KKO/1995/158

1995 false KKO:1995:158 Trukkiasentaja A oli yhdessä kerroshoitajana toimineen puolisonsa kanssa mennyt ensin takaukseen yhden lapsensa 25 000 markan luotosta ja kahden työssä olleen lapsensa yhteisestä 380 000 markan asuntovelasta sekä tämän jälkeen kahden lapsensa yrityksen perustamista varten saamasta 260 000 markan velasta. Kun otettiin huomioon A:n työssäolo ja varallisuus, kanssatakaajan olemassaolo ja se, että kysymys oli A:n lasten velan takaamisesta, sekä muut Korkeimman oikeuden päätöksessä mainitut seikat, A:n velkaantumista ei pidetty ilmeisen kevytmielisenä. VJL 10 § 7 kohta ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Velkajärjestelyhakemus Lappeen tuomiokunnan kansliassa A pyysi samanaikaisesti puolisonsa B:n kanssa 9.11.1993 silloisen Lappeen tuomiokunnan kansliaan saapuneessa hakemuksessaan velkajärjestelyn aloittamista palkkansa alenemisen ja suurten takausvelkojensa perusteella. Lisäksi A viittasi siihen, ettei päävelkojana olevan Etelä-Karjalan Osuuspankin kanssa ollut päästy sovintoratkaisuun. A ilmoitti velkojensa yhteismääräksi 832 482 markkaa, johon määrään sisältyi pääoman lisäksi myös korkoja ja kuluja. Velat olivat 816 651 markan osalta yhteisiä B:n kanssa. Velat olivat pääosaltaan takausvelkaa. Niistä 469 442 markan suuruinen velka johtui siitä, että A oli yhdessä B:n kanssa vuonna 1989 sitoutunut takaukseen heidän tyttäriensä 380 000 markan pääomamääräisestä asuntovelasta. A:n 45 055 markan määräiseksi ilmoittama velka johtui siitä, että hän oli vuosina 1987 ja 1989 sitoutunut takauksiin yhdessä B:n ja osittain myös heidän toisen tyttärensä kanssa A:n ja B:n toisen tyttären shekkitililuotosta. A:lla ja B:llä sekä heidän yhdellä tyttärellään oli edelleen 300 000 markan pääomamääräisenä vuonna 1991 uudistettu yhteinen velka, joka johtui pääosaltaan siitä, että A ja B olivat vuonna 1990 sitoutuneet takaukseen kahden tyttärensä sittemmin konkurssiin menneen kahvilayrityksen perustamista varten saamasta luotosta. Tästä velasta A:lla oli yhdessä B:n ja heidän yhden tyttärensä kanssa velkaa jäljellä 299 687 markkaa. Vielä A:lla oli vuodelta 1992 maksuunpantua verovelkaa 15 831 markkaa ja vuonna 1993 tapahtuneesta huonekalujen hankkimisesta osamaksuvelkaa 2 467 markkaa. A ilmoitti nettotuloikseen 6 658 markkaa kuukaudessa ja B:n nettotuloiksi 3 525 markkaa kuukaudessa. A:n välttämättömät elinkustannukset olivat 5 018 markkaa ja B:n 2 104 markkaa kuukaudessa. A:n maksuvara oli 1 640 markkaa. Etelä-Karjalan Osuuspankki, jolle Lappeen tuomiokunnan ja kihlakunnanoikeuden sijaan tullut Lappeenrannan käräjäoikeus varasi tilaisuuden lausuman antamiseen, vastusti A:n velkajärjestelyn aloittamista sillä perusteella, että A oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti. A:n velat olivat syntyneet takaussitoumusten johdosta. A oli takaajana tyttäriensä liiketoimintaa varten otetuissa luotoissa. A:lle oli ennen takausvastuuseen menoa pankin taholta painotettu yritystoiminnan riskejä ja takauksen merkitystä. Lappeenrannan käräjäoikeuden päätös 6.4.1994 Käräjäoikeus lausui, että A:n työtulo oli ollut vuonna 1990 115 353 markkaa, vuonna 1991 125 524 markkaa ja vuonna 1992 132 762 markkaa. A:n kuukausiansio oli noin 8 500 markkaa. A omisti yhdessä B:n kanssa 250 000 markan arvoiset asunto-osakeyhtiön osakkeet. A:n velkojen yhteismäärä oli yli 800 000 markkaa. A oli pantatessaan 11.9.1991 mainitut asunto-osakkeet sitoutunut yhdessä B:n ja heidän tyttärensä kanssa vastaamaan 300 000 markan määräisestä velasta, jonka oli ilmoitettu olevan peräisin tyttären konkurssiin menneestä yrityksestä. A:n tulotaso oli ollut vuosina 1990 - 1992 lähes muuttumaton eivätkä hänen tulonsa olleet sen jälkeenkään mainittavasti alentuneet. Kun otettiin huomioon A:n ennen vuotta 1991 syntynyt, pääomamäärältään noin 400 000 markan suuruinen takausvastuu, oli hänen sitoutumisensa vuonna 1991 takaukseen 300 000 markan määräisen velan maksamisesta ilmeisessä epäsuhteessa hänen hakemuksesta ilmeneviin tuloihinsa ja varoihinsa nähden. Vastuiden huomattavan suuresta määrästä verrattuna A:n taloudelliseen asemaan muutoin voitiin päätellä, että A oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti, kun otettiin huomioon se, minkälaista harkintaa hänen asemassaan olleelta henkilöltä sellaisissa olosuhteissa kohtuudella voitiin edellyttää. Erityisiä vastasyitä, joiden nojalla velkajärjestely olisi voitu myöntää, ei ollut esitetty. Näillä perusteilla ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan nojalla käräjäoikeus hylkäsi A:n velkajärjestelyhakemuksen. Kouvolan hovioikeuden tuomio 28.9.1994 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on toistanut vaatimuksensa velkajärjestelyn aloittamisesta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.9.1995 Perustelut A:n valitusta käsiteltäessä esillä ovat olleet myös hänen puolisonsa B:n velkajärjestelyhakemusta koskevassa, Korkeimman oikeuden samanaikaisesti tämän päätöksen kanssa antamalla päätöksellä ratkaisemassa asiassa kertyneet asiakirjat (Dnro S 94/2067). A:lla on Lappeen tuomiokunnan kansliaan 9.11.1993 jätetyn velkajärjestelyhakemuksen mukaan velkaa kaikkiaan 832 482 markkaa, josta on yhteistä velkaa B:n kanssa 816 651 markkaa. Hakemuksen mukaan A:n bruttotulot ovat 8 480 markkaa ja B:n bruttotulot 4 637 markkaa kuukaudessa. Verotustodistusten mukaan A:n tulot ovat olleet vuonna 1990 kaikkiaan 118 898 markkaa, vuonna 1991 128 304 markkaa ja vuonna 1992 137 201 markkaa sekä B:n tulot vuonna 1990 82 282 markkaa, vuonna 1991 76 082 markkaa ja vuonna 1992 60 641 markkaa. Vaikkakin A:n tulot ovat nyttemmin jonkin verran alentuneet, niin hänen maksukyvyttömyytensä ei kuitenkaan johdu siitä. Velkajärjestelyhakemusten mukaan A:n maksuvara on 1 640 markkaa kuukaudessa ja B:n 1 421 markkaa kuukaudessa. A on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle kertonut, että hän ja B olivat nyttemmin myyneet asuntonsa hallintaan oikeuttavat osakkeet 250 000 markalla ja käyttäneet saamansa kauppahinnan velkojensa lyhentämiseen. Korkein oikeus katsoo tästä huolimatta olevan ilmeistä, ettei A kykene selviytymään velvoitteistaan. A on maksukyvytön eikä hänen maksukyvyssään ole odotettavissa muutosta parempaan. Mainituin perustein sekä ottaen huomioon A:n velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrän suhteessa hänen maksukykyynsä Korkein oikeus katsoo, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:n 2 kohdassa tarkoitetut painavat perusteet velkajärjestelyn myöntämiseen hänelle ovat olemassa. A on neuvotellut velkavastuistaan suurimman velkojansa Etelä-Karjalan Osuuspankin kanssa. Mainitun lain 11 §:n säännös ei siten ole esteenä velkajärjestelyn myöntämiseen hänelle. Velkajärjestely voidaan myöntää, ellei siihen ole lain 10 §:ssä säädettyä yleistä estettä. Pääosa A:n veloista on johtunut siitä, että hän on yhdessä B:n kanssa mennyt takauksiin vuosina 1987 ja 1989 heidän tyttärensä 15 000 markan, sittemmin 38 000 markan määräisestä Op-luotoksi kutsutusta luotollisesta shekkitilistä 25 000 markan määrään saakka, vuonna 1988 heidän kahden tyttärensä yhteisestä 380 000 markan määräisestä asuntovelasta sekä vuonna 1990 heidän kahden tyttärensä yhteisestä, alun perin 260 000 markan määräisestä yritysvelasta, jonka turvin on vuonna 1990 perustettu kahvilayritys kommandiittiyhtiön muodossa. Yritystä ovat hoitaneet A:n ja B:n tyttäret, mutta B on, A:n ilmoituksen mukaan pankin pyynnöstä, ollut kommandiittiyhtiössä toisena vastuunalaisena yhtiömiehenä. Yhtiö on vuonna 1991 mennyt konkurssiin eivätkä tyttäret ole enää selviytyneet asuntovelkansakaan hoitomenoista. Takausvelkojen lisäksi A:lla on vuodelta 1992 maksuunpantua verovelkaa 15 831 markkaa ja lisäksi yhdessä puolisonsa kanssa vuonna 1993 tapahtuneesta huonekalujen ostamisesta osamaksuvelkaa 2 467 markkaa. Korkein oikeus toteaa, että vuonna 1937 syntynyt, kansakoulun käynyt trukkiasentaja A on ollut työssä mennessään yhdessä vuonna 1939 syntyneen, ammattikoulun käyneen puolisonsa kanssa edellä mainittuihin takauksiin. Tuohon aikaan myös hänen puolisonsa on ollut työssä siivoojana ja kerroshoitajana. A ja B ovat tuolloin omistaneet kerrotut asunto-osakkeet. Näin ollen A ei ole osoittanut ilmeistä harkintakyvyn puutetta mennessään takaukseen puolisoiden tyttären pienehköstä Opluotosta ja heidän tyttäriensä asuntovelasta, varsinkaan, kun nuo tyttäret ovat tuohon aikaan olleet palkkatyössä. Sitoutuessaan yhdessä puolisonsa kanssa takaukseen edellä mainitusta yritysvelasta A ja hänen puolisonsa ovat jo olleet takausvastuussa tyttäriensä Op-luotosta ja asuntovelasta. A:n ja B:n vuositulot ovat vuonna 1990 olleet yhteensä noin 200 000 markkaa. Heillä on ollut varallisuutta yhteensä runsaat 200 000 markkaa, mutta A:lla myös velkaa lähes 100 000 markkaa. A:n ja B:n mukaan kahvila on perustettu erääseen Lappeenrannan keskustassa olevaan liikekeskukseen. Kahvilalla oli arveltu olevan hyvät menestymisen mahdollisuudet. Syyskuussa 1990 toimintansa aloittaneen kahvilan vaikeudet ovat A:n ja B:n mukaan alkaneet joulukuussa 1990 vuokranmaksun myöhästyttyä. Siitä on seurannut kahvilayrityksen toiminnan estyminen ja yrityksen ajautuminen konkurssiin. Ottaen huomioon, että A:lla on mennessään takaukseen yritysvelasta ollut työtä ja varallisuutta sekä työssä oleva kanssatakaaja ja että A:lla on ollut perustellut odotukset kahvilan menestyksestä ja että hän on mennyt takaukseen lastensa veloista, hän on voinut takaussitoumukseen mennessään perustellusti olla siinä käsityksessä, ettei sitoumuksesta aiheudu hänelle maksuvelvollisuutta taikka että hän ainakin tulisi siitä selviytymään. Vaikkakin yritysvelasta takaukseen menemistä saatetaan pitää harkitsemattomana, kun otetaan huomioon A:n aikaisemmat takausvastuut, kerrotunlaiseen takaukseen menemistä tyttärien elinkeinotoiminnan toteuttamiseksi ei voida pitää ilmeisen kevytmielisenä velkaantumisena. Siitä huolimatta, että on aihetta arvostella sitä, että A on vuonna 1993 velkaantunut lisää ostamalla osamaksusopimuksella huonekaluja, ei hänen ole katsottava velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti hänen mennessään takaukseen tyttäriensä yritysvelasta tai muutoinkaan asiaa kokonaisuudessaan arvosteltaessa. Velkajärjestelylle ei siten ole yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa säädettyä estettä. Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio ja käräjäoikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Lappeenrannan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen. Asian on ratkaissut käräjäoikeuden jäsen Mäkinen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hoppu, Pasila ja Häkämies. Esittelijä Irma Pahlman. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Haarmann, Möler, Tulokas ja Kivinen. Esittelijä Petri Leskinen.