1995 false KKO:1995:7 Ään. Syytetyt, jotka oli alioikeudessa oikeaksi myöntämänsä syytteen mukaisesti tuomittu varkaudesta ja törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, hakivat ho

§:n 2 momentin 2 kohdan (1668/92) mukaan avustajaa ei saa määrätä syytetylle yksinkertaisissa rikosasioissa, joissa odotettavissa olevaan rangaistukseen ja asian selvitettyyn tilaan nähden syytetyn oikeusturva ei edellytä avustajan määräämistä. Tässä muutetussa muodossaan lainkohta on eduskunnan lakivaliokunnan ehdotuksen mukainen (mietintö nro 12/1992 vp.). Yksinkertaisina valiokunta on pitänyt rikosasioita, joissa rikos on selvitetty, joissa odotettavissa oleva rangaistus, vaikka se on sakkoa ankarampi, on yhtenäisen oikeuskäytännön perusteella suurella todennäköisyydellä arvioitavissa ja joissa ei ole suuria liitännäisvaatimuksia. Tyyppiesimerkkeinä sellaisista asioista mietinnössä on mainittu törkeät rattijuopumukset ja varkaudet. Ehdotukseensa lakivaliokunta on päätynyt todettuaan, että Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset sisältävät nimenomaiset säännökset oikeudenkäynnin järjestämisestä niin, että jokainen saa oikeudenmukaisuuden vaatiman oikeudellisen avun. Periaatteellisena näkökohtana maksuttomasta

§:n 2 momenttia säädettäessä on siten ollut, että säännös eduskunnan hyväksymässä muodossa ei ole Suomea velvoittavien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on harkitessaan valtion velvollisuutta järjestää maksutonta oikeusapua eri tilanteissa kiinnittänyt huomiota muun muassa jutun monimutkaisuuteen, oikeuskysymysten vaikeuteen, rikoksen vakavuuteen, rangaistusmaksimiin, tuomitun rangaistuksen pituuteen, syytetyn kykyyn itse edustaa itseään, muutoksenhakumenettelyyn kokonaisuutena ja muutoksenhakutuomioistuimen osuuteen siinä sekä siihen, onko oikeudenkäynti ensimmäisessä oikeusasteessa ollut oikeudenmukainen (ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut 25.4.1983 A 64 Pakelli-tapauksessa, 2.3.1987 A 115 Monnell ja Morris -tapauksessa, 28.3.1990 A 174 Granger-tapauksessa ja 24.5.1991 A 205 Quaranta-tapauksessa). Nämä tekijät huomioon ottaen ei ole katsottu oikeudenmukaisuuden vaatimuksen merkitsevän kaikissa tilanteissa sitä, että syytetyllä tai alioikeudessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitullakaan olisi aina oikeus saada muutoksenhakuasteessa maksutonta oikeusapua (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu 2.3.1987 A 115 Monnell ja Morris -tapauksessa). A:n ja B:n kohdalla kysymys on ollut yksinkertaisista rikosasioista. He ovat kihlakunnanoikeudessa itse puolustaneet itseään ja myöntäneet syytteet oikeiksi. Asia on siten jo kihlakunnanoikeudessa ollut selvitetty. Syytetyt eivät ole edes väittäneet, että he eivät olisi kihlakunnanoikeudessa saaneet osakseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Heidän syykseen luettuja rikoksia koskevien rangaistussäännösten perusteella on ollut yleisen rangaistuskäytännön mukaista tuomita seuraamukseksi vankeusrangaistus. Tuomitut rangaistukset ovat lyhyet. Esitetyistä rikosrekisterinotteista on ilmennyt, että kumpikin syytetty oli ennen kysymyksessä olevia tekoja tuomittu samantapaisista rikoksista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, A lainvoimaisilla ratkaisuilla neljä eri kertaa ja B kahdesti, viimeksi tosin jo yli neljä vuotta ennen sitä tekoa, josta häntä on syytetty. Syytetyt eivät ole nyt kysymyksessä olevat rikokset tehdessään olleet alle 18-vuotiaita. Myöskään vankeusrangaistusten tuomitseminen ehdottomina, mainitut aikaisemmat rangaistukset huomioon ottaen, ei ole merkinnyt poikkeamista rangaistuskäytännöstä. A:lle tuomitut liitännäisseuraamukset ovat olleet vähäiset. Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että jutun käsittelyyn hovioikeudessa, jossa on vaadittukin vain rangaistusten lieventämistä, ei ole liittynyt sellaisia oikeudellisia tai muitakaan kysymyksiä, joiden selvittämisessä A ja B olisivat tarvinneet avustajaa. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään sellaisia erityisiä henkilöön liittyviä seikkoja, jotka antaisivat aiheen arvioida avustajan tarvetta jommankumman kohdalla toisin. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n oikeusturva tässä yksinkertaisessa rikosasiassa ei odotettavissa oleviin rangaistuksiin ja asian selvitettyyn tilaan nähden ole edellyttänyt avustajan määräämistä muutoksenhakua varten. Heille ei siten ole saanut määrätä avustajaa. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöstä ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Möller (eri mieltä), Tulokas (eri mieltä), Hidén ja Kivinen. Esittelijä Eva-Maria Anderzén. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Tulokas: Perustelut Kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n varkaudesta ja törkeästä rattijuopumuksesta 75 päivän ja B:n varkaudesta 40 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A ja B ovat kumpikin kohdaltaan tunnustaneet syytteessä tarkoitetut teot. Heillä ei ole kihlakunnanoikeudessa ollut oikeusavustajaa. Valituksissaan hovioikeudelle A ja B ovat vaatineet vankeusrangaistuksen muuttamista sakoksi tai ainakin ehdolliseksi. Oikeudenkäyntiavustajan määräämistä on valtiontaloudellisista syistä rajoitettu muun muassa yksinkertaisissa rikosasioissa maksuttomasta

§:n 2 momentin 2 kohdassa mainituin tavoin. Esillä olevassa asiassa avustajaa on pyydetty valituksen tekemiseksi hovioikeudelle rangaistuslajia ja rangaistuksen mittaamista koskevassa asiassa. Ilman oikeudenkäyntiavustajaa A ja B eivät ilmeisesti olisi kyenneet tekemään asianmukaista valitusta. Avustaja on siten ollut tarpeen ja avustajan työ on helpottanut myös asian käsittelyä hovioikeudessa. Avustajan epääminen tällaisessa tapauksessa saattaisi käytännössä merkitä jopa valituskieltoa, jota ei voida pitää hyväksyttävänä ainakaan silloin, kun syytetty on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan oikeudenkäyntiavustajan määräämistä koskevalta osalta. Asianajaja X:lle, joka määrätään A:n ja B:n oikeudenkäyntiavustajaksi 22.4.1993 lukien, maksetaan valtion varoista palkkioksi avustajantehtävistä hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 5 000 markkaa, joka jää valtion vahingoksi. Oikeusneuvos Möller: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jalkanen, Snellman ja Leena Parviainen. Esittelijä Jaana Malinen.