KKO/1995/57

1995 false KKO:1995:57 Isyyden tunnustamisen hyväksymistä koskeva päätös oli sellainen lainvoiman saaneeseen tuomioon rinnastettava oikeudellinen ratkaisu, jonka purkamista lapsen äidillä oli oikeus hakea. Ään. Kysymys myös siitä, oliko lakia sovellettu ilmeisesti väärin hyväksymällä isyyden tunnustaminen siitä huolimatta, että lapsen äiti oli kiistänyt tunnustajan isyyden ja ilmoittanut olleensa lapsen siittämisaikaan sukupuoliyhteydessä myös toisen miehen kanssa. OK 31 luku 16 § ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY A oli tunnustanut olevansa B:n lapsen isä. B, joka ei ollut avioliitossa, oli isyyden selvittämisen aikana ilmoittanut, että hän oli lapsen siittämisaikaan ollut sukupuoliyhteydessä paitsi A:n myös toisen miehen kanssa ja että hän piti jälkimmäistä lapsen isänä. Hän ei kuitenkaan ollut halunnut ilmoittaa lapsen oikeana isänä pitämänsä miehen henkilöllisyyttä. B oli vastustanut isyyden selvittämistä ja kiistänyt A:n isyyden. B ei ollut suostunut veritutkimuksiin. Turun raastuvanoikeuden oikeusneuvosmies oli 22.9.1993 hyväksynyt A:n tekemän isyyden tunnustamisen. PURKUHAKEMUS B lapsen huoltajana vaati isyyden tunnustamisen hyväksymistä koskevan päätöksen purkamista. A antoi hakemuksen johdosta vastauksen ja isyyden selvittämisestä huolehtineet lastenvalvojat antoivat lausunnon. B vastasi niihin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 31.3.1995 Hakemuksessa mainitun päätöksen purkamista koskeva pyyntö perustuu ensinnäkin siihen, että isyyttä ei ole selvitetty riittävän perusteellisesti, että isyys on vahvistettu B:n vastustamisesta huolimatta ja ilman riittävää näyttöä sekä että lapsen oikeusturvaa on loukattu, kun hänelle on vahvistettu isäksi mies, joka B:n käsityksen mukaan ei voi olla lapsen oikea isä. Isyyslain 16a §:n mukaan isyyden vahvistaminen tunnustamisella edellyttää, että myös äiti hyväksyy tunnustamisen, mutta vain silloin, jos lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Kun kysymyksessä ei nyt ole tällainen lapsi, A:n isyyden vahvistamista ei ole estänyt se, ettei lapsen äiti ollut hyväksynyt A:n tunnustamista. Kysymys isyyden selvittämisen perusteellisuudesta ja näytön riittävyydestä liittyy siihen, miten tuomari on tunnustamisen hyväksymistä koskevassa asiassa käyttänyt hänelle lain mukaan kuuluvaa harkintavaltaa. Siihen nähden, ettei B ole omalta osaltaan ollut halukas myötävaikuttamaan lapsensa isyyden selvittämiseen, lisäselvitysten vaatiminen ei ilmeisesti olisi johtanut asiassa muuhun lopputulokseen. Näissä olosuhteissa oikeusneuvosmiehen päätöstä, jolla A:n tunnustaminen on hyväksytty käytettävissä olleiden selvitysten pohjalta, ei voida pitää oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti vääränä lain soveltamisena. Näin ollen päätöstä ei voida purkaa sanotun lainkohdan nojalla. B:llä ja lapsella on kuitenkin isyyslain 42 §:n nojalla kummallakin oikeus panna vireille tunnustetun isyyden kumoamista koskeva oikeudenkäynti ja saattaa siinä A:n isyyttä koskevan näytön riittävyys tuomioistuimen harkittavaksi. Hakemus perustuu osaksi myös siihen, ettei B:lle ole varattu tilaisuutta antaa vastinetta A:n lastenvalvojalle antamiin kirjallisiin selvityksiin ennen isyyden selvittämisen päättymistä ja asian jättämistä tuomarin ratkaistavaksi ja ettei norjankielisistä asiakirjoista ole hankittu suomennoksia. Nämä asian käsittelyyn liittyvät seikat eivät ole sellaisia perusteita, joiden nojalla lainvoimainen tuomio tai siihen rinnastettava oikeudellinen ratkaisu voitaisiin lain nojalla purkaa. Näillä perusteilla Korkein oikeus hylkää hakemuksen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Suhonen: Isyyslain 20 §:n 2 momentin mukaan isyyden tunnustamisen tapahduttua lain 15 -19 §:ssä säädetyin tavoin tuomarin on hyväksyttävä se, jos ei ole aihetta olettaa, että isyytensä tunnustanut mies ei ole lapsen isä. Lain 21 §:n mukaan isyyttä koskevien selvitysten ollessa puutteelliset tuomarin tulee tarvittaessa kehottaa lastenvalvojaa huolehtimaan lisäselvityksen hankkimisesta. Isyyden selvittämisen aikana B on ilmoittanut olleensa lapsen siittämisaikaan sukupuoliyhteydessä paitsi A:n myös toisen miehen kanssa, jota hän piti lapsen isänä. Hän on vastustanut isyyden selvittämistä ja kiistänyt A:n isyyden. B ei ole myöskään suostunut veritutkimuksiin. Näissä olosuhteissa isyyttä koskevat selvitykset ovat olleet puutteelliset. Tunnustamisen hyväksynyt tuomari ei ole kuitenkaan kehottanut lastenvalvojaa huolehtimaan lisäselvitysten hankkimisesta vaan on hyväksynyt tunnustamisen. Tuomarilla on tunnustamisen hyväksymisessä isyyslain edellä mainituista säännöksistä ilmenevä harkintavalta. B:llä ja lapsella on myös isyyslain 42 §:n mukaan mahdollisuus nostaa isyyden kumoamista koskeva kanne. Huomioon ottaen, että kysymyksessä kuitenkin on lapsen ja hänen isänsä välisen sukulaisuussuhteen toteamista ja vahvistamista koskeva asia, jossa hyväksyminen johtaa isyyden vahvistamiseen, katson, että hyväksyminen on nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa selvityksen puutteellisuuden johdosta perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Sen vuoksi puran ja poistan hakemuksessa tarkoitetun päätöksen sekä palautan asian Turun käräjäoikeuteen asianomaisen tuomarin uudelleen käsiteltäväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Suhonen (eri mieltä), Wirilander, Lehtimaja ja Pellinen. Esittelijä Eija Iivonen.