§:n 2 momentin mukaan pelastuspalkkion jäljelle jäävästä osasta, kun siitä on vähennetty laissa luetellut erät, saakoon laivanisäntä kolmeviidesosaa sekä jäännöksestä päällikkö yhdenkolmasosan ja varsinainen laivaväki kaksikolmasosaa jaettavaksi kunkin nauttiman palkkauksen mukaisessa suhteessa. Saman lainkohdan mukaan, jos pelastajien kesken syntyy riitaa pelastuspalkkion jakamisesta, määrää siitä oikeus merilain 206 §:ssä mainittujen seikkojen perusteella. A vaati kanteessaan merioikeuden vahvistavan, että kysymyksessä oli merilaissa tarkoitettu pelastustilanne, jossa A oli merilain pelastuspalkkiota koskevien säännösten mukaan oikeutettu pelastuspalkkioon. Lisäksi A vaati, että Alfons Håkans Oy Ab velvoitetaan maksamaan hänelle pelastuspalkkiona 162 951,63 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikulut korkoineen. Vastaus Vastaajayhtiö kiisti kanteen ensisijaisesti sillä perusteella, että m/s Neptun ei ollut
§:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla matkalla, jonka johdosta kyseessä ei ole merilain pelastustilanne ja toissijaisesti sen vuoksi, että kyseessä oleva alus harjoittaa pelastustoimintaa ja on sitä varten varustettu ja A:n työehtoihin liittyy työnteko meripelastustoimintaa harjoittavassa yhtiössä. Vastaajayhtiö vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Merioikeuden päätös 6.2.1992 Perustelut Merioikeus katsoi selvitetyksi, että Alfons Håkans Oy Ab on solminut sopimuksen meripelastussopimuksen tehneen Neptun Maritime (Finland) Oy:n kanssa siitä, että vastaajayhtiön omistama alus m/s Neptun avustaisi m/s Saronikos II alusta tätä koskevassa meripelastustilanteessa 16.6.1989 Kotkan edustalla Suomenlahdella. Neptun Maritime (Finland) Oy on oikeudelle annetun selvityksen mukaan saanut pelastetun aluksen m/s Saronikos II:n Messrs Westminsters Shipping Company Limited nimiseltä varustajalta tämän osuutena meripelastuspalkkiosta 254 843 Englannin puntaa. Tämä palkkio on perustunut Neptun Maritime (Finland) Oy:n ja m/s Saronikos II:n varustajan kesken solmittuun LOF-80 (Lloyd's Open Form80) meripelastussopimukseen. Merioikeus katsoi edelleen, että m/s Saronikos II oli 13.6.1989 aluksen kulkiessa noin 12 solmun nopeudella ajanut karille Långön poijun eteläpuolella Kotkan edustalla. Tällöin oli aluksessa Kotkan piirin merenkuluntarkastajan mukana havaittu vuotoja keulapiikissä, painolastitankissa sekä raskasöljytankissa. Öljytankin koko oli 210 tonnia ja karilleajohetkellä siinä oli öljyä 80 tonnia. Lisäksi oli kahdessa muussa öljytankissa yhteensä 220 tonnia raskasta öljyä sekä eräässä toisessa öljytankissa 75 tonnia dieselöljyä. Aluksessa lastina olevan kappaletavaran määrä oli 11 200 tonnia. Karilleajon seurauksena oli aluksen keulan syväys, joka matkan alussa Antwerpenistä lähdettäessä oli ollut 7,6 metriä, nyt 6,4 metriä, joten alus oli noussut noin 120 senttimetriä. Merenkuluntarkastaja oli lisääntymässä olleen tuulen johdosta suorituttanut sukeltajalla tutkimuksen aluksen pohjassa, jolloin tämä oli todennut, että alus oli maannut styyrpuurin puolelta sivuköliä myöten pohjassa kiinni 10 - 15 metrin matkalta heti keskilaivan keulan puolelta. Lisäksi oli keulassa Iruuman kohdalla noin yhden kuutiometrin suuruinen kivi kyljessä kiinni. Alus oli maannut kiinni pohjassa hieman alle 10 metrin matkalta ja oli "kyntänyt" pohjamoreeniin jäljen ennen kiinnijäämistään. Oli myös todettu, ettei alus lähde irti ilman huomattavaa lastin kevennystä eikä rikkimenneistä tankeista ollut öljyvuotovaaraa aluksen maatessa tiukasti karilla "vesipatjan" pitäessä öljyn tankin yläosassa. Palopäällikkö oli 14.6.1989 ilmoittanut, että alus oli ruvennut keinumaan aallokossa, jonka jälkeen oli välittömästi tehty tulokseton irrotusyritys. Tämän jälkeen oli yllämainittu pelastussopimus syntynyt merenkulkutarkastajan 18.6.1989 päivätyn muistion mukaan. M/s Saronikos II:n 17.6.1989 tapahtuneen kariltairroittamisen jälkeen oli aluksen pohja kuvattu ja tällöin oli pohjassa havaittu useita repeämiä, lommoja sekä raapeutumia. Suurin reikä pohjassa oli ollut 6,5 metriä pitkä ja noin 30 senttimetriä leveä. Myös keulapiikki oli ollut reikäinen. Näillä perusteilla merioikeus katsoi, että m/s Saronikos II on ollut merilain 203 §:n tarkoittamalla tavalla haaksirikkoutunut ja vaarassa, jonka johdosta kyseessä on ollut merilain mukainen meripelastustilanne. Todistajana kuullun meripelastuksen pelastuspäällikön mukaan meripelastustilanteeseen oli alkuvaiheessa kytkettynä m/s Neptun ja eräs toinen hinaaja. M/s Neptunin ja toisen hinaajan tehtävänä oli ollut suorittaa vaurioituneitten painolastitankkien ilmaus ja sen jälkeen toimia hinaajina. Varsinaisen suuren pelastustyön ja sen raskaan osuuden olivat tehneet ammattiahtaajat, jotka olivat suorittaneet lastin purkauksen merellä. M/s Neptunin osuutta pelastustehtävässä oli todistajan mukaan vaikea arvioida, koska meripelastus muodostaa yhden kokonaisuuden, jossa m/s Neptun myös oli ollut mukana. Merioikeus katsoi, että m/s Neptun on tosiasiallisesti ollut eräänä aluksena osallisena m/s Saronikos II:n pelastustoiminnassa, jonka johdosta m/s Neptunin varustajalle Alfons Håkans Oy Ab:lle on syntynyt oikeus pelastuspalkkiosaamiseen osaltaan. Alfons Håkans Oy Ab:n toimialana on meri- ja satamahinaus sekä meripelastus. Yllä mainittu todistaja on lausunut käsityksenään, että Alfons Håkans Oy Ab on yksiselitteisen selkeästi ainoa Suomessa toimiva ammattimainen meripelastaja. Todistajana kuultu Ruotsin suurimman meripelastusta harjoittavan "Röda bolaget" nimisen meripelastusyhtiön meripelastusosaston johtaja on omana arvionaan esittänyt, että Alfons Håkans Oy Ab on ainoa Suomessa ammattimaista meripelastusta harjoittava yhtiö. Todistajana kuultu Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kaskovahinko-osaston osastopäällikkö, jonka johtamalle osastolle kuuluu alusvahingot ja pelastussopimusten tekeminen yhteistyössä vakuutuksenottajan kanssa tai tämän valtuuttamana, on esittänyt mielipiteenään, että vastaajayhtiö on tällä hetkellä ainoa ammattimaisesti meripelastusta harjoittava yhtiö Suomessa. Oikeudelle annetun selvityksen mukaan kehitys meripelastusalalla on vienyt siihen, että on taloudellisesti vaikeaa keskittyä ainoastaan meripelastustoimintaan. Meripelastusoikeuden periaate "No cure - no pay" takaa liian epävarmat tulot, jotta voitaisiin varustaa kalliita, hyvin varustautuneita aluksia, jotka olisivat satamassa odottamassa meripelastustehtävää. Taloudelliset reaaliteetit ovat pakottaneet meripelastusyritykset monipuoliseen toimintaan. Yritysten alusten ei tarvitse olla suunniteltuja, varustautuneita tai olla käytössä vain meripelastusta varten. Merioikeuden käsityksen mukaan m/s Neptun on tässä mainitunkaltainen muun muassa ammattimaista meripelastusta harjoittava alus, kun lisäksi otetaan huomioon, että alus integroituneena yksikkönä kuuluu vastaajayhtiön muun muassa ammattimaista pelastustoimintaa harjoittavaan alustarhaan. Tässä ominaisuudessa vastaajayhtiöllä on ollut mahdollisuus tarvittaessa varustaa m/s Neptun meripelastukseen vaadittavalla lisävarustuksella ja sillä erityistietämyksellä, mitä meripelastuksessa tarvitaan. Pitkäaikaisen ja johdonmukaisen pohjoismaisen käytännön mukaan pelastuspalkkio-osuudesta luopumiseen ei vaadita nimenomaista tahdonilmaisua, vaan sääntönä on pidetty, että myös hiljaisena ymmärrettävä tahdonilmaisu on riittävä. Lainvalmistelutyö Suomessa merilakia valmisteltaessa on nyt kyseessä olevin osin tapahtunut kansainvälisen konvention pohjalta yhteistyössä muiden pohjoismaiden kanssa ja tämä on johtanut yhteneväiseen lainsäädäntöön näissä maissa. Tästä syystä ja koska yhtenäinen pohjoismainen tulkintavaihtoehto näin ollen merenkulullisistakin syistä on tarkoituksenmukaisinta, merioikeus katsoi voivansa tässä asiassa tukeutua pohjoismaiseen oikeuskäytäntöön. Jutussa on näytetty, että m/s Neptunin miehistö on pestautunut sellaisen varustajan palvelukseen, jolla on selvä muun muassa meripelastustoimintaan tähtäävä tarkoitusperä eli vastaajayhtiön palvelukseen. Vastaajayhtiön miehistölle ei näin ollen ole voinut tulla yllätyksenä, että m/s Neptun tai joku muu toisista vastaajayhtiöstä hallinnassa olevista aluksista saattaisi joutua osalliseksi meripelastustoimintaan. Vastaajayhtiö on tiedotteessa henkilökunnalle 1.12.1988 ilmoittanut, että yhtiön perinteiseen toimialaan kuuluu ammattimainen meripelastus ja että sitä tultaisiin jatkamaan yhteistyössä erään toisen yhtiön kanssa ja näin ollen ei henkilökunnalla ollut oikeutta osuuksiin pelastuspalkkioista. Myöhempänä ajankohtana on vastaajayhtiö tiedotteessaan ilmoittanut kaikkien alustensa ilmoitustaululla, että koska kyseessä on ammatikseen meripelastusta harjoittava yhtiö (Professional salvor), ei vastaajayhtiö jaa pelastuspalkkiota henkilökunnan kanssa. Vastaajayhtiö ilmoitti samalla maksavansa edelleen kannustuspalkkion työn mittavuuden siihen oikeuttaessa. Vastaajayhtiö on 14. ja 16.3.1989 henkilökunnalleen pidetyssä symposium-ohjelmassaan käsitellyt meripelastusasioita ja tällöin on selvitetty, että henkilökunnan jäsenillä ei ole oikeutta osuuteen pelastuspalkkiosta. Kantaja on kanteensa tueksi viitannut kantajan ja vastaajayhtiön välillä vallitsevaan työsopimussuhteeseen ja asiantuntijanäytöllä kanteensa tueksi esittänyt sen työoikeudessa vallitsevan periaatteen, jonka mukaan työsuhteen heikompaa osapuolta eli työntekijää tulee suojata. Tämän periaatteen mukaisesti ei sopimusoikeudellisesti, varsinkaan työoikeudellisesti, voitaisi puoltaa konkludenttisen eli hiljaisen sopimuksen osalta laajaa tulkintaa työntekijän vahingoksi. Kun tässä tapauksessa A:n nimenomaista suostumusta ei ole annettu, ei A:n olisi katsottava hiljaisesti suostuneen luopumaan vaatimasta mahdollista pelastuspalkkiota. Vaikkakin asiaa työoikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna johtaisi tällaiseen päätelmään, merioikeus katsoi, että meripelastussäännöstö, joka on kansainväliseen konventioon perustuva pohjoismaisena yhteistyönä aikaansaatu merilakiin otettu merioikeudellinen erityissääntely, sekä siihen liittyvät oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus tulisi ensisijaisesti ottaa huomioon nyt kyseessä olevaa meripelastusasiaa ratkaistaessa. Näissä olosuhteissa on miehistön jäsenen pestautuessaan vastaajayhtiön palvelukseen katsottava luopuneen osuudesta meripelastuspalkkiosaatavaan.
§:n 2 momentissa ilmaistun sanonnan "kun alus on matkalla jotakin pelastanut" on katsottu tarkoittavan sellaisia aluksia, jotka poikkeavat normaalilta reitiltään tilapäisesti pelastaakseen jotakin. Sanonnan on lähinnä katsottu tarkoittavan kauppa-aluksia. Tämä säännöstö on säädelty pohjoismaiden merilakeihin meripelastusta koskevaan osaan ja on oletettavasti muotoiltu sitä tyyppitapausta silmällä pitäen, että alus matkalla määrättyyn määränpäähän suorittaa meripelastuksen. Pohjoismaisessa ja kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa on lainkohtaa tulkittu laajentavasti siten, että on katsottu alusten olevan matkalla heti kun alus on palvelusta suorittamassa, vaikkakin laituriin kiinnitettynä ja meripelastus sisältää tilapäisen poikkeamisen aluksen tavanomaisista tehtävistä. Edellä esitettyyn perustuen ei voida nykyään lähteä siitä, että alus ainoastaan on laituriin kiinnitettynä odottamassa meripelastustehtäviä, jolloin kaikki muut toiminnot, kuten hinaus ja assisteeraus, edustaisi alukselle vieraita toimintoja. Näiden toimintojen on katsottava edustavan aluksen toimenkuvassa ehyen kokonaisuuden ja näin ollen sisältyvän sen normaaliin toimenkuvaan eikä meripelastusta tällöin ole pidettävä tilapäisenä poikkeamisena aluksen tavanomaisista tehtävistä. Merioikeus katsoi tähän perustuen, että "alus matkalla" käsite ei toteudu m/s Neptunin suorittaman meripelastuksen suhteen, jonka johdosta tähän perustuvat vaatimukset ovat aiheettomia. Tuomiolauselma A:n kanne hylättiin kokonaisuudessaan ja A velvoitettiin korvaamaan Alfons Håkans Oy Ab:n oikeudenkäyntikulut 40 000 markalla korkoineen. Turun hovioikeuden tuomio 10.2.1993 Hovioikeus totesi jutussa olevan riidatonta, ettei A ole osallistunut raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuun symposiumiin. Koska asia on ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin on ollut perusteellista aihetta, hylättiin Alfons Håkans Oy Ab:n vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta raastuvanoikeudessa. Muilta osin hovioikeus hyväksyi raastuvanoikeuden perustelut. Raastuvanoikeuden päätöstä muutettiin siten, että A vapautettiin korvaamasta Alfons Håkans Oy Ab:n oikeudenkäyntikuluja raastuvanoikeudessa. Muilta osin raastuvanoikeuden päätös jäi pysyväksi. Jutun näin päättyessä hylättiin A:n ja Alfons Håkans Oy Ab:n molemminpuoliset vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hovioikeudessa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Ahnger lausui muun muassa seuraavaa: Alus matkalla
§:n 2 momentin mukaan pelastustyöhön osallistuneen aluksen päälliköllä ja muulla laivaväellä on oikeus määräosaan pelastuspalkkiosta "milloin alus on matkalla jotakin pelastanut". Mainitun säännöksen ja vuoden 1939 merilain tai sitä edeltäneen 17.2.1923 annettuun lakiin sisältyvien ja 24.8.1923 annetulla asetuksella voimaansaatetun Brysselissä 23.9.1910 hyväksytyn kansainvälisen yleissopimuksen meripelastuspalkkiota koskevien säännösten esitöistä ei käy selville, milloin aluksen on katsottava sen suorittaessa pelastustyön olleen matkalla. Ruotsin ja Norjan merilakien vastaavan sisältöisiä säännöksiä tulkittaessa on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa katsottu, että alus on suorittanut pelastustyön ollessaan matkalla myös silloin, kun alus pelastustehtävän vastaanottaessaan on ollut aluksen normaaliin toimintaan liittyen laiturissa. Pohjoismaisessa oikeuskirjallisuudessa näyttää olevan vallitseva käsitys, jonka mukaan matkalla-käsitettä on tulkittava siten, että pelastustyöhön osallistuvan aluksen päälliköllä ja muulla laivaväellä voi olla oikeus osuuteen pelastuspalkkiosta ainoastaan siinä tapauksessa, että pelastustyöhön osallistuminen muodostaa poikkeuksen aluksen normaalista toiminnasta. Tällä perusteella oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei alus, jonka tehtäviin kuuluu meripelastustyö, poikkea pelastustyöhön osallistuessaan normaaleista tehtävistään eikä aluksen siten voida katsoa pelastustyötä suorittaessaan olevan matkalla. Tämän tulkinnan taustalla näyttäisi olevan muun muassa ajatus, että pelastustoimintaa harjoittavien laivanisäntien toiminnan taloudellinen kannattavuus ja samalla koko pelastustoimi vaarantuisi, jos pelastuspalkkio jouduttaisiin jakamaan laivaväen kanssa. Taustalla on otettava erityisesti huomioon se, että Norjassa ja Ruotsissa pelastustoimintaa harjoittavien alusten laivaväen palkkaus näyttää olevan työehtosopimuspohjaisesti järjestetty laivaväelle siten edulliseksi, ettei pelastuspalkkio-osuuden myöntäminen näille ehkä ole taloudellisestikaan kohtuullista. Laintulkinnan ensimmäinen lähtökohta on lainsäätäjän tarkoituksen selvittäminen lain omasta sisällöstä käsin.
§:n 2 momentin sisältöä tulkittaessa on varteenotettava lainkohdan 5 momentin säännös, jonka mukaan aluksen päällikölle ja laivaväelle sanotun 2 momentin mukaan kuuluvasta pelastuspalkkio-osuudesta voidaan pelastustoimintaa harjoittavan ja sitä varten erityisesti varustetun aluksen osalta sopia laissa säädetystä poiketen. Tällaisen sopimismahdollisuuden varaaminen osoittaa lainsäätäjän tarkoittaneen, että myös pelastustoimintaa harjoittavan aluksen miehistö voi 2 momentin mukaan olla oikeutettu osuuteen pelastuspalkkiosta. Tämä lainkohta olisi ilmeisen tarkoitukseton siinä tapauksessa, että pelastustoimintaa harjoittavan aluksen ei voitaisi katsoa aluksen suorittaessa pelastustoimintaa olevan matkalla. Kun ei ole aihetta olettaa samanaikaisesti säädettyjen 2 ja 5 momenttien kesken olevan lainsäätäjän tarkoitusta ajatellen ristiriitaa, on lähdettävä siitä, että lainsäätäjä ei ole tarkoittanut poissulkea pelastusalusten miehistöjä pelastuspalkkioon oikeutettujen joukosta.
§:n 2 ja 5 momentti keskenään verrattuna eivät näin ollen tue edellä mainittua oikeuskirjallisuudessa esitettyä tulkintaa. Ratkaistaessa kysymystä siitä, onko alus suorittanut pelastustyön sen ollessa matkalla, on oikeuskirjallisuudessa esitetyssä laintulkintalinjassa lähdetty siitä, että aluksen on katsottu olevan matkalla vain jos se pelastustyötä varten poikkeaa normaaleista tehtävistään. Juuri tässä mielessä on oikeuskirjallisuudessa kiinnitetty huomiota siihen, missä pelastusalus oli pelastustehtävää koskevan kutsun vastaanottaessaan.
§:n 2 momentin sanamuodon mukaan ei tällä seikalla kuitenkaan näyttäisi olevan välitöntä oikeudellista merkitystä. Lain sanamuoto edellyttää ainoastaan, että varsinainen pelastustyö tapahtuu aluksen ollessa matkalla. Sillä seikalla, onko sanottu matka aloitettu pelastustyötä varten vai jossain muussa tarkoituksessa, ei lain sanamuodon kannalta ole merkitystä. Kielellisen laintulkinnan kannalta ei ole mitään estettä katsoa merellä tapahtuvaa pelastustyötä harjoittavan aluksen olevan matkalla, vaikka matka olisi tehty vain ja ainoastaan sanotussa tarkoituksessa. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn laintulkinnan perusteluiksi ajateltavissa olevat varteenotettavat taloudelliset tai muut argumentitkaan eivät puolla m/s Neptunin tapauksessa laivaväen poissulkemista pelastuspalkkioon oikeutettujen piiristä. Tätä ei myöskään puolla pelastuspalkkiota koskevan merioikeudellisen sääntelyn taustalla oleva ajatus pelastuspalkkiosta pelastustoiminnan kannustimena, sillä luonnollisesti pelastuspalkkio kannustaa myös pelastusalusten miehistöä nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa tapauksissa, joissa palkkausperuste ei sisällä kompensaatiota pelastuspalkkion saamatta jäämisestä. Tässä jutussa ei ole esilletullut mitään sellaista selvitystä, joka osoittaisi, että meripelastusalan erikoisluonne, Alfons Håkans Oy Ab:n alusten miehistön palkkausehdot taikka niin sanottu asian luonne taikka pohjoismaisen oikeuskäytännön yhtenäisyys edellyttäisivät m/s Neptunin miehistön asettamista
§:n 2 momentin tulkintaa ajatellen eri asemaan esimerkiksi tavallisten hinausalusten miehistöön verrattuna. Näin ollen katson, että ei ole aihetta tulkita
§:n 2 momenttia siten, että alus, jonka normaaliin toimintaan kuuluu meripelastustyö ja joka ollessaan laituriin kiinnittyneenä lähtee merelle suorittamaan määrättyä pelastustehtävää, ei olisi mainittua tehtävää suorittaessaan matkalla. Näillä perusteilla katson, että m/s Neptun on 13.6.1989 alkaen m/s Saronikos II:n avustustyöhön osallistuessaan ollut
§:n 2 momentin tarkoittamassa merkityksessä matkalla. Pelastuspalkkiosta sopiminen
§:n 5 momentin mukaan sellaisen aluksen, joka harjoittaa pelastustoimintaa ja on erityisesti sitä varten varustettu, laivanpäällikölle ja laivaväelle tulevasta pelastuspalkkiosta voidaan sopia sanotun lainkohdan 2 momentista poiketen. Merialaa koskevana erikoissäännöksenä tämä lainkohta on poikkeus siitä yleisestä työoikeudellisessa lainsäädännössä ilmaisunsa saaneesta periaatteesta, että työntekijöiden lakimääräisistä palkka- ja muista työsuhteesta johtuvista eduista ei voida sopia työntekijöiden vahingoksi. Näin ollen meripelastustoimintaa harjoittavan ja sitä varten erityisesti varustetun aluksen, jollaiseksi myös m/s Neptun on katsottava, laivanpäällikön ja muun laivaväen pelastuspalkkio-osuudesta on voitu periaatteessa sopia myös konkludenttisesti laissa säädetystä palkkionjaosta poiketen. Pohjoismaisessa oikeuskirjallisuudessa on esitetty käsityksiä, että meripelastustoimintaa harjoittavalle ja sitä varten erityisesti varustetulle alukselle pestautuvan laivaväen olisi alalla yleisesti noudatetun käytännön mukaisesti katsottava hiljaisesti antaneen suostumuksensa siihen, ettei heillä ole merilaissa säädettyä oikeutta pelastuspalkkioon. Tällaiseen käytäntöön on viitattu Norjan korkeimman oikeuden 24.10.1980 päivätyssä ratkaisussa niin sanotussa Edda Salvator tapauksessa. Mainitun oikeustapauksen perusteluista ja tässä jutussa annetuista todistajankertomuksista ilmenee, että norjalainen käytäntö ja myös ruotsalaisen pelastusyhtiön Röda Bolagin käytäntö ilmeisesti perustui siihen, että sikäläisillä pelastustoimintaa harjoittavilla aluksilla työskenteleville maksetaan työehtosopimuksiin perustuen parempaa palkkaa, joka korvaa pelastuspalkkio-osuuden. Tämän kaltaisen käytännön olemassaolosta Suomessa ei ole esitetty muuta selvitystä kuin se seikka, että Suomessa ei ole aikaisempien pelastustoimien osalta ilmeisestikään tuomioistuimessa riita-asiana vaadittu pelastusaluksen laivaväelle osuutta pelastuspalkkioon. Tästä asiaintilasta ei kuitenkaan voida päätellä, että näiden alusten miehistön jäsenet olisivat antaneet järjestelyyn nimenomaisen suostumuksensa, sillä oikeusriitojen puuttuminen on saattanut olla seurausta esimerkiksi laivamiehistöjen haluttomuudesta riidellä työnantajan kanssa tai yksittäistapauksissa suoritetuista korvaavista palkkauseduista. Meripelastusalusten päällystön ja miehistön palkkauksen kehityksestä esitetyn selvityksen perusteella on aihetta katsoa, että Suomessa kysymys laivaväen oikeudesta pelastuspalkkioon on vuoden 1977 jälkeen ollut epäselvä, koska tuosta ajankohdasta alkaen meillä ei tiettävästi ole solmittu alaa koskevia erikoistyöehtosopimuksia eikä alalla noudatettuihin työehtosopimuksiin tai yksittäisiin työsopimuksiin, sikäli kuin niiden sisällöstä on esitetty selvitystä, ole sisältynyt pelastustoimiin osallistumisen erikoiskompensaatiota. Tästä epäselvyydestä johtuen siitä seikasta, että A on pestautunut sellaisen laivanisäntäyhtiön alukseen, jonka tehtäviin yhtiön toimialan mukaisesti on kuulunut myös meripelastustoiminta, ei ole voinut seurata, että hänen olisi katsottava hiljaisesti antaneen hyväksymisensä sille, ettei hänellä ollut oikeutta pelastuspalkkioon. Jutussa on riidatonta, että A:n työsopimuksessa ei ole sovittu siitä, että tällä ei olisi oikeutta osuuteen pelastuspalkkiosta. A ei myöskään ole ottanut osaa niihin Alfons Håkans Oy Ab:n järjestämiin niin sanottuihin symposiumeihin, joissa on käsitelty laivaväen oikeutta pelastuspalkkioon. Jutussa on myös esitetty, että A:n olisi Alfons Håkans Oy Ab:n palvelukseen m/s Neptunille pestauduttuaan ja nähtyään aluksen ilmoitustaululla olleen varustamoyhtiön tiedotteen, jossa yhtiö on ilmoittanut, ettei sen palveluksessa olevilla ollut oikeutta meripelastuspalkkioon, tullut ymmärtää, ettei hänellä ollut oikeutta osuuteen pelastuspalkkiosta, ja että A olisi siten hiljaisesti antanut tähän hyväksymisensä. Arvioitaessa tämän kaltaisen laivanisäntäyhtiön laatimien yksipuolisten ilmoitusten merkitystä on lähdettävä siitä, ettei työsuhteeseen liittyviä lakisääteisiä palkkausluonteisia etuja voida muuttaa muutoin kuin nimenomaisen hyväksymisen perusteella. Kun mainittu työnantajan ilmoitus ei ole edellyttänyt työntekijöitä ilmoittamaan hyväksymistään tai vastustamistaan ilmoituksen sisältöön, ei mainittu ilmoitus ole luonut A:lle mitään sellaista toimimisvelvollisuutta, jonka laiminlyönti olisi tulkittavissa hiljaiseksi hyväksymiseksi. Muun selvityksen puuttuessa epäselväksi on siten jäänyt, onko A työsuhteensa aikana antanut väitetyn hiljaisen hyväksymisen. Yleisen sopimusoikeudellisen näyttötaakkaa koskevan periaatteen mukaan sopimiseen vetoava osapuoli eli Alfons Håkans Oy Ab saa kärsiä haitallisen seuraamuksen sen johdosta, että mainittu seikka on jäänyt epäselväksi. Näyttämättä on siten jäänyt, että A olisi
§:n 5 momentissa tarkoitetuin tavoin sopinut laissa säädettyä pienemmästä osuudesta pelastuspalkkioon. A:n oikeus pelastuspalkkioon Edellä esitetyillä perusteilla A:n on katsottava m/s Neptunilla palvellessaan osallistuneen meripelastustyöhön sellaisissa merilain 203 ja 209 §:ssä tarkoitetuissa olosuhteissa, että hän on oikeutettu viimeksi mainitun lainkohdan 2 momentissa säädettyyn osuuteen pelastuspalkkiosta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 14.7.1993. Muutoksenhakemuksessaan A on toistanut kanteensa ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kaikissa oikeusasteissa korkoineen. Alfons Håkans Oy Ab on antanut vastauksen vaatien siinä valituksen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 31.5.1995 Perustelut Jutussa on sovellettava 9.6.1939/167 annetun merilain säännöksiä sellaisina kuin ne olivat voimassa tapahtumahetkellä. Alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo kysymyksessä olleen merilain 203 §:ssä tarkoitettu meripelastustilanne ja että m/s Neptun on osallistunut Saronikos II aluksen pelastamiseen meripelastuspalkkion saamiseen oikeuttavalla tavalla.
§:ssä ovat säännökset siitä, miten pelastuspalkkio on jaettava siihen oikeutettujen kesken. Pykälän 5 momentissa säädetään: "Sopimus, jonka mukaan aluksella ehkä ansaittavasta pelastuspalkkiosta pienempi osuus kuin mitä edellä on säädetty on tuleva päällikölle tai laivaväelle, olkoon mitätön, jollei kysymyksessä ole alus, joka harjoittaa pelastustoimintaa ja on erityisesti sitä varten varustettu....". Alempien oikeuksien ilmoittamilla perusteilla Korkein oikeus niiden tavoin katsoo Alfons Håkans Oy Ab:n olevan ammattimaisesti meripelastusta harjoittava yhtiö ja että m/s Neptun on
§:n 5 momentissa tarkoitettu pelastusalus. A:n ja Alfons Håkans Oy Ab:n välillä ei ole nimenomaan sovittu, ettei A:lla olisi oikeutta saada pelastuspalkkiota. Korkein oikeus katsoo, että luopuminen oikeudesta pelastuspalkkioon voi yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti tapahtua myös ilman nimenomaista sopimusta. Asiassa on siten kysymys siitä, onko A pestautuessaan Alfons Håkans Oy Ab:n palvelukseen luopunut hänelle kuuluvasta oikeudesta saada osuus pelastuspalkkiosta. Suomen Laivanpäällystöliiton järjestösihteeri on todistajana kertonut Laivanpäällystöliitolla ja Pelastusosakeyhtiö Neptunilla olleen kahden vuoden välein jatkettu työehtosopimus vuoteen 1977 asti. Tällöin pelastusosakeyhtiö oli lopettanut toimintansa ja myynyt pääosan laivoistaan Hangon Hinaus Oy:lle. Työehtosopimukset eivät todistajan mukaan olleet oikeuttaneet aluksen päälliköitä saamaan pelastuspalkkiota Pelastusosakeyhtiö Neptunilta. Alfons Håkans Oy Ab on 1.12.1988 hankkinut omistukseensa Hangon Hinaus Oy:n toiminnan ja alukset. Todistajana on myös kuultu satamakapteenia, joka on ollut Hangon Hinaus Oy:n palveluksessa ajanjaksona 1.5.1979 - 30.11.1988. Hän on kertonut, että Hangon Hinaus Oy:ssä laivan henkilökunnalle, joka oli osallistunut erityisen hankaliin pelastustoimiin, oli vuoden lopussa maksettu hyvitystä koko vuoden ajalta. Tapana oli ollut maksaa kolmannentoista kuukauden palkka. Alfons Håkans Oy Ab:n ostettua Hangon Hinaus Oy:n toiminnan yhtiön henkilökunnalle on jaettu tiedote, joka on sen jälkeen ollut pysyvästi nähtävillä yhtiön kaikilla aluksilla. Tiedotteessa on todettu Hangon Hinaus Oy:n toiminnan siirtyneen uudelle yhtiölle Alfons Håkans Oy Ab:lle, johon myös Alfons Håkans Ky:n alukset ja toiminnot siirretään. Tiedotteessa tarjotaan kummankin yhtiön henkilökunnalle työpaikka uudessa yhtiössä vanhoina työntekijöinä. Tiedotteessa todetaan lisäksi yhtiön perinteiseen toimialaan kuuluvan ammattimainen meripelastus ja että "uudessakaan yhtiössä henkilökunnalla ei ole oikeutta osuuksiin pelastuspalkkiosta". Johtopäätöksenä edellä olevasta voidaan todeta, ettei alusten miehistöille ole maksettu pelastuspalkkiota Pelastusosakeyhtiö Neptunissa, Hangon Hinaus Oy:ssä eikä Alfons Håkans Oy Ab:ssa. Asiassa ei ole esitetty selvitystä pelastuspalkkion maksukäytännöstä muissa meripelastustoimintaa harjoittaneissa suomalaisissa yrityksissä. Suomen olosuhteissa on pidettävä merenkulkuelinkeinon piirissä työskentelevien henkilöiden keskuudessa yleisesti tunnettuna, että Alfons Håkans Oy Ab harjoittaa ammattimaisesti meripelastustoimintaa. Suomalaisen merimiehen on täytynyt olla tästä selvillä pestautuessaan Alfons Håkans Oy Ab:n palvelukseen. A:n on siten ollut ymmärrettävä tehtäviinsä kuuluneen myös osallistumisen meripelastustyöhön. Pohjoismaissa on oikeuskäytäntö merioikeuden alalla muodostunut hyvin yhteneväiseksi. Meripelastusta ja pelastuspalkkiota koskevat säännökset ovat eri pohjoismaissa olennaisesti samansisältöiset. Pohjoismaisessa oikeuskäytännössä on katsottu, että miehistön jäsenen pestautuessa muun merenkulkutoiminnan ohella meripelastusta ammattimaisesti harjoittavan työnantajan palvelukseen hän on luopunut oikeudestaan saada meripelastuspalkkio. Sanottu kanta ilmenee esimerkiksi Norjan korkeimman oikeuden 24.10.1980 päivätystä tuomiosta ND 1980 s. 190 (Edda Salvator). Jutussa ei ole esitetty Suomessa noudatettavasta pelastuspalkkiota koskevasta sopimuskäytännöstä sellaista selvitystä, joka antaisi aihetta poiketa yhtenäisestä pohjoismaisesta oikeuskäytännöstä ja tulkita merilain pelastuspalkkiota koskevia määräyksiä toisin kuin muissa pohjoismaissa. Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n pestautuessaan meripelastusta ammattimaisesti harjoittavan Alfons Håkans Oy Ab:n palvelukseen luopuneen oikeudestaan pelastuspalkkion saamiseen. Asia on ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin Korkeimmassa oikeudessa on ollut perusteltua aihetta. Tämän vuoksi Alfons Håkans Oy Ab saa itse kärsiä täällä olleet kulunsa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Alfons Håkans Oy Ab:n vaatimus saada korvausta vastauksen antamisesta täällä aiheutuneista kuluistaan hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Taipale, Wirilander ja Palaja. Esittelijä Gert Johansson. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lahtinen, Hirsikangas ja Ahnger (eri mieltä). Esittelijä Kenneth Nygård.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.