KKO/1996/90

1996 false KKO:1996:90 Pankki oli ilmoittanut protestoivansa erääntyneen useamman kerran lyhentämättömänä uudistetun vekselin ja ryhtyvänsä perintätoimiin, jollei vekseliä maksettaisi tai uudistettaisi sen suorittamista turvaavin vakuuksin. Tällaiseksi vakuudeksi pankki oli hyväksynyt sen, että vekselin hyväksyjän aviopuoliso A, joka ei ennestään ollut osallisena vekselisuhteessa, tulisi uuden vekselin asettajaksi. Tähän A ei aluksi ollut valmis mutta oli silti asettajana allekirjoittanut vekselin, kuten myös senjälkeiset toistuvasti lyhentämättöminä uudistetut vekselit, joiden pääomaan oli lisätty vekseleiden korot ja uudistamiskulut. Kysymys A:n oikeustoimen pätevyydestä ja sovittelusta. OikTL 29 § OikTL 33 § OikTL 36 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tornion käräjäoikeudessa Suomen Säästöpankki - SSP Oy (jäljempänä säästöpankki) kertoi A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että se oli myöntänyt A:n 12.8.1992 asettamaa ja B:n hyväksymää vekseliä vastaan luoton. Vekseli oli erääntynyt maksettavaksi 20.8.1992 mutta oli edelleen maksamatta. Saatavan vanhentuminen oli katkaistu 8.12.1992 tiedoksiannetulla maksamismääräysilmoituksella. A oli vastustanut maksamismääräyksen antamista. Tämän vuoksi säästöpankki vaati, että A velvoitetaan suorittamaan sille vekselin perusteella pääomaa 342 456 markkaa 6 prosentin korkoineen 20.8.1992 lukien, provisiota 1/3 prosenttia vekselin pääomasta ja protestikuluja 100 markkaa. Vastaus A kiisti kanteen perusteeltaan ja määrältään sillä perusteella, että säästöpankki oli tammikuussa 1992 pakottanut hänet allekirjoittamaan vekselin käyttäen hyväkseen hänen ja hänen aviomiehensä B:n taloudellista ahdinkoa. Pankin menettely oli ollut myös kunnianvastaista ja arvotonta. Kiistämisensä tueksi A esitti lähemmin seuraavaa: Länsi-Pohjan Säästöpankki, joka sittemmin oli sulautunut kantajana esiintyneeseen säästöpankkiin, oli rahoittanut kesällä 1991 X:n ja B:n välistä kotieläinkauppaa vekselirahoituksella kahdella vekselillä, joissa molemmissa X oli ollut asettajana. Vekselit olivat olleet pääomaltaan 158 000 ja 60 000 markkaa ja niiden eräpäivät 16.8.1991 ja 6.9.

1. Kummassakaan vekselissä ei ollut ollut A:n nimeä. Säästöpankin esityksestä vekselit oli yhdistetty 9.9.1991 yhdeksi, pääomaltaan 261 078 markan vekseliksi. Tässäkään vekselissä A ei ollut ollut mukana. Edelleen vekseli oli uudistettu uudella vekselillä 2.12.
2. Tammikuussa 1992 säästöpankki oli vaatinut A:n vekseliin asettajaksi uhaten muutoin ryhtyä välittömästi perintätoimenpiteisiin B:tä kohtaan. Vekselin perinnästä olisi aiheutunut, että A:n ja B:n samaan aikaan suunnittelema maatilansa sukupolvenvaihdos, jota säästöpankki myös oli luvannut rahoittaa, olisi kariutunut. Tämän uhkauksen ja lupauksen perusteella A oli kirjoittanut nimensä asettajaksi 287 392 markan määräiseen vekseliin. Vekseli oli uudistettu vielä useamman kerran ja säästöpankki oli ollut koko ajan tietoinen siitä, ettei A tosiasiassa pystynyt miltään osin vastaamaan vekselistä. Toissijaisesti A vaati vastuunsa sovittelemista enintään 100 000 markkaan oikeustoimilain 36 §:n perusteella. Vaatimuksensa tueksi hän vetosi seuraaviin seikkoihin: Tosiasiassa kysymys oli ollut X:n ja säästöpankin välisestä rahoitussopimuksesta, jossa säästöpankki oli vekselirahoituksella rahoittanut kokonaisuudessaan X:n kauppahintasaatavat B:ltä. Säästöpankki ei ollut alun perinkään huolehtinut myöntämänsä rahoitusluoton riittävistä vakuuksista vaan oli vaatinut A:n nimen vekseliin vain pienentääkseen omaan virheeseensä perustuvaa luottoriskiä. Lisäksi säästöpankki oli ilmeisesti vapauttanut X:n vekselitakausvastuusta, vaikka tämä tosiasiassa oli vekselin allekirjoittajista ainoa, jolla oli myös maksukykyä. Vekselien pääoma oli ollut elo - syyskuun vaihteessa 1991 vain 218 000 markkaa ja vuodessa pääoma oli kanteen vaatimuksen mukaisesti noussut peräti 342 456 markkaan. Pääoman nousu perustui pelkästään säästöpankin perimään korkoon sekä asian järjestelykuluihin. Sovittu vekselikorko oli ollut 16,5 prosenttia ja näin laskettuna vekselin pääoma olisi voinut kasvaa vain 16,5 prosenttia 218 000 markasta eli 35 970 markkaa. Säästöpankki oli laskuttanut järjestely- ja muita kuluja tänä aikana yli 70 000 markkaa, mikä oli täysin kohtuuton järjestelypalkkio tällaisessa asiassa. Kantajan vastaselitys Säästöpankki kiisti A:n vaatimukset kokonaisuudessaan ja huomautti, ettei mitään pakottamista ollut tapahtunut ja että kysymyksessä oli tavallinen vekselisitoumus, jossa asettajana oli A ja maksajana B. Jokainen vekseli oli itsenäinen ja sellaisena velottavissa. Käräjäoikeuden tuomio 7.4.1994 Käräjäoikeus totesi riitaiseksi jääneen, oliko pakottamista tapahtunut A:n nimen saamiseksi vekseliin asettajaksi ja oliko edellytyksiä sovitteluun oikeustoimilain 36 §:n perusteella. Vekselien laatimiseen liittyvistä seikoista oli kuultu A:ta sekä todistajina B:tä, Y:tä ja Z:a. A oli kertonut pankinjohtaja Z:n sanoneen, että jollei A kirjoittaisi nimeään vekseliin, Z panisi vekselin maksuun ja järjestäisi pakkohuutokaupan. Kysymys oli ollut uudistettavasta vekselistä. X oli ollut asettajana ja B hyväksyjänä vekselissä. A:n nimeä oli vaadittu vekseliin tammikuussa
3. Vekseliä oli 12.8.1992 juoksutettu ja korkoa oli tullut runsaasti. Alun perin vekselillä oli rahoitettu X:n ja B:n välistä lehmäkauppaa. A ei ollut muistanut, oliko säästöpankissa ollut kauppakirjaluonnosta, mutta tieto sukupolvenvaihdoksesta oli ollut siellä. Pankinjohtaja oli luvannut muuttaa vekselin normaaliksi lainarahoitukseksi, mutta sitä ei ollut muutettu. A:lla ei ollut ollut mahdollisuutta vastata vekselistä silloinkaan, kun hän oli kirjoittanut nimensä siihen. Painostaminen oli ollut kysymyksessä, sillä pankinjohtaja oli sanonut, että hän välittömästi veisi saatavan perintään ja pakkohuutokauppa seuraisi, ellei A allekirjoittaisi vekseliä. Todistaja B oli kertonut, että hän oli tarjonnut A:lle vekseliä ja tämä oli sanonut, ettei hän kirjoittaisi nimeään siihen. Z oli ilmoittanut, ettei hän siinä tapauksessa rahoittaisi sukupolvenvaihdosta ja että hän panisi saatavan ulosottoon. Kysymyksessä oli ollut yksi ja sama X:n ja B:n vekseli koko ajan. Z oli luvannut, että vekseli muutettaisiin lainaksi, mutta sitä ei ollut muutettu. Muitakin velkoja oli ollut ja siksi vekseliä ei ollut voitu heti maksaa. Muut velat olivat olleet Rovaniemen Säästöpankista. Todistaja Y oli kertonut, että A ja B olivat hänen naapureitaan. Tilojen väliä oli vajaat puoli kilometriä. Y oli myös ollut asiakkaana säästöpankin Karungin konttorissa ja hän oli ollut tietoinen vekselin kirjoittamisesta. A ja B olivat tulleet käymään hänen luonaan keväällä 1992 ja A oli ollut hyvin vihainen. A oli kertonut, että he olivat menneet säästöpankkiin ja pankinjohtaja oli tahtonut hänen nimeään vekseliin ja sanonut, että vekseli pantaisiin perintään, ellei hän suostuisi siihen. Y oli ymmärtänyt, että nimi oli pitänyt kirjoittaa vekseliin, koska pankinjohtaja oli uhannut panna sen perintään, ellei saisi nimeä. Alun perin oli rahoitettu lehmäkauppoja, joissa X ja B olivat olleet osapuolina. Todistaja Z oli kertonut, että B:llä oli ollut säästöpankin Karungin konttorista vekseli, joka oli erääntymässä maaliskuulla. Vekselin hyväksyjältä oli pyydetty suoritusta. Kertasuoritus oli tullut tehdä. A ja B olivat tulleet säästöpankkiin neuvottelemaan siitä, mitä he tekisivät. Ensimmäinen vekseli oli ollut maaliskuun loppua
4. Z ei ollut koskaan ennen tavannut A:ta. Pakottamisesta ei voinut olla missään tapauksessa kysymys. B oli sanonut, ettei hän pystynyt suorittamaan vekseliä. Z oli vastannut, että oli mahdoton jatkaa luottosuhdetta, ellei sitä turvata. Kun oli useampia vekseleitä, velan kulujen pienentämiseksi vekselit yhdistettiin. A:n taloudellisesta tilasta Z oli muistellut, että tämä oli maatilan emäntä ja että hän oli töissä Rovaniemen maalaiskunnassa kunnan palveluksessa. Näin ollen oli ollut edellytyksiä myöntää uusia lainoja. Säästöpankki oli antanut luoton ja B oli rahoittanut eläinkauppaa. Ensimmäisessä vekselissä ei ollut ollut A:n nimeä. Siinä vaiheessa ei ollut ollut kysymys sukupolvenvaihdoksesta. Se oli tullut esille vasta joskus myöhemmin keväällä. B:n tilan vastuu- ja kokonaisvelkamäärä oli tullut selville syksyllä 1991, kun B oli kertonut, minkälainen tila oli ollut. Silloin ei ollut ollut reaalivakuutta eikä muutakaan vakuutta vekselillä. Vekselivelallinen oli aikonut suorittaa ja uudistanut sen useamman kerran ja siksi A:n nimi tarvittiin vekseliin. Vekselisuhde oli ollut sama eikä tässä vaiheessa ollut ollut puhetta muuttaa vekseliä lainaksi. Ilman muuta olisi jouduttu vekseli protestoimaan, ellei suoritusta olisi tullut. Tämä oli normaalin pankkitavan mukaista. Käräjäoikeus totesi, että vekselisaatavan vanhentuminen vekselin asettajana ollutta A:ta vastaan oli katkaistu 8.12.1992 hänelle tiedoksi annetulla maksamismääräysilmoituksella, jota hän oli vastustanut 9.12.1992 ja siten aiheuttanut maksamismääräyksen raukeamisen. Näyttö ei riidattomasti osoittanut sitä, että säästöpankki olisi oikeudettomasti pakottanut A:n kirjoittamaan nimensä vekseliin asettajaksi. Säästöpankin menettelyä ei ollut myöskään pidettävä kunnianvastaisena ja arvottomana, kun se vetosi A:n asettamaan, kanteessa mainittuun protestoituun vekseliin. Jutussa oli käynyt selville, että 16.8.1991 erääntynyt 158 000 markan suuruinen vekseli ja 6.9.1991 erääntynyt 60 000 markan suuruinen vekseli oli yhdistetty yhdeksi vekseliksi ja yhdistettyä vekseliä oli useita kertoja uudistettu ja korkoprosenttina oli käytetty sovittua 16,5 prosentin korkoa ja samalla peritty järjestelypalkkioita, toimitusmaksuja ja leimaveroja niin, että sama perusvelkasuhde oli noin vuoden kuluessa kasvanut 218 000 markasta kanteessa vaadittuun 342 456 markan määräiseen 20.8.1992 erääntyneeseen vekseliin. Säästöpankin laskuttamia järjestely- ja muita kuluja tänä aikana tällaisessa asiassa oli pidettävä kohtuuttomina ja tämän vuoksi käräjäoikeus oikeustoimilain 36 §:n nojalla sovitteli kanteessa vaadittua vekselisaatavaa niin, että A:n kanteessa vaaditusta vekselistä maksettava pääoma oli 250 000 markkaa huomioon ottaen oikeustoimen koko sisältö. Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan säästöpankille vekselin perusteella pääomaa sovitellen 250 000 markkaa 6 prosentin korkoineen 20.8.1992 lukien, provisiota 1/3 prosenttia vekselin sovitellusta pääomamäärästä ja protestikuluja 100 markkaa. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 28.11.1994 Säästöpankin ja A:n valitettua hovioikeuteen hovioikeus toimitti jutussa suullisen käsittelyn. Suullisessa käsittelyssä Tornion Osuuspankki, jolle säästöpankki oli 5.9.1994 siirtänyt vekselisaatavan, ilmoitti jatkavansa kannetta. Perusteluissaan hovioikeus totesi, että Suomen Säästöpankki - SSP Oy (entinen Länsi-Pohjan Säästöpankki) oli kesällä 1991 rahoittanut X:n ja B:n välistä kotieläinkauppaa vekseleillä. Vekseleitä oli ollut kaksi, joista toinen oli ollut pääomaltaan 158 000 markkaa ja toinen 60 000 markkaa. Molemmissa vekseleissä B oli ollut hyväksyjänä ja X asettajana. Vekselit oli 9.9.1991 yhdistetty yhdeksi pääomamäärältään 261 078 markan vekseliksi, joka oli uudistettu 2.12.
5. Tammikuussa 1992 tämän vekselisuhteen pohjalta oli laadittu 287 392 markan määräinen vekseli, jonka oli hyväksynyt B, asettanut A sekä siirtänyt X. Vekseliä oli uudistettu useita kertoja. Tornion Osuuspankki, jolle säästöpankki oli siirtänyt vekselisaatavan, oli velkonut A:lta puheena olevan vekselisuhteen perusteella tämän 12.8.1992 asettamaa ja 20.8.1992 erääntynyttä 342 456 markan määräistä vekseliä. A ja B omistivat kumpikin puolet maatilasta, joka oli ollut yksinomaan B:n hoidossa. A oli käynyt ansiotyössä. A ja B olivat syksyn 1991 ja kevään 1992 aikana suunnitelleet maatilallaan niin sanottua sukupolvenvaihdosta. Tammikuussa 1992 A:lla ja B:llä oli ollut maatilaan kohdistuvia luottoja Rovaniemen Säästöpankista ja osuuspankista yhteensä yli miljoona markkaa. Maatilaan oli vahvistettu kiinnitykset näiden luottojen maksamisen vakuudeksi. A ja B olivat olleet niin velkaantuneita, että he olivat kyenneet maksamaan luottojen lyhennyksiä ja korkoja vain osaksi. Edellä kerrotun vekseliluoton maksamisesta säästöpankilla ei ollut ollut minkäänlaista turvaavaa vakuutta A:lta ja B:ltä. A ja B olivat kertoneet, että allekirjoitettaessa A:n tammikuussa 1992 asettamaa ensimmäistä vekseliä Z oli vaatinut A:ta asettamaan vekselin, vaikka A oli nimenomaisesti ilmoittanut, ettei hän sitä halunnut. He olivat kertoneet, että Z oli A:n kieltäydyttyä uhannut heitä maatilan pakkohuutokaupalla. A oli kertonut, että hän ei ollut halunnut asettaa vekseliä entisten velkojen ja maksukyvyttömyytensä vuoksi. Hän oli ajatellut uudesta velasta seuraavan sen, että hänen palkastaan ei jäisi ulosmittausten vuoksi edes ruokarahaa perheelle. Z oli kertonut, että hän oli tammikuussa 1992 pyytänyt B:ltä suoritusta vekselistä tai vakuutta sen suorittamisesta. Z oli tuolloin vekselin asettamistilaisuudessa myös sanonut, että ellei vekseliä uudistettaisi, se tultaisiin protestoimaan. A ei ollut varsinaisesti vastustellut vekselin asettamista. A oli kuitenkin kysynyt, miksi hänenkin täytyi lähteä vekseliin mukaan. Edellä olevan nojalla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut pakottamisen osalta. Todettuaan lisäksi, ettei A ollut ollut osallisena siinä kauppasuhteessa, jota oli kesällä 1991 rahoitettu X:n asettamalla ja B:n hyväksymällä vekselillä, hovioikeus lausui selvitetyksi, että säästöpankki oli vekseliä tammikuussa 1992 asetettaessa ollut tietoinen sekä A:n ja B:n edellä kerrotusta taloudellisesta että vekseliluoton vakuustilanteesta samoin kuin myös siitä, ettei A varsin todennäköisesti kykenisi maksamaan asetettavaa vekseliä ja ettei hän maatilan taloudellisten vaikeuksien ja oman maksukyvyttömyytensä vuoksi ollut halunnut asettaa vekseliä. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A oli asettanut vekselin säästöpankin tieten sellaisissa olosuhteissa, että vekseliin vetoaminen oli oikeustoimilain 33 §:n mukaisesti kunnian vastaista ja arvotonta. Vekselin asettaminen ei siten sitonut A:ta. Sen vuoksi hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen sekä vapautti A:n velvollisuudesta maksaa Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle / Tornion Osuuspankille vekseliin perustuvia saatavia. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa myönnettiin. Valituksessaan Tornion Osuuspankki on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen. A on antanut pyydetyn vastauksen. Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn 11.12.
6. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.6.1996 Perustelut A on asettajana allekirjoittanut tammikuussa 1992 asetetun 287 392 markan määräisen vekselin ja sitä seuranneet uudistusvekselit, mukaan lukien kanteen kohteena olevan 12.8.1992 asetetun, 20.8.1992 erääntyneen ja 24.8.1992 protestoidun 342 456 markan määräisen vekselin. Hän on kanteen kiistämisen tueksi vedonnut vekselin asettamistilaisuudessa tammikuussa 1992 vallinneisiin olosuhteisiin. Kun kysymys on uudistusvekselistä, hänellä on oikeus tehdä aikaisemman vekselin syntyolosuhteisiin liittyviä väitteitä. Asiassa kuultujen todistajien Z:n ja B:n kertomuksista ilmenee, että Z on pankin edustajana A:n ensimmäisen vekselin allekirjoitustilaisuudessa tammikuussa 1992 ilmoittanut, että aikaisempi vakuudeton ja jo erääntynyt vekseli, jossa B oli hyväksyjänä ja X asettajana, tultaisiin protestoimaan ja sen perimiseksi ryhtymään toimiin, jollei vekseliä joko maksettaisi tai uudistettaisi sen suorittamista turvaavin vakuuksin. Tällaiseksi vakuudeksi pankki oli hyväksynyt sen, että uuden 287 392 markan määräisen vekselin asettajaksi tuli A, jolla oli säännölliset palkkatulot ja joka omisti puolet puolisoiden maatilasta. Tähän A ei aluksi ollut valmis mutta oli silti suostunut allekirjoittamaan vekselin, kuten myös sitä seuranneet uudistusvekselit. Asiassa on jäänyt selvittämättä, että pankki olisi tuolloin tiennyt A:n taloudellisesta tilanteesta muuta kuin sen, että hän oli työssä ja omisti puolet puolisoiden maatilasta. Vekselisuhteessa on normaalia, että velkoja vaatii vekselin maksamista sen erääntyessä sekä että vekseli protestoidaan ja ryhdytään sen perimiseen pakkotoimin, jollei sitä makseta tai velkoja suostu vekselin uudistamiseen. Epätavallista ei myöskään ole, että velkoja uudistamisen ehdoksi asettaa vakuuden saamisen. Näin on asia etenkin jos vekseliä, kuten tässä tapauksessa, on jouduttu toistuvasti uudistamaan ilman lyhennyksiä. Tähän nähden pankki ei ole edellä selostetulla menettelyllään oikeudettomasti pakottanut A:ta asettamaan hänen tammikuussa 1992 allekirjoittamaansa vekseliä. Olosuhteet tällöin eivät ole olleet sellaiset, että pankin olisi kunnianvastaista ja arvotonta vedota vekselin asettamiseen. A on toissijaisesti vaatinut vastuunsa sovittelemista muun muassa sillä perusteella, että pankin vekselin uudistamisten yhteydessä korkojen ohella laskuttamat järjestely- ja muut kulut olivat kohtuuttomia, mistä oli osoituksena vekselin pääoman vuodessa tapahtunut huomattava kasvu. Kokonaisuutena ottaen pankin perimät maksut, joita korkojen lisäksi ovat olleet järjestelypalkkio, toimitusmaksu ja leimavero, ovat A:n ja B:n vekseleitä uudistettaessa tosin nousseet suhteellisen korkeiksi. Pääasiallisesti tämä on kuitenkin johtunut siitä, ettei vekseleitä ollut maksettu niiden eräpäivinä, vaan ne oli toistuvasti jouduttu uudistamaan lyhentämättöminä lisäämällä pääomaan korot ja edellä mainitut maksut. Todistaja Z:n kertoman mukaan A:lta ja B:ltä perityt maksut ovat sinänsä olleet pankin vahvistamien taksojen mukaiset eikä niiden ole väitetty poikenneen muiden pankkien noudattamasta tasosta. Yleisesti tiedossa onkin, että vekselirahoitus, etenkin vekseleitä toistuvasti uudistettaessa, on kallis rahoituskeino ja että luoton kustannukset yleensä ainakin osaksi riippuvat luottoon liittyvistä riskeistä. Tämä huomioon ottaen asiassa esille tulleet seikat eivät muodosta riittäviä perusteita päätelmälle, että velotun vekselin pääomaan sisältyvät aikaisempien vekseleiden uudistamiskulut olisivat olleet kohtuuttomia. Mitään muutakaan A:n ja B:n sovitteluvaatimuksensa tueksi esittämistä seikoista ei voida pitää sellaisena, että hänen velvoittamistaan suorittamaan pankille sen vaatimaa määrää kokonaan voitaisiin pitää kohtuuttomana. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. A velvoitetaan suorittamaan Tornion Osuuspankille vekselin pääoma 342 456 markkaa 6 prosentin korkoineen 20.8.1992 lukien, provisiota 1/3 prosenttia vekselin pääomasta ja protestikuluja 100 markkaa. Asian on ratkaissut laamanni Kivekäs. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mäkinen, Simola ja Wagner-Prenner, joka myös esitteli asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Paasikoski, Krook ja Wirilander sekä ylimääräinen oikeusneuvos Vuori. Esittelijä Eija Iivonen.