KKO/1995/151

1995 false KKO:1995:151 Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n 1 momentin mukainen ylityövapaalta maksettava palkka laskettiin merimiesten vuosilomalain 13 §:n mukaisesti. L työajasta kotimaanliikenteen aluksissa 16 § Merimiesten vuosilomaL 13 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A lausui valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut merenkulkuhallituksen palveluksessa merimieslain 1 §:n mukaisessa, toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa jäänmurtaja-aluksen sähkömiehenä. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n mukaan oli saman lain 13 ja 14 §:ssä tarkoitettua vapaa-aikaa ylityön korvauksena annettaessa soveltuvin osin noudatettava, mitä merimiesten vuosilomalaissa oli säädetty vuosilomapalkan laskemisesta ja maksamisesta. Merimiesten vuosilomalain 13 §:n mukaan työntekijälle oli vuosiloman ajalta maksettava palkka, joka saatiin kertomalla hänen keskimääräinen päiväpalkkansa lomapäivien ja lomaan liittyvien muiden vapaapäivien määrällä. Keskimääräinen päiväpalkka puolestaan laskettiin jakamalla työntekijän kuukausipalkka 30:llä sekä kertomalla näin saatu tulos kertoimella 1,

1. Merenkulkuhallitus oli maksanut A:lle ylityön korvauksena annetulta vapaa-ajalta ainoastaan yksinkertaisen palkan ja siis jättänyt maksamatta mainitun kertoimen mukaisen korotuksen eli 18 prosenttia yksinkertaisesta palkasta. Sen vuoksi A vaati, että merenkulkuhallitus velvoitetaan hänelle suorittamaan ajalta 1.3.1989 - 31.3.1992 sanottua korotusta yhteensä 2 904,20 markkaa korkoineen. Tähän määrään sisältyi 18 prosentin korotus myös viirirahan osalta, jota työehtosopimuksen mukaan maksettiin merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevalle miehistölle. Vastaus Merenkulkuhallitus kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Merenkulkuhallitus totesi muun muassa, että mikäli työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain mukainen viikoittainen ja vuorokautinen ylityö annettaisiin vapaana ja vapaa-ajan palkka kerrottaisiin kertoimella 1,18, olisi seurauksena, että ylityövapailta, jotka olivat korvausta tehdyistä ylitöistä, maksettaisiin lisäksi kompensaatiota tekemättömistä ylitöistä niiden perusosien osalta. Ylityökorvaukset kertautuisivat siten perusteettomasti. Vuonna 1982 voimaan tullutta lakia työajasta kotimaanliikenteen aluksissa laadittaessa ei laista odotettu aiheutuvan merkittäviä kustannuksia. Mikäli A:n kanteen mukainen periaate hyväksyttäisiin, se aiheuttaisi pelkästään merenkulkulaitoksessa vuosittain mahdollisesti jopa miljoonan markan suuruiset kustannukset. Helsingin raastuvanoikeuden päätös 6.10.1993 Raastuvanoikeus lausui, että A oli 5.6.1967 lukien toiminut merimieslain 1 §:n mukaisessa, toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa sähkömiehenä merenkulkuhallituksen palveluksessa. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n 1 momentissa todettiin, että saman lain 13 ja 14 §:ssä tarkoitettua vapaa-aikaa annettaessa oli soveltuvin osin noudatettava, mitä merimiesten vuosilomalaissa (353/75) oli säädetty vuosilomapalkan laskemisesta ja maksamisesta sekä loman ajankohdan ilmoittamisesta. Merimiesten vuosilomalain 13 §:n mukaan työntekijälle oli vuosiloman ajalta maksettava palkka, joka saatiin kertomalla hänen keskimääräinen päiväpalkkansa lomapäivien ja lomaan liittyvien muiden vapaapäivien määrällä. Keskimääräinen päiväpalkka laskettiin jakamalla työntekijän kuukausipalkka tai, milloin kuukausipalkkaa ei ollut määrätty, lomanmääräytymiskauden keskimääräinen kuukausiansio 30:llä sekä kertomalla näin saatu tulos kertoimella 1,
2. Vuosilomapalkan perusteena ollutta kuukausipalkkaa tai keskimääräistä kuukausiansiota määrättäessä luettiin palkkaan kuuluviksi suhteessa lomanmääräytymiskauden pituuteen kaikki kiinteät lisät ja korotukset, jotka työn laadun mukaan oli tänä kautena maksettu vähintään kuukauden ajalta, ylityöajalta maksettavaa tai maksetuksi katsottua palkkaa lukuunottamatta. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:ssä oli eritelty, että merimiesten vuosilomalain säännöksiä vuosilomapalkan laskemisesta ja maksamisesta sekä loman ajankohdan ilmoittamisesta oli noudatettava soveltuvin osin. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan sopimus, jolla vähennettiin työntekijälle mainitun lain mukaan kuuluvia etuja, oli mitätön. Viimemainitun pykälän 2 momentissa annettiin mahdollisuus työehtosopimuksella poiketa eräistä saman lain säännöksistä, mutta näihin eivät kuuluneet lain 13, 14 eikä 16 §. Merenkulkuhallituksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimuksen 22 §:n 3 kohdan 3 momentin mukaan viiriraha oli otettava huomioon myös ylityö- ja vastiketuntipalkkoja määriteltäessä. Aluksen viirikautena viiriraha maksettiin vuosi- ja vastikeloma-ajalta. Vuosiloma- ja vastikelomakorvauspalkkaan sisältyi viiriraha, mikäli vastike oli hankittu viirikautena. Raastuvanoikeus katsoi, että lähtökohtana lakinormin tulkinnassa oli säädöstekstin sanamuoto. Mikäli lakiteksti oli tulkinnanvarainen, normia pyrittiin tulkitsemaan tutkimalla lain syntyyn liittyviä vaiheita, muun muassa komiteanmietintöjä ja lakiesityksiä. Ellei lainvalmistelutöistä ilmennyt vastausta, oli turvauduttava mahdollisiin muihin perusteluihin. Hallituksen esityksessä laiksi työajasta kotimaanliikenteen aluksissa (n:o 257/1981 vp.) todettiin muun muassa, että ehdotettu laki oli, kuten myös sillä kumottavaksi ehdotettu samanniminen laki (410/61), luonteeltaan työntekijän vähimmäissuojan turvaava puitelaki. Sitä voitiin tarvittaessa täydentää työehto- ja virkaehtosopimuksin, työntekijälle lain mukaan kuuluvia etuja kuitenkaan vähentämättä. Asiassa oli kuultu todistajia sekä esitetty asiakirjanäyttöä lainvalmistelutyön vaiheista ja Suomen Merimies-Unioni r.y:n ja merenkulkuhallituksen välillä käydyistä neuvotteluista. Todistajankertomuksista ja asiakirjoista ilmeni, että asia oli ollut riitainen. Työntekijäpuolen ei ollut näytetty missään vaiheessa hyväksyneen työnantajapuolen tulkintaa. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmennyt perusteita asian ratkaisemiseen. Ne eivät antaneet suoraa tukea merenkulkuhallituksen tulkinnalle. Näin ollen ja koska ei ollut perusteita tulkita sanamuodon "soveltuvin osin" yleiskielistä merkitystä siten, että sillä olisi tarkoitettu rajata soveltamisalan ulkopuolelle säännökset vuosilomapalkan maksamisesta, raastuvanoikeus katsoi, että normia oli tulkittava A:n esittämällä tavalla. Tämän vuoksi raastuvanoikeus velvoitti merenkulkuhallituksen suorittamaan A:lle hänen vaatimansa 2 904,20 markkaa korkoineen. Helsingin hovioikeuden tuomio 14.9.1994 Merenkulkuhallitus valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa perustui hallituksen esitykseen n:o 257/1981 vp., joka puolestaan pohjautui merimiesasiain neuvottelukunnan suorittamaan valmistelutyöhön. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n 1 momentissa säädettiin ylityön korvauksena annettavasta vapaa-ajasta. Sen mukaan mainitun lain 13 ja 14 §:ssä tarkoitettua vapaa-aikaa annettaessa oli soveltuvin osin noudatettava, mitä merimiesten vuosilomalaissa (353/75) oli säädetty vuosilomapalkan laskemisesta ja maksamisesta sekä loman ajankohdan ilmoittamisesta. Lainvalmisteluasiakirjoissa ei ollut yksityiskohtaisemmin perusteltu, mitä kyseisellä viittauksella tarkoitettiin. Hallituksen esityksen yleisperustelujen mukaan tarkoituksena oli ollut säätää työntekijän vähimmäissuojaa turvaava puitelaki, jonka yksityiskohtainen soveltaminen oli tarvittaessa jätetty työmarkkinajärjestöjen asiaksi. Ehdotuksesta ei ollut ollut tarkoitus aiheutua erityisiä kustannuksia. Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa oli liittynyt merenkulkijain työsuhteita koskeneen lainsäädännön kokonaisuudistukseen. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmennyt, että uudistuksen tarkoituksena olisi ollut säätää kotimaanliikenteen aluksissa tehdystä ylityöstä korvauksena annettavan vapaa-ajan palkka tuolloin jo voimassa olleen merityöaikalain vastaavaa palkkaa korkeammaksi. Raastuvanoikeudessa oli kuultu todistajina merenkulkuhallituksen toimistopäällikköä X:ää, joka oli osallistunut lakia valmistelleen merimiesasian neuvottelukunnan työskentelyyn pysyvänä asiantuntijajäsenenä, sekä Suomen Varustamoyhdistys r.y:n osastopäällikköä Y:tä, joka myös oli kuulunut neuvottelukuntaan. He olivat kertoneet, ettei neuvottelukunnan laatiman ehdotuksen tarkoituksena ollut ollut ulottaa nykyisin merimiesten vuosilomalain 13 §:n 2 momentissa mainittua kerrointa 1,18 koskemaan työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n 1 momentissa tarkoitettua vapaa-ajan palkkaa. Todistajana kuullun Suomen Merimies-Unioni r.y:n entisen puheenjohtajan Z:n kertoman mukaan unionin yhtenä tavoitteena lakia valmistelleessa merimiesasiain neuvottelukunnassa oli ollut se, että tehdystä ylityöstä korvauksena annettava vapaa-aika rinnastettaisiin kustannuksiltaan vuosilomaan, mutta Z:kaan muistaman mukaan neuvottelukunnassa ei ollut käyty keskusteluja kertoimen 1,18 ulottamisesta koskemaan sanotulta vapaa-ajalta maksettavaa palkkaa. Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa (248/82) oli tullut voimaan 1.5.1982, jäänmurtajilla tehtävässä työssä kuitenkin 1.10.
3. Asiassa saadun selvityksen mukaan lain voimassaoloaikana ei 16 §:n 1 momentin mukaista palkkaa laskettaessa ollut käytetty kanteessa tarkoitettua kerrointa. Hovioikeus katsoi, että työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n 1 momentin määräystä noudattaa soveltuvin osin merimiesten vuosilomalain säännöksiä vuosilomapalkan laskemisesta ja maksamisesta oli tulkittava siten, että sanotun vuosilomalain 13 §:n 2 momentin mukainen keskimääräinen päiväpalkka laskettiin jakamalla työntekijän kuukausipalkka tai keskimääräinen kuukausiansio kolmellakymmenellä korottamatta näin saatua päiväpalkkaa kertoimella 1,
4. A:lla ei siten ollut oikeutta hänen vaatimaansa palkanlisään, minkä vuoksi kanne oli hylättävä. Tämän vuoksi hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja vapautti merenkulkuhallituksen suoritusvelvollisuudesta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Hän vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. Merenkulkuhallitus vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.9.1995 Perustelut A on ollut merenkulkuhallituksen palveluksessa merimieslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa jäänmurtajaaluksen sähkömiehenä. A on kanteessaan työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 13, 14 ja 16 §:n sekä merimiesten vuosilomalain 13 §:n nojalla vaatinut merenkulkuhallituksen velvoittamista suorittamaan hänelle ylityön korvauksena annettavalta vapaaajalta merimiesten vuosilomalain mainitussa säännöksessä tarkoitettua, kertoimella 1,18 korotettua palkkaa. Merenkulkuhallitus on vastustanut kannetta lausumalla, että korvattaessa ylitöitä vapaa-aikana vapaa-ajan palkkaa ei voida kertoa mainitulla kertoimella. Ylityön korvauksena annettavaa vapaa-aikaa koskevan työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n mukaan vapaa-aikaa annettaessa on soveltuvin osin noudatettava, mitä merimiesten vuosilomalaissa (353/75) on säädetty vuosilomapalkan laskemisesta ja maksamisesta sekä loman ajankohdan ilmoittamisesta. Merimiesten vuosilomalain (433/84) 13 §:n 2 momentissa, joka on sanamuodoltaan samanlainen kuin aiemmin voimassa olleen merimiesten vuosilomalain (353/75) 11 §:n 2 momentti, puolestaan todetaan, että keskimääräinen päiväpalkka lasketaan jakamalla työntekijän kuukausipalkka tai, milloin kuukausipalkkaa ei ole määrätty, lomanmääräytymiskauden keskimääräinen kuukausiansio kolmellakymmenellä sekä kertomalla näin saatu tulos kertoimella 1,
5. Nykyistä edeltänyt laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa (410/61) ei sisältänyt nykyisin voimassa olevan samannimisen lain (248/82) 16 §:ää vastaavaa säännöstä. Hallituksen esityksessä viimemainituksi laiksi (n:o 257/1981 vp. s. 2) todetaan, että rannikko- ja sisävesiliikenteen monimuotoisuuden vuoksi myös ehdotus uudeksi laiksi oli laadittu työntekijäin vähimmäissuojan turvaavaksi puitelaiksi. Sekä lakia valmistelleen merimiesasiain neuvottelukunnan mietinnön että hallituksen esityksen mukaan ylityökorvauksena suoritettavaa vapaa-aikaa annettaessa olisi yleensä noudattava soveltuvin osin merimiesten vuosilomalain säännöksiä "lomapalkan laskemisesta, maksamisesta sekä loman ajankohdan ilmoittamisesta". Merimiesten vuosilomalain 13 § sisältää siis säännöksen vuosilomapalkan maksamisesta ja keskimääräisen päiväpalkan laskemisesta. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 16 §:n sanamuoto puhuu sen tulkinnan puolesta, että myös ylityön korvauksena annettavan vapaa-ajan palkka olisi laskettava merimiesten vuosilomalain 13 §:n mukaisesti. Lainvalmisteluasiakirjoistakaan ei löydy tukea toisenlaiselle kannanotolle. Näistä syistä on perusteltua päätyä tulkintaan, jonka mukaan ylityön korvauksena annettavalta vapaa-ajalta maksettava palkka on laskettava merimiesten vuosilomalain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Metsä-Vähälä, Hyrkäs ja Lattunen. Esittelijä Leena Järvilahti. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Lindholm, Möller, Hidén ja Kivinen. Esittelijä Sari Ruokojärvi.