1996 false KKO:1996:147 A ja B olivat eläneet yhdessä. Heidän tekemässään sopimuksessa B oli vahvistanut vastaanottaneensa rahamäärän A:lta ennakkoperintönä heidän yhteisille lapsilleen ja sitoutunut käyttämään rahat talon rakentamiseen vuokraamalleen maa-alueelle sekä, jos yhteiselämä päättyisi, siirtämään talon kaikkine vuokrasopimuksesta johtuvine oikeuksineen mainituille lapsille. A:lla oli oikeus ajaa kannetta B:n velvoittamiseksi siirtämään talo ja vuokraoikeus heidän lapsilleen. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Tapahtumaselostus Saksalainen A ja suomalainen B olivat asuneet Saksassa avoliitossa vuoteen 1988 saakka. Heillä on kaksi yhteistä alaikäistä lasta. Vuonna 1986 asianosaiset olivat alkaneet keskustella talon rakentamisesta Suomeen. Rakentaminen oli aloitettu vuonna 1987 B:n yhdessä kahden sisaruksensa kanssa omistamalle tilalle, josta B oli 31.3.1987 päivätyllä vuokrasopimuksella vuokrannut tähän tarkoitukseen noin 0,7 hehtaarin alueen. Kirjallisessa vuokrasopimuksessa ei ollut kielletty sen siirtämistä. A oli antanut rakennushankkeeseen rahaa 100 000 Saksan markkaa, osallistunut rakennustöihin ja hankkinut kaksi takkaa ja lieden. Asianosaiset olivat 30.12.1987 allekirjoittaneet A:n saksan kielellä laatiman sopimuksen, jossa B oli vahvistanut vastaanottaneensa mainitut 100 000 Saksan markkaa ennakkoperintönä yhteisille lapsille. Sopimuksessa B oli sitoutunut käyttämään summan edellä mainitun talon rakentamiseen vuokra-alueelle. Sopimuksen mukaan, jos A:n ja B:n yhteiselämä lakkaa, siirtää B sanotun talon kaikkine maanvuokrasopimuksesta johtuvine oikeuksineen lapsille, kummallekin puoleksi. Lisäksi sopimuksessa mainittiin, että jos sopimuksen määräykset olisivat pätemättömiä tai tulisivat sellaisiksi, ne on korvattava aiottua tarkoitusta lähinnä vastaavilla määräyksillä. Sopimuksessa oli vielä lausuma, jonka mukaan siihen sovellettiin Suomen lakia. Asianosaiset olivat 5.1.1988 allekirjoittaneet lainasopimukseksi otsikoidun asiakirjan, jonka mukaan A oli antanut B:lle edellä mainitun talon valmiiksi saattamiseen korottomana lainana 55 000 Saksan markkaa. A:n myöhemmin irtisanottua lainan ja tuomioistuimen velvoitettua lainvoimaisesti B:n suorittamaan sen A:lle B oli maksanut lainan viivästyskorkoineen. Kanne A lausui B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että asianosaisten yhteiselämä oli päättynyt. B ei ollut tehnyt sellaisia toimenpiteitä, että kolmannelle selviäisi, että rakennukset ovat lasten nimissä. Rakennuslupa oli haettu B:n nimissä, hän oli tilannut rakennukset nimissään, holhouslautakunta ei ollut asiasta tietoinen, ei myöskään verottaja. Sopimuksen tarkoituksena oli ollut siirtää rakennusten omistusoikeus ja vuokrasopimus lasten nimiin. A vaati tämän vuoksi, paitsi muuta, että B velvoitetaan välittömästi omalla kustannuksellaan siirtämään alaikäisten lasten yhteiseen omistukseen kyseisellä alueella sijaitsevat rakennukset. Siinä tapauksessa, että omistusoikeuden katsotaan jakaantuvan äidin ja lasten kesken, tulisi lasten osuuteen kuuluvana ottaa huomioon 100 000 Saksan markan lisäksi A:n panoksena hänen tekemänsä työn arvo sekä hankkimansa takat ja liesi. A vaati edelleen B:n velvoittamista siirtämään yhteisille lapsille sanottu maanvuokraoikeus. Vastaus B vastusti kannetta ja vaati, että A:n vaatimus rakennusten osalta jätetään tutkimatta tai hylätään ja maanvuokraoikeuden osalta hylätään. B ei voinut luovuttaa sellaista omistusoikeutta, jota hänellä ei tosiasiassa ollut. B oli sopimuksessa toiminut lastensa lakimääräisenä edustajana eikä ollut omalta puoleltaan sitoutunut tekemään mitään ennakkoluovutuksia lapsilleen omaisuudestaan. Sopimuksen ilmaisu ei vastannut B:n tahtoa ja tarkoitusta ja sitä tuli tulkita laatijansa A:n vahingoksi. Asianosaisten alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että rakennukset tulevat lasten nimiin. B oli tehnyt sopimuksen 30.12.1987 sen käsityksen vallassa, että A rahoittaa rakentamisen loppuun. Tämä tarkoitus oli 5.1.1988 tehdyllä, lainasopimukseksi otsikoidulla asiakirjalla tapahtuneen velaksiannon myötä muuttunut. Tämä oli muuttanut myös omaisuuden lapsille siirtämistä koskevaa ehtoa. Velkakirjan tekeminen pian sopimuksen jälkeen oli tehnyt olosuhteet sellaisiksi, että A:n oli kunnianvastaista ja arvotonta vedota sopimukseen. Sopimuksen ehto oli myös hyvän tavan vastainen liittyessään seikkaan, josta B:n on voitava itse päättää, eli yhteiselämän jatkumiseen. Ehto tulisi jättää huomiotta tai sitä tulisi sovitella. B ei ollut tarkoittanut sopia vuokraoikeuden siirtämisestä lapsille. Vuokranantajat eivät olleet suostuneet eivätkä suostu vuokrasopimuksen siirtämiseen, mutta hyväksyvät sen, että lapset rakennusten omistajina käyttävät aluetta. B oli ymmärtänyt sopimuksen siten, että vuokrasopimuksessa vuokramiehelle myönnetyt oikeudet olivat samalla tavoin rakennusten omistajiksi tarkoitettujen alaikäisten lasten käytössä. B:n saksankielen taito ei ollut riittävä, sopimuksen sisältö oli tulkinnanvarainen ja sitä oli tulkittava laatijansa vahingoksi. Vuokraoikeutta ei voitu siirtää määräosissa edelleen, minkä vuoksi sopimusmääräys oli Suomen lain mukaan myös tehoton. Haapajärven käräjäoikeuden tuomio 2.9.1994 Käräjäoikeus totesi riidattomiksi tosiseikoiksi, että 100 000 Saksan markkaa oli annettu lapsille ennakkoperintönä ja että rahat oli käytetty talon rakentamiseen. Alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että rakennukset tulivat kokonaan lasten nimiin, ja B myönsi, että 2/3 rakennuksista kuului jo nyt lapsille. Käräjäoikeus totesi, että A:n käsityksen mukaan rakennusten siirtäminen lasten nimiin kokonaan oli ollut tarkoituksena senkin jälkeen, kun rakennusten loppurahoitus oli annettu lainana B:lle, kun taas B:n mukaan siirto kokonaan lasten nimiin oli rauennut, kun hän oli saanut loppurahoituksen lainana ja se oli häneltä peritty. B ei ollut väittänytkään saaneensa omistusoikeutta rakennuksiin siltä osin kuin ne oli rakennettu lasten saamilla varoilla. B ei kuitenkaan ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, joista ulkopuolinen voisi havaita lasten omistavan osan rakennuksista. Esitettyjen selvitysten mukaan lapset olivat saaneet A:lta ennakkoperintönä yhteensä ainakin 349 000 Suomen markkaa rakennusten kokonaiskustannusten ollessa ainakin 525 000 Suomen markkaa. Sopimuksen mukaan B:n tuli siirtää tila kaikkine tontinvuokraoikeuksineen lapsille. Sopimuksen oli katsottava velvoittavan häntä ryhtymään tarvittaviin toimiin alaikäisten omistusoikeuden vahvistamiseksi siten, että se oli myös ulkopuolisiin nähden voimassa ja ulkopuolisten todettavissa. Sopimuksenteon jälkeen B oli saanut A:lta lainaksi rahaa rakennustöiden loppuun saattamiseen. Asiassa oli esitetty 30.12.1987 ja 5.1.1988 tehtyjen sopimusten keskinäisestä yhteydestä ristiriitaista selvitystä. A:n esittämät selvitykset, hänen oma lausumansa ja osaksi sopimusten sanamuodot tukivat A:n käsitystä. B:n käsitystä puolestaan tuki se, ettei hänen ollut missään vaiheessa näytetty sitoutuneen lahjoittamaan varoja lapsilleen ja että 5.1.1988 päivättyyn sopimukseen liittyvän velan takaisinmaksusta ja velkakirjan tulkinnasta oli käyty oikeutta. Samaa käsitystä tuki asiakirjojen ajallinen järjestys. Huomioon ottaen, että sopimukset olivat A:n laatimia, käräjäoikeus katsoi, että B:n käsitykselle sopimusten tulkinnasta ja hänen sen tueksi esittämälleen näytölle oli pantava suurempi paino kuin A:n esittämälle näytölle. Käräjäoikeus katsoi kohtuuttomaksi sen, että B:n, hänen jouduttuaan maksamaan A:lle takaisin 55 000 Saksan markan määräisen lainan, tulisi siirtää lasten nimiin tätä omaa rahoitusosuuttaan vastaava osa. Käräjäoikeus lausui jääneen näyttämättä, että 30.12.1987 päivätty sopimus olisi pätemätön tai että siihen vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta tai hyvän tavan vastaista taikka että sopimusta rasittaisi ilmaisuerehdys. Vuokrasopimuksen sanamuodon ja todistajan X:n kertomuksen nojalla käräjäoikeus katsoi sopimuksella tarkoitetun sitä, että B siirtää vuokraoikeuden lapsille. Sillä, mitä B vuokrasopimuksen osapuolena oli sopinut, ei vuokraoikeuden siirron osalta ollut merkitystä. Viitaten edellä lausuttuihin perusteisiin käräjäoikeus katsoi, että velvollisuus siirtää vuokrasopimus kokonaisuudessaan oli rauennut ja että B:n oli siirrettävä vuokrasopimus vain siten, että hän yhdessä alaikäisten kanssa tulee alueen vuokramieheksi. Tämän vuoksi käräjäoikeus velvoitti B:n 30.12.1987 päivätyn sopimuksen nojalla ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin lasten rakennusten omistusoikeutta vastaavan osuuden eli 2/3:n siirtämiseksi lasten nimiin siten, että se on voimassa ja todettavissa myös ulkopuolisiin nähden ja ryhtymään toimenpiteisiin vuokrasopimuksen siirtämiseksi hänen itsensä ja lasten yhteisiin nimiin. Vaasan hovioikeuden tuomio 22.6.1995 A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että B ja A olivat allekirjoittaneet 30.12.1987 tehdyn sopimuksen, jossa oli asetettu B:lle velvollisuuksia. B:tä ja A:ta voitiin pitää sopimuksen osapuolina. Omistusoikeuden siirtämistä koskeva kannevaatimus A oli perustanut vaatimuksensa sopimuksen ehtoon, jonka mukaan B A:n ja B:n yhteiselämän lakatessa siirtää tilan kaikkine tontin vuokrasopimukseen liittyvine oikeuksineen lapsille. A:n ja B:n avoliitto oli lakannut sopimusehdossa mainitulla tavalla. Sopimusehdon mukaan B:n tulisi siirtää kysymyksessä olevat rakennukset lapsille. Sopimuksessa oli kuitenkin myös todettu, että B:n A:lta vastaanottamat 100 000 Saksan markkaa olivat olleet ennakkoperintöä lapsille ja että kyseinen summa oli tullut käyttää talon rakentamiseen. Viimeksi mainittu sopimusehto oli ymmärrettävä niin, että A:n ennakkoperintönä antamat 100 000 Saksan markkaa olivat tulleet suoraan lapsille. Koska varat oli sopimuksen mukaan tullut käyttää talon rakentamiseen, varojen sijaan tulleiden rakennusten oli katsottava samoin olevan suoraan lasten omaisuutta. Erillistä omaisuuden siirtotoimenpidettä ei tarvittu. B:n ei voitu katsoa tältä osin rikkoneen 30.12.1987 tehtyä sopimusta. Perusteluna rakennusten siirtämisen osalta oli ollut se, että lasten omistusoikeus ei ollut ulkopuolisten havaittavissa. Asiakirjoista oli kiistatta havaittavissa, että rakennusluvat oli haettu ja rakennukset tilattu B:n nimissä. B ei ollut kiistänyt A:n väitettä, että asianmukaisia ilmoituksia holhousviranomaisille ja verottajalle ei lasten saamasta omaisuudesta ollut tehty. Hovioikeus totesi, että tämän kaltaisia velvollisuuksia ei kysymyksessä olevassa sopimuksessa ollut B:lle asetettu. Se, että B mahdollisesti oli esiintynyt rakennusten omistajana viranomaisiin ja muihin tahoihin nähden, ei loukannut A:n vaan lasten oikeutta. A ei ollut lasten edustaja. Näiden syiden vuoksi A:lta puuttui oikeutus omissa nimissään käydä oikeutta riitauttamastaan intressistä. Maanvuokraoikeuden siirtämistä koskeva kannevaatimus Hovioikeus totesi A:n kanneperusteiden olevan samat kuin edellä ja vaatimuksen perustuvan samaan sopimusehtoon. Sopimusehdossa puhuttiin kaikista tontin vuokrasopimukseen liittyvistä oikeuksista ("mit allen Rechten aus dem Grundstücks-Pachtvertrag"), mikä viittasi siihen, että tarkoituksena oli ollut siirtää vuokraoikeus kokonaisuudessaan eikä vain oikeus käyttää maa-aluetta muun muassa kulkemiseen ja vesijohdon vetämiseen B:n kertomalla tavalla. Sopimus oli A:n laatima ja epäselvissä tilanteissa sitä tulisi tulkita A:n vahingoksi. B:n esittämää sopimusehdon tulkintaa vastaan puhui se, että mikäli lapsille olisi tarkoitettu kuuluvan vain kysymyksessä olevan maanvuokrasopimuksen kohdassa "Muut ehdot" mainittuja oikeuksia, niihin kuuluisi myös kohdassa mainittu etuosto-oikeus. Tämä olisi kuitenkin B:n oman tulkinnan ja vuokrasopimuksen muun sisällön vastaista. Sopimuksen 30.12.1987 ehtoa vuokraoikeuden siirtämisestä oli näin ollen tulkittava siten, että vuokraoikeus oli tarkoitettu siirrettäväksi kokonaisuudessaan lapsille. Vuokrasopimus oli edelleen yksin B:n nimissä. Hänen voitiin katsoa tältä osin rikkoneen tuota sopimusta. A:n vaatimuksen lähtökohtana oli kuitenkin ollut varmistaa kiinnityksen saaminen sekä alueen ja rakennusten pysyminen lapsilla. Myös tältä osalta voitiin todeta, että B:n laiminlyönti ei loukannut A:n vaan lasten oikeutta. A ei ollut lasten edustaja. Hovioikeus katsoi, että A:lta puuttui oikeutus omissa nimissään käydä oikeutta tästäkin riitauttamastaan intressistä. Näillä perusteilla hovioikeus jätti kanteen tutkimatta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 2.11.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.