KKO/1995/171

1995 false KKO:1995:171 Louhintaurakoitsija, joka oli tehnyt louhintatyötä asunto-osakeyhtiön rakennustyömaalla, vaati rakennuttajan edustajana ja rakennuskohteen valvojana olleen insinööritoimiston velvoittamista maksamaan työn. Insinööritoimisto ei ollut tarkoittanut tilata työtä omissa nimissään ja ottaa omakohtaisesti vastatakseen sen maksamisesta. Ottaen huomioon, että rakennusalalla rakennuttajan edustaja tai rakennuskohteen valvoja ei yleensä tee rakennustyön tekemistä tarkoittavia sopimuksia omissa nimissään, louhintaurakoitsija oli alan ammattilaisena vastuussa epäselvyydestä, joka aiheutui asianosaisten erilaisesta käsityksestä siitä, kuka oli ollut louhintaurakoitsijan sopimuskumppani. Louhintaurakoitsijan insinööritoimistoon kohdistama velkomuskanne hylättiin. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Espoon kihlakunnanoikeudessa Rakennusliike Pamirak Oy kertoi Insinööritoimisto A Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että insinööritoimisto oli tilannut rakennusliikkeeltä puhelimitse louhintatyön As Oy Mäntykalliontie 18:n työmaalle. Rakennusliike oli laskuttanut insinööritoimistoa työstä 18.6.1990 päivätyllä laskulla 147 915,50 markkaa 18 prosentin viivästyskorkoineen. Saatavansa perimisestä rakennusliikkeelle oli aiheutunut 4 183 markan suuruiset kulut, jotka insinööritoimisto myös oli velvollinen sille suorittamaan. Sen vuoksi rakennusliike vaati, että insinööritoimisto velvoitetaan suorittamaan sille 147 915,50 markkaa 18 prosentin korkoineen 18.7.1990 lukien ja korvaamaan perimiskulut 4 183 markkaa 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien. Vastaus Insinööritoimisto kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä, koska insinööritoimisto ei ollut omissa nimissään tilannut kanteessa tarkoitettua louhintatyötä. Kihlakunnanoikeuden päätös 17.4.1991 Todistaja X, joka oli työskennellyt rakennusliikkeen palveluksessa asunto-osakeyhtiön työmaalla, oli kertonut, että insinööritoimiston toimitusjohtaja A oli soittanut hänelle kaksi kertaa keväällä 1990 autopuhelimeen ja tilannut louhintatyön Mäntykalliontielle. X oli keskustellut asiasta rakennusliikkeen toimitusjohtajan B:n kanssa, minkä jälkeen oli sovittu, että tehtävä otetaan vastaan. X oli myös kuullut, että A oli luvannut hoitaa maksut louhintatyöstä suoraan rakennusliikkeelle. Insinööritoimisto oli asiakirjoihin perustuvan selvityksen mukaan toiminut Mäntykalliontie 18:n rakennusprojektissa rakennuttajakonsulttina, mihin tehtävään oli sisältynyt paitsi projektin hallinto ja tekninen valvonta myös hankinta siten, että hankintapäätökset valmisteli konsultti ja ne vahvisti tilaaja. Rakennuttaja oli asunto-osakeyhtiö ja kohteen pääurakoitsija Montoset Oy. Asunto-osakeyhtiö rakennuttajana ja Kivikuutio Oy urakoitsijana olivat 25.4.1990 tehneet sopimuksen alistetusta sivu-urakasta, jossa Kivikuutio Oy oli sitoutunut suorittamaan asunto-osakeyhtiön kolme pientaloa, autokatoksen ja varaston käsittävän rakennuskohteen perustöihin ja alueviemäröintiin liittyvän raivauksen, maankaivun, louhinnan ja perustusten alustäyttötyön sekä louhintaan liittyvien katselmusten ja lupien järjestämisen. Sopimuksen mukaan rakennuttajan valvojana oli A. Urakka-ajaksi oli sovittu 25.

1. -18.5.
2. Sopimuksessa oli vielä mainittu, että louhintatyön suorittaa Pamirak Oy/B. Edellä tarkoitetun urakan vastaanottotarkastus oli pidetty 9.7.
3. Vastaanottotarkastuspöytäkirjan mukaan Kivikuutio Oy:n aliurakoitsijana toiminut Pamirak Oy/B oli jättänyt louhintatyön osaltaan kesken. Keskeneräisen louhintatyön oli suorittanut suoraan rakennuttajan toimeksiannosta eräs toinen yhtiö. Kihlakunnanoikeus katsoi asiakirjoihin perustuvan selvityksen perusteella, ettei rakennusliike ollut näyttänyt, että se olisi ollut sopimussuhteessa insinööritoimiston kanssa louhintatyön suorittamisesta asuntoosakeyhtiön työmaalla. Asiassa ei ollut esitetty muutakaan selvitystä siitä, että insinööritoimisto olisi suoritusvelvollinen kanteessa tarkoitetulla perusteella rakennusliikettä kohtaan. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 14.10.1992 Rakennusliike valitti hovioikeuteen. Hovioikeus velvoitti lausumillaan perusteilla insinööritoimiston suorittamaan rakennusliikkeelle louhintatyöstä 147 915,50 markkaa 18 prosentin korkoineen 18.7.1990 lukien ja perimiskuluja 4 183 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. Korkeimman oikeuden päätös 23.9.1993 Korkein oikeus, myönnettyään insinööritoimistolle 2.2.1993 valitusluvan, lausumillaan perusteilla kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväksi. Helsingin hovioikeuden tuomio 16.3.1994 Hovioikeus, joka toimitti asiassa suullisen käsittelyn, katsoi selvitetyksi, että A oli ottanut yhteyttä rakennusliikkeen johtajaan B:hen huhtikuun 1990 loppupuolella kysymyksessä olevan louhintatyön tekemiseksi. Tämän johdosta B oli noutanut louhintasuunnitelmat ja sopinut alustavasti alkukatselmuksen suorittamisesta. A puolestaan oli 10.5.1990 soittanut rakennusliikkeen työntekijälle X:lle ja ilmoittanut, että tällainen louhintatyö pitäisi saada alkuun. Tämän jälkeen X oli mennyt työmaalle, jossa hän oli tavannut A:n. X ja A olivat katsoneet, millainen louhintatyö oli ollut kysymyksessä. X oli saman päivän iltapäivänä ottanut yhteyttä B:hen ja kysynyt, voitiinko tällainen työ ottaa. B oli rakennusliikkeen puolesta ollut valmis vastaanottamaan työn ja hän oli aikaisemman sopimuksensa mukaisesti ottanut yhteyttä C:hen, joka oli vielä samana päivänä suorittanut työmaalla alkukatselmuksen. Rakennusliikkeen koneet oli tuotu työmaalle seuraavana päivänä eli 11.5.
4. Työmaalla oli rakennusliikkeen työmiesten ja B:n lisäksi ollut tuolloin myös A. A:n kanssa oli katsottu louhittavan alueen korkeusasemat ja louhintajärjestys. X oli kuullut B:n ja A:n keskustelevan työn maksajasta. B oli X:n kuullen sanonut, että hän halusi, että työn maksaa insinööritoimisto. X ei ollut tarkasti muistanut, mitä A oli tähän vastannut, mutta X oli kuitenkin saanut sen käsityksen, että insinööritoimisto maksaa työn rakennusliikkeelle. Myöhemmin kaikki louhintaan liittyvät kysymykset oli käsitelty ja keskustelut käyty A:n kanssa. A:lle oli myös huomautettu siitä, että louhittava kallio oli ollut puhdistettu huonosti. Myöhemmin A oli muuttanut rakennusten korkeusasemaa, jolloin oli jouduttu louhimaan syvemmälle, kuin alunperin oli tarkoitus. A:ta oli pyydetty työmaalle viimeisen talon louhinnan jälkeen sopimaan maksuista, mutta hän ei ollut tullut paikalle, minkä vuoksi työt oli keskeytetty. Todistajana kuultu Y ei ollut ollut sopimussuhteessa rakennusliikkeen kanssa. Hänen tietonsa siitä, että rakennusliike olisi sopinut louhinnan suorittamisesta hänen isänsä Z:n johtaman yhtiön Kivikuutio Oy:n kanssa, perustui vain hänen isältään kuulemaansa. Toisaalta Y ei ollut ollut sopimussuhteessa asunto-osakeyhtiönkään kanssa, vaan oli ilmoituksensa mukaan tehnyt kyseisen rakennustyömaan maanrakennustyöt isänsä sijasta ja pyynnöstä. Insinööritoimiston puolesta oli vedottu oikeudelle annettuihin kirjallisiin sopimuksiin, joista 25.4.1990 päivätyssä maanrakennustyön urakkasopimuksessa, joka oli laadittu A:n toimesta, oli muun muassa todettu sovitun erilliskysymyksinä, että louhintatyön suorittaa Pamirak Oy/B ja louhintakatselmukset suorittaa C Oy erikseen sovittavana aikana. Sopimuksen mukaan urakoitsijan eli Kivikuutio Oy:n tuli aloittaa työt viikolla 25.
5. ja töiden tuli olla valmiit viimeistään 18.5.
6. Louhintatyön hinnaksi oli merkitty 70 markkaa kuutiolta. Sopimus oli tehty asunto-osakeyhtiön ja Kivikuutio Oy:n välillä, eikä rakennusliike ollut ollut neuvottelemassa tästä urakkasopimuksesta. Vastaanottotarkastuspöytäkirjaan, jonka osakeyhtiön puolesta oli 9.7.1990 allekirjoittanut A ja Kivikuutio Oy:n puolesta Z, oli kirjattu, että Kivikuutio Oy:n aliurakoitsijana toiminut Pamirak Oy/B jätti louhintatyön osaltaan kesken ja että keskeneräisen louhintatyön suoritti suoraan rakennuttajan toimeksiannosta Limppu Oy 3.
7. -9.7.
8. B oli ilmoittanut, että lopputarkastukseen rakennusliikkeen edustajia ei ollut edes kutsuttu. Tämä asiakirjaselvitys, jonka laatimisessa rakennusliike ei ollut ollut muutoinkaan mukana, ei kuitenkaan kumonnut edellä kerrottua muuta näyttöä. Edellä selostetun perusteella hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli insinööritoimiston nimissä tilannut rakennusliikkeeltä louhintatyön asunto-osakeyhtiön rakennustyömaalle. A:n oli pitänyt ymmärtää rakennusliikkeen edustajan jääneen perustellusti siihen käsitykseen, että A:n edustama insinööritoimisto maksaa louhintatyön tai ainakin huolehtii muutoin maksuvelvollisuudesta. Tätä käsitystä insinööritoimiston puolesta ei ollut louhintatyön kestäessä näytetty oikaistun. Louhinnan aloittamisella oli ollut kiire. Louhittava kallio ei ollut ollut täysin puhdistettu. Kallio oli etukäteistietojenkin mukaan ollut osittain huonolaatuista. Nämä seikat tukivat sitä rakennusliikkeen ilmoitusta, että rakennusliike oli tarjoutunut tekemään työn laskutyönä tuntiveloitusperiaatteella. Rakennusliikkeen vaatimaa laskutusta ei ollut näytetty kohtuuttomaksi. Edellä olevan selvityksen perusteella hovioikeus katsoi, että insinööritoimisto oli louhintatyön tilaajana velvollinen suorittamaan rakennusliikkeelle louhintatyöstä rakennusliikkeen laskutuksen mukaisen korvauksen. Rakennusliikkeelle oli ennen haasteen ottamista aiheutunut perimiskuluja sen ilmoittama määrä 4 183 markkaa. Tämän vuoksi hovioikeus kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen. Insinööritoimisto velvoitettiin suorittamaan rakennusliikkeelle louhintatyöstä 147 915,50 markkaa 18 prosentin korkoineen 18.7.1990 lukien ja perimiskuluista 4 183 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 16.8.
9. Insinööritoimisto on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne jätetään tutkimatta tai hylätään. Rakennusliike on vastannut valitukseen. Korkein oikeus on toimittanut jutussa suullisen käsittelyn 15.5.
10. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 11.10.1995 Perustelut Rakennusliikkeen kanteessaan esittämät vaatimukset perustuvat siihen, että insinööritoimisto olisi omissa nimissään tilannut kysymyksessä olevan louhintatyön ja luvannut sen myös maksaa. Insinööritoimisto puolestaan on vastustanut kannetta sillä perusteella, että se oli toiminut asiassa ainoastaan rakennuttajan edustajana ja rakennuskohteen valvojana. Rakennusliike on nojautunut näyttönä lähinnä todistajana kuullun X:n hovioikeuden tuomiossa selostettuun kertomukseen insinööritoimiston toimitusjohtajan kanssa käymistään puhelinkeskusteluista ja rakennustyömaalla kuulemistaan keskusteluista ja niistä saamaan käsitykseen insinööritoimiston osuudesta asiassa. Insinööritoimisto on vedonnut ennenkaikkea esittämästään asiakirjaselvityksestä ilmenevään toimenkuvaansa ja todennut toimineensa sen mukaisesti. As Oy Espoon Mäntykalliontie 18 on toiminut rakennuttajana kolmen pientalon, autokatoksen ja varaston käsittävässä rakennuskohteessa. Insinööritoimisto on toiminut asunto-osakeyhtiön kanssa 13.3.1990 tekemänsä projektinjohtotyötä koskevan sopimuksen nojalla rakennuttajan edustajana ja rakennuskohteen valvojana. Rakennusteknillisten töiden pääurakoitsija on ollut Montoset Oy. Asunto-osakeyhtiö rakennuttajana ja Kivikuutio Oy urakoitsijana ovat 25.4.1990 tehneet sopimuksen sivuurakasta, joka käsitti raivauksen ja maankaivun lisäksi myös louhinnan. Sopimuksessa olevan maininnan mukaan Rakennusliike Pamirak Oy suoritti louhintatyön. Maanrakennusselityksessä, joka on päivätty 10.4.1990 ja joka sisältää myös louhintatyöselityksen, on rakentajana mainittu asunto-osakeyhtiö ja valvojana insinööritoimisto. Suullisessa käsittelyssä Korkeimmassa oikeudessa ei alempien oikeuksien ratkaisuissa selostetun näytön osalta ole tullut esille mitään ratkaisun kannalta merkittävää. Rakennusliikkeen hallituksen puheenjohtaja B on kertonut, että hän oli insinööritoimiston toimitusjohtajan A:n puhelinsoittojen perusteella hakenut louhintaa koskevat asiakirjat insinööritoimistosta toukokuun alussa. A on puolestaan todennut, että Kivikuutio Oy:n edustaja Z oli ilmoittanut A:lle B:n tulevan hakemaan asiakirjat insinööritoimistosta ja että B oli käynyt toimistossa noutamassa asiakirjat ennen 25.4.
11. A:n mukaan B oli saanut toimistosta edellä mainitun 10.4.1990 päivätyn maanrakennusselityksen ja piirustukset. B on kertonut saaneensa A:lta vain piirustukset mutta kiistänyt saaneensa maanrakennusselitystä. Asian ratkaisu riippuu siitä, onko A toiminut niin, että B perustellusti ja siten insinööritoimistoa sitovasti on tullut A:n kanssa käymiensä keskustelujen perusteella siihen käsitykseen, että insinööritoimisto oli tilannut työn ja ottanut sen maksamisesta vastuun omissa nimissään. Rakennusalalla on yleistä, että rakennuskohteen eri työvaiheista tehdään erilaisia sopimuksia rakennuttajan ja urakoitsijoiden tai eri urakoitsijoiden välillä. Pääurakkasopimusten lisäksi alalle ovat tyypillisiä erilaiset ali- ja sivu-urakat. Rakennuskohteen valvoja tai rakennuttajan edustaja ei yleensä tee urakkasopimuksia tai muitakaan rakennustyön tekemistä tarkoittavia sopimuksia omissa nimissään. Insinööritoimiston ei ole näytetty tarkoittaneen tilata ja sitoutua maksamaan louhintatyötä omissa nimissään. Mikäli rakennustoimisto on neuvotteluissa tullut toiseen käsitykseen, sen olisi edellä selostettu käytäntö huomioon ottaen alan ammattilaisena tullut todistettavalla tavalla varmistaa saamansa käsityksen oikeutus. Kun rakennusliike ei ole voinut todistaa insinööritoimiston vastoin yleistä käytäntöä tarkoittaneen sitoutua asunto-osakeyhtiön rakennustyömaalla suoritettavan louhintatyön aiheuttamiin kustannuksiin omasta puolestaan, insinööritoimisto ei ole vastuussa niiden suorittamisesta rakennusliikkeelle. Tuomiolauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja kanne hylätään. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liukko, Uoti ja Tuukkanen. Esittelijä Henrikki Mikkola. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Paasikoski, Krook, Möller ja Hidén. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.