KKO/1997/124

1997 false KKO:1997:124 Velkakirjan mukaan velka erääntyi myöhemmin tehtävän lyhennyssitoumuksen mukaisesti. Mahdollisesti sovitusta eräpäivästä ja lyhennyssitoumuksesta huolimatta velka erääntyi kuitenkin heti maksettavaksi, jos velkoja tai velallinen niin vaati. Kun omavelkaisen takaajan merkitessä velkakirjalle takauksensa lyhennyssitoumusta ei vielä ollut tehty, takaukseen ei ollut sovellettava takausasetuksen 4 §:n mukaista vanhentumisaikaa. Kysymys myös takausvastuun hajautumisesta. TakausA 4 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Lainhaku Pohjois-Karjalan lääninhallituksessa Pohjois-Karjalan Säästöpankki pyysi 17.2.1992 lääninhallitukselle antamassaan hakemuksessa, että B Ky ja sen vastuunalainen yhtiömies sekä jäljempänä mainitut takaajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan 1) kommandiittiyhtiön 25.2.1985 tunnustaman velkakirjan ja sen maksamisesta C:n ja D:n 7.3.1985, E:n ja A:n 27.3.1985 antaman omavelkaisen takauksen sekä E:n ja F:n 17.6.1987 antaman 200 000 markkaan rajoitetun omavelkaisen yleistakauksen nojalla pääomaa 180 000 markkaa, korkoa ajalta 26.

1. -29.11.1991 14 712,50 markkaa ja 16 prosentin viivästyskorkoa 194 712,50 markalle 30.11.1991 lukien ja 2) kommandiittiyhtiön 20.10.1989 tunnustaman velkakirjan, sitä koskevan pankkitakauksen ja yhtiön antaman vastasitoumuksen sekä E:n ja F:n antaman edellä mainitun yleistakauksen nojalla 228 260,10 markkaa 16 prosentin viivästyskorkoineen 15.11.1991 lukien. Lääninhallituksen päätös 4.12.1992 Lääninhallitus jätti tutkimatta pankin hakemuksen E:n 27.3.1985 antamaan takaukseen perustuvana ja velvoitti kommandiittiyhtiön ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen, C:n ja D:n ja A:n suorittamaan kohdassa l mainitun saatavan ja korvausta lainhakukuluista korkoineen sekä kommandiittiyhtiön ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen suorittamaan kohdassa 2 mainitun saatavan. Lääninhallitus velvoitti lisäksi E:n ja F:n suorittamaan mainituista saatavista ja lainhakukuluista kummankin enintään 200 000 markkaa. Itä-Suomen hovioikeuden päätös 18.3.1993 A lausui lääninhallituksen päätöksestä hovioikeudelle toimittamassaan valituksessa, että hänen maksettavakseen tuomittu velka oli irtisanomisen vuoksi erääntynyt 22.4.1991 ja ollut 24.8.1992 lainhakuasian välipäätöstä hänelle tiedoksi annettaessa vanhentunut. Sen vuoksi A vaati että lääninhallituksen päätös kumotaan ja hänet vapautetaan suoritusvelvollisuudesta. Hovioikeus katsoi, että velka oli erääntynyt vasta 30.11.1991, ja hylkäsi valituksen sekä velvoitti A:n korvaamaan pankilta päätöksestä perittävän leimaveron. Korkein oikeus hylkäsi A:n valituslupahakemuksen 10.8.
2. Takaisinsaantikanne Turun käräjäoikeudessa A toisti Itä-Suomen hovioikeudessa lausumansa ja kertoi lisäksi, että lainasta oli vuosina 1987 - 1991 erääntynyt maksettavaksi kunkin vuoden huhtikuun 12 päivänä 30 000 markkaa. Takauksen ehto "muutokset velan lyhennyssitoumuksessa eivät vaikuta takaajan vastuuseen" oli pätemätön ja kohtuuton. Pankki oli vapauttanut E:n takauksesta. Kun velkaa oli A:lta laillisesti haettu vasta 24.8.1992, se oli kokonaisuudessaan tai ainakin 150.000 markan osalta vanhentunut ja A:n vastuu oli E:n vapauttamisen vuoksi rajoittunut pääluvun mukaiseen neljäsosaan. Sen vuoksi A vaati, että hänet vapautetaan kaikesta suoritusvelvollisuudesta tai että maksettava määrä alennetaan neljäsosaa 30 000 markasta vastaavaan 7 500 markkaan tai 180 000 markasta vastaavaan 45 000 markkaan korkoineen. Vastaus Pankki kiisti kanteen kertoen, että laina oli sovittu maksettavaksi vuosittain 30 000 markan suuruisissa erissä 12.4.1987 alkaen. Pankki ja kommandiittiyhtiö olivat kuitenkin voineet sopia eräpäivien siirrosta, eikä se ollut muuttanut takaajan vastuuta. Yhtiö ei ollut maksanut ainoatakaan lyhennystä. Velka oli erääntynyt vasta 30.11.1991, eikä se ollut osaksikaan vanhentunut. E oli antanut 200 000 markan yleistakauksen. Kun aikaisempi laina oli ollut 180 000 markkaa, ei häntä ollut päästetty vapaaksi vaan hänen vastuutaan oli laajennettu. Sen vuoksi pankki vaati, että A:n kanne hylätään ja hänet velvoitetaan korvaamaan pankin oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. Käräjäoikeuden tuomio 6.4.1994 Perustelut Pankin 5.4.1991 päivätyllä kirjeellä, joka on lähetetty tiedoksi A:lle, ei ole velkakirjan eräännyttämisehdon nojalla irtisanottu velkaa erääntymään maksettavaksi 22.4.1991, vaan kirje on ollut maksukehotus tuon ajankohdan mukaisten maksamatta olevien lyhennys- ja korkoerien maksamisesta pankille. Velka on irtisanottu päävelalliselle lähetetyllä päiväämättömällä kirjeellä, joka on toimitettu tiedoksi A:lle, ja erääntynyt maksettavaksi 30.11.
3. Kirjeen mukaan, ellei pankki saanut suoritusta tuohon päivään mennessä, koko luotto oli kokonaisuudessaan irtisanottu ja erääntynyt maksettavaksi edellä mainittua päivää seuraavasta päivästä lukien. Velkaa koskeva lainhaku on annettu A:lle tiedoksi 24.8.
4. A:n velasta antama omavelkainen takaus ei siten ole takausasetuksen 4 §:n nojalla vanhentunut. Kanne on tältä osin aiheeton. Jutussa todistajana kuultu pankinjohtaja X on kertonut, ettei velasta ollut laadittu kirjallista lyhennyssitoumusta. Suullisesti oli sovittu, että velkaa lyhennetään vuosittain 30 000 markkaa alkaen 12.4.
5. Aina ennen eräpäivää pankin ja päävelallisen edustajan kanssa oli sovittu siitä, että velallinen maksaa senhetkiset korot ja pankin kulut ja eräpäivää siirretään lyhennyksen osalta. Tässä yhteydessä ei välttämättä sovittu mistään tietystä uudesta eräpäivästä. Eräpäivät olivat ohjelmoituina atk:ssa, josta ne tulivat ulos aina vuosittain. Kun 5.4.1991 päivätty kirje oli lähetetty, oli kirjeessä ollut mainittuna maksuohjelman mukaiset sen hetkiset rästit. Myöhemmässä kirjeessä, jossa eräpäiväksi oli merkitty 30.11.1991 ja joka oli lähetetty tiedoksi myös takaajille, oli ollut maininta myös koko velan maksamatta olevasta pääomasta, jotta takaajatkin tietäisivät sen olevan maksamatta. Yhtään lyhennyserää päävelallinen ei ollut suorittanut. Todistajan kertomuksen perusteella on katsottava selvitetyksi, että pankki ja päävelallinen ovat suullisesti sopineet lyhennyssuunnitelmasta alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavasti. Tämä ei ole kuitenkaan muuttanut velkakirjan 6 kohdan mukaista eräännyttämisehtoa. Takaussitoumukseen liittyvän lausekkeen mukaan muutokset velan lyhennyssitoumuksessa eivät vaikuta takaajan vastuuseen. Takaaja vastaa velasta sellaisena kun se uuden lyhennyssitoumuksen mukaisesti on sovittu erääntymään ja myös velan vanhentuminen takaajaan nähden tapahtuu uuden lyhennyssitoumuksen mukaisesti. Yhdenkään maksuerän ei ole katsottava erääntyneen ennen pankin edellä kerrottua koko velan eräännyttämistä maksettavaksi 30.11.
6. A:n antaessa takaussitoumuksensa ei ole ollut vielä laadittuna velan lyhennyssuunnitelmaa, joka on suullisesti sovittu pankin ja päävelallisen kesken myöhemmin. Tästä poikkeava velan uusi lyhennyssuunnitelma ei olennaisesti ole lisännyt A:n vastuuta. Lyhennyssuunnitelman tarkoituksena ei ole ollut pidentää omavelkaisen takauksen erityistä vanhentumisaikaa. Näihin seikkoihin nähden takaussitoumuksen edellä kerrottua lauseketta ei ole pidettävä pätemättömänä ja kohtuuttomana. Puheena olevasta velasta on A:n ohella omavelkaisen takauksen antanut 27.3.1985 E. Hän on ollut pankkiin nähden vastuussa myös muusta päävelallisen luotosta. Pankki ja E ovat erillänsä 17.6.1987 päivätyllä yleistakauksella sopineet, että E:n vastuu kaikista niistä sitoumuksista ja luotoista, joista B Ky pankille tuolloin vastasi tai tuli vastedes vastaamaan, rajoittui 200 000 markkaan. Pankin ei ole näytetty takausasetuksen 2 §:n 1 momentin vastaisesti vapauttaneen yhtä useammista takausmiehistä, jotka ovat takaukseen menneet yksin kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Edellä kerrotuin perustein kanne on kokonaisuudessaan aiheeton. Juttu on ratkaistu tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Kanne hylätään. Turun hovioikeuden tuomio 12.12.1995 Perustelut Selostus asiasta Pohjois-Karjalan Säästöpankki nyttemmin Suomen Säästöpankki - SSP Oy on 25.2.1985 allekirjoitetulla velkakirjalla numero 46522-82011765 myöntänyt B Ky:lle 180 000 markan määräisen lainan, jonka takaisinmaksamisen on sovittu tapahtuvan myöhemmin tehtävän lyhennyssitoumuksen mukaan. Velkakirjassa koronmaksupäiviksi on sovittu huhtikuun ja lokakuun 12 päivä. Velkakirjassa on muun muassa ehto numero 6: "Jos velasta annettua vakuutta ei enää voida katsoa riittäväksi tai jos muuten havaitaan, että velan tai sen koron sopimuksen mukainen suorittaminen vaarantuu, on velallisen pankin määräämässä ajassa ja sen hyväksymällä tavalla lisättävä vakuutta tai lyhennettävä velkaa. Muutoin voi pankki pitää velkaa tuon määräajan päättyessä erääntyneenä." Pankki ja B Ky ovat suullisesti sopineet velan lyhennyssitoumuksesta siten, että velkaa lyhennetään 30 000 markkaa vuodessa ensimmäisen lyhennyserän eräpäivän ollessa 12.4.1987 ja lyhennysten eräpäivät on ohjelmoitu pankin atk-järjestelmään. Edellä sanotun velan ja sen korkojen maksamisesta ovat omavelkaiseen takaukseen sitoutuneet C ja D 7.3.1985 sekä E ja A 27.3.
7. Takaussitoumukset on merkitty samalle pankin vakiolomakkeelle, jossa on myös vakiolausekkeena maininta: "Muutokset velan lyhennyssitoumuksessa eivät vaikuta takaajan vastuuseen." Pankki ja E ovat 17.6.1987 allekirjoitetulla yleistakaukseksi otsikoidulla asiakirjalla rajoittaneet E:n takausvastuun pankille B Ky:n sitoumuksista ja luotoista 200 000 markkaan. E:n 25.5.1993 allekirjoittaman velkajärjestelyhakemuksen mukaan E on edellä kerrotun velan lisäksi ollut takaajana vastuussa pankille B Ky:n shekkiluotosta, jonka jäljellä oleva pääoma on 10 832,14 markkaa ja toisesta luotosta, jonka jäljellä oleva pääoma on 228 260,10 markkaa. Pankki on 5.4.1991 päivätyllä ja "viimeinen maksukehoitus maksamattomista rästeistänne" otsikoidulla kirjeellä ilmoittanut B Ky:lle: "Maksukehoituksista huolimatta luottonne/pankkitakauksenne erääntyneet korot ja lyhennykset ovat edelleen maksamatta. Luotto: 465222-
8. Korot ja lyhennykset yht. 88 626,- mk. Eräpäivä: 22.04.
9. Kehotamme Teitä välittömästi maksamaan pankillemme kaikki edellä mainitut rästierät. Kyseisen ajankohdan jälkeen annamme luottonne kokonaisuudessaan viranomaisten perittäväksi, jolloin perintä kohdistuu velallisiin ja mahdollisiin takaajiin. Oikeudellisesta perinnästä aiheutuisi Teille huomattavia lisäkuluja sekä haitallisia merkintöjä luottotietoihinne." Pankin kirje on lähetetty myös tiedoksi kaikille takaajille. Pankin ilmoituksen mukaan tällä kirjeellä on vaadittu päävelalliselta kahta maksamatonta velan lyhennyserää ja korkoja. Pankin mukaan päävelallinen oli maksanut korot ja pankin kulut, minkä jälkeen oli sovittu uudesta eräpäivästä. Myöhemmin pankki on lähettänyt B Ky:lle päiväämättömän ja "viimeinen maksukehoitus maksamattomista rästeistä" otsikoidun kirjeen, jossa on mainittu: "Maksukehoituksista huolimatta luottonne/pankkitakauksenne erääntyneet korot ja lyhennykset ovat edelleen maksamatta. Luotto nro: 465222-
10. Korot ja lyhennykset yht. mk 75 745,- mk, pääoma 180 000,- mk. Eräpäivä 29.11.
11. Kehoitamme Teitä välittömästi maksamaan pankillemme kaikki edellä mainitut rästierät. Ellemme saa Teiltä suoritusta yllä mainittuun eräpäivään mennessä, on luottonne kokonaisuudessaan irtisanottu ja erääntynyt maksettavaksi edellä mainittua päivää seuraavasta päivästä lukien. Kyseisen ajankohdan jälkeen annamme luottonne kokonaisuudessaan viranomaisten perittäväksi, jolloin perintä kohdistuu velallisiin ja mahdollisiin takaajiin. Oikeudellisesta perinnästä aiheutuisi Teille huomattavia lisäkustannuksia sekä haitallisia merkintöjä luottotietoihinne." Pankki on lähettänyt myös tämän kirjeen tiedoksi kaikille takaajille. Pankki on 17.2.1992 Pohjois-Karjalan lääninhallitukselle toimittamassaan lainhakuhakemuksessa vaatinut muun muassa A:n velvoittamista takaussitoumuksensa perusteella suorittamaan edellä kerrotun velan pääoman korkoineen. A on 24.8.1992 saanut tiedon lääninhallituksen välipäätöksestä ja pankin vaatimuksesta. Pohjois-Karjalan lääninhallitus on 4.12.1992 antamallaan lainhakupäätöksellä numero 2692 D velvoittanut muun muassa A:n muiden ohella suorittamaan pankille velan pääoman 180 000 markkaa ja 13,75 prosentin korkoa 180 000 markalle ajalta 26.
12. - 29.11.1991 eli 14 712,50 markkaa sekä 16 prosenttia 194.712,50 markalle 30.11.1991 lukien. A:n haettua muutosta edellä mainittuun päätökseen Itä-Suomen hovioikeus on 18.3.1993 antamallaan päätöksellä nro 545 pysyttänyt lääninhallituksen päätöksen. Korkein oikeus on 10.8.1993 antamallaan päätöksellä nro 2651 hylännyt A:n Itä-Suomen hovioikeuden päätöksestä tekemän valituslupahakemuksen. Kannekohta 1 A on katsonut, että pankki on 5.4.1991 päivätyllä kirjeellään ja velkakirjan ehdon numero 6 nojalla irtisanonut velan erääntymään maksettavaksi 22.4.
13. Pankki sen sijaan on katsonut eräännyttäneensä velan maksettavaksi kokonaisuudessaan 30.11.1991 lähettämällään päiväämättömällä kirjeellään. Pankin 5.4.1991 päiväämässä kirjeessä ei ole velottu velan koko pääomaa, vaan sen maksamattomia lyhennyseriä ja korkoja. Päävelallisen jätettyä noudattamatta kirjeen maksukehotusta pankilla on velkakirjan ehdon numero 6 nojalla ollut halutessaan oikeus katsoa koko velka erääntyneeksi. Pankki ei ole kuitenkaan 5.4.1991 päivätyssä kirjeessään ilmoittanut päävelalliselle koko velan erääntymisestä maksettavaksi, vaan vain maksukehotuksensa tehosteeksi uhannut jättää luoton perimisen viranomaisten tehtäväksi. Pankki on vasta myöhemmin päävelalliselle lähettämällään päiväämättömällä kirjeellä irtisanonut velan maksettavaksi kokonaisuudessaan 30.11.
14. Kannekohdat 2 ja 3 Velan erääntyminen A on katsonut, että alkuperäisen lyhennyssuunnitelman mukaan velasta oli erääntynyt maksettavaksi 30 000 markkaa vuosina 1987 - 1991 kunkin vuoden huhtikuun 12 päivänä ja että takaussitoumuksessa oleva lauseke "muutokset velan lyhennyssuunnitelmassa eivät vaikuta takaajan vastuuseen" on pätemättömänä ja kohtuuttomana jätettävä huomioon ottamatta. Pankki on kiistänyt yhdenkään velan lyhennyserän olleen erääntynyt maksettavaksi. Pankin mukaan päävelallisen ja pankin välillä oli aina ennen lyhennyserien erääntymistä sovittu niiden eräpäivien siirtämisestä päävelallisen maksaessa vain lainan korot. Pankki on katsonut, että edellä sanottu takaussitoumuksen lauseke pitää sisällään sen, että pankin myöntäessä velalliselle alkuperäisestä lyhennyssitoumuksesta poiketen lisää maksuaikaa vastasi takaaja velasta sellaisena kuin se oli uuden lyhennyssitoumuksen mukaisesti sovittu erääntymään ja myös velan vanhentuminen takaajaan nähden tapahtui uuden lyhennyssitoumuksen mukaisesti. Käräjäoikeudessa todistajana kuultu pankinjohtaja X on kertonut, että aina ennen velan lyhennyserien erääntymistä pankin ja päävelallisen edustajat olivat sopineet lyhennyserän eräpäivän siirtämisestä. Todistajan mukaan tällöin ei kuitenkaan välttämättä sovittu tietystä uudesta eräpäivästä. Eräpäivät oli ohjelmoitu pankin atk-ohjelmaan, josta ne tulostuivat vuosittain. Koska pankki ei ole kiistänyt A:n väitettä alkuperäisen lyhennyssuunnitelman eräpäivistä, hovioikeus katsoo, että alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 30 000 markan lyhennyserät erääntyivät maksettaviksi vuosina 1987 - 1991 kunkin vuoden huhtikuun
15. päivä. Todistaja X:n kertomus tukee pankin väitettä, ettei yksikään velan lyhennyserä ollut erääntynyt maksettavaksi ja että ennen alkuperäisen lyhennyssuunnitelman mukaisten lyhennyserien eräpäiviä päävelallisen kanssa oli sovittu kunkin lyhennyserän eräpäivän siirtämisestä. Kuitenkin pankin 5.4.1991 päiväämä kirje päävelalliselle osoittaa, että jo 5.4.1991 pankki on katsonut erääntyneeksi kaksi velan lyhennyserää. Huomioon ottaen todistajankertomuksen ja kirjeen sisällön ristiriitaisuuden sekä todistajan aseman pankin palveluksessa, hovioikeus katsoo, ettei pankki ole näyttänyt toteen, että se olisi päävelallisen kanssa jo ennen alkuperäisen lyhennyssuunnitelman eräpäiviä sopinut kyseisten eräpäivien siirroista. A:n takaussitoumuksessa oleva vakiolauseke on merkitykseltään tulkinnanvarainen ja pankki lausekkeen laatijana ja käyttäjänä on vastuussa lausekkeen epäselvästä ilmauksesta. Lausekkeen perusteella A ei ole suostunut siihen, että pankki ja päävelallinen voivat pidentää erääntyneen lyhennyserän maksuaikaa ilman A:n erillistä suostumusta siten, että pidennys vaikuttaisi A:n takausvastuun vanhentumisajan alkamiseen. Kanssatakaajan takausvastuun rajoitus A on katsonut huomioon ottaen, että E on ollut takaajana muissakin päävelallisen vastuissa pankille, että pankki on suostuessaan rajoittamaan E:n takausvastuun päävelallisen veloista 200 000 markkaan päästänyt sitoumuksesta vapaaksi jonkun useammista takausmiehistä, jotka ovat takaukseen menneet yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Pankki on kiistänyt, että E olisi väitetyllä tavalla päästetty kysymyksessä olevan velan takaussitoumuksesta vapaaksi. A ja E ovat samana päivänä 27.3.1985 allekirjoittaneet takaussitoumuksen ja jo ennen heitä sitoumuksen olivat allekirjoittaneet C ja D. Asiassa ei ole edes väitetty, etteikö A sitoumusta allekirjoittaessaan olisi ollut tietoinen kanssatakaajista. Koska E on pankille takaajana vastuussa päävelallisen muistakin kuin kanteessa kysymyksessä olevasta velasta, pankki on suostuessaan rajoittamaan E:n takausvastuun 200 000 markkaan, vapauttanut E:n ainakin osittain tämän 27.3.1985 allekirjoittamasta takaussitoumuksesta. Pankin vapauttaman E:n takausvastuun markkamäärä riippuu siitä, missä järjestyksessä E:n takausvastuut toteutuvat. A ei kuitenkaan ole näyttänyt pankin tähän mennessä siten hakeneen E:ltä maksua kysymyksessä olevasta tai muista pankin takaussaatavista E:ltä, että E olisi edellä kerrotun takausvastuun rajoituksen johdosta vapautunut vastaamasta joltakin osin nyt kysymyksessä olevasta saatavasta. Näin ollen pankin ei voida katsoa takausasetuksen 2 §:n 1 momentin mukaisesti vapauttaneen E:tä takausvastuusta siten, että A:n takausvastuu rajoittuisi vain pääluvun mukaiseen määrään. Yhteenveto A on saanut 24.8.1992 tiedon velkaa koskevasta lainhakuasiasta, joten takausasetuksen 4 §:n nojalla velasta ennen 24.8.1991 maksettavaksi erääntyneet lyhennyserät ovat A:n osalta vanhentuneita. Näin ollen alkuperäisen lyhennyssuunnitelman mukaisesti erääntyneet 30 000 markan määräiset vuosilyhennyserät vuosilta 1987 - 1991 ovat vanhentuneita. Takaussitoumuksensa perusteella A on vastuussa pankille velan pääoman osalta 30 000 markasta ja velan maksamattomien korkojen osalta 30 000 markalle ajalta 26.
16. -29.11.1991 lasketusta 13,75 prosentin korosta eli 2 452,40 markasta sekä viivästyskoron osalta pääomalle ja erääntyneille koroille eli yhteensä 32 452,40 markalle 30.11.1991 lukien lasketusta 16 prosentin korosta. Tuomiolauselma Käräjäoikeuden päätös kumotaan. A vapautetaan ItäSuomen hovioikeuden 18.3.1993 antamalla lainhakua koskevalla päätöksellä no 545 määrätystä 25.2.1985 päivättyyn velkakirjaan numero 465222-82011765 perustuvasta B Ky:n, B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n kanssa yhteisvastuullisesta velvollisuudesta suorittaa Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle velan pääomaa 150 000 markkaa, 13,75 prosentin korkoa 150 000 markalle ajalta 26.
17. - 29.11.1991 ja 16 prosentin viivästyskorkoa 162 260,10 markalle 30.11.1991 lukien. A:n suoritettavaksi Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle yhteisvastuullisesti edellä mainittujen henkilöiden kanssa jää siis velan pääomaa 30 000 markkaa ja 13,75 prosenttia korkoa 30 000 markalle ajalta 26.
18. -29.11.1991 eli 2 452,40 markkaa sekä 16 prosenttia viivästyskorkoa 32 452,40 markalle 30.11.1991 lukien. A:n suoritettavaksi jää Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle Itä-Suomen hovioikeuden määräämä korvaus leimaveron määrästä ja Pohjois-Karjalan lääninhallituksen määräämä yhteisvastuullinen korvaus lainhakukuluista korkoineen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy:lle myönnettiin valituslupa. A on vaatinut, että hänen maksettavakseen tuomitut velan pääoma ja korko alennetaan pääluvun mukaiseen osuuteen eli 1/4 osaan ja että hänet vapautetaan korvaamasta pankille Pohjois-Karjalan lääninhallituksen määräämiä lainhakukuluja ja Itä-Suomen hovioikeuden hänen maksettavakseen määräämää korvausta leimaverosta. Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan ja että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja myös korkeimmassa oikeudessa korkoineen. A ja yhtiö vastasivat toistensa valituksiin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 3.9.1997 Perustelu Takauksen vanhentuminen B Ky on 25.2.1985 tunnustamallaan velkakirjalla saanut Pohjois-Karjalan Säästöpankilta 180 000 markan luoton. Sen korko on velkakirjan mukaan erääntynyt maksettavaksi vuosittain huhti- ja lokakuun 12 päivänä. Velkakirjan mukaan velka erääntyi maksettavaksi myöhemmin tehtävän lyhennyssitoumuksen mukaisesti. Lisäksi velkakirjassa on ehto, jonka mukaan velka oli kuitenkin mahdollisesti sovitusta eräpäivästä ja lyhennyssitoumuksesta huolimatta erääntynyt heti maksettavaksi, jos velkoja tai velallinen niin vaati. A ja E ovat 27.3.1985 antaneet omavelkaisen takauksen mainitun luoton, sille sovitun tai myöhemmin sovittavan koron ja viivästyskoron maksamisesta sekä velkakirjassa mainittujen yleisten luottoehtojen täyttämisestä. Saman takaussitoumuksen olivat jo aikaisemmin allekirjoittaneet C ja D. A:n sitoutuessa mainittuun omavelkaiseen takaukseen velkakirjassa edellytettyä lyhennyssitoumusta ei ollut vielä tehty, vaan se oli jäänyt velkojan ja velallisen kesken myöhemmin sovittavaksi. A:n mennessä takaukseen velka on velkakirjan ehtojen mukaan ollut vaadittaessa maksettava. A ei siten ole antanut takausta velan maksamisesta määrättynä erääntymispäivänä taikka määrätyn ajan kuluttua. Asiaan ei vaikuta se, että pankki ja kommandiittiyhtiö ovat myöhemmin sopineet luoton lyhentämisaikataulusta. Takausasetuksen 4 §:ssä säädetty vanhentumisaika ei niin ollen sovellu A:n takaukseen pääoman osalta. A:lta ei ole vaadittu sellaista korkoa, joka olisi häneen nähden vanhentunut. Pankin velkomusta ei siten ole osaksikaan hylättävä mainitussa lainkohdassa säädetyn vanhentumisen vuoksi. Takausvastuun hajautuminen Edellä mainitun takaussitoumuksen antamisen jälkeen E on 17.6.1987 yhdessä erään toisen henkilön kanssa vielä antanut omavelkaisen takauksen kaikista niistä sitoumuksista ja luotoista, joista B Ky Pohjois-Karjalan Säästöpankille vastasi tai tuli vastaamaan samoin kuin niiden koroista, lisäkoroista ja provisioista, kuitenkin enintään 200 000 markan määrään saakka. Pohjois-Karjalan lääninhallituksen 4.12.1992 antaman tältä osin lainvoimaisen lainhakupäätöksen mukaan mainittu rajoitus koski myös E:n 27.3.1985 antamaan omavelkaiseen takaussitoumukseen perustuvaa vastuuta. Samalla lainhakupäätöksellä E on 17.6.1987 antamansa takauksen nojalla velvoitettu suorittamaan eräitä muitakin kommandiittiyhtiön velvoitteita kuin 27.3.1985 annetussa takauksessa tarkoitettua pääomaltaan 180 000 markan luottoa. Pankki on niin ollen päästänyt E:n vapaaksi hänen yhdessä A:n, C:n ja D:n kanssa 27.3.1985 antamastaan omavelkaisesta takauksesta ainakin 200 000 markan määrän ylittävältä osalta. Sen vuoksi A on takausasetuksen 2 §:n 1 momentin säännösten mukaan takauksensa perusteella täysimääräisesti vastuussa kommandiittiyhtiön kysymyksessä olevan luoton ja erääntyneiden korkojen sekä niiden yhteismäärälle velkakirjan perusteella tulevan viivästyskoron maksamisesta vain 200 000 markkaan saakka. Sen ylittävältä osalta A on vastuussa velkakirjaan perustuvasta viivästyskorosta vain pääluvun mukaisesti eli yhdeltä neljäsosalta. Kun A:ta on takauksensa johdosta laillisesti haettu 24.8.1992, hän on kuitenkin oman viivästyksensä perusteella velvollinen suorittamaan velan pääoman ja erääntyneiden korkojen yhteissummalle eli 194 712,50 markalle 16 prosentin viivästyskorkoa 24.8.1992 alkaen. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että A:n vastuu rajoittuu neljäsosaan siltä osalta kuin pankki ehkä käyttää E:n rajoitettua takausta muiden kuin kysymyksessä olevan A:n takaaman lainan maksamiseen. Asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt, että pankki olisi niin menetellyt. A:n vastuu ei siten nyt ole tällä perusteella rajoittunut pääluvun mukaiseen määrään. Edellä lausutun perusteella A:n maksuvelvollisuus jää takausasetuksen 2 §:n 1 momentin soveltamisesta aiheutuvia muutoksia lukuunottamatta lääninhallituksen päätöksen ja käräjäoikeuden tuomion varaan. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Käräjäoikeuden tuomiota ja Pohjois-Karjalan lääninhallituksen lainhakuasiassa 4.2.1992 antamaa päätöstä nro 2692 D muutetaan. A velvoitetaan suorittamaan Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy:lle 16 prosentin viivästyskorkoa velan pääoman ja erääntyneen koron yhteismäärälle 194 712,50 markalle 30.11.1991 lukien, kunnes lääninhallituksen päätöksessä mainitut pääoma, erääntynyt korko ja nyt mainittu viivästyskorko ovat yhteensä 200 000 markkaa. Sikäli kuin niiden yhteismäärä on 24.8.1992 mennessä noussut yli 200 000 markan, A:n on maksettava tuosta ylittävästä osuudesta neljäsosa. Viimeksi mainitusta ajankohdasta eli 24.8.1992 alkaen A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle viivästyskorkoa 16 prosenttia 194 712,50 markalle. Näin muutettuina lääninhallituksen päätös ja käräjäoikeuden tuomio jäävät noudatettaviksi. Asian on ratkaissut käräjätuomari Tuominen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ahnger, Laapas ja Hannele Satopää, joka myös on esitellyt asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Tulenheimo-Takki, Raulos, Pellinen ja Palaja. Esittelijä Timo Riissanen.