KKO/1996/104

1996 false KKO:1996:104 Ks. KKO:1991:151 Niin sanottu notariaattiluotto oli sen eräännyttyä maksettu uudella notariaattiluotolla. Kun alkuperäisen luoton maksamisen vakuudeksi annettuun panttaussitoumukseen sisältyi uudistamisehto, pantti oli vakuutena myös uuden luoton maksamisesta. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A kertoi Kansallis-Osake-Pankkia (jäljempänä pankki) vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli 19.12.1989 allekirjoittanut pankin Helsinki-Vartiokylän konttorissa erityispanttaussitoumuksen, jolla hän oli pantannut omistamansa Asunto Oy X:n osakkeet poikansa B:n ja tämän vaimon C:n notariaattiluoton nro 518082 vakuudeksi. Luoton määrä oli ollut 950 000 markkaa, mutta panttaus oli koskenut luotosta 285 000 markan määräistä osaa. Notariaattiluotto oli ollut asuntoluotto, jolla B ja C olivat ostaneet Asunto Oy Y:n osakkeita 20.12.1989 allekirjoitetulla kauppakirjalla 950 000 markan kauppahinnasta. Asunto Oy Y:n osakkeet olivat olleet mainitun notariaattiluoton yleisvakuutena, ja kantaja oli ymmärtänyt antaneensa erityispantin asuntoluoton vakuudeksi, joka luotto oli sidottu Asunto Oy Y:n osakkeiden olemassaoloon ja yleispanttaukseen. B ja C olivat sittemmin siirtäneet pankkisuhteensa vastaajapankin Helsinki-Kaivokadun konttoriin. A oli 17.4.1990 allekirjoittanut uuden erityispanttaussitoumuksen, jolla hän oli pantannut omistamansa Asunto Oy X:n osakkeet B:n ja C:n notariaattiluoton nro 518570 vakuudeksi hänen vastuunsa määrän rajoittuessa edelleen 285 000 markkaan. Pantti oli tarkoitettu väliaikaiseksi, kunnes B sai luoton vakuutusyhtiöltä. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt luoton, mutta pankki ei ollut antanut luotolle lupaamaansa pankkitakausta, joten B ei ollut voinut nostaa vakuutusyhtiön luottoa. Myöhemmin pankki oli ilmoittanut takauksen epäämisen syyksi sen, ettei B ollut asettanut hyväksyttävää vastavakuutta pankkitakaukselle, mitä edellytystä pankki ei ollut kertonut A:lle. Pankkitoimintaa tuntemattomana A:lla ei ollut ollut edellytyksiä kysyä hyväksyttävän vastavakuuden edellyttämisestä saati sen riittävyydestä. Notariaattiluotto oli väliaikainen luototusmuoto. A:lle oli erityispanttaussitoumuksen allekirjoitustilaisuudessa 17.4.1990 ilmoitettu, että kysymys oli ollut vain pankkisuhteiden siirtämisestä, eikä lisäluotoista ollut edes ollut puhetta. Kuitenkin B:n ja C:n notariaattiluotto nro 518082 oli 26.3.1990 alennettu 500 000 markan notariaattiluotoksi nro 518570, ja B:n omistama Suomen ARP-Yhtiöt Oy oli 17.4.1990 saanut noin 700 000 markan valuuttaluoton. Tämä oli huonontanut A:n antaman pantin asemaa, koska luotot olivat rasittaneet B:n ja C:n omistamia, yleispantattuina olleita Asunto Oy Y:n osakkeita. B ja C olivat 17.7.1990 myyneet A:n pantin antamisen edellytyksenä olleet Asunto Oy Y:n osakkeet 955 000 markalla ostettuaan 28.5.1990 Suomen ARP-Yhtiöt Oy:n nimiin 980 000 markan hintaisen kiinteistön. A ei olisi suostunut vakuuksien vaihtoon varsinkaan, kun kiinteistö oli hankittu yhtiön nimiin. A:n antaman pantin asema oli huonontunut vielä lainhuutoleimaverolla, jota yhtiö ei ollut pystynyt suorittamaan, mistä pankin Helsinki-Kaivokadun konttorin johtaja oli ollut kaupantekohetkellä tietoinen. Yhtiö oli saanut myös 15.6.1990 B:n asettaman 150 000 markan vekseliluoton, mikä oli myös huonontanut A:n antaman pantin asemaa. Pankki ei ollut ilmoittanut A:lle lisäluototuksesta ja vakuuden vaihdosta. Notariaattiluotto nro 518570 oli sen eräännyttyä 26.7.1990 uudistettu ilmoittamatta asiasta A:lle. Panttaussitoumuksen uudistamislauseke oli ollut pankin laatima vakioehto ja se oli ollut yllättävä ja ankara kuluttaja-vastapuolelle. A:n allekirjoittaessa panttaussitoumuksen 17.4.1990 uudistamismahdollisuutta ei ollut otettu millään tavoin esille. Vaikka velan numero oli ollut 26.7.1990 allekirjoitetussa velkakirjassa sama kuin aikaisemmin, kysymys oli ollut eri tallettajan pankille antamasta talletuksesta annetusta luotosta. Koska pankin talletusvelkoja oli uudistetussa luotossa toinen kuin aikaisemmassa, 26.3.1990 annetussa luotossa, kysymyksessä oli uusi luotto, eikä erityispantti ollut enää tämän uuden luoton vakuutena. Pankki oli rikkonut lojaalisuusvelvoitteensa ulkopuolista pantinantajaa A:ta kohtaan. Pantin antamisen jälkeen pankki oli A:lle ilmoittamatta huonontanut hänen antamansa pantin asemaa niin, että notariaattiluoton vakuutena oli enää Suomen ARPYhtiöt Oy:n omistama kiinteistö, joka oli yleisvakuutena yhtiön kaikista veloista, kun alun perin vakuutena olivat olleet päävelallisten omistamat lähes miljoonan markan arvoiset asunto-osakkeet. Pankki ei ollut myöskään ilmoittanut A:lle siitä, ettei päävelallinen ollut pystynyt suoriutumaan koroista. Suomen ARP-Yhtiöt Oy:n omistama kiinteistö oli syksyllä 1991 myyty 750 000 markan hinnasta. Kauppahinnalla oli ensin maksettu kiinteistönvälittäjän palkkio ja lainhuutoleimavero korotuksineen. Loppuosa kauppahinnasta oli käytetty pankin oman päätöksen mukaan eri luottojen korkojen, vekselin ja valuuttaluoton maksuun. Päävelallisella ei ollut ollut mahdollisuutta vaikuttaa kauppahinnan kohdistamiseen eri lainoihin, vaikka luottoja ei ollut irtisanottu ja päävelallisella olisi ollut oikeus kohdistaa kauppahinta notariaattiluoton maksuun. A:n mukaan pankki ei ollut toiminut häntä kohtaan oikein ja säilyttänyt panttia ja sen arvoa kohtuuden mukaan. A katsoi, ettei hänen 17.4.1990 antamansa erityispanttaussitoumus sitonut häntä, koska pankki oli pantin antamisen yhteydessä menetellyt niin, että sen oli kunnianvastaista ja arvotonta vedota panttaukseen. A vaati, että hänen 17.4.1990 antamansa Asunto Oy X:n osakkeita numerot 2918 - 3042 koskeva erityispanttaussitoumus oli julistettava pätemättömäksi ja häntä sitomattomaksi. Pankki oli heti velvoitettava luovuttamaan pantti A:lle. Joka tapauksessa A vaati, että pantin vastuu notariaattiluotosta oli alennettava ainakin 50 000 markkaan. A vaati myös pankin velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen. Vastaus Pankki kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan pankin oikeudenkäyntikulut korkoineen. Molemmissa A:n allekirjoittamissa erityispanttaussitoumuksissa oli uudistamislauseke, johon A oli huolellisesti tutustunut ja jonka hän oli hyväksynyt. Panttausvastuu oli ollut molemmissa sitoumuksissa 285 000 markkaa. Pankki ei ollut luotonannossaan päävelallisille menetellyt A:n panttausvastuuta huonontavasti eikä pankki ollut sitoutunut A:han nähden mihinkään sellaiseen, joka vaikuttaisi itse luotonantosuhteeseen päävelallisille. Erityispanttaus ei ollut sidottu velallisten notariaattiluoton vakuudeksi antamiin omiin pantteihin. Panttia ei ollut tarkoitettu väliaikaiseksi eikä se liittynyt vakuutusyhtiöluottoon. Vakuutusyhtiöluoton takausta pankki ei ollut antanut, koska B:llä ei ollut ollut asettaa pankille hyväksyttävää vastavakuutta. Panttaussitoumuksessa ei ollut ajallista rajoitusta. Myöhemmässä luotonannossaan pankki ei ollut huonontanut lisäluototuksella A:n antaman pantin asemaa. Vakuuksien vaihto oli oikeudellisesti merkityksetön, koska siinä oli ollut kysymys päävelallisten omasta toiminnasta luotto- ja vakuussuhteiden sisällön muuttamisessa. Päävelallisten 26.7.1990 allekirjoittama velkakirja, joka oli samannumeroinen kuin heidän 26.3.1990 allekirjoittamansa velkakirja, merkitsi A:n 17.4.1990 antamassa panttaussitoumuksessa mainitun velkasitoumuksen uudistamista. Uudistamisessa ei ollut kysymys päävelalliselle annetusta uudesta luotosta eikä muutoksesta pankin ja päävelallisen välisessä oikeussuhteessa. Pankilla ei ollut pankkitavan mukaista velvollisuutta tai edes oikeutta ilmoittaa asiasta A:lle, vaan se olisi ollut B:n asia. Vaikka uudistettu notariaattiluotto olisikin annettu eri tallettajan varoista, ei sillä seikalla ollut mitään oikeudellista merkitystä, koska kysymys oli päävelalliseen ja pankkiin nähden samannumeroisesta notariaattiluotosta. A:n oli täytynyt ymmärtää, että hän vapautui vastuustaan vasta velallisten maksusuorituksella. Pankilla oli velallisten hyväksymien pankin yleisten luotto- ja panttausehtojen mukaan ollut oikeus määrätä, missä järjestyksessä sille annetut vakuudet realisoidaan ja kuinka näin saadut suoritukset kohdistetaan. Menettelyn oli pankkitarkastusvirastokin lausunnoissaan hyväksynyt. Raastuvanoikeuden päätös 3.6.1993 Raastuvanoikeus katsoi, että A:n oli ilman nimenomaista ilmoitustakin pitänyt ymmärtää, ettei vakuutusyhtiö myönnä lainaa ilman vakuutta ja ettei toisaalta pankki voi antaa vastatakausta vakuutusyhtiölle ilman vakuutta. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että A:n 17.4.1990 antama erityispanttaussitoumus olisi tarkoitettu väliaikaiseksi, kunnes päävelallinen saisi vakuutusyhtiön luoton. Erityispanttaussitoumukseen 17.4.1990 sisältyi ehto, jonka mukaan panttaussitoumus koski myös uudistettua päävelkaa. Laina oli A:nkin käsityksen mukaan ollut lyhytaikainen, ja hänelle oli pitänyt tulla selväksi, että ellei lainaa eräpäivänä maksettu, se voitiin uudistaa, ja panttaussitoumus koski sitoumuksen ehtojen mukaan myös uudistettua velkakirjaa. Esitetyn selvityksen mukaan päävelalliselta ei ollut tullut pankille mihinkään lainaan kohdistuvaa suoritusta ennen 20.12.1989 allekirjoitetun notariaattiluoton erääntymistä. Sillä, että uudistettaessa notariaattiluottoa 26.7.1990 luotto olisi mahdollisesti suoritettu toisen tallettajan pankille lainaksi antamista varoista kuin mistä varoista ensimmäinen luotto oli annettu, ei ollut asiassa merkitystä, koska päävelalliseen nähden luotonantajana oli ollut pankki. Kysymyksessä ei ollut uusi luotto. A:n 19.12.1989 antama 285 000 markkaan rajoittuva panttaussitoumus oli annettu sitä päivää edeltäneenä päivänä, jona päävelalliset olivat saaneet 950 000 markan notariaattiluoton ja ostaneet saman hintaiset asunto-osakkeet. Asunto-osakkeet olivat olleet notariaattiluoton vakuutena. Raastuvanoikeus katsoi asiassa käyneen ilmi, että A oli erityispanttaussitoumuksen antaessaan edellyttänyt B:n ja C:n omistamien Asunto Oy Y:n osakkeiden olevan luoton vakuutena, vaikka tätä edellytystä ei erityispanttaussitoumuksessa ollut mainittu. Pankin oli täytynyt olla tietoinen tästä edellytyksestä. Pankki ei ollut näyttänyt, että A:n antaessa uutta panttaussitoumusta 17.4.1990 hänelle olisi ilmoitettu, että B:n ja C:n omistamat Asunto Oy Y:n osakkeet eivät enää vastaisi B:n ja C:n notariaattiluotosta, vaan luoton päävakuutena tulisivat olemaan B:n yhtiön omistama kiinteistö, joka olisi yleisvakuutena myös yhtiön veloista. Pankki ei ollut näyttänyt, että A:lle olisi ilmoitettu vakuutena olleiden Asunto Oy Y:n osakkeiden myynnistä ja uuden kiinteistön ostamisesta Suomen ARP-Yhtiöt Oy:n nimiin. Tämä kiinteistö oli ollut yleisvakuutena yhtiön veloista. Pankin ei ollut myöskään näytetty ilmoittaneen A:lle siitä, että yhtiölle oli annettu lisäluototusta, jonka yleisvakuutena yhtiön kiinteistö oli, eikä siitäkään, ettei päävelallinen ollut voinut suoriutua edes koroistaan. A:n väite korkojen suorittamatta jättämisestä oli jäänyt epäselväksi, mutta pankki ei ollut kiistänyt, etteikö näin olisi tapahtunut. Pankki ei ollut ottanut huomioon A:n etua. A:n panttaukselle antama edellytys päävakuuden olemassaolosta ei ollut siten toteutunut ja panttaus oli pätemätön. Raastuvanoikeus katsoi, että pankin oli kunnianvastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen ja että A oli vapautunut 17.4.1990 antamaansa erityispanttaussitoumukseen perustuvasta sopimussidonnaisuudesta. Pankki oli tietoisena A:n pantin antamiselle asettamasta edellytyksestä jättänyt vastoin lojaalisuusvelvoitettaan ilmoittamatta A:lle siitä, että hänen panttausriskiään olivat lisänneet päävakuuteen kohdistuneet uudet luotot, kiinteistöön kohdistunut lainhuudatusleimavero ja päävelallisen kyvyttömyys suoriutua koroista. Päävakuuden eli kyseessä olevan kiinteistön myynnistä saatu kauppahinta oli kohdistettu muihin kuin notariaattiluottoon, joka ajallisesti oli kuitenkin myönnetty ja nostettu ensimmäisenä. Raastuvanoikeus katsoi, että pankin oli näidenkin syiden vuoksi kunnianvastaista ja arvotonta vedota 17.4.1990 annettuun panttaussitoumukseen. Raastuvanoikeus hyväksyi kanteen ja julisti A:n 17.4.1990 antaman erityispanttaussitoumuksen pätemättömäksi varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 33 §:n nojalla. Pankki velvoitettiin luovuttamaan A:lle pankilla panttina olleet Asunto Oy X:n osakkeet numerot 2918 - 3042. Helsingin hovioikeuden tuomio 19.7.1995 Pankki valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A oli 17.4.1990 allekirjoittanut erityispanttaussitoumuksen, jolla hän oli pantannut omistamansa osakkeet pankille B:n ja C:n pankilta saaman notariaattiluoton nro 518570 maksamisen vakuudeksi siten, että pantti vastasi luotosta 285 000 markkaan saakka. Panttaussitoumuksen mukaan panttaus oli voimassa uudistetunkin sitoumuksen osalta, kunnes pankin saatava oli kokonaan suoritettu, jos sitoumus, jonka suorittamisen vakuudeksi pantti oli luovutettu, uudistettiin. B ja C olivat 26.3.1990 päivätyllä haltijavelkakirjalla saaneet pankilta 500 000 markan notariaattiluoton nro 518 570, jonka eräpäivä oli 26.7.1990. Notariaattiluotto oli uudistettu viimeksi mainittuna päivänä. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan notariaattiluoton vakuutena olivat erityispanttaussitoumusta allekirjoitettaessa olleet B:n ja C:n omistamat asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet ja A:n osakkeita oli tarvittu luoton lisävakuudeksi. B ja C olivat erityispanttaussitoumuksen jälkeen myyneet luoton vakuutena olleet asunto-osakkeensa. A:n allekirjoittaman erityispanttaussitoumuksen voimassaoloa ei ollut panttausasiakirjassa ajallisesti rajoitettu, vaan panttaus oli nimenomaisen ehdon mukaan voimassa, kunnes pankin saatava oli kokonaan suoritettu. Panttausasiakirjassa ei ollut muutakaan panttaussitoumuksen voimassaoloa rajoittavaa ehtoa. Asiassa ei ollut myöskään näytetty, että panttaussitoumuksen antamisen ehdoksi olisi pankin kanssa muutoinkaan sovittu sitoumuksen ajallinen rajoittaminen tai velan yleisvakuuden säilyminen muuttumattomana tai että pankki olisi tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää kanteessa väitetyistä A:n edellä mainittuja seikkoja koskeneista edellytyksistä. Kysymyksessä olevan notariaattiluoton uudistamista koskevan 19.7.1990 päivätyn pankin vastuupäätöksen mukaan uudistetun luoton vakuutena olivat Suomen ARP-Yhtiöt Oy:n yritystalletustili ja A:n luovuttama pantti. Asiassa esitetyn yleispanttaussitoumuksen mukaan Suomen ARP-Yhtiöt Oy oli 24.7.1990 pantannut pankille 980 000 markan arvosta Helsingin kaupungin Mellunkylässä sijaitsevaan Vesanto 14 nimiseen tilaan RN:o 5:68 kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja vakuudeksi muun muassa B:n ja C:n sitoumusten suorittamisesta. Vastoin pankin kiistämistä asiassa oli jäänyt näyttämättä, että notariaattiluoton yleisvakuuden vaihtamisella tai erityispanttaussitoumuksen allekirjoittamisen jälkeisellä luototuksella olisi huononnettu A:n asemaa erityisvakuuden antajana. Erityispanttaussitoumuksen allekirjoittaessaan A:n oli täytynyt käsittää, että sitoumukseen liittyi mahdollisuus, että hän joutuisi pantin arvolla suoritusvelvolliseksi, mikäli velalliset eivät kykene pankille olevaa velkaansa maksamaan. Edellä olevan perusteella ja kun asiassa ei ollut myöskään käynyt ilmi, että pankki olisi käyttänyt velallisilta saamansa varat A:n edun vastaisesti, hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että pankki olisi erityispanttaussitoumuksen vastaanottaessaan tai sen jälkeen menetellyt niin, että panttaukseen vetoaminen olisi kunnian vastaista ja arvotonta tai kohtuutonta. Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen, hylkäsi kanteen ja vapautti pankin velvollisuudesta palauttaa pantti A:lle. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 10.1.1996. Valituksessaan A on vaatinut, että hänen 17.4.1990 antamansa Asunto Oy X:n osakkeita koskeva erityispanttaussitoumus julistetaan pätemättömäksi ja että pankki velvoitetaan luovuttamaan pantti hänelle. Toissijaisesti A on vaatinut, että pantin vastuu alennetaan enintään 50 000 markaksi. Pankki on antanut siltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.9.1996 Perustelut Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1991:151 on katsottu vastatakauksen pankin takaukseen niin sanottuna notariaattiluottona annetun lainan takaisin maksamisesta koskevan vain sitä pankkitakausta, joka oli annettu alkuperäisen velan vakuudeksi. Toisin kuin tuossa ratkaisussa tarkoitetussa tapauksessa oli asian laita, on A:n erillisenä asiakirjana antamassa erityispanttaussitoumuksessa nimenomainen ehto siitä, että notariaattiluottoa uudistettaessa panttaus on voimassa, kunnes pankin saatava on kokonaan suoritettu. A:n on selvitetty tutustuneen panttaussitoumukseen ennen sen allekirjoittamista. Vaikka notariaattiluotto välitetään sijoittajan talletusvaroista ja menettely tältä osalta poikkeaa pankin muusta luotonannosta, ei tällä seikalla ole merkitystä panttaussitoumukseen sisältyvää uudistamisehtoa tulkittaessa. A:n on siis panttaussitoumuksen antaessaan tullut ymmärtää, että luotto voidaan uudistaa uudella luotolla. Tällä ja muutoin hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Haltia, Piira ja Lähdevuori. Esittelijä Elina Pirilä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Haarmann, Tuleheimo-Takki, Tulokas ja Kivinen. Esittelijä Tuula Myllykangas.