KKO/1995/58

1995 false KKO:1995:58 Ään. A, joka oli saanut luvan maa-aineksen ottamiseen eräältä alueelta, myi soranotto-oikeutensa B:lle. B ylitti lupaehdot ja sai siitä hyödyn. A:han kohdistettu syyte maa-aineslain säännösten rikkomisesta hylättiin. Maa-ainesL 13 a § Maa-ainesL 17 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kauhavan kihlakunnanoikeuden päätös 7.5.1993 Kihlakunnanoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että Kauhajoen kunnanhallitus oli 7.12.1987 myöntänyt A:lle maa-aineslain mukaisen luvan maa-aineksen eli soran ottamiseen Kauhajoella olevalta Laiholan tilalta. Luvan voimassaolo päättyy 31.8.1997. A oli 6.11.1988 myynyt soranotto-oikeuden veljelleen, joka sen jälkeen oli käytännössä vastannut soranottotoiminnasta myyden ja kuljettaen otetun soran sekä saaden tästä taloudellisen hyödyn. A ei ollut tehnyt Kauhajoen kunnanhallitukselle maa-aineslain 13 a §:n mukaista siirtoanomusta lupaan perustuvan oikeuden siirtymisestä veljelleen, joten hän ei ollut vapautunut vastaamasta luvan velvoitteista. A:n veli 6.11.1988 jälkeen käytännön soranottotoimenpiteiden suorittajana ja siitä taloudellisen hyödyn saajana ja A luvan velvoitteista edelleen vastuussa olevana olivat laiminlyöneet edellä mainitun luvan määräyksiä, koska luvan mukaisella ottoalueella oli 19.4.1991 mennessä otettu liikaa soraa niin, että luvan mukainen ottamistaso oli alitettu ottoalueen pohjoisosassa enimmillään 1,25 - 1,35 metrillä, kaakkoisosassa 1,05 - 1,5 metrillä ja keskiosassa 0,55 - 0,75 metrillä lupapäätöksessä edellytetyn ottokorkeuden alapuolelle. Luvan mukainen ottamistaso oli näin alitettu keskimäärin 0,7 metrillä ja enimmillään noin 1,35 metrillä. Lisäksi ottoalueen pohjoisraja oli ylitetty noin 10 - 14 metrillä. Luvaton otto hehtaarin alueelta oli ollut noin 7 000 kuutiometriä. Poikkeamat luvan määräyksistä oli todettu kunnan rakennusvalvontajohtokunnan ja erään mittausteknikon toimeksiannosta 22.11.1990 suoritetussa valvontamittauksessa. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus, katsoen sorakuutiometrin arvoksi kaksi markkaa, tuomitsi A:n maa-aineslain 13 a §:n ja 17 §:n nojalla maa-aineslain säännösten rikkomisesta 25 päiväsakkoon ja velvoitti A:n ja hänen veljensä yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle laittoman menettelyn tuottamana hyötynä 14 000 markkaa. Vaasan hovioikeuden tuomio 21.2.1994 A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Hovioikeus totesi alueella suoritetussa tarkastuksessa havaitun, että luvan mukainen soranottoalue oli ylitetty kihlakunnanoikeuden päätöksessä todetulla tavalla. Koska A ei ollut hakenut kunnanhallitukselta vapautusta lupaan liittyvistä velvoitteista, hän oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä todetulla tavalla ollut soraesiintymän myynnin jälkeenkin edelleen vastuussa saamansa maa-ainesten ottoluvan ehtojen noudattamisesta. A:n saama soranottolupa oli kuitenkin koskenut vain soran ottamista Laiholan tilan alueelta eikä hän ollut vastuussa veljensä luvattomasta soran ottamisesta siltä osalta kuin se oli kohdistunut erääseen toiseen soraesiintymään. Jutussa ei ollut esitetty selvitystä siitä, kuinka paljon luvatta otetuksi arvioiduista 7 000 kuutiometristä soraa oli otettu A:n soranottoluvan mukaiselta alueelta. Hovioikeus oli sen vuoksi arvioinut tältä alueelta otetuksi määräksi 3 000 kuutiometriä. A oli näin ollen saanut laitonta hyötyä 6 000 markkaa. Näillä perusteilla hovioikeus alensi rangaistuksen 10 päiväsakkoon ja A:n yhteisvastuullisesti veljensä kanssa valtiolle korvattavan laittoman taloudellisen hyödyn 6 000 markkaan, jolloin veljen piti yksin vastata tämän summan ylittävän määrän suorittamisesta valtiolle. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on vaatinut, että syyte hylätään. Virallinen syyttäjä on vastannut valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 31.3.1995 Perustelut A, jolla on ollut Kauhajoen kunnanhallituksen 7.12.1987 myöntämä maa-aineslain mukainen lupa soran ottamiseen Laiholan tilasta RN:o 6:177 ostamaltaan määräalalta, on 6.11.1988 päivätyllä kauppakirjalla myynyt tuolta ja eräältä toiselta määräalalta "loput soraesiintymät" veljelleen B:lle "soralupien mukaisesti". A ei ole hakenut kunnanhallitukselta maa-aineslain 13 a §:ssä tarkoitettua vapautusta lupaan liittyvistä velvoitteista. B on alempien oikeuksien toteamin tavoin ottanut Laiholan tilan määräalalta soraa enemmän kuin lupaehtojen mukaan oli sallittua. Maa-aineslain 17 §:n 1 momentin mukaan maa-aineslain säännösten rikkomiseen syyllistyy se, joka ilman tuon lain mukaan vaadittavaa lupaa ryhtyy ottamaan aineksia, laiminlyö lain 11 §:n nojalla annettujen lupamääräysten noudattamisen tai muutoin ottaa aineksia vastoin sanotun lain säännöksiä. Maa-aineslain 13 a §:stä ilmenee, että lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen voidaan siirtää toiselle. Tällöin kuitenkin se, jolle lupa on alunperin myönnetty, vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, jollei kunnanhallitus ole häntä niistä vapauttanut. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (nro 59/1983 vp.) perusteluissa todetaan, että " --- se, jolle lupa on alunperin myönnetty, vastaa edelleen 11 §:n nojalla määrättyjen toimenpiteiden suorittamisesta viime kädessä sillä vakuudella, joka häneltä 12 §:n nojalla mahdollisesti on vaadittu". Tästä voidaan päätellä, että lain 13 a §:ssä lupaan liittyvillä velvoitteilla tarkoitetaan vain lain 11 §:n nojalla annettujen toimenpidemääräysten täyttämistä eikä rikosoikeudellista vastuuta siirretyn oikeuden haltijan luvanvastaisista toimenpiteistä. Näin ollen ja kun maa-aineslain 17 §:n 1 momentin rangaistussäännöstä ei voida tulkita laajentavasti, A ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa siitä soranotto-oikeuden ylittämisestä, johon B on syyllistynyt. A:n ei ole näytetty eikä edes väitetty hyötyneen luvan mukaisen soranotto-oikeuden ylittämisestä. Häntä ei voida tuomita menettämään valtiolle sitä taloudellista hyötyä, jonka B on rikoksella saanut. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Esittelijäneuvos Heikonen: Korkein oikeus lausunee ratkaisunaan seuraavaa. Perustelut Siltä osalta kuin A on tuomittu rangaistukseen maa-aineslain säännösten rikkomisesta, ei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota. Selvitystä ei kuitenkaan ole siitä, että A itse olisi välittömästi hyötynyt luvan mukaisen soranotto-oikeuden ylittämisestä. Sen vuoksi häntä ei voida rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla tuomita menettämään sitä taloudellista hyötyä, jonka hänen syykseen luettu maa-aineslain säännösten rikkominen on tuottanut B:lle. B ei ole A:n vastapuoli jutussa eikä velvollinen korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulujaan. Tuomiolauselma Vaatimus A:n tuomitsemisesta menettämään rikoksen tuottama taloudellinen hyöty hylätään. A vapautetaan menettämisseuraamuksesta. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Kauhajoen kuntaan kohdistetut vaatimukset jätetään tässä yhteydessä tehtyinä tutkimatta. Oikeusneuvos Hidén: Hyväksyn mietinnön. Tuomiolauselma Syyte hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomituista rangaistuksesta ja menettämisseuraamuksesta. Hänen Kauhajoen kuntaan kohdistamansa vaatimukset jätetään tässä yhteydessä tehtyinä tutkimatta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kivimäki, Mansner ja Kuurinmaa-Myllyniemi. Esittelijä Sirkka Jäntti. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Paasikoski, Möller, Hidén (eri mieltä) ja Kivinen. Esittelijä Irmeli Heikonen (mietintö).