1997 false KKO:1997:156 Perittävä oli tehnyt testamentin, jonka mukaan puolet hänen omaisuudestaan meni hänen elossa olevan poikansa A:n lapsille tasaosuuksin ja puolet hänen kuolleen poikansa B:n lap

§:n 1 momentin säännöksen sisältämän oikeusohjeen nojalla sekä sukuhaarojen välisen yhdenvertaisuuden vuoksi ennakko oli vähennettävä hänen jälkeläistensä perintöosista. Näillä perusteilla pesänjakaja toimitti perinnönjaon siten, että perinnönjaossa huomioon otettaviin varoihin lisättiin 300 000 markkaa ja C, D sekä E saivat kukin näin lasketusta pesän säästöstä yhden kuudesosan 100 000 markalla vähennettynä, kun taas F ja G saivat kumpikin näin lasketusta pesän säästöstä yhden neljäsosan. Kanne Helsingin käräjäoikeudessa C, D ja E lausuivat F:ää ja G:tä vastaan nostamassaan kanteessa, että perilliselle annettua ennakkoperintöä ei voitu vähentää testamentinsaajien testamentilla saamasta omaisuudesta. Pesänjakaja oli suorittanut perinnönjaon tältä osin perintökaaren 6 luvun 1 §:n vastaisesti. Mainittu lainkohta koski vain vainajan kuolinhetkellä olevia perillisiä eikä testamentinsaajia. Pykälää ei voitu tulkita laajentavasti. Koska A ei ollut luopunut laki- tai perintöosastaan vaan oli hyväksynyt testamentin ja luopunut moiteoikeudestaan ja lakiosastaan, kantajien oikeus ei perustunut perinnöstä luopumiseen vaan testamenttiin. Pesänjakaja oli menettelyllään loukannut vainajan testamentissaan ilmaisemaa tahtoa. H oli nimenomaisesti halunnut antaa osan omaisuudestaan A:n lapsille eikä ollut tarkoittanut, että heidän osuudestaan vähennetään jotain. Saven tilan kauppaa ei myöskään voitu osaksikaan katsoa A:n ennakkoperinnöksi, koska kauppa ei ollut ollut alihintainen. Missään tapauksessa H ei ollut tarkoittanut, että käyvän hinnan ja maksetun hinnan välinen erotus vähennettiin ennakkoperintönä A:n tai hänen jälkeläistensä perinnöstä. Kiinteistönkaupan ehtoihin liitetyn syytinkiehdon vuoksi luovutusta ei voitu katsoa ennakkoperinnöksi. Ilman syytinkiehtoa kauppaa ei olisi tehty. Kauppahinta oli asetettu yli verotusarvon nimenomaan sen vuoksi, että kaupasta ei tulisi verotuksellisia eikä muitakaan seuraamuksia. Pesänjakaja oli lisäksi joka tapauksessa arvioinut kiinteistön käyvän arvon liian korkeaksi. Näillä perusteilla C, D ja E vaativat pesänjakajan toimittaman perinnönjaon kumoamista ja asian palauttamista pesänjakajalle uutta perinnönjakoa varten. Edelleen he vaativat pesänjakajaa sitovasti vahvistettavaksi ensisijaisesti, ettei Saven tilan 15.10.1986 tapahtunutta luovutusta voitu pitää sellaisena, että se voitiin vähentää heidän testamentilla saamistaan jäämistöosuuksista, toissijaisesti, ettei kiinteistön luovutusta ollut katsottava A:n ennakkoperinnöksi, ja kolmassijaisesti, että kiinteistön arvo lahjoitushetkellä oli joka tapauksessa ollut ainoastaan 260 000 markkaa ja A:n saaman ennakkoperinnön arvo 202 000 markkaa. Vastaus F ja G vaativat kanteen hylkäämistä. Perusteinaan he lausuivat muun muassa, että perintökaaren 6 luvun 1 §:n mukaan rintaperilliselle annettu lah- ja oli otettava ennakkoperintönä huomioon, ellei muuta näytetty tarkoitetun.

§:n mukaan ennakko oli vähennettävä perillisten jälkeläisten perintöosista, jos ennakkoperintöä saanut oli kuollut ennen perittävää. Nyt kysymyksessä oleva tilanne oli analoginen tämän säännöksen kanssa.

§:n 2 momentissa oli suoranainen säännös sukuhaarojen tasapuolisesta kohtelusta. Tulkinnassa oli otettava huomioon perittävän tekemä testamentti, joka perustui tahtoon kohdella tasapuolisesti molempia sukuhaaroja. A ei ollut vaatinut lakiosaansa, koska hän oli saanut vastikkeen perintöosalleen alihintaisella kiinteistönkaupalla. Hyväksyessään testamentin ja luopuessaan vaatimasta lakiosaansa A oli tiennyt toimivansa omien lastensa hyväksi. Kiinteistönkauppa oli ollut selvästi alihintainen. H ei ollut tätä ymmärtänyt, vaan oli luullut myyneensä tilansa käypään hintaan. Tämän vuoksi H ei myöskään ollut muuttanut testamenttiaan kaupan jälkeen. Kiinteistön arvoa ei myöskään ollut perinnönjaossa arvioitu liian korkeaksi. Käräjäoikeuden tuomio 24.5.1995 Käräjäoikeus totesi, että perintökaaren 6 luvun 1 §:n 1 momentin sanamuodon perusteella ennakkoperintö vähennettiin sen perillisen perintöosasta, joka oli saanut ennakkoperinnön. Säännöksen sanamuoto oli selkeä ja yksiselitteinen eikä se ollut käräjäoikeuden mukaan tulkinnalla laajennettavissa. Koska kantajat eivät olleet olleet Saven tilan kaupan osapuolia, vähennystä ei voitu tehdä heidän osuudestaan tämän säännöksen perusteella. Poikkeuksen edelliseen muodosti

§, jossa oli säädetty ennakkoperinnön vähentämisestä siinä tapauksessa, että ennakkoperinnön saanut perillinen oli kuollut ennen perittävää. Tällöin ennakko oli vähennettävä ennakonsaajan sijaisperillisten perintöosista. Oikeuskirjallisuudessa (Aulis Aarnio - Urpo Kangas: Suomen jäämistöoikeus I 1991 s. 341) oli katsottu, että

§:ssä olevaa oikeusohjetta, joka esti samaa sukuhaaraa saamasta "kahteen kertaan" omaisuutta perittävältä, voitiin soveltaa myös, jos perillinen oli menettänyt oikeutensa perinnön saamiseen perintökaaren 15 luvun 5 §:n mukaisesti. Niinikään Aarnio ja Kangas olivat katsoneet, että jos perillinen oli luopunut perinnöstään perintökaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetyin tavoin perittävän eläessä taikka antanut luopumisilmoituksen perittävän kuoltua, voitiin hänen saamaansa lahjoitusta käsitellä yleisten edellytysten täyttyessä sijaisperillisten ennakkoperintönä. Pesänjakaja oli perinnönjaon toimittaessaan katsonut, että A oli luopunut perinnöstään ja lakiosastaan rintaperillistensä hyväksi. Asianosaiset olivat kuitenkin käräjäoikeudessa olleet yksimielisiä siitä, että A oli 26.6.1990 hyväksynyt H:n tekemän testamentin ja sitoutunut olemaan sitä moittimatta ja vaatimatta lakiosaansa ja ettei A ollut näillä toimillaan disponoinut perinnöstään. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan kantajien oikeus perintöön H:n jälkeen perustui yksinomaan testamenttiin. Testamentin hyväksyminen ja sitoutuminen olemaan sitä moittimatta sekä lakiosan vaatimatta jättäminen eivät olleet olleet sellaisia edellä oikeuskirjallisuudessa tarkoitettuja toimia, joiden perusteella kantajat olisivat tulleet A:n sijaisperillisiksi. Perintökaaressa ei ollut säännöstä, jonka perusteella testamentinsaajan testamentilla saamasta omaisuudesta tulisi vähentää hänen tai hänen perillistensä saama ennakkoperintö. Oikeuskirjallisuudessa oli todettu (Ahti Saarenpää: Perintö ja jäämistö s. 146), että perintökaaren 6 luvun ennakkoperintösäännöstö oli perillisten keskinäisiä suhteita järjestävä säännöstö eikä siinä laisinkaan järjestetty perillisen ja testamentinsaajan välistä suhdetta ja että ennakkoperintö oli vain perillisten keskeinen tasauksen väline. Saarenpään mukaan ainoastaan niissä tilanteissa, joissa perillinen oli samalla myös testamentinsaaja, ennakkoperintösäännöstö vaikutti myös testamenttisaannon suuruuteen. Koska kantajien oikeus perustui yksinomaan testamenttimääräykseen eikä lakimääräiseen perintöoikeuteen,

§:n säännöstä ennakkoperinnön vähentämisestä ei voitu soveltaa heidän kohdallaan. Testamentinsaajan saaman ennakkolahjoituksen vähentämisestä testamentinsaajan osuudesta oli oikeuskirjallisuudessa todettu (Aulis Aarnio - Urpo Kangas: Suomen jäämistöoikeus I 1991 s. 343), että testamentin saajan perittävältä saama lahja voitiin perintökaaren 6 luvun nojalla lukea ennakkoperinnöksi vain, jos perittävä oli erikseen testamentissa määrännyt, että testamentin saajalle annettu lahjoitus oli luettava "ennakkona" hänen osuutensa vähennykseksi. H ei ollut testamentissaan määrännyt tehtäväksi mitään vähennyksiä kantajien testamentin nojalla saamasta omaisuudesta. Toisaalta testamentista ilmeni H:n tahto kohdella A:n ja B:n sukuhaaroja yhdenvertaisesti. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan sukuhaarojen yhdenvertainen kohtelu osoitti kuitenkin vain sen, miten H oli tarkoittanut jaettavaksi loppuomaisuutensa eikä siitä voitu päätellä sitä, että H olisi tarkoittanut, että kantajien osuudesta tehdään vähennys A:n mahdollisesti saaman ennakkoperinnön johdosta. Myöskään H:n tekemät muistiinpanot ja se, että Saven tila oli vielä testamentintekohetkellä kuulunut H:lle, eivät oikeuttaneet päättelemään, että tilan myöhempi luovutus olisi otettava huomioon kantajien osuuden vähennyksenä. Näillä perusteilla käräjäoikeus kumosi pesänjakajan toimittaman perinnönjaon ja vahvisti, ettei H:n ja A:n välillä 15.10.1986 tehdyn Saven tilan kaupan johdosta tullut tehdä vähennystä kantajien osuudesta. Asia palautettiin pesänjakajalle, jonka tuli noudattaa jaossaan edellä vahvistettua käräjäoikeuden määräystä. Helsingin hovioikeuden tuomio 8.5.1996 F ja G valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että rintaperillisen saama lahja oletettiin ennakkoperinnöksi, ellei muuta näytetty. Taustalla oli olettamus siitä, että normaalitapauksessa perittävä ei halunnut suosia ketään rintaperillistään toisten kustannuksella. Jos joku väitti, että perittävällä oli ollut tarkoitus suosia lahjansaajaa, väite oli todistettava. Väittäjän oli toisin sanoen kumottava perintökaaren 6 luvun 1 §:n ennakkoperintöolettama (Aulis Aarnio - Urpo Kangas, Suomen jäämistöoikeus I 1991 s. 342). H:lla oli ollut kaksi poikaa, B ja A. B oli kuollut 10.5.1979 ja hänellä oli ollut kaksi lasta, tämän jutun vastaajat F ja G. A:lla oli kolme lasta, tämän jutun kantajat C, D ja E. H oli tehnyt käräjäoikeuden tuomiossa mainitun testamentin pian B:n kuoleman jälkeen 6.6.

1. Testamentin mukaan, kun päältäpäin oli luovutettu tietty omaisuus Kansallisteatterille, kaikki loppuomaisuus oli jaettava siten, että puolet siitä meni A:n lapsille niin, että jokainen kolmesta lapsesta sai kolmanneksen puoliskosta, ja toinen puoli meni B:n kahdelle lapselle puoliksi. Mikään jutussa esitetty ei viitannut siihen, että H olisi testamentin tehdessään tarkoittanut suosia jompaa kumpaa perillistahoa. Päin vastoin testamentin muotoilu osoitti hänen pyrkineen tasapuoliseen kohteluun. Riidanalainen kauppa, jolla H oli myynyt Saven tilan A:lle, oli tapahtunut 15.10.1986 yli seitsemän vuoden kuluttua testamentin tekemisestä. Kauppakirja oli vanhemman ja lapsen välillä tehtynä tavanomainen kiinteistön kauppakirja, joka sisälsi myyjälle asumisoikeuden muun muassa ehdoin, että ostaja sitoutui parhaan kykynsä mukaisesti auttamaan myyjää hänen asuessaan tilan päärakennuksessa kaupanteon toteutumisen jälkeen. Siitä ei ilmennyt, että myyjällä olisi ollut tarkoitus kaupan avulla suosia A:ta tai hänen sukuhaaraansa. Jutussa ei ollut esitetty mitään selvitystä siitä, että H:n asenne perillistahojen tasapuolisesta kohtelusta olisi myöskään kaupan solmimisesta päätettäessä ollut toinen kuin mikä se oli ollut testamenttia tehtäessä. Kiinteistönkaupan aikoihin 22.10.1986 tilasta hankittu verotusarvoa koskeva todistus osoitti, että kauppahinta 58 000 markkaa oli ollut hyvin lähellä verotusarvoa 52 110 markkaa. A:n lasten eli kantajien ilmoituksen mukaan A oli myös kaupanteon aikoihin varmistanut, ettei kauppa olisi osaksikaan verotettava lahja. Kauppakirjasta oli pääteltävissä, että kaupan tarkoituksena oli ensisijaisesti ollut varmistaa vuonna 1907 syntyneelle H:lle mahdollisuus asua tilalla ilman, että veroseuraamusta syntyisi. Pidemmälle meneviä johtopäätöksiä esimerkiksi perinnönjakoa varten kaupasta ei voitu tehdä. Minkäänlaista selvitystä siitä, että H:n tarkoitus olisi ollut antaa A:lle suosiolahja, ei myöskään ollut esitetty. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisussa siteeratussa Aulis Aarnion ja Urpo Kankaan em. teoksessa s. 341 esitetyt kannanotot. Edelleen hovioikeus oli pesänjakajan kanssa samaa mieltä siitä, että A oli luopunut perinnöstään ja lakiosastaan rintaperillistensä hyväksi. Tämän sisältöinen A:n lausuma oli myös kirjattu muun muassa perinnönjakokokouksen pöytäkirjaan 3.5.1993 sekä itse perinnönjakokirjaan. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei A ollut "disponoinut" perinnöstään. Käräjäoikeus oli tehnyt siitä johtopäätöksen, jonka mukaan kantajien eli A:n lasten oikeus perintöön "perustui yksinomaan testamenttiin". Tästä käräjäoikeus oli edelleen tehnyt sen johtopäätöksen, että toisin kuin olisi ollut asian laita silloin, jos kantajia olisi pidetty A:n sijaisperillisinä, A:n saamaa ennakkoperintöä ei voitu, heidän ollessaan ainoastaan testamentinsaajia, heidän osuudestaan vähentää. Hovioikeus katsoi jääneen epäselväksi, mitä käräjäoikeus oli disponoinnin puuttumisella tarkoittanut. Joka tapauksessa hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden mainitsemista seikoista voitu tehdä sellaista johtopäätöstä, että A:n perillisten oikeus perintöön perustuisi pelkästään testamenttiin. Koska hovioikeus katsoi kaiken edellä olevan perusteella, että C, D ja E olivat A:n jälkeen H:n sijaisperillisiä, A:n mahdollinen ennakkoperintö tuli ottaa heidän osuuttaan määrättäessä huomioon. Otettaessa kantaa siihen, oliko kysymyksessä ollut tällainen vähennettävä lahjanluontoinen ennakkoperintö, ratkaiseva merkitys oli kiinteistön arvolla verrattuna sen luovutushintaan. Hovioikeus katsoi, etteivät C ja hänen myötäpuolensa olleet näyttäneet vääräksi pesänjakajan kantaa, jonka mukaan Saven tilan arvo oli kaupantekohetkellä ollut 370 000 markkaa. Näin ollen, ottaen huomioon, että kauppahinta oli ollut 58 000 markkaa, A oli saanut kaupan yhteydessä sellaisen ennakkoperinnön, joka oli otettava huomioon H:n jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa pesänjakajan määräämin tavoin. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen jättäen pesänjakajan toimittaman perinnönjaon voimaan. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA C:lle, D:lle ja E:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat kanteensa. F ja G vastasivat valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.10.1997 Perustelut Testamentissaan 6.6.1979 H on määrännyt omaisuutensa jaosta kuolemansa jälkeen, sitten kun omaisuudesta on ensiksi päältäpäin luovutettu Kansallisteatterille eräät esineet sekä varattu riittävät varat sukuhaudan hoitoon, seuraavaa: "Tämän jälkeen loppuomaisuuteni on jaettava siten, että puolet siitä menee täydellä omistusoikeudella poikani valtiotieteen maisteri A:n lapsille siten, että jokainen heistä C, D ja E saavat mainitusta puoliskosta kolmanneksen sekä toinen puoli täydellä omistusoikeudella 10.5.1979 kuolleen poikani B:n lapsille F:lle ja G:lle puoliksi." H:n kuoltua 7.1.1990 A on 26.6.1990, testamenttia koskevan valvontapöytäkirjan tiedokseen saatuaan, hyväksynyt testamentin heti lainvoimaiseksi sitoutuen olemaan sitä moittimatta ja vaatimatta lakiosaa. H on 15.10.1986 myynyt A:lle Valkeakosken kaupungin Vedentaan kylässä sijaitsevan tilan Savi RN:o 8:
2. F ja G ovat väittäneet A:n saaneen tällöin ennakkoperintöä kaupan alivastikkeisuuden muodossa ja katsoneet, että ennakko on perinnönjaossa vähennettävä A:n lapsille C:lle, D:lle ja E:lle tulevista osuuksista. Perintökaaren 6 luvun 1 §:n 1 momentissa on säädetty, että mitä perittävä eläessään on antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun. A ei, siltä osalta kuin hän olisi testamentista huolimatta ollut perintöön oikeutettu, ole ottanut perintöä vastaan eikä luovuttanut sitä edelleen lapsilleen. A, joka on hyväksynyt testamentin, ei siten ole ottanut perintöä lainkaan vastaan. Näin ollen nyt ei ole osaksikaan kysymys ennakkoperinnön vähentämisestä A:n perinnöstä perintökaaren 6 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla.

§:n 1 momentissa on säädetty, että jos ennakkoperintöä saanut perillinen on kuollut ennen perittävää, ennakko on vähennettävä hänen jälkeläistensä perintöosista. Perintökaaren esitöissä (Lvk 1935:2 s. 114) on todettu, että sanottua säännöstä sovellettaisiin myös silloin, kun ennakonsaaja, vaikkakaan hän ei ole kuollut ennen perittävää, muusta syystä ei saa periä tätä. Myös oikeuskirjallisuudessa (Aarnio - Kangas, Suomen jäämistöoikeus I, 1991, s. 341) on katsottu, että säännös voisi tulla sovellettavaksi ennakkoa saaneen perillisen luopuessa perinnöstä perittävän kuoltua. Käsillä olevassa tapauksessa C:n, D:n ja E:n oikeus H:n jäämistöön perustuu kuitenkin H:n testamenttiin, jonka A on hyväksynyt ja joka siten on tullut noudatettavaksi jäämistön jaossa siltäkin osin kuin A olisi ollut perintöön oikeutettu. Näin ollen, ja kun nyt ei ole kysymys myöskään testamentin tehottomuudesta F:ää tai G:tä kohtaan, testamentti syrjäyttää perintökaaren säännökset siitä, miten jäämistö muuten olisi jaettava. Siten asiassa on perintökaaren 6 luvun säännösten soveltamisen sijasta perintökaaren 11 luvun säännösten mukaisella testamentin tulkinnalla selvitettävä, onko H tarkoittanut hänen ja A:n 15.10.1986 tekemän kiinteistön kaupan johdosta tehtävän vähennyksiä A:n lapsille testamentin mukaan tulevasta omaisuudesta. H on tehnyt kysymyksessä olevan testamentin 6.6.1979 eli pian sen jälkeen kun toinen hänen kahdesta lapsestaan eli B oli 10.5.1979 kuollut. Testamentin mukaan H:n omaisuus menee hänen kuoltuaan hänen perimyspolvessa oleville sukulaisilleen siten, että se on jaettava puoliksi hänen elossa olevan poikansa A:n lapsille tasaosuuksin ja puoliksi B:n lapsille tasaosuuksin. Tämän perusteella voidaan olettaa, että H:n tarkoituksena yleisesti ottaen on ollut kyseisten sukuhaarojen tasapuolinen kohtelu. Yksin tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että H olisi tarkoittanut, että hänen ja A:n kanssa 15.10.1986 tehdyllä kiinteistön kaupalla olisi vaikutusta hänen jäämistönsä jakoon. Yleensä voidaan lähteä siitä, että jos testamentin tekijä haluaa, että hänen ennakkona antamansa omaisuus on otettava huomioon testamentin saajalle tulevan osuuden vähennyksenä, testamentin tekijä ottaa testamenttia laatiessaan huomioon ne ennakkoluovutukset, jotka hän on jo tehnyt. Samoin voidaan ainakin lähtökohtaisesti otaksua, että jos testamentin tekijä testamentin tekemisen jälkeen tekee sellaisia ennakkoluovutuksia, joilla hän on halunnut olevan vaikutusta testamentin saajille tuleviin osuuksiin, hän tarvittaessa muuttaa testamenttiaan siten, että luovutukset tulevat testamentissa huomioon otetuiksi. H:n testamentissa ei ole nimenomaisia määräyksiä siitä, että testamentin saajille tulevasta omaisuudesta olisi tehtävä vähennyksiä tehtyjen ennakkoluovutusten johdosta. H ei ole myöskään A:n kanssa 15.10.1986 tekemänsä kiinteistön kaupan jälkeen muuttanut testamenttiaan sen sisältöiseksi, että tuon kaupan johdosta olisi tehtävä vähennyksiä. Muutakaan sellaista näyttöä, josta voitaisiin päätellä H:n tarkoittaneen, että tuolla kiinteistön kaupalla tulisi olla vaikutusta hänen jäämistönsä jakoon, ei ole esitetty. Asiassa ei myöskään ole näytetty, että H olisi ollut tietämätön kiinteistön käyvästä arvosta myydessään sen A:lle. Näillä perusteilla testamentin sellaisen tulkinnan, jonka mukaan C:lle, D:lle ja E:lle testamentin nojalla tulevasta omaisuudesta ei ole tehtävä vähennyksiä H:n ja A:n 15.10.1986 tekemän kiinteistön kaupan johdosta, voidaan parhaiten katsoa vastaavan H:n tahtoa perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan. Asian on ratkaissut käräjätuomari Leppisaari. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Uoti, Virkkunen ja Mirja Sormunen, joka myös esitteli asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Suhonen, Raulos, Pellinen ja Kitunen. Esittelijä Pekka Pulkkinen.