KKO/1996/1

1996 false KKO:1996:1 Ään. Useat henkilöt olivat menneet omavelkaiseen takaukseen velasta. Eräiden osalta oli lainvoimaisella tuomiolla soviteltu heidän takausvastuutaan. Velkoja oli tyytynyt tuomioon. Tällä ja tuomion mahdollisella vaikutuksella kanssatakaajien takautumisoikeuteen ei ollut merkitystä, kun harkittiin mahdollisuutta sovitella kanssatakaajien vastuuta velkojaan nähden. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tuusulan kihlakunnanoikeudessa A ja B esittivät Suomen Yhdyspankki Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa muun muassa seuraavaa. Helsingin maistraatti oli 16.1.1991 lainhakuasiassa antamallaan päätöksellä velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti eräiden muiden kanssa maksamaan Suomen Yhdyspankki Oy:lle pääomaa 198 000 markkaa ja sille korkoa 6 prosenttia vuodessa 5.9.1989 lukien, provisiota 660 markkaa ja protestikuluja 100 markkaa sekä pääomaa 1 944 301,14 markkaa ja sille korkoa 16 prosenttia vuodessa 5.4.1990 lukien sekä korkoa 16 prosenttia vuodessa 1 956 606,99 markalle ajalta 26.

1. - 12.10.1989 ja 1 953 801,14 markalle ajalta 13.10.1989 - 4.4.1990 sekä korvaamaan pankin lainhakukulut asiassa 19 000 markalla 16 prosentin korkoineen 16.1.1991 lukien. Helsingin hovioikeus, jonne A ja B valittivat maistraatin päätöksestä, jätti 24.9.1991 antamallaan päätöksellä maistraatin päätöksen pysyväksi. Korkein oikeus, jossa A ja B pyysivät valituslupaa hovioikeuden päätökseen, hylkäsi 20.12.1991 antamallaan päätöksellä pyynnön, joten hovioikeuden päätös jäi pysyväksi. Tapahtumien taustaa: C ja D perustivat Suomen Timanttikorutehdas Oy nimisen osakeyhtiön, joka merkittiin kaupparekisteriin 3.6.
2. Se harjoitti ateljeetyyppistä design-korujen valmistusta ja esittelyä toiminimellä "Ateljee 585". A oli D:n äiti ja B oli D:n entinen vaimo. Suomen Timanttikorutehdas Oy hoiti raha-asioitaan Suomen Yhdyspankki Oy:n Järvenpään ja sittemmin VantaaVantaanportin konttorissa. Suomen Yhdyspankki Oy ei ollut järjestänyt Suomen Timanttikorutehdas Oy:n ja sen edustajien sekä kantajien ja muiden takaajien ja pankin kesken yhteisneuvotteluja, joissa olisi selvinnyt paitsi Suomen Timanttikorutehdas Oy:n taloudellinen tilanne myös takaussitoumusten merkitys ja laajuus. Suomen Yhdyspankki Oy ei muutoinkaan ollut informoinut kantajia takaussitoumusten merkityksestä ja sisällöstä. Suomen Yhdyspankki Oy kieltäytyi selvittämästä Suomen Timanttikorutehdas Oy:n tilannetta B:lle. Suomen Timanttikorutehdas Oy:n edustajat eivät myöskään selvittäneet yhtiön taloudellista tilannetta kantajille. He eivät niin ikään selvittäneet takaussitoumusten sisältöä ja merkitystä, koska asia oli heille itselleen ollut paitsi epäselvä myös toissijainen rahansaantiin nähden. Suomen Yhdyspankki Oy esitti kaikissa tilanteissa nimenomaisesti tai konkludenttisesti kantajille asian siten, että asiakirjojen allekirjoittamisessa oli kysymys Suomen Timanttikorutehdas Oy:n "asioiden järjestämisestä" ja "joidenkin papereiden allekirjoittamisesta". Takausvastuun kehittyminen: Suomen Yhdyspankki Oy myönsi kantajien allekirjoittamien yleistakaussitoumusasiakirjojen antamisen jälkeen 26.4.1989 allekirjoitetuilla haltijavelkakirjalla, pankkitakauksella ja pankkitakauksen vastasitoumuksella Suomen Timanttikorutehdas Oy:lle 1 900 000 markan lisälainan. Suomen Timanttikorutehdas Oy oli jo keväällä 1989 joutunut maksuvaikeuksiin sekä lopettanut toimintansa syksyllä
3. Yleistakaussitoumuksiin perustuva takausvastuu kasvoi olennaisesti vasta puoli vuotta ennen Suomen Timanttikorutehdas Oy:n maksuvaikeuksia ja toiminnan lopettamista. Tässä vaiheessa Suomen Yhdyspankki Oy oli ainoa taho, joka tiesi päävelallisen taloudellisesta tilanteesta. Kantajille ei kuitenkaan ilmoitettu heidän vastuunsa määrässä tapahtuneesta olennaisesta muutoksesta. Kantajat eivät muutoinkaan olleet tietoisia vastuun huomattavasta kasvamisesta. Suomen Yhdyspankki Oy:n toiminta oli siten ollut takausvastuun kehittymisen kannalta arveluttavaa. Vaikka kysymyksessä olisikin ollut useiden eri lainojen järjestäminen samaksi lainaksi, Suomen Yhdyspankki Oy:llä olisi ollut erinomainen tilaisuus informoida kantajia heidän takausvastuunsa merkityksestä ja olennaisesta muuttumisesta. Takauksen vanhentuminen: Suomen Timanttikorutehdas Oy allekirjoitti 26.4.1989 haltijavelkakirjan, jonka mukaan velan pääoma 1 900 000 markkaa erääntyi 26.7.
4. Suomen Yhdyspankki Oy antoi 26.4.1989 pankkitakauksen haltijavelkakirjan pääoman ja koron maksamisesta. Samana päivänä Suomen Timanttikorutehdas Oy antoi pankkitakauksen vastasitoumuksen. Suomen Yhdyspankki Oy/takauspalvelut suoritti 26.7.1989 edellä mainitun pankkitakauksen perusteella Suomen Yhdyspankki Oy:lle markkinarahavälitystilille 1 956 606,99 markkaa. Välipäätös Suomen Yhdyspankki Oy:n lainhakuhakemuksen johdosta annettiin tiedoksi A:lle 9.8.1990 ja B:lle 6.8.
5. Koska takaussaatavaa vaadittiin kantajilta yli vuoden kuluttua velkakirjassa määrätystä erääntymispäivästä, takaus oli takausasetuksen 4 §:n nojalla vanhentunut. Yleistakaussitoumukset oli oikeustoimina jätettävä huomioon ottamatta varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla, koska ne olivat kohtuuttomia ja niiden soveltaminen johti kohtuuttomuuteen. Suomen Yhdyspankki Oy:n olisi tullut erityisesti varmistua esimerkiksi päävelallisten ja kantajien yhteisellä neuvottelulla tai kumpaakin kantajaa informoimalla siitä, että kantajilla oli tieto oikeustoimen sisällöstä ja merkityksestä ennen yleistakaussitoumukseen ryhtymistä. Yleistakaussitoumuksien sisällöstä ja merkityksestä kantajille syntyneen väärän mielikuvan aiheutti Suomen Yhdyspankki Oy:n menettely. Pankki suhtautui yleistakaussitoumusasiakirjoihin niin kuin kysymyksessä olisi ollut ajallisesti ja määrällisesti merkityksetön sitoumus. Suomen Yhdyspankki Oy oli tietoinen kantajien ammateista eikä voinut olettaa heidän ymmärtävän oikeustoimen luonnetta ilman neuvontaa. Suomen Yhdyspankki Oy oli allekirjoitustilanteessa kantajiin nähden täysin ylivertaisessa asemassa. B:hen se käytti arveluttavia keinoja ja kieltäytyi pyydetystä informaatiosta, jolla olisi ollut merkitystä B:n menettelyyn. Oikeustoimi tapahtui olosuhteissa, joissa yleistakaussitoumuksen allekirjoittaja ja sen vastaanottaja pankin edustajana eivät kumpikaan ymmärtäneet allekirjoittamisen ja luovuttamisen oikeudellista merkitystä. Tämän vuoksi oli kyseenalaista, oliko asiassa siten lainkaan ollut oikeustoimen syntymiseen tarvittavaa tahdonmuodostusta. Kantajien allekirjoittamissa yleistakaussitoumuksissa ei ollut minkäänlaista aikarajaa eikä markkamääräistä kattoa. Ne koskivat millä perusteella tahansa syntyneitä velkoja. Yleistakaukset oli siten laadittu muotoon, jollaisena niiden pätevyys oli kyseenalainen. Suomen Yhdyspankki Oy ei ilmoittanut kantajille Suomen Timanttikorutehdas Oy:n rekisteröinnin jälkeen, mitkä rekisteröimättömän yhtiön nimiin tehdyt sitoumukset siirtyivät yhtiön vastattaviksi. Kantajilla ei siten tämänkään vuoksi ollut yleistakaussitoumuksia antaessaan ollut mitään mahdollisuuksia tietää sen vastuun sisältöä, johon he yleistakaussitoumuksessa "sitoutuivat". Vaikka asia oli Suomen Yhdyspankki Oy:lle selvä, kysymys oli siitä, mitä kantajat tiesivät tai olisivat voineet tietää ja mitä Suomen Yhdyspankki Oy:n olisi pitänyt kantajille ilmoittaa. Koska Suomen Yhdyspankki Oy oli Suomen Timanttikorutehdas Oy:n edustajatkin huomioon ottaen ainoa taho, joka tiesi asioiden kokonaistilanteen, sille oli syntynyt erityinen velvollisuus ilmoittaa kantajille oikeustoimen merkityksestä ja sisällöstä sekä vastuun määrässä tapahtuneista muutoksista. Muun muassa näillä perusteilla A ja B vaativat Helsingin hovioikeuden 24.9.1991 antaman, edellä mainitun päätöksen kumoamista sekä lainhakuhakemuksen hylkäämistä. Kihlakunnanoikeuden päätös 7.5.1993 Kihlakunnanoikeus, jossa Suomen Yhdyspankki Oy vastusti kannetta, lausui päätöksensä perusteluissa, että A ja B oli kanteessa tarkoitetussa lainhakuasiassa velvoitettu suorittamaan Suomen Yhdyspankki Oy:lle, ensin mainittu 18.11.1986 ja 18.3.1987 sekä B 1.4.1987 perustettavan yhtiön (Suomen Timanttikorutehdas Oy) puolesta antamiensa omavelkaisten yleistakausten perusteella kanteesta ilmenevät yhtiöllä pankille olleet velat. Takausvastuu ei ollut vanhentunut, koska A ja B olivat sitoutuneet omavelkaisiin takauksiin myös pankkitakauksen vastasitoumuksen täyttämisestä. Kulunut aika huomioon ottaen asiassa ei ollut pystytty selvittämään, mitä tietoja päävelasta oli takaukseen sitouduttaessa A:lle ja B:lle annettu. Takaajat eivät olleet kuitenkaan yhtiöihin nähden täysin ulkopuolisia henkilöitä, koska A oli kyseisessä yhtiössä yritystoimintaa harjoittaneen ja sen veloista myös vastaavan D:n äiti ja B tämän silloinen aviopuoliso. Asiassa ei ollut kovin laajalti selvitetty takaajien A:n ja B:n taloudellista asemaa, mutta oikeudenkäyntiaineiston valossa oli ilmeistä, että lainhakuasiassa maksettavaksi tuomittu määrä huomattavasti ylitti heidän vastuukykynsä. Koska takauksen tarkoitus oli varmistaa päävelan maksu, pankille annetun takaussitoumuksen soveltaminen täysimääräisenä ei johtanut kohtuuttomuuteen sillä perusteella, että takausvelan määrä oli huomattava takaajien varallisuusasemaan nähden. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen velkajärjestely mahdollisti velallisen maksukyvyn yksityiskohtaisen selvittämisen ja velallisen maksukykyä vastaavan maksuohjelman vahvistamisen siinäkin tapauksessa, että velasta oli olemassa täytäntöönpanokelpoinen ratkaisu. Mainituilla perusteilla kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 29.6.1994 A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui pääasian perusteluissa, että A ja B antoivat kysymyksessä olevan yleistakauksensa Suomen Yhdyspankki Oy:lle Suomen Timanttikorutehdas Oy:n vastuista D:n pyynnöstä. Asiassa ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi ollut aihetta epäillä, että A ja B eivät takaussitoumukset antaessaan olleet voineet ilman pankin erityistä neuvontaa ottaa lukuun mahdollisuutta, että he saattoivat joutua vastaamaan takauksista sitoutumustensa mukaisesti. Asiassa ei ollut näytetty perustetta, jonka vuoksi takaussitoumukset eivät olisi sitoneet A:ta ja B:tä. Muun muassa näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 11.10.
6. A ja B ovat vaatineet hovioikeuden tuomion ja kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista sekä kanteen hyväksymistä. A:n ja B:n mielestä Suomen Yhdyspankki Oy:n heihin kohdistama velkomus oli hylättävä tai maksettavaksi tuomittuja määriä ainakin soviteltava. Vaihtoehtoisen vaatimuksen mukaan asia oli palautettava hovioikeuteen uudestaan käsiteltäväksi. Vaatimustensa tueksi A ja B ovat kanteessaan esittämiensä perusteiden lisäksi esittäneet selvityksen siitä, että Suomen Timanttikorutehdas Oy:n vastuita koskevassa asiassa heitä vastaavassa asemassa olevien kolmen kanssatakaajan osalta vastuut oli sittemmin tuomioistuinten lainvoimaisilla ratkaisuilla soviteltu 100 000 - 200 000 markan määriin. Suomen Yhdyspankki Oy on antanut siltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 3.1.1996 Perustelut Takausvastuun syntymisen, takausten sitovuuden ja vanhentumiskysymyksen osalta Korkein oikeus hyväksyy alempien oikeuksien perustelut. Takauksen sovittelua koskevalta osalta Korkein oikeus toteaa olevan ilmeistä, että lainhakuasiassa maksettavaksi tuomittu määrä huomattavasti ylittää A:n ja B:n vastuukyvyn. Koska takauksen tarkoitus on varmistaa päävelan maksu, pankille annetun takaussitoumuksen soveltaminen täysimääräisenä ei kuitenkaan johda kohtuuttomuuteen sillä perusteella, että takausvelan määrä on huomattava takaajien varallisuusasemaan nähden. Mitä tulee siihen, että Suomen Timanttikorutehdas Oy:n 1 944 301,14 markan velan ja siihen liittyvien korkojen takausvastuuta on valittajien kanssatakaajien osalta soviteltu, Korkein oikeus toteaa, että Lahden raastuvanoikeus on päätöksellään 17.12.1992 sovitellut E:n vastuun 100 000 markaksi 16 prosentin korkoineen 17.12.1992 lukien. Pankki on tyytynyt raastuvanoikeuden ratkaisuun, jonka Kouvolan hovioikeus on 24.11.1993 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla pysyttänyt. Kouvolan hovioikeus on 16.3.1994 antamallaan tuomiolla, johon pankki on tyytynyt ja jota koskevan F:n valituslupahakemuksen Korkein oikeus on päätöksellään 17.10.1994 hylännyt, sovitellut F:n vastuun 150 000 markaksi 16 prosentin korkoineen 3.3.1993 lukien. Kouvolan hovioikeus on niin ikään 16.3.1994 antamallaan tuomiolla, johon pankki on tyytynyt ja jota koskevan G:n valituslupahakemuksen Korkein oikeus on päätöksellään 17.10.1994 hylännyt, sovitellut G:n vastuun 200 000 markaksi 16 prosentin korkoineen 5.4.1990 lukien. Takaajien takausvastuun sovittelemisen edellytykset velkojaan nähden harkitaan kunkin takaajan osalta erikseen häntä koskevien edellytysten nojalla. Takauksen sovitteleminen jonkun takaajan osalta ja sen merkitys kanssatakaajan mahdolliseen takautumisoikeuteen ei lähtökohtaisesti vaikuta viimeksi mainitun oikeuteen saada sovitelluksi omaa takausvastuutaan velkojaan nähden, enempää kuin sekään, että velkoja on tyytynyt jo tapahtunutta sovittelua koskevaan oikeuden ratkaisuun. Tämän vuoksi ja kun A ja B eivät ole esittäneet syytä poiketa edellä mainitusta pääsäännöstä, Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ja B:n takausvastuuta ole tälläkään perusteella soviteltava. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Lehtimaja: Hyväksyn pääosiltaan alempien oikeuksien perustelut paitsi että lausun seuraavan. Alemmat oikeudet ovat perustelleet A:n ja B:n sovitteluvaatimuksen hylkäämistä myös sillä, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen velkajärjestely mahdollistaa velallisen maksukyvyn yksityiskohtaisen selvittämisen ja sitä vastaavan maksuohjelman laatimisen siinäkin tapauksessa, että velasta on olemassa täytäntöönpanokelpoinen tuomio. Tämän lausuman osalta totean, ettei varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n mukaista oikeustoimen ehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa voida mielestäni ottaa huomioon oikeustoimeen sidotulle henkilölle tarjolla olevaa velkajärjestelyn mahdollisuutta. Kohtuulliseen lopputulokseen pyrittäessä yksityishenkilön velkajärjestely on oikeustoimen ehdon sovitteluun nähden toissijainen oikeuskeino. Kanssatakaajien saaman sovitteluedun vaikutuksesta A:n ja B:n takausvastuuseen lausun puolestani seuraavan. Omavelkaisen takausvastuun sovitteluedellytykset velkojaan nähden arvioidaan kunkin yhteisvastuullisen takaajan osalta itsenäisesti. Joidenkin takaajien saama sovitteluetu ei sinänsä lisää tätä etua vaille jääneen kanssatakaajan markkamääräistä vastuuta velkojaan nähden, joskin se voi lisätä kanssatakaajan takausvastuun realisoitumisen todennäköisyyttä. Samalla se voi heikentää kanssatakaajan mahdollisuutta saada takautumiskanteella muilta takaajilta korvausta siitä, mitä hän itse on takauksen perusteella mahdollisesti joutunut velkojalle suorittamaan. Joidenkin omavelkaisten takaajien saama sovitteluetu ei sellaisenaan merkitse sitä, että vastaava etu yhdenvertaisuusperusteella kuuluisi myös heidän kanssaan yhteisvastuulliseen takausvastuuseen sitoutuneelle kanssatakaajalle. Sovitteluedun vaikutus kunkin kanssatakaajan oikeusasemaan on tapauskohtaisesti arvioitava. Kanssatakaajalla ei ole oikeutta vedota velkojaa vastaan myöskään siihen, että tämä on tyytynyt muita takaajia koskeviin sovitteluratkaisuihin. Velkojan asema kanssatakaajaan nähden ei mielestäni voi huonontua sen johdosta, että velkoja on muiden takaajien osalta päättänyt tyytyä tuomioistuimen ratkaisuun sovittelua koskevassa riidassa. Tässä tapauksessa katson, ettei A:n ja B:n oikeusasema ole olennaisesti heikentynyt heidän kanssatakaajiensa saaman sovitteluedun johdosta. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liukko, Brax ja Sivenius. Esittelijä Kari Vesanen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Tulenheimo-Taki, Paasikoski, Lehtimaja (eri mieltä) ja Hidén. Esittelijä Sirpa Ahola.