KKO/1996/62

1996 false KKO:1996:62 Vakuutusyhtiö A oli liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain nojalla kouluttanut liikennevahingossa vammautuneen autonkuljettajan B:n uuteen tietotekniikan mekaanikon ammattiin, johon B oli työkykyinen. Yhtiö ei ollut velvollinen suorittamaan B:lle, joka oli työtön, korvausta työansion menetyksestä siihen saakka, kunnes B oli saanut koulutustaan vastaavaa työtä. Ään. Kysymys myös kivusta ja särystä maksettavasta korvauksesta. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Lahden käräjäoikeudessa B kertoi Vakuutusosakeyhtiö Pohjolaa vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli loukkaantunut liikenneonnettomuudessa 19.5.

1. Onnettomuuden johdosta vastaajayhtiö, joka liikennevakuutuksen perusteella oli vastuussa liikenneonnettomuuden B:lle aiheuttamista henkilövahingoista, oli suorittanut B:lle muun ohessa korvausta kivusta ja särystä 9 000 markkaa sekä kustantanut tämän koulutuksen tietotekniikan mekaanikoksi Kiipulan Ammattioppilaitoksessa ja maksanut vielä oppilaitoksessa tapahtuneen koulutuksen jälkeen hänelle ansionmenetyksestä 9 840,50 markkaa kuukaudessa 1.3.1993 saakka. Vakuutusyhtiön suoritukset olivat päättyneet tähän ja yhtiö oli katsonut asian loppuunkäsitellyksi. Koska B oli työkyvytön siihen työhön, johon hänet vakuutusyhtiön toimesta koulutettiin, ja vaikka hän olisikin kykenevä tuohon työhön, hän ei ollut saanut työpaikkaa, vakuutusyhtiön tuli suorittaa hänelle korvausta työansion menetyksestä siihen saakka, kunnes hän sai työpaikan. Mainitulla perusteella B vaati, että vakuutusyhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvauksena työansion menetyksestä 1.3.1993 lukien kuukausittain 9 840,50 markkaa indeksikorotuksineen. Lisäksi B vaati lisäkorvausta kivusta ja särystä. Vastine Vakuutusyhtiö kiisti kanteen. B oli koulutettu sellaiseen työhön, johon hän vammastaan huolimatta kykeni. Vakuutusyhtiö ei voinut olla vastuussa siitä, ettei B saanut työtä. Riittävää oli, että työnteolle oli luotu kohtuulliset edellytykset. Lisäksi B ei ollut työssä onnettomuuden sattuessa. Yhtiö piti korvausvaatimusta kivusta ja särystä ylimitoitettuna, koska liikennevahinkolautakunta oli määritellyt B:n vammat luokkaan B 2 ja yhtiö oli maksanut korvausta tuon luokan ylärajan mukaisesti. Lahden käräjäoikeuden tuomio 10.3.1994 Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että B oli loukkaantunut liikenneonnettomuudessa ja koulutettu vakuutusyhtiön toimesta uuteen ammattiin kanteessa kerrotulla tavalla. Käräjäoikeus katsoi, ettei vakuutusyhtiön velvollisuus ollut suorittaa B:lle korvausta ansionmenetyksestä aina siihen saakka, kunnes hän oli saanut työtä, vaan huolehtia siitä, että B sai liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain 5 §:ssä tarkoitetun kuntoutuksen. Sellaisen B oli saanut. Todistajan lausunnolla oli osoitettu, että kuntoutus antoi B:lle edellytykset toimia hienomekaanisia töitä vaativassa työtehtävässä B:n saamaa korvausta kivusta ja särystä käräjäoikeus piti riittävänä huomioon ottaen asiassa esitetty selvitys vamman laadusta ja vaikutuksesta sekä myös liikennevahinkolautakunnan noudattama ohjeellinen normisto. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Kouvolan hovioikeuden tuomio 26.10.1994 B valitti hovioikeuteen ja vaati kanteensa hyväksymistä. Hovioikeus totesi B:n loukkaantuneen liikenneonnettomuudessa 19.5.
2. Ennen loukkaantumistaan B oli työskennellyt vuodesta 1973 autonkuljettajana saman työnantajan palveluksessa, kunnes hän oli 6.3.1988 jäänyt työttömäksi. B ei ollut kyennyt vahingoittumisensa jälkeen autonkuljettajan työhön ja hänet oli vakuutusyhtiön kustannuksella koulutettu tietotekniikkamekaanikon ammattiin. Valmistumisensa 30.5.1992 jälkeen B, jonka hovioikeus katsoi olevan työkykyinen, oli ilmoittautunut työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Hän ei kuitenkaan ollut saanut työtä. Tämän vuoksi B:n ansiotulojen vähentyminen 31.5.1992 lukien oli aiheutunut mainitusta liikennevahingosta. Se, että B oli työttömänä autonkuljettajan ammatista 6.3.1988 ja liikenneonnettomuuden välisen lyhyen ajan, ei oikeuttanut päinvastaiseen arvioon ottaen huomioon B:n ikä ja kokemus autonkuljettajan ammatissa ja vuonna 1988 vallinnut työmarkkinatilanne. Liikennevahinkolautakunta antoi B:n asiassa kipuja särkykorvauksen osalta lausuntonsa 30.10.
3. Lautakunta sovelsi tällöin sanottuna vuonna voimassa olleita korvausohjeita. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1982 II 186 ilmenevän oikeusohjeen mukaan käräjäoikeuden olisi tullut asiaa ratkaistessaan ottaa huomioon ratkaisuhetkellä voimassa olleet liikennevahinkolautakunnan suoritukset. Tämän perusteella B on oikeutettu B 2 haittaluokan mukaisesti 11 000 markan korvaukseen kivusta ja särystä. Mainituilla perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti vakuutusyhtiön suorittamaan B:lle korvausta ansiotulojen menetyksestä 1.3.1993 lukien kuukausittain kunkin kuukauden
4. päivänä 9 840,50 markkaa tuomiossa tarkemmin määriteltyine indeksikorotuksineen. Korvausta ansion menetyksestä oli maksettava niin kauan kuin B oli työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai sai koulutustaan vastaavaa työtä. Lisäksi vakuutusyhtiö velvoitettiin suorittamaan B:lle kivusta ja särystä aikaisemmin tuomitun korvauksen lisäksi 2 000 markkaa laillisine korkoineen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 14.2.
5. Vakuutusyhtiö on valituksessaan vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan. B on vastannut valitukseen. Korkein oikeus on pyytänyt vakuutusyhtiöltä selityksen B:n vastauksen johdosta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.5.1996 Käsittelyratkaisu Käräjäoikeuden pöytäkirjasta ilmenee, että valmistelu asiassa on todettu päättyneeksi 27.1.
6. Valmistelun yhteydessä pidettäväksi tarkoitettu pääkäsittely, jossa vain valmistelua johtanut puheenjohtaja on ollut tuomioistuimen jäsenenä, on pidetty 25.2.
7. Kun pääkäsittelyä ei ollut pidetty oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 15 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla viimeistään 14 päivän kuluessa sen jälkeen kun valmistelu asiassa oli todettu päättyneeksi, asian käsittelyssä käräjäoikeudessa on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe. Korkein oikeus on pyytänyt mainitun seikan johdosta käräjäoikeudelta selvityksen. Selvitys on annettu asianosaisille tiedoksi. Virhe on tapahtunut ajankohtana, jolloin oikeudenkäymiskaaren uudet säännökset ovat olleet voimassa vasta lyhyen ajan. Asianosaiset eivät ole vedonneet virheeseen eikä virheen tässä tapauksessa voida todeta vaikuttaneen haitallisesti lopputulokseen. Asianosaisille asian palauttamisesta käräjäoikeuteen aiheutuva viivästys sekä lisäkustannukset huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että asianosaisten oikeusturva tässä tapauksessa ei edellytä asian uutta käsittelyä käräjäoikeudessa. Mainitulla perusteella Korkein oikeus on viivytyksen välttämiseksi tutkinut valituksen. Pääasiaratkaisu Perustelut Vakuutusyhtiö on kouluttanut B:n, joka liikenneonnettomuudessa saamiensa vammojen johdosta oli tullut kyvyttömäksi toimimaan entisessä autonkuljettajan ammatissaan, tietotekniikan mekaanikon ammattiin. B:n opintomenestys kuntoutuksen aikana on ollut hyvä ja hän on selviytynyt sen edellyttämistä harjoitustöistä vaikeuksitta. B ei ole näyttänyt, ettei hän ole työkykyinen uuteen ammattiinsa. Vakuutusyhtiö on suorittanut B:lle korvausta työansion menetyksestä ammattiin valmistumisen jälkeen ajalta, jota voidaan pitää kohtuullisena työelämään hakeutumiseksi. Sen, että B ei kuitenkaan ole saanut uutta ammattiaan vastaavaa työtä, ei ole näytetty johtuneen B:n liikennevahingossa saamista vammoista. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö ei ole enää velvollinen suorittamaan B:lle korvausta ansiotulojen vähentymisestä 28.2.1993 jälkeen. Kipu- ja särkykorvauksen osalta kysymys on toisaalta siitä, onko B:n liikennevahingossa saamien vammojen katsottava kuuluvan liikennevahinkolautakunnan määrittelemään luokkaan C 1 vai B 2 ja toisaalta siitä, onko korvauksen määrään sovellettava sen maksuhetkellä vai käräjäoikeuden asiaa ratkaistessa voimassa olleita liikennevahinkolautakunnan suosituksia. Liikennevahinkolautakunnan lausunnon 30.10.1989 mukaan B:n liikennevahingossa saamat vammat on arvioitu lievää vaikeammiksi ja siten kuuluvan luokkaan B 2 ja suositettu korvauksena maksettavaksi kivusta ja särystä 9 000 markkaa. Korvaus on ollut tuolloin noudatettavana olleen liikennevahinkolautakunnan suosituksen B 2 haittaluokan ylärajan mukainen. Vakuutusyhtiö on päättänyt 14.11.1989 suorittaa korvauksen lausunnon mukaisena. Tässä oikeudenkäynnissä ei ole selvitetty, että B:n saamat vammat olisivat arvioitua vaikeammat ja kuuluisivat siten johonkin muuhun luokkaan. Kun suoritettu korvaus on ollut maksuhetkellä noudatettavan suosituksen mukainen, ei lisäkorvausta ole tuomittava vain sillä perusteella, että normeja on yleisen kustannustason nousun johdosta korotettu. Asiassa ei myöskään ole esitetty muita perusteita, joiden johdosta maksettua korvausta voitaisiin pitää riittämättömänä. Koska vakuutusyhtiö voittaa juttunsa Korkeimmassa oikeudessa, B on velvollinen korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Tulokas: Käsittelyratkaisu Pääkäsittely valmistelun yhteydessä on oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan pidettävä välittömästi sen istunnon yhteydessä, jossa valmistelu on todettu päättyneeksi, tai, jollei tämä ole mahdollista, viimeistään 14 päivän kuluessa sanotun istunnon jälkeen. Käräjäoikeuden pöytäkirjasta ilmenee, että valmistelu on todettu esillä olevassa asiassa päättyneeksi 27.1.1994, mutta pääkäsittely on pidetty vasta 25.2.
8. Käräjäoikeuden menettely on siten ollut virheellistä. Määräajan ylittämisen merkitystä käräjäoikeuden tuomion pätevyyden kannalta ei ole säännelty oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 15 §:ssä eikä sitä ole käsitelty myöskään säännöstä koskevissa hallituksen esityksen perusteluissa. Säännös poikkeaa saman luvun 11 ja 18 §:stä, joiden mukaan on pidettävä uusi pääkäsittely ellei sitä säännöksissä mainituista syistä katsota tarpeettomaksi. Tähän nähden ja kun oikeuden tuomiot ja päätökset eivät ole mitättömiä nyt kysymyksessä olevan kaltaisten menettelyvirheiden johdosta ellei sellaista seuraamusta ole laissa nimenomaisesti säädetty, asiaa ei ole määrättävä uudelleen käräjäoikeudessa käsiteltäväksi määräajan ylittämisen vuoksi. Pääasiaratkaisu B, jonka liikennevahingon korvaamisesta vastuussa oleva vakuutusyhtiö on ammatillista kuntoutusta koskevien säännösten mukaisesti kouluttanut uuteen ammattiin, on valmistumisensa jälkeen 30.5.1992 ilmoittautunut työvoimatoimistoon työnhakijaksi, mutta työtä hänelle ei ole voitu osoittaa. Vakuutusyhtiö on korvannut B:n ansionmenetyksen 28.2.1993 saakka. Katson selvitetyksi, että B on työkykyinen uuteen ammattiinsa. Ilmeistä kuitenkin on, että B:lle liikennevahingosta jäänyt pysyvä vika ja haitta vaikeuttaa hänen työnsaantiaan verrattuna muihin saman alan työnhakijoihin. Syynä ansionmenetykseen on siten osaksi huono työllisyystilanne ja osaksi liikennevahinko. Kummankin tekijän osuuden arvioin yhtä suureksi. Vaatimuksen enemmälti hyläten velvoitan Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan suorittamaan B:lle korvaukseksi ansiotulojen vähentymisestä 1.3.1993 lukien kuukausittain kunkin kuukauden 1 päivänä 4 920,25 markkaa niin kauan kuin B on työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai saa koulutustaan vastaavaa työtä. Korvausta on tarkistettava eräiden liikennevahingon korvausten sitomisesta palkkatasoon annetun lain mukaan. Erääntyneille kovauksille on maksettava 16 prosentin korko kunkin erän eräpäivästä lukien. Kipua ja särkyä koskevan vaatimuksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Asian on ratkaissut käräjätuomari Virmola. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pöntinen, Ikävalko ja Varpila. Esittelijä Markku Almgren. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Taipale, Raulos, Möller ja Tulokas (eri mieltä). Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.