KKO/1995/211

1995 false KKO:1995:211 Ään. Käräjäoikeus oli tuominnut yhteisen vankeusrangaistuksen rikoksista, joista yksi oli tehty vasta sen jälkeen, kun muista oli jo tuomittu ehdottomat vankeusrangaistukset, vaikka sen olisi pitänyt tuomita yhteinen vankeusrangaistus tästä rikoksesta ja eräistä muista niin ikään mainittujen vankeusrangaistusten tuomitsemisen jälkeen tehdyistä rikoksista. Käräjätuomari vaati tuomiota purettavaksi. Koska tilanteesta voitiin määrätä uusi yhteinen vankeusrangaistus rikoslain 7 luvun 8 §:ä soveltamalla, hakemus ei antanut aihetta tuomion purkamiseen. ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Vaasan hovioikeus oli tuominnut A:n 11.8.1994 antamallaan tuomiolla (Jalasjärven kihlakunnanoikeus 8.11.1993) varkaudesta (tekoaika 27.5.1993) 40 päiväksi vankeuteen. Salon käräjäoikeus oli tuominnut A:n 18.1.1994 julistamallaan tuomiolla varkaudesta (tekoaika 21.5.1993) 40 päiväksi vankeuteen. Toijalan käräjäoikeus oli määrännyt 28.9.1994 A:lle edellä mainituissa tuomioissa tarkoitetuista rikoksista täytäntöönpanoa varten yhteisen 53 päivän vankeusrangaistuksen. Tampereen käräjäoikeus on 24.1.1995 tuominnut A:n pahoinpitelystä (tekoaika 14.8.1994), kahdesta kätkemisrikoksesta (tekoajat 26.9.1994) sekä kahdesta varkauden yrityksestä ja varkaudesta (tekoajat 3.1.1995). Käräjäoikeus on samalla määrännyt A:lle pahoinpitelystä (tekoaika 14.8.1994) ja Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 määräämään yhteiseen vankeusrangaistukseen sisältyvistä rikoksista yhteisen 73 päivän vankeusrangaistuksen. Lisäksi käräjäoikeus on määrännyt muista edellä kerrotuista tuomitsemistaan rikoksista yhteisen 5 kuukauden 20 päivän vankeusrangaistuksen, mistä rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä vapaudenmenetystä vastaavat 21 päivää. Viimeksi mainitun vankeusrangaistuksen sijasta käräjäoikeus on tuominnut A:lle yhdyskuntapalvelua 149 tuntia. Tampereen käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on pyytänyt, että käräjäoikeuden 24.1.1995 julistama tuomio oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n säännösten mukaan puretaan. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.12.1995 Perustelut Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan käräjäoikeuden ratkaistavana ollutta yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä koskeva soveltamistilanne voidaan kuvata seuraavasti: (Ks. kuvio teoksessa Korkeimman oikeuden ratkaisuja 1995 II) Puheena olevassa tapauksessa Tampereen käräjäoikeus (T4) on tuominnut yhteisen rangaistuksen käsiteltävänään olleesta 14.8.1994 tehdystä pahoinpitelystä (R3) ja kahdesta muusta rikoksesta (R1 ja R2), joista syytetty oli kummastakin lainvoimaisesti tuomittu (T1 ja T2) ehdottomaan vankeusrangaistukseen jo ennen 14.8.

1. Lisäksi käräjäoikeus on tuominnut toisen yhteisen rangaistuksen viidestä muusta käsiteltävänään olleesta rikoksesta (R4), joista kukin oli tehty mainitun pahoinpitelyn jälkeen. Käräjäoikeuden olisi pitänyt tuomita yhteinen rangaistus ainoastaan käsiteltävänään olleista rikoksista ja olla puuttumatta aikaisempiin rikoksiin, joista Toijalan käräjäoikeus (T3) oli jo aikaisemmin määrännyt yhteisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Rikoslain 7 luvun 8 §:ssä on säädetty yhteisen vankeusrangaistuksen poikkeuksellisesta määräämisestä tilanteessa, jossa yhteinen vankeusrangaistus havaitaan virheellisesti määrätyksi. Säännöksen mukaan jos yhteinen vankeusrangaistus on määrätty kahdesta tai useammasta rikoksesta ja sittemmin rikoslain 7 luvun 6 tai 7 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa havaitaan, että jostakin niistä rikoksista, joista on määrätty yhteinen vankeusrangaistus, sekä jostakin muusta rikoksesta olisi tullut määrätä tai tulisi määrätä tällainen rangaistus, on kaikista näistä rikoksista määrättävä yhteinen vankeusrangaistus. Säännöksen vaikeaselkoisen sanamuodon vuoksi sen sovellusalan määritteleminen pelkästään lakitekstin perusteella on vaikeaa. Lain esitöissä (HE n:o 40/1990 vp. s. 37) on esimerkkinä säännöksen soveltamisesta mainittu tilanne, jossa tuomioistuin ei jostakin syystä ole ollut tietoinen aikaisemmasta konkurrenssin katkaisevasta tuomiosta, jolla syytetty on tuomittu rangaistukseen sen jälkeen, kun jotkut tuomioistuimessa käsiteltävinä olevista rikoksista on tehty. Esitöistä ilmenee lisäksi, että säännöksellä on pyritty luomaan yksinkertainen ja syytetylle edullinen oikaisukeino niitä tilanteita varten, joissa yhteinen rangaistus havaitaan määrätyn virheellisesti. Niinpä on todettu, että yksikkörangaistusten puuttuessa rikosten ja rangaistusten uudelleen ryhmittely olisi hankalaa. Nämä seikat samoin kuin se, ettei ole syytä käsitellä yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisessä tapahtuneiden virheiden oikaisemista eri tavalla riippuen rikosten virheellisen ryhmittelyn laadusta ja syistä, puoltavat säännöksen soveltamista myös esillä olevaan tapaukseen. Näin on asia etenkin, kun tämä koituu syytetyn eduksi. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että hakemuksen tarkoittamassa tilanteessa voidaan määrätä uusi yhteinen vankeusrangaistus rikoslain 7 luvun 8 §:ä soveltamalla. Kun yhteisen rangaistuksen määrääminen täytäntöönpanoa varten voidaan siten aikaisempien lainvoimaisten ratkaisujen estämättä saattaa uudelleen asianomaiseen käräjäoikeuteen uuden yhteisen rangaistuksen määräämistä varten, käräjätuomarin hakemus ei anna aihetta tuomion purkamiseen Korkeimmassa oikeudessa. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Nuorempi oikeussihteeri Vesanen: Korkein oikeus lausunee ratkaisunaan seuraavaa: Perustelut Vaasan hovioikeus oli tuominnut A:n 11.8.1994 antamallaan tuomiolla (Jalasjärven kihlakunnanoikeus 8.11.1993) varkaudesta (tekoaika 27.5.1993) 40 päiväksi vankeuteen. Salon käräjäoikeus oli tuominnut A:n 18.1.1994 julistamallaan tuomiolla varkaudesta (tekoaika 21.5.1993) 40 päiväksi vankeuteen. Toijalan käräjäoikeus oli määrännyt 28.9.1994 A:lle edellä mainituissa tuomioissa tarkoitetuista rikoksista täytäntöönpanoa varten yhteisen 53 päivän vankeusrangaistuksen. Tampereen käräjäoikeus on 24.1.1995 tuominnut A:n pahoinpitelystä (tekoaika 14.8.1994), kahdesta kätkemisrikoksesta (tekoajat 26.9.1994) sekä kahdesta varkauden yrityksestä ja varkaudesta (tekoajat 3.1.1995). Käräjäoikeus on samalla määrännyt A:lle pahoinpitelystä (tekoaika 14.8.1994) ja Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 määräämään yhteiseen vankeusrangaistukseen sisältyvistä rikoksista yhteisen 73 päivän vankeusrangaistuksen. Lisäksi käräjäoikeus on määrännyt muista edellä kerrotuista tuomitsemistaan rikoksista yhteisen 5 kuukauden 20 päivän vankeusrangaistuksen, mistä rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä vapaudenmenetystä vastaavat 21 päivää. Viimeksi mainitun vankeusrangaistuksen sijasta käräjäoikeus on tuominnut A:lle yhdyskuntapalvelua 149 tuntia. Käräjätuomari, joka on toiminut Tampereen käräjäoikeuden puheenjohtajana sen antaessa edellä kerrotun tuomion, on pyytänyt, että käräjäoikeuden tuomio puretaan. Rikoslain 7 luvun 6 §:n 2 momentin (laissa 19.4.1991/697) mukaan rikoksista, joista toinen on tehty sen jälkeen, kun toisesta jo oli tuomittu ehdoton vankeusrangaistus, ei määrätä yhteistä vankeusrangaistusta. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 julistamassa tuomiossa on ollut kyse rikoslain 7 luvun 7 §:ssä tarkoitetusta yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpanoa varten. Tuolloin tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen tarkoittamista rikoksista oli määrätty lainvoimaisesti rangaistukset Salon käräjäoikeudessa 18.1.1994 ja Vaasan hovioikeudessa 11.8.
2. Koska Tampereen käräjäoikeudessa 24.1.1995 tuomittu pahoinpitely oli tapahtunut 14.8.1994 eli vasta sen jälkeen, kun aikaisemmista rikoksista oli jo määrätty ehdoton vankeusrangaistus, tästä rikoksesta ja Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 tuomitsemaan rangaistukseen sisältyvistä rikoksista ei olisi tullut määrätä yhteistä vankeusrangaistusta, vaan käräjäoikeuden olisi tullut määrätä kaikista 24.1.1995 tuomitsemistaan rikoksista A:lle yhteinen vankeusrangaistus. Käräjäoikeuden tuomio perustuu siten ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tuomio on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n tarkoittamalla tavalla purettavissa. Rikoslain 7 luvun 8 §:ssä tarkoitettu yhteisen vankeusrangaistuksen poikkeuksellista määräämistä koskeva säännös on vaikeaselkoinen. Säännöksen esitöistä ei kuitenkaan saa suoraa tukea sille, että säännös tulisi sovellettavaksi myös silloin kun yhteinen vankeusrangaistus on määrätty, vaikka sitä ei rikosten yhtymistä koskevien konkurrenssisääntöjen mukaan olisi tullut määrätä. Esitöissä mainittu esimerkki huomioon ottaen perustellumpaa olisi rajoittaa säännöksen soveltamisala sellaisiin tapauksiin, joissa yhteistä vankeusrangaistusta jostakin syystä ei ole määrätty, vaikka se edellä mainittujen sääntöjen mukaan olisi tullut määrätä. Säännöksen tämänkaltaista tulkintaa puoltaa se, että kyseessä on poikkeussäännös, jota lähtökohtaisesti tulisi tulkita ahtaasti. Yksittäistapauksessa ahdasta tulkintaa puoltaisivat myös esimerkiksi kanssasyytettyjen yhdenvertaista kohtelua koskevat näkökohdat sekä ne käytännön vaikeudet, joihin voidaan joutua, mikäli säännöksen soveltamisalaa tulkinnallisesti laajennetaan koskemaan kaikkia yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisessä tapahtuneita virheitä. Erityisesti tällöin ongelmaksi voisi muodostua se, milloin yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisessä tapahtuneiden kertautuneiden virheiden oikaisemista ei enää voitaisi sallia rikoslain 7 luvun 8 §:n tarkoittamassa järjestyksessä. Näillä perusteilla esillä olevaan yhteisen vankeusrangaistuksen määräämiseen ei tulisi soveltaa rikoslain 7 luvun 8 §:ä. Arvioitaessa lainvoiman saaneen tuomion purkamismenettelyn käyttökelpoisuutta oikaistaessa yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisessä tapahtuneita virheitä muodostuu ongelmaksi se, että yhteiseen vankeusrangaistukseen sisältyvistä rikoksista ei ole määrätty yksikkörangaistuksia. Tällöin päädyttäessä jonkin yhteiseen vankeusrangaistukseen sisältyvän yksittäisen rikoksen syyksiluettavuuden tai rangaistuksen osalta toiseen lopputulokseen kuin asian ratkaissut tuomioistuin, joudutaan määräämään uusi yhteinen vankeusrangaistus, jossa muutos on otettu huomioon. Yksikkörangaistusten puuttumisesta aiheutuvat ongelmat saattavat tällaisissa tilanteissa edellyttää, ottaen huomioon tarkoituksenmukaisuussyyt ja erityisesti tuomitun oikeusturva, että asia palautetaan alempaan oikeuteen rangaistusseuraamuksen uudelleen harkitsemista varten. Milloin purkamismenettelyn kohteena oleva ratkaisu kuitenkin antaa riittävät edellytykset määrätä yhteinen vankeusrangaistus uudelleen, määrääminen voi tapahtua välittömästi purkamista koskevan ratkaisun yhteydessä. Nyt esillä olevassa tapauksessa Toijalan käräjäoikeus oli määrännyt 28.9.1994 A:lle täytäntöönpanoa varten yhteisen 53 päivän vankeusrangaistuksen. Tampereen käräjäoikeus oli 24.1.1995 määrännyt A:lle edellä mainitut 73 päivän ja 5 kuukauden 20 päivän yhteiset vankeusrangaistukset. A:lle tuomittu kokonaisrangaistus koostuu siis mainituista kahdesta yhteisestä vankeusrangaistuksesta. Purkamismenettely, jossa Tampereen käräjäoikeuden pahoinpitelystä (tekoaika 14.8.1994) tuomitsema rangaistus, josta on määrätty virheellisesti yhteinen vankeusrangaistus väärään konkurrenssiryhmään kuuluvien rikosten (Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 määräämä yhteinen vankeusrangaistus) kanssa, siirretään siihen konkurrenssiryhmään, johon se rikosten yhtymistä koskevien säännösten mukaan kuuluu, voi, ottaen huomioon, että lainvoiman saaneen tuomion purkamisen tulee oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n mukaan koitua tuomitun eduksi eikä asiassa ole esitetty syitä tuomion purkamiseen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n mukaisesti tuomitun vahingoksi, tuomitun oikeusturvaa vaarantamatta tapahtua, milloin näin muodostuvat uudet yhteiset vankeusrangaistukset eivät muodostu ankarammiksi kuin purkamisen kohteena olevassa tuomiossa. Koska nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa tällainen vertailu voidaan suorittaa ja yhteiset vankeusrangaistukset siten määrätä uudelleen, myöskään tarkoituksenmukaisuussyyt eivät edellytä asian palauttamista alempaan oikeuteen. Korkein oikeus ottanee sen vuoksi tuomion itse oikaistavakseen. Määrättäessä A:lle Korkeimmassa oikeudessa yhteistä vankeusrangaistusta myös 14.8.1994 tehdystä pahoinpitelystä on Tampereen käräjäoikeuden 24.1.1995 hänelle vankeusrangaistuksen sijasta tuomitsemaa 149 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistusta pidettävä riittävänä seuraamuksena hänelle täällä määrättävästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta. Lainkohdat Oikeudenkäymiskaari 31 luku 8 § 4 kohta, 14 § Päätöslauselma Tampereen käräjäoikeuden tuomio 24.1.1995 nro 23 puretaan yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä koskevilta osin. Asia otetaan välittömästi ratkaistavaksi. Lausuma A:lle tuomitusta yhteisestä vankeusrangaistuksesta, joka käsittää syyksi luetun rikoksen 1 (pahoinpitely 14.8.1994) ja Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 hänelle määräämän yhteisen vankeusrangaistuksen, yhteensä 73 päivää vankeutta, poistetaan ja A:n suoritettavaksi jää tältä osin Toijalan käräjäoikeuden 28.9.1994 hänelle määräämä yhteinen vankeusrangaistus 53 päivää vankeutta. A:lle määrätään yhteinen vankeusrangaistus syyksi luetuista rikoksista 1 (pahoinpitely 14.8.1994), 2 (kätkemisrikos 26.9.1994), 3 (kätkemisrikos 26.9.1994), 4 (kaksi varkauden yritystä 3.1.1995) ja 7 (varkaus 3.1.1995). Yhteinen vankeusrangaistus on 6 kuukautta vankeutta, mistä on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa
3. -23.1.1995 vastaavat 21 päivää. Vankeusrangaistuksen sijasta A:n on suoritettava yhdyskuntapalvelua 149 tuntia. Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Purettavaksi pyydetty ratkaisu perustuu mietinnössä esitetyin tavoin ilmeisesti väärään lain soveltamiseen ja voidaan siten syytetyn eduksi purkaa. Sen vuoksi ja kun tuomio on mietinnöstä ilmenevin perustein oikaistavissa suoraan Korkeimmassa oikeudessa hyväksyn mietinnön mukaisen päätöslauselman. Oikeusneuvos Riihelä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulenheimo-Takki. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä (eri mieltä), Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Krook, Lehtimaja ja Palaja. Esittelijä Kari Vesanen (mietintö).