KKO/1995/137

1995 false KKO:1995:137 Konkurssiin menneen yhtiön toimitusjohtaja A oli useita kertoja jättänyt suorittamatta valtiolle yhtiön puolesta ennakonpidätyksiä ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja. Laiminlyönnit olivat jatkuneet pitkähkön ajan. Yhtiö oli samanaikaisesti jatkanut liiketoimintaansa maksaen työntekijöiden palkat ja tavarantoimittajien saatavia. Tämä ja yhtiön tilisaatavista, liikevaihdosta ja omaisuudesta esitetty selvitys huomioon ottaen maksujen ei katsottu jääneen suorittamatta tilapäisenä pidettävän maksuvalmiuden häiriön vuoksi. Laiminlyönnit eivät olleet johtuneet rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvyttömyydestä. Koska yhtiö oli voinut käyttää työntekijöiden palkoista pidättämänsä varat liiketoiminnan jatkamisen rahoittamiseen, laiminlyöntien katsottiin tapahtuneen taloudellisen hyödyn hankkimiseksi. Laiminlyönnit katsottiin yhdeksi verorikkomukseksi, jonka vanhentuminen alkoi rikokseen kuuluvasta viimeisestä osateosta. Ks. KKO:1996:35 RL 29 luku 4 § (769/90) RL 8 luku 3 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Uudenmaan lääninveroviraston vaatimukset Tuusulan kihlakunnanoikeudessa Lääninverovirasto vaati virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyen A:n tuomitsemista rangaistukseen kahdesta jatketusta ennakkoperintälain ja jatketusta työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisesta sen johdosta, että A oli, hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä ja muusta syystä kuin yhtiöiden maksukyvyttömyydestä, 10.2.1989 - 10.8.1990 välisenä aikana toimiessaan 7.9.1990 konkurssiin asetetun X osakeyhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana laiminlyönyt suorittaa Uudenmaan lääninverovirastolle kyseisen yhtiön työntekijöille maksetuista palkoista toimitetut ennakonpidätykset 810 409 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksut 106 874 markkaa sekä 10.2.1989 - 10.9.1990 välisenä aikana toimiessaan 21.9.1990 konkurssiin asetetun Y osakeyhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana laiminlyönyt suorittaa Uudenmaan lääninverovirastolle kyseisen yhtiön työntekijöille maksetuista palkoista toimitetut ennakonpidätykset 731 115 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksut 102 387 markkaa. Lisäksi lääninverovirasto vaati A:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvauksena lääninverovirastolle X:n osalta maksamattomista ennakonpidätyksistä 723 893 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksuista 56 576 markkaa eli yhteensä 780 469 markkaa ja Y:n osalta maksamattomista ennakonpidätyksistä 511 340 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksuista 51 300 markkaa eli yhteensä 562 640 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 3.2.1992 lukien kuitenkin siten, että korvauksista voitiin vähentää, mitä hallinnollista tietä saatiin perityksi. Kihlakunnanoikeuden päätös 16.3.1992 Selvitystä ei ollut esitetty siitä, että syytteessä kerrottujen yhtiöiden tileillä mukaan lukien myyntisaamis- ja vaihto-omaisuustilit olisi kyseessä olevina aikoina ollut tarvittavia varoja kyseisten suoritusten maksamiseen tai että kerrotuilla tileillä olleiden tapahtumien johdosta olisi muutoin todettavissa yhtiöiden olleen maksukykyisiä. Asiassa ei ollut näytetty, että syytteessä kerrottujen maksujen laiminlyönti oli tapahtunut muusta syystä kuin maksukyvyttömyydestä. Asiassa oli myös jäänyt näyttämättä, että maksujen laiminlyönti olisi tapahtunut taloudellisen hyödyn hankkimiseksi. Tällä perusteella kihlakunnanoikeus tuomitessaan A:n kahdesta kirjanpitorikkomuksesta kummastakin 40:een eli yhteensä 80:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 600 markkaa hylkäsi lääninveroviraston esittämät syytteet ja korvausvaatimukset. Helsingin hovioikeuden tuomio 21.12.1993 Lääninverovirasto valitti hovioikeuteen. Hovioikeus tuomitessaan A:n virallisen syyttäjän valituksesta kirjanpitorikkomusten asemesta kahdesta kirjanpitorikoksesta yhteiseen 140:een päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 20 markan mukaan päiväsakolta 2 800 markkaa jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomista koskevalta osalta pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Uudenmaan lääninverovirastolle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan lääninverovirasto toisti kihlakunnanoikeudessa esittämänsä rangaistus- ja korvausvaatimukset. A vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.8.1995 Perustelut Yhtiöt X ja Y ovat olleet velvollisia suorittamaan Uudenmaan lääninverovirastolle työntekijöilleen maksamistaan palkoista toimitetut ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut viimeistään kutakin palkanmaksukuukautta seuranneen kalenterikuukauden 10 päivänä. Yhtiöt ovat laiminlyöneet syytteessä tarkoitettuna aikana suoritusvelvollisuutensa siten, että X:n osalta on jäänyt suorittamatta ennakonpidätyksiä 511 340 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksua 51 300 markkaa sekä Y:n osalta ennakonpidätyksiä 723 893 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksua 56 576 markkaa. A on yhtiöiden toimitusjohtajana ja hallituksen varsinaisena jäsenenä ollut velvollinen huolehtimaan ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suorituksesta määräaikana. Ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen suoritusten laiminlyönti on tapahtunut ennen rikoslain muuttamisesta 24.8.1990 annetun lain (769/90) voimaantuloa 1.1.

1. Tähän lakiin sisältyvä rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin säännös on lievempi kuin tapaukseen soveltuneet ennen 1.1.1991 voimassa olleet ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain rangaistussäännökset. Voimassa olevan rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan verorikkomukseen syyllistyy se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä jättää muun syyn kuin maksukyvyttömyyden johdosta määräajassa suorittamatta ennakonpidätyksen ja työnantajan sosiaaliturvamaksun. Eduskunta on vastauksessaan 12.6.1990 hallituksen esitykseen nro 66/1988 vp. rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi lausunut, että rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna maksukyvyttömyytenä pidetään esimerkiksi sellaista tilapäistä maksuvalmiuden häiriötä, jonka vallitessa verovelvollinen ei myymättä yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan voi suoriutua veron maksusta. X on asetettu konkurssiin 21.9.
2. Pesäluettelon mukaan yhtiöllä on ollut käyttöomaisuuden lisäksi kiinteätä omaisuutta 1 486 000 markkaa, osakkeita 1 108 700 markkaa sekä tilisaatavia 511 268,13 markkaa. Y on asetettu konkurssiin 7.9.
3. Pesäluettelon mukaan yhtiöllä on ollut tilisaatavia 1 597 056,24 markkaa, josta 539 125,24 markkaa X:ltä. Y:n tilikaudelta 1.
4. - 31.12.1989 antaman veroilmoituksen mukaan yhtiön liikevaihto on ollut 4 848 251,61 markkaa ja yhtiö on maksanut palkkoja 1 748 742,38 markkaa. Tilikauden päättyessä yhtiöllä on ollut tilisaatavia 1 366 673,51 markkaa. Ennakonpidätysten ja sosiaaliturvamaksujen maksamisen laiminlyönnit ovat jatkuneet kummankin yhtiön osalta pitkähkön ajan. Yhtiöt ovat samanaikaisesti jatkaneet liiketoimintaansa maksaen työntekijöiden palkat ja tavarantoimittajien saatavia. Tämän ja yhtiöiden tilisaatavista, liikevaihdosta ja omaisuudesta esitetyn muun selvityksen huomioon ottaen ei voida katsoa, että ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut ovat jääneet maksamatta yhtiöiden kohdalla tilapäisenä pidettävän maksuvalmiuden häiriön vuoksi ja että laiminlyönnit siten olisivat johtuneet rikoslain 29 luvun 4 §:n tarkoittamalla tavalla maksukyvyttömyydestä. Koska yhtiöt ovat käyttäneet kysymyksessä olevien maksujen suorittamiseen tarvittavat varat liiketoimintojensa jatkamisen rahoittamiseen, maksujen jättäminen määräajassa suorittamatta on tapahtunut taloudellisen hyödyn hankkimiseksi. Rikoslain muuttamisesta 19.4.1991 annetun ja 1.4.1992 voimaan tulleen lain (697/91) voimaantulosäännöksen 3 momentin mukaan lain 7 luvun 3 §:n ja 8 luvun 4 §:n säännöksiä sovelletaan myös rikoksiin, jotka on tehty ennen sen voimaantuloa. A, joka on haastettu vastaamaan syytteisiin 10.1.1992, laiminlyönnit ovat liittyneet kiinteästi yhteen toimintaan ja muodostaneet ajallisesti lähes yhtäjaksoisen kokonaisuuden. Syytteissä kerrottuja tekoja on pidettävä kumpaakin yhtenä rikoksena. Niiden vanhentumisaika on alkanut viimeisistä rikoksiin kuuluvista osateoista. A, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä muun syyn kuin maksukyvyttömyyden takia on laiminlyönyt syytteessä tarkoitetun maksuvelvollisuutensa edellä kerrotulla tavalla, on näin ollen syyllistynyt kahteen 10.2.1989 - 10.9.1990 ja 10.2.1989 -10.8.1990 tehtyyn verorikkomukseen, josta valtiolle on aiheutunut yhteensä 1 343 109 markan suuruinen vahinko. Lainkohta Rikoslaki 29 luku 4 § 1 mom. (769/90) Tuomiolauselma Hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätöksiä muutetaan. A, joka on syyllistynyt kohdissa 1 ja 3 kummassakin verorikkomukseen, tuomitaan näistä sekä kohdissa 2 ja 4 mainituista rikoksista yhteiseen sakkorangaistukseen, jonka määrä on 180 20 markan määräistä päiväsakkoa, eli maksamaan sakkoa 3 600 markkaa. A velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvaukseksi Uudenmaan lääninverovirastolle rikosten johdosta suorittamatta olevat ennakonpidätykset 1 235 233 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksut 107 876 markkaa eli yhteensä 1 343 109 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.2.1992 lukien. Korvauksista saadaan vähentää se, mikä saadaan perityksi hallinnollisessa järjestyksessä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Valkonen, Mäki ja Tuukkanen. Esittelijä Kari Santanen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Riihelä, Tlenheimo-Takki, Taipale ja Wirilander. Esittelijä Sirpa Ahola.