KKO/1995/144

1995 false KKO:1995:144 Pankinjohtajan aloitteesta A ja B solmivat tekaistun kauppasopimuksen, jonka ainoa tarkoitus oli saada rahoitusyhtiö X:ltä lainaa B:lle. Pankki joutui A:n puolesta antamansa takauksen johdosta maksamaan luoton X:lle. A oli puolestaan antanut pankille pantin, joka sittemmin oli muutettu velkakirjalainaksi. Kysymys siitä, oliko pankin kunnianvastaista ja arvotonta vaatia saatavaansa A:lta. OikTL 33 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Oulun raastuvanoikeudessa Suomen Säästöpankki - SSP Oy vaati A:ta vastaan ajamassaan kanteessa A:n velvoittamista suorittamaan pankille 1.7.1987 tunnustamansa velkakirjan perusteella maksamatta oleva määrä 190 000 markkaa, erääntynyttä korkoa 25 650 markkaa ajalta 16.7.1990 -15.7.1991, erääntynyttä viivästyskorkoa 5 978,40 markkaa ajalta 16.7.1990 - 15.7.1991, korkoa 16 prosenttia 190 000 markalle 16.7.1991 lukien sekä korvaamaan pankin oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen päätöksen antamispäivästä lukien. Vastaus A kiisti kanteen. A myönsi allekirjoittaneensa kyseisen velkakirjan maksaessaan pankille sen määrän, jonka pankki oli joutunut maksamaan SKOP-rahoitus Oy:lle A:n ja B:n tekemän ja pankin A:n puolesta takaaman rehunmyyntisopimuksen perusteella. Rehunmyyntisopimus oli kuitenkin täysin tekaistu ja tehty kantajapankin pankinjohtajan aloitteesta pelkästään rahoituksen saamiseksi B:lle ja siis ilman tarkoitusta tehdä rehukauppaa. Rehunmyyntisopimus, jonka tekemisestä A ei ollut saanut mitään hyötyä, oli näin ollen tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen oli kunnianvastaista ja arvotonta vedota siihen perustuvaan saatavaan. Raastuvanoikeuden päätös 11.3.1992 B myyjänä ja A ostajana olivat 16.6.1986 allekirjoittaneet 205 500 markan arvoisen rehunmyyntisopimuksen, jonka B oli siirtänyt rahoitettavaksi SKOP-rahoitus Oy:lle. Sopimuksenmukaista rehukauppaa ei ollut tehty eikä ollut ollut tarkoitustakaan tehdä. Tämän olivat tienneet sopimuksen allekirjoittaneet A ja B:n toimitusjohtaja C sekä kantajapankin pankinjohtaja. Sopimuksen tarkoituksena oli ollut saada rahoitusta B:n toimintaan. A ja todistajana kuultu C olivat kertoneet, että ennen rehunmyyntisopimuksen laatimista B oli hakenut noin 200 000 markan lainaa kantajapankista. A oli lupautunut takaamaan lainan. Lainaa ei kuitenkaan ollut järjestetty pankkilainana, vaan pankinjohtajan aloitteesta oli tehty rehunmyyntisopimus. Sopimuksen perusteella B oli saanut tarvitsemansa 200 000 markan rahoituksen SKOPrahoitus Oy:ltä. Pankki oli antanut A:n puolesta omavelkaisen takauksen sopimuksen kaikenpuolisesta täyttämisestä SKOP-rahoitus Oy:lle. A puolestaan oli antanut pankille irtaimen pantin vastavakuudeksi myyntisopimukseen sisältyneelle pankin takaukselle. A:n maksulaiminlyönnin vuoksi pankki oli antamansa takauksen nojalla maksanut 9.3.1987 SKOP-rahoitus Oy:lle sen rehunmyyntisopimukseen perustuvan saatavan A:lta korkoineen ja kuluineen yhteensä 219 980,41 markkaa. A oli samana päivänä maksanut pankille 220 224,70 markkaa säilyttääkseen edellä mainitun irtaimen pantin. A oli suorittanut maksun pankille ottamalla vekselin ja 1.7.1987 A:n velka oli muutettu velkakirjalainaksi, jonka pääoma oli ollut 240 000 markkaa. A oli lyhentänyt lainaa. A oli allekirjoittanut rehunmyyntisopimuksen tietoisena sopimuksen tosiasiallisesta tarkoituksesta eli rahoituksen hankkimisesta B:lle. A:n tietoisuus huomioon ottaen rehunmyyntisopimusta ei ollut tehty sellaisissa olosuhteissa, että kantajapankin olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota siihen tai sen vakuudeksi annettuihin sopimuksiin. Sen vuoksi raastuvanoikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille kanteessa vaaditut määrät 16 prosentin korkoineen. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 6.4.1994 A valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne hylätään. Hovioikeus lausui, ettei A:n 1.7.1987 pankille antamaa velkasitoumusta sinänsä ollut pidettävä lain tai hyvän tavan vastaisena oikeustoimena. Velkasitoumus liittyi kuitenkin raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin rehunmyyntisopimukseen, jolla erehdytettiin rahoitusyhtiö antamaan varoja B:n toimintaan. Pankki oli tiennyt raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotusta rahoitusjärjestelystä ja siitä, että rahoitusjärjestelyn perusteena olleella rehunmyyntisopimuksella ei ollut tehty rehukauppaa eikä ollut tarkoituskaan sitä tehdä. Pankki oli tiennyt, että A:n 1.7.1987 antama velkasitoumus liittyi mainittuun rahoitusjärjestelyyn. Pankin oli velan syntyolosuhteista tietoisena kunnianvastaista ja arvotonta vedota A:n 1.7.1987 pankille antamaan velkakirjaan. Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja hylkäsi kanteen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Pankille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä raastuvanoikeuden päätöksen varaan. A antoi vastauksen, jossa hän vaati hovioikeuden tuomion pysyttämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 5.9.1995 Perustelut Oikeustoimilain 28 - 33 §:ssä on säädetty, millä perusteilla voidaan oikeustoimelta evätä sen säännönmukainen vaikutus eli sitovuus ja julistaa oikeustoimi pätemättömäksi. Pätemättömyys perustuu oikeustoimeen osallisen tahdonmuodostuksessa tai sen ilmaisussa olevaan virheeseen, joka on johtunut esimerkiksi pakosta, petollisesta viettelystä tai erehdyksestä. Lain 33 §:ää voidaan soveltaa monissa tarkemmin määrittelemättömissä tapauksissa. Sen soveltamisessa on otettava huomioon koko tämän säännöstön tarkoitus eli oikeustoimeen osallisen päätäntävapauden suojaaminen. A:n tarkoituksena on alun perin ollut antaa omavelkainen takaus luotosta, jonka B:n oli määrä saada pankilta. Rahoitus on kuitenkin pankin edustajan aloitteesta toteutettu raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotulla tavalla. A on tähän suostunut ja osallistunut järjestelyyn sekä ollut tällöin tietoinen niistä seikoista, joiden perusteella hän nyt katsoo oikeustoimeen vetoamisen olevan kunnianvastaista ja arvotonta. A ei ole edes väittänyt, ettei hän olisi nyt kysymyksessä olevan velkakirjan allekirjoittaessaan kyennyt arvioimaan antamansa sitoumuksen taloudellisia seuraamuksia. Annettu sitoumus merkitsi tosiasiallisesti samaa vastuuta yhtiölle tulleesta rahoituksesta, johon A olisi jo yhtiön pankkiluoton takaajana ollut valmis sitoutumaan. Näissä olosuhteissa pankin edustajan aloitteesta toteutetun rahoitusjärjestelyn mahdollinen moitittavuus ei merkitse, että pankin olisi oikeustoimilain 33 §:n tarkoittamalla tavalla kunnianvastaista ja arvotonta vaatia A:lta suoritusta kanteessa tarkoitetulla perusteella. Peruste sinänsä ei ole lain tai hyvän tavan vastainen. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen varaan. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raimo Repo, Simola ja Yrttiaho. Esittelijä Reetta Löija. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Lindholm, Taipale, Suhonen ja Lehtimaja. Esittelijä Anita Räty.