← Suomi

KKO/1995/140

1995 false KKO:1995:140 Maanmittaushallituksella ei ollut oikeutta hakea kiinteistötoimituksen purkamista sillä perusteella, että toimituksessa oli jäänyt tekemättä päätös toimituskustannusten suorittamisesta. JL 349 § 1 mom HAKEMUS Ikaalisten maanmittaustoimiston Korkeimmalle oikeudelle osoittaman, mutta maanmittaushallitukselle toimittaman hakemuksen johdosta tekemässään hakemuksessa maanmittaushallitus on kertonut, että erillisen vesijätön tilaksi muodostamista tarkoittaneessa, sikseen jätetyssä toimituksessa nro 605943-7 oli jäänyt tekemättä jakolain 60 §:ssä edellytetty päätös toimituskustannusten suorittamisesta. Sen vuoksi maanmittaushallitus on pyytänyt, että toimitus purettaisiin maanmittauskonttorissa suoritetun tarkastuksen ja sen jälkeisten toimenpiteiden osalta sekä palautettaisiin toimitusmiehille edellä tarkoitetun päätöksen tekemistä varten. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.9.1995 Perustelut Hakemus ei tarkoita sellaista virhettä, jonka korjaamista tilajärjestelmän ja rekisterilaitoksen selvyys ja luotettavuus tai muu niihin verrattava yleinen etu vaatii. Maanmittaushallituksella ei siten ole jakolain 349 §:n 1 momentin nojalla oikeutta tehdä Korkeimmalle oikeudelle esitystä lainvoiman saaneen toimituksen purkamiseksi hakemuksessa kerrotun virheen johdosta. Sellaista oikeutta ei maanmittaushallituksella tai sen sijaan tulleella maanmittauslaitoksen keskushallinnolla ole muunkaan säännöksen nojalla. Myöskään maanmittaustoimistolla ei maanmittaustoimitusten suorittamisesta vastaavana viranomaisena ole oikeutta hakea sen toimesta suoritetun toimituksen purkamista. Päätöslauselma Hakemus jätetään tutkimatta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Haarmann, Suhnen, Hidén ja Kivinen. Esittelijä Kimmo Mikkola.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.