KKO/1995/97

1995 false KKO:1995:97 Rekisteröimättömän yhdistyksen kolme jäsentä oli toimeenpannut yleisölle suunnatun kampanjan, jolla yksityisiä ja yhteisöjä kehotettiin liittymään yhdistyksen kannatusjäseniksi. Kampanja oli puolessa vuodessa tuottanut noin 1,6 miljoonaa markkaa. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevin perustein menettelyä pidettiin rahankeräyslaissa tarkoitettuna rahankeräyksenä eikä kannatusjäsenten hankkimisena yhdistykselle. RahankeräysL 1 § 1 mom RahankeräysL 3 § RahankeräysL 12 § 1 mom RahankeräysL 13 § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Helsingin raastuvanoikeuden päätös 20.5.1992 Virallinen syyttäjä vaati A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta ilman lupaa toimeenpannusta rahankeräyksestä varojen hankkimiseksi heidän perustamalleen Aids-Tukiyhdistys -nimiselle rekisteröimättä olevalle yhdistykselle. Vastaajat kiistivät syytteet selittäen, että kysymys ei ollut luvanvaraisesta rahankeräyksestä vaan kannatusjäsenten hankkimisesta yhdistykselle. Raastuvanoikeus lausui selvitetyksi, että A, B ja C olivat 4.2.1991 allekirjoitetulla perustamiskirjalla perustaneet kerrotun yhdistyksen, joka oli edelleen rekisteröimättä, mutta jonka rekisteröintiä koskeva perusilmoitus oli jätetty oikeusministeriön yhdistysrekisteritoimistoon 21.3.

1. Edelleen oli selvitetty, että yhdistyksen puheenjohtajana toimi A sekä ainoina varsinaisina jäseninä olivat B ja C. Yhdistys oli 22.2.1991 lukien Phone Aid -91 kampanjalla kerännyt rahaa kolmelle Postisäästöpankissa olleelle tilille. Tileille oli tullut rahaa yhteensä noin 1,6 miljoonaa markkaa. Yhdistyksen palveluksessa oli ollut useita provisiopalkkaisia puhelinmyyjiä. Kampanjan yhteydessä oli lähetetty kampanjakirjeet, aids-tiedote ja viitepostisiirtolomake. Oikeudessa 15.4.1992 kysyttäessä C oli ilmoittanut, että toiminnan alkuperäinen tarkoitus oli ollut hankkia varoja Aids-Tukikeskukselle. Ottaen huomioon toiminnan alueellinen laajuus ja kampanjalla kerättyjen rahojen suuri määrä sekä kampanjakirjeiden sisältö kampanjaa ei voitu pitää pelkästään kannatusjäsenten hankkimisena. Rahankeräystä oli suoritettu tarkoituksin vedota yleisöön. Kampanjaan osallistuneet tahot eivät olleet saaneet vastiketta. Toiminnassa oli edellä kerrottuun viitaten ollut kysymys rahankeräyksestä, vaikka yhdistyksellä ei ollut ollut siihen vaadittavaa rahankeräyslupaa. Sen vuoksi raastuvanoikeus katsoi näytetyksi, että A, B ja C olivat 22.
2. - 13.8.1991 Helsingissä A Aids-Tukiyhdistys -nimisen rekisteröimättömän yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana, B hallituksen varapuheenjohtajana ja C hallituksen varsinaisena jäsenenä ilman lupaa toimeenpanneet rahankeräyksen varojen hankkimiseksi yhdistykselle. Tämän vuoksi raastuvanoikeus rahankeräyslain 1 §:n 1 momentin, 3 §:n ja 12 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi A:n, B:n ja C:n rahankeräysrikoksesta kunkin erikseen 20:een päiväsakkoon. Samalla raastuvanoikeus tuomitsi A:n, B:n ja C:n valtiolle menettämään yhteisvastuullisesti luvattomasti kerätyt varat. Helsingin hovioikeuden tuomio 5.4.1994 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A, B ja C olivat saattaneet asian, ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 21.6.
3. A, B ja C ovat vaatineet, että syyte hylätään ja että heidät vapautetaan suorittamasta valtiolle korvauksia. Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.6.1995 Perustelut Rahankeräyksen toimeenpanemiseen on rahankeräyslain mukaan saatava lupa. Lain 1 §:n 1 momentin mukaan rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Yhdistyksen on voidakseen saada rahankeräysluvan oltava rekisteröity. A:n, B:n ja C:n 4.2.1991 perustaman Aids-Tukiyhdistyksen keskeisenä tarkoituksena on ollut tukea Aids-Tukikeskusta. Yhdistyksestä on tosin 21.3.1991 tehty ilmoitus yhdistysrekisteriin, mutta rekisteröinti on jäänyt toteutumatta. Vastaajat ovat yhdistyksen nimissä 22.2.1991 alkaen toimeenpanneet puhelinkampanjan varojen keräämiseksi. Kampanja on toteutettu provisiopalkkioisten puhelinmyyjien avulla. Sen yhteydessä on lähetetty postisiirtolomakkeen lisäksi aids-taudista ja Aids-Tukikeskuksesta kertova tiedote sekä kampanjakirje yli 5 000 yksityiselle ja yhteisölle, jotka puhelinkeskustelun perusteella ovat lupautuneet osallistumaan kampanjaan. Puhelinkeskusteluissa on neuvoteltu halukkaiden keräykseen osallistujien kanssa annettavan summan suuruudesta. Kirjeessä on ilmoitettu tavoitteena olevan kerätä kaksi miljoonaa markkaa Aids-Tukikeskuksien toiminnan edistämiseksi ja turvaamiseksi. Edelleen kirjeessä todetaan, että "Postisiirtolomakkeessa oleva summa on teknisistä syistä Aids-Tukiyhdistyksen kannatusjäsenmaksu. Kannatusjäsenmaksu on kertaluonteinen". Kampanjaan osallistuvia yrityksiä ja yhteisöjä on myös kehotettu itse valitsemillaan summilla haastamaan yhteistyökumppaneitaan mukaan kampanjaan. Kerrottu laajamittainen kampanja on suunnattu ennalta rajoittamattomalle piirille eli vetoamalla yleisöön. Lahjoittajille vastikkeeksi toimitettua tiedotetta tai kampanjaan osallistumisesta mahdollisesti koitunutta myönteistä julkisuutta ei voida pitää rahankeräyslain 1 §:ssä tarkoitettuna vastikkeena. Toiminta täyttää rahankeräyksen tunnusmerkit. Harkitessaan olisiko toimintaa kuitenkin vastaajien väittämin tavoin pidettävä luvallisena kannatusjäsenten hankkimisena heidän perustamalleen yhdistykselle Korkein oikeus toteaa seuraavaa. Yhdistysten jäsenyys on yleensä tarkoitettu pysyväisluontoiseksi. Yhdistyksestä eroamisesta ja erottamisesta säädetään yhdistyslain 13 ja 14 §:ssä. Kun Aids-Tukiyhdistyksen säännöissä ei ole mainintaa erottamisperusteesta, yhdistys olisi voinut erottaa jäsenensä vain viimeksi mainitusta pykälästä ilmenevin perustein. Kuitenkin oikeudenkäynnissä esitetyn, 5.2.1991 pidetyksi ilmoitetun yhdistyksen kokouksen pöytäkirjan mukaan kannatusjäsenkauden pituudeksi oli jo ennalta päätetty yksi vuosi. Kannatusjäsenmaksuksi nimitetty suoritus oli tarkoitettukin kertaluontoiseksi. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jäseniltä perittävien liittymismaksujen ja vuotuisten jäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosikokous. Edellä mainitun pöytäkirjan mukaan kannatusjäsenmaksun suuruudeksi päätettiin "vähintään 250 markkaa". Kuitenkin toteutuneet maksut ovat olleet tätä pienempiäkin. Maksut ovat vaihdelleet 8 000 markasta alle 250 markkaan. Suurimittainen kampanja Aids-Tukikeskuksen tukemiseksi käynnistettiin välittömästi yhdistyksen perustamisen jälkeen. Yhdistyksen on ilmoitettu pitäneen yhden tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Helsingissä keväällä 1991 ja lisäksi oli suunniteltu valistuskiertuetta, josta kuitenkin oli luovuttu. Mitään tavanomaista yhdistystoimintaa tai toistuvaa yhteydenpitoa väitettyihin kannatusjäseniin ei ole edes suunniteltu. Vastaajat ovat olleet yhdistyksen ainoat varsinaiset jäsenet. Näissä oloissa, ottaen huomioon kirjeessä ollut ilmoituskin, on ilmeistä, että pyydettyjä lahjoituksia on nimitetty kannatusjäsenmaksuiksi, koska yhdistys ei rekisteröimättömänä olisi voinut saada rahankeräyslupaa. A oli ennen toiminnan aloittamista selvittänyt, ettei rahankeräyslupaa voinut saada ennen yhdistyksen rekisteröintiä, ja tästä oli yhdistyksen jäsenten piirissä keskusteltu. Vastaajien menettely kerrotuissa olosuhteissa kokonaisuutena osoittaa, että he ovat toteuttaneet yhdistyksen kannatusjäsenten hankkimiseksi mainitun varainhankinnan tietoisina siitä, että kysymyksessä on lupaa edellyttävä rahankeräys. Näillä perusteilla ja soveltaen alempien oikeuksien mainitsemien lainkohtien lisäksi rahankeräyslain 13 §:n 1 momenttia Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ratkaisivat hovioikeuden jäsenet Valkonen, Mäki ja Nouro. Esittelijä Kari Santanen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Lindholm, Tuleheimo-Takki, Suhonen ja Palaja. Esittelijä Kenneth Nygård.