille lain soveltamisen kannalta, tulee sopivalla tavalla julkaista. Säännöksen sanamuoto osoittaa sen koskevan sellaisia ratkaisuja, joissa otetaan kantaa elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisen suhteen kannalta periaatteellisesti merkitykselliseen lain soveltamis- tai tulkintakysymykseen. Ratkaisujen julkaisemisen tarkoitukseksi voidaan tämän perusteella todeta kuluttajansuojakysymyksiin liittyvän yleiseltä kannalta mielenkiintoisen ja merkittävän tiedon jakaminen ja sen avulla lainsäädännön ja sen soveltamiskäytännön tuntemuksen lisääminen. Luettelon julkaisemisella kuluttajavalituslautakunta on ilmoituksensa mukaan pyrkinyt tehostamaan suositusratkaisujensa noudattamista. Luettelon käyttötarkoitus poikkeaa siten olennaisesti siitä tarkoituksesta, joka asetuksen 14 §:ään perustuvalla ratkaisujen julkaisemisella on. Kihlakunnanoikeuden päätöksessä kuvatulla tavalla laaditulla luettelolla, jossa mainitaan ainoastaan elinkeinonharjoittajan nimi ja hänen markkinoimansa tuote, ei myöskään voi olla sellaista periaatteellisesti tärkeätä merkitystä, jota asetuksen 14 §:ssä tarkoitetaan. Kuluttajavalituslautakunnasta annetun lain esitöissä on tosin kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin todettu, että lautakunnan ratkaisujen julkaiseminen voisi lisätä lautakunnan päätösten noudattamista. Toimivaltaa elinkeinonharjoittajien nimien julkistamiseen lautakunnan omaksuman käytännön mukaisella tavalla lautakunnalle ei kuitenkaan ole asetuksen 14 §:ssä tai muussakaan säännöksessä annettu. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei kuluttajavalituslautakunnalla ole ollut oikeutta tässä muodossa tapahtuvaan elinkeinonharjoittajien nimien julkistamiseen. Arviointia ei muuta se seikka, että suositukset sinänsä ovat julkisia. Kuluttajavalituslautakunnasta annetun lain 1 §:n mukaan kuluttajavalituslautakunnan tehtävänä on antaa ratkaisusuosituksia muun muassa elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin erimielisyyksiin yksittäisissä kulutushyödykesopimuksia koskevissa tai muissa kulutushyödykkeen hankintaan liittyvissä asioissa, joita kuluttajat saattavat lautakunnan käsiteltäviksi. Lautakunta ei tosin ole tuomioistuin eivätkä sen päätökset ole lain 6 §:n 2 momentin mukaan täytäntöönpanokelpoisia. Lautakunta on kuitenkin yksittäisiä riitoja suositusluontoisesti ratkaisemaan tarkoitettu elin, jonka päätökset arvovaltaisen viranomaisen antamina pitkälti koetaan tosiasiallisesti velvoittavina. Näillä perusteilla kuluttajavalituslautakunnan on katsottava käyttävän julkista valtaa antaessaan ja julkistaessaan ratkaisujaan. Julkaisemalla luetteloa kuluttajavalituslautakunta on tosin tarkoittanut parantaa kuluttajien oikeusturvaa antamalla heidän kannaltaan tärkeänä pidettyä tietoa. Siten se on pyrkinyt toimimaan kuluttajansuojalainsäädännön tavoitteiden mukaisesti ja edistämään kuluttajansuojaa. Kun lautakunnan päätökset eivät kuitenkaan ole täytäntöönpanokelpoisia, lautakunta, joka julkistamistoimenpiteillään tosiasiassa viranomaisen arvovallallaan painostaa elinkeinonharjoittajia noudattamaan suosituksia, on näin menetellessään edistänyt sellaisia päämääriä, jotka eivät kuluttajavalituslautakunnasta annetun lain tai asetuksen mukaan ole hyväksyttävissä. Kun erityisesti otetaan huomioon, että lautakunta on toiminnassaan käyttänyt keinoja, jotka sitä koskevan lainsäädännön perusteella eivät sen toimivaltaan kuulu, lautakunnan ei voida katsoa elinkeinonharjoittajan nimen julkistamisesta päättäessään noudattaneen toiminnalleen sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. A:n nimi on julkistettu lautakunnan julkaisemaan tiedotteeseen liitetyssä luettelossa kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin. Luettelosta ei ole käynyt ilmi, että A, jonka kohdalla ei ole ollut kysymys toistuvista kuluttajariidoista, oli korvannut virheellisen mullan uudella. Tiedotteeseen sisältyneiden yleistietojen perusteella ei ole myöskään ollut mahdollista arvioida sen laiminlyönnin laatua ja suuruutta, johon A lautakunnan kannan mukaan oli syyllistynyt. Tiedotteesta ja luettelosta on vain välittynyt tieto A:sta yhtenä niistä liikkeenharjoittajista, jotka kerran tai toistuvasti olivat jättäneet noudattamatta lautakunnan suositusta. A on ilmoittanut liikevaihtonsa vähentyneen nimen julkistamisen jälkeen. Luettelon ja siihen liittyvän tiedotteen sisällön ja julkaisemistavan huomioon ottaen ilmoitusta ei ole syytä epäillä, vaan on perusteltua katsoa, että nimen julkistamisella on ollut kielteinen vaikutus A:n liikevaihtoon ja samalla hänen liikevoittoonsa. Kuluttajavalituslautakunnan virheellisestä menettelystä julkista valtaa käytettäessä on siten aiheutunut A:lle vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettua vahinkoa, joka valtion on lain 3 luvun 2 §:n mukaan korvattava hänelle. Kun kuluttajavalituslautakunnan ratkaisusuositus ei ole tuomioistuinratkaisuun verrattava täytäntöönpanokelpoinen päätös, ei valtion korvausvelvollisuuden kannalta ole vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla merkitystä sillä, ettei A ole itse saattanut tuomioistuimen ratkaistavaksi kysymystä siitä, oliko hän velvollinen suorittamaan hyvitystä asiakkailleen. Esitettyä, ajallisestikin rajallista selvitystä A:n liiketoiminnan liikevaihdosta ei voida pitää yksiselitteisenä ja luotettavana näyttönä nimen julkistamisen aiheuttamasta vahingosta varsinkaan, kun A itsekin on ilmoittanut laman vaikuttaneen osaltaan liikevaihtoon alentavasti. Korkein oikeus arvioi vahingon määräksi 5 000 markkaa. A:n nimen julkistaminen ei ole vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitettu kunniaan kohdistuva tai muu senkaltainen rikos. Sen vuoksi henkisen kärsimyksen korvaamista tarkoittava vaatimus kunnian- ja maineenmenetyksen korvaamisesta on perusteeton. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi liikevaihdon vähentymisestä aiheutuneesta vahingosta 5 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.2.1992 lukien. Muilta osilta A:n vaatimukset hylätään. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lumiala, Eestilä ja Suurpalo. Esittelijä Seppo Hyartt. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Krook, Raulos ja Hidén. Esittelijä Kristiina Laakso.