KKO/1995/16

1995 false KKO:1995:16 Ään. A oli yhdessä puolisonsa kanssa ottanut vuonna 1988 asuntovelkaa 360 000 markkaa ja lisäksi osuutta asuntoyhtiön lainaan noin 80 000 markkaa, vaikka hänellä oli vuonna 1986 päättyneestä yritystoiminnasta velkoja, joista osasta velkojalla oli pantti, maksamatta ainakin 270 000 markkaa. A oli edelleen ostanut auton osamaksulla. Kun otettiin huomioon puolisoiden käytettävissä olevat tulot (bruttotulot yhteensä noin 14 000 markkaa kuukaudessa) ja se, miten asuntovelkaa oli hoidettu, velkaantumista ei pidetty ilmeisen kevytmielisenä. L yksityishenkilön velkajärjestelystä 10 § 7 kohta ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Velkajärjestelyhakemus Tampereen raastuvanoikeudessa A pyysi raastuvanoikeuteen 15.3.1993 saapuneessa hakemuksessaan velkajärjestelyn aloittamista. Raastuvanoikeus varasi kolmelle suurimmalle velkojalle tilaisuuden lausuman antamiseen. Kaksi velkojista katsoi hänen velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti hänen ottaessaan vuonna 1988 asuntovelkaa. Kolmas velkojista katsoi, ettei velkajärjestelyn tarve johtunut A:n saamasta 222 000 markan määräisestä asuntolainasta eikä ainakaan enintään 104 000 markan määräisestä ensisijaislainasta. Raastuvanoikeuden päätös 21.4.1993 Raastuvanoikeus lausui, että A:n säännölliset tulot olivat 8 588 markkaa kuukaudessa ja hänen puolisonsa B:n tulot 5 400 markkaa kuukaudessa. A:n ja B:n tulot vuosilta 1989 - 1991 olivat verotustodistusten mukaan suunnilleen saman suuruiset. A oli harjoittanut yritystoimintaa, joka oli päättynyt vuonna

1. Tästä toiminnasta hänelle oli jäänyt velkaa hakemuksen mukaan noin 340 000 markkaa. Tämän jälkeen A oli yhdessä B:n kanssa ostanut muun muassa asunnon ja auton sekä tehnyt muuta velkaa siten, että velkojen kokonaismäärä oli hakemuksen mukaan 812 932 markkaa. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n mukaan velkajärjestelyä ei voitu myöntää, jos velkojen perusteista ja syntyolosuhteista, velallisen tavasta hoitaa talouttaan tai muista seikoista voitiin päätellä olevan todennäköistä, että velallinen oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ottaen huomioon se, minkälaista harkintaa hänen asemassaan olleelta henkilöltä sellaisissa olosuhteissa kohtuudella voitiin edellyttää, ellei erityisiä vastasyitä ollut. A:n ja B:n maksukyvyssä ei ollut tapahtunut olennaisia muutoksia. A:lla oli ollut täydet edellytykset arvioida velkojen takaisinmaksukykyään. Hänen oli siten velkaa tehdessään täytynyt tietää, ettei hänellä ollut edellytyksiä maksaa velkoja takaisin. A oli velkaantunut laissa tarkoitetuin tavoin ilmeisen kevytmielisesti. Hän ei ollut esittänyt sellaisia erityisiä vastasyitä, joiden vuoksi velkajärjestely voitaisiin myöntää mainitusta esteestä huolimatta. Näillä perusteilla ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan nojalla raastuvanoikeus hylkäsi hakemuksen. Turun hovioikeuden päätös 16.12.1993 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on toistanut vaatimuksensa velkajärjestelyn aloittamisesta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 17.2.1995 Perustelut A:n valitusta käsiteltäessä esillä on ollut myös hänen puolisonsa B:n velkajärjestelyä koskevan valituksen asiakirjavihko (dnro S 94/304). A:n ja B:n raastuvanoikeudelle 15.3.1993 jätettyjen velkajärjestelyhakemusten mukaan heidän velkojensa määrä on yhteensä 816 430 markkaa. Hakemusten mukaan A:n bruttotulot ovat 8 588 markkaa ja B:n bruttotulot 5 766 markkaa kuukaudessa. Verotustodistusten mukaan heidän yhteenlasketut vuotuiset ansiotulonsa ovat olleet vuonna 1989 170 411 markkaa, vuonna 1990 160 141 markkaa ja vuonna 1991 173 780 markkaa. Heidän maksukyvyssään ei ole odotettavissa muutosta parempaan. Korkein oikeus katsoo, että velkajärjestelylle on olemassa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:n 2 kohdan mukaiset edellytykset. Koska A on ennen velkajärjestelyn hakemista ilmoituksen mukaan selvitellyt velkojiensa kanssa sovintomahdollisuutta, ei myöskään mainitun lain 11 § ole esteenä velkajärjestelylle. Osa A:n ja B:n veloista on johtunut A:n vuonna 1986 päättyneestä yritystoiminnasta. Tuolloin velat pankille ovat olleet pääomaltaan noin 270 000 markkaa, joista veloista osasta pankilla on ollut pantteja. Sittemmin velkojapankki on realisoinut pantit. A on ilmoittanut kärsineensä vahinkoa velkojan viivyttelystä erään pantin realisoinnissa, minkä johdosta pantin arvo oli laskenut ja velan korkomenot olivat kasvaneet. A ja B eivät ole ilmeisesti kyenneet juuri lainkaan hoitamaan A:n yritystoiminnasta johtuneiden velkojen hoitomenoja, joista osa on ilmeisesti ollut ulosotossa jo vuodesta 1987 alkaen. Nämä velat, joista osasta B on takaussitoumustensa perusteella vastuussa, ovat velkajärjestelyhakemusten mukaan erääntyneet ja ovat velkajärjestelyä haettaessa olleet suuruudeltaan korkoineen noin 330 000 markkaa. A ja B ovat vuonna 1988 ostaneet neljä huonetta ja keittiön käsittävän asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Ostohinta on ollut 347 953 markkaa, minkä lisäksi näihin osakkeisiin on kohdistunut 83 551 markan määräinen osuus yhtiön veloista. Tuolloin puolisoilla on ollut kolme alaikäistä lasta. Ostaessaan huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet puolisot ovat saaneet asuntolainaa 222 000 markkaa, ensisijaislainaa 104 000 markkaa sekä muuta lainaa 40 000 markkaa. Velkojen korot ja lyhennykset A ja B ovat hoitaneet siten, ettei velkoja ole jouduttu irtisanomaan. Mainittujen velkojen hoitomenot ovat yhteensä noin 3 600 markkaa kuukaudessa. Samoin A ja B ovat pääosin kyenneet hoitamaan osakehuoneistoonsa kohdistuvaa edellä mainittua osuutta yhtiön veloista, jota A ja B ovat lyhentäneet kuukausittain 947 markan suuruisen rahoitusvastikkeen muodossa. Vastikevelkaa on hakemusten mukaan 3 186 markkaa. Korkein oikeus toteaa, että ennen asuntovelkojen ottamista A, joka oli lopettanut vuonna 1986 yritystoimintansa, on työllistynyt vuonna
2. B on ollut vakinaisessa työssä vuodesta 1980 lukien. Korkein oikeus arvioi, että A:n ja B:n bruttoansiot ovat olleet vuonna 1988 noin 170 000 markkaa. Ottaen huomioon käytettävissään olevat varat, A:n yritystoiminnasta jääneiden, osin panttien kattamien velkojen määrän ja 1980-luvun loppupuolella vallinneen taloudellisen tilanteen, puolisot ovat voineet asuntovelkaa ottaessaan perustellusti olla siinä käsityksessä, että he suoriutuvat veloistaan. Asuntojen hintojen jatkuvasti kohotessa he ovat voineet viime kädessä laskea selviytyvänsä asuntoveloistaan asunnon myymällä. Vaikkakin asunnon ostamista saatetaan pitää harkitsemattomana A:n ja B:n oloihin nähden, kerrotunlaisen lainan ottamista perheen asuntotarpeen tyydyttämiseksi ei voida pitää ilmeisen kevytmielisenä velkaantumisena. Tämän vuoksi, vaikkakin A:n lisävelkaantumista vuonna 1990 osamaksusopimuksella ostetun auton johdosta on aihetta arvostella, A:n ei voida katsoa velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti hänen ottaessaan asuntovelkaa ja tehdessään autosta osamaksusopimuksen. Asiaa harkittaessa on otettu huomioon myös se, että velkoja on käytettävissä olleiden tulojen puitteissa pyritty hoitamaan. Velkajärjestelylle ei ole siten yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa säädettyä estettä. Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa. Päätöslauselma Hovioikeuden ja raastuvanoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan raastuvanoikeuden sijaan tulleeseen Tampereen käräjäoikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Paasikoski: Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:n 2 kohdan ja 11 §:n soveltamisen osalta olen Korkeimman oikeuden enemmistön kannalla. Korkeimman oikeuden enemmistön perusteluista ilmenevien, puolisoiden käytettävissä ja odotettavissa olleiden varojen ja A:lle yritystoiminnasta jääneiden, ainakin osittain ulosotossa olleiden velkavastuiden nojalla on laskettavissa, ettei A:lla ja B:llä ole asuntolainan ottaessaan jo tiedossa ollein perustein ollut mitään mahdollisuuksia kyetä noudattamaan sitoumuksiaan. Kun on kysymys oman asunnon rahoituksesta, ei kevytmielisenä voida pitää tiettyä toiveikkuutta inflaatiokehityksestä ja siihen perustuvaa ajatusta mahdollisuudesta suoriutua velkavastuista pidemmällä aikavälillä. Siihen liittyy myös laskelmointi siitä, että viime kädessä asunnon myynti mahdollistaa velkatilanteen saamisen hallintaan. Tässä tapauksessa käytettävissä ja odotettavissa olleiden varojen ja otettujen velkojen suhde osoittaa kuitenkin laskelmien olleen täysin epärealistisia. Vielä noin 50 000 markan lisävelkaantumisen aiheuttanut autoa koskeva osamaksusopimus tilanteessa, jossa A:lla ei ollut mitään mahdollisuuksia noudattaa entisiäkään velkasitoumuksia, osoittaa epäilyksettä, että hän on velkaantunut kevytmielisesti. Kun A ei ole esittänyt sellaisia erityisiä vastasyitä, joiden vuoksi velkajärjestely voitaisiin myöntää mainitusta esteestä huolimatta, jätän hovioikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Impivaara, Olli ja Elise Suvanto. Esittelijä Harri Lastunen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Paasikoski (eri mieltä), Krook, Tulokas ja Kivinen. Esittelijä Petri Leskinen.