KKO/1996/14

1996 false KKO:1996:14 Ään. Sosiaaliministeriön päätös puuryhmän rauhoittamisesta luonnonmuistomerkiksi luonnonsuojelulain nojalla ei tarkoittanut sellaista oikeutta, joka olisi rakennuslain 73 §:n nojalla rauennut alueen siirtyessä rakennuslain 47 §:n 1 momentin mukaan kaupungin omistukseen. RakL 73 § ASIAN KÄSITTELY YLEISEN ALUEEN MITTAUSTOIMITUKSESSA JA MAAOIKEUDESSA Yleisen alueen mittaustoimitus 27.1.1994 Kiinteistöinsinööri päätti Anjalankosken kaupungin hakemuksen johdosta suorittamassaan yleisen alueen mittaustoimituksessa, että kaupungin omistukseen rakennuslain 47 §:n säännöksen mukaan siirtyneeseen alueeseen kohdistuvat oikeudet raukesivat rakennuslain 73 §:n nojalla. Rauenneiden oikeuksien joukossa oli sosiaaliministeriön päätöksellä 24.9.1952 Sippulan tilan RN:o 2:619 alueella olevan seitsemän puuta käsittävän mäntyryhmän, joista yksi on ollut niin sanottu juustomänty, luonnonsuojelun alaiseksi julistamista koskeva määräys. Käsittely Itä-Suomen maaoikeudessa Kaakkois-Suomen ympäristökeskus katsoi valituksessaan ettei sosiaaliministeriön luonnonsuojelulain 6 §:n nojalla tekemä luonnonmuistomerkin rauhoituspäätös ollut sellainen rakennuslain 73 §:n tarkoittama oikeus, joka raukeaa, kun katualue rakennuslain 47 §:n mukaan siirtyy kaupungin omistukseen. Luonnonsuojelulain nojalla tehdyn luonnonmuistomerkin rauhoituspäätöksen lakkauttamisen oli tapahduttava siten kuin siitä oli säädetty luonnonsuojelulaissa. Mainituilla perusteilla ympäristökeskus vaati toimituksen kumoamista siltä osin kuin kysymyksessä olevan rauhoituksen oli katsottu rauenneen. Maaoikeuden tuomio 15.3.1995 Maaoikeus lausui, että kysymyksessä oleva sosiaaliministeriön 24.9.1952 luonnonsuojelulain perusteella tekemä päätös Sippolan koulukodin alueella sijaitsevan seitsemän männyn, joista yksi on niin sanottu juustomänty, rauhoittamisesta luonnonmuistomerkiksi oli sellainen oikeus, joka raukesi rakennuslain 73 §:n nojalla alueen siirtyessä saman lain 47 §:n 1 momentin mukaisesti kaupungin omistukseen. Sen vuoksi maaoikeus ei muuttanut kiinteistöinsinöörin päätöksen lopputulosta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle myönnettiin valituslupa. Ympäristökeskus toisti maaoikeudessa esittämänsä vaatimuksen. Anjalankosken kaupunki vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 7.2.1996 Perustelut Sosiaaliministeriö on 24.9.1952 rauhoittanut Sippolan koulukodin alueella kasvavan juustomännyn ja sen kanssa yhtenäisen puuryhmän luonnonmuistomerkiksi luonnonsuojelulain nojalla. Tätä suojelupäätöstä ei ole otettu huomioon asemakaavaa laadittaessa ja vahvistettaessa. Asemakaavan vahvistaminen ei kuitenkaan ole voinut kumota puuryhmän suojelua, vaan myös sitä lakkautettaessa, purettaessa tai lievennettäessä on noudatettava luonnonsuojelulain säännöksiä. Puuryhmän rauhoittamisen, vaikka se merkitseekin kiinteistöön kohdistuvaa rajoitusta, ei myöskään voida katsoa tarkoittavan sellaista alueeseen kohdistuvaa oikeutta, jota rakennuslain 73 §:ssä tarkoitetaan. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei rauhoitus ole miltään osalta rauennut, kun yleisen alueen mittaustoimituksessa on rakennuslain 47 §:n 1 momentin mukaan otettu katualueeksi osa siitä alueesta, jolla suojeltu puuryhmä sijaitsee. Tuomiolauselma Maaoikeuden tuomiota ja kiinteistöinsinöörin päätöstä muutetaan siten, että lausunto rauhoituksen raukeamisesta poistetaan. Asia palautetaan kiinteistöinsinöörille niitä toimenpiteitä varten, joihin ratkaisu ehkä antaa aihetta. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Taipale: Rakennuslain 73 §:ssä säädetyn oikeuksien raukeamisen tarkoituksena on se, että alue on vapaa kaikista rasitteista ja oikeuksista sen tullessa kaupungin omistukseen ja muodostettaessa katualueeksi. Rakennuslain 34 § ja rakennusasetuksen 32 § velvoittavat asemakaavaa laadittaessa suojelemaan ja säilyttämään mahdollisuuksien mukaan kulttuurimuistomerkkejä sekä kauniita näköaloja ja muita kauneusarvoja. Erityisesti on pyrittävä edistämään rakennetun ympäristön tarkoituksenmukaista hyväksikäyttämistä ja huolehdittava, ettei rakennettuun ympäristöön sisältyviä perinne-, kauneus- ja muita arvoja hävitetä. Asemakaavan lainmukaisuus tarkastetaan muun muassa siten, että asemakaavan hyväksymistä koskeva kunnallinen päätös on alistettava ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Siten kysymyksessä oleva sosiaaliministeriön päätös luonnonmuistomerkiksi rauhoittamisesta on seikka, jonka merkitys on tullut ratkaista asemakaavan laatimisen ja vahvistamisen yhteydessä. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ei ole näyttänyt, että yleisen alueen muodostaminen ei ole perustunut alueelle vahvistettuun asemakaavaan. Näillä ja muutoin maaoikeuden lausumilla perusteilla katson, ettei ole syytä maaoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen. Asian ovat ratkaisseet maaoikeuden jäsenet maaoikeustuomari Palomäki ja maaoikeusinsinööri Ylä-Kotola sekä maaoikeuden lautamiehet Mallat ja Viljakainen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Taipale (eri mieltä), Raulos, Tulokas ja Hidén. Esittelijä Irmeli Heikonen.