KKO/1997/196

1997 false KKO:1997:196 Työnantaja oli velvollinen työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla suorittamaan vahingonkorvausta laittoman irtisanomisen johdosta työttömäksi jääneelle työntekijälle. Vahingonkorvausvaatimus oli kuitenkin ennenaikainen alioikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta. Vrt. KKO:1997:197 Vahingonkorvaussaatavalle oli maksettava viivästyskorkoa alioikeuden tuomion julistamispäivästä lukien. Vrt. KKO:1997:197 TSL 51 § 1 mom KorkoL 9 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Turun raastuvanoikeudessa A kertoi Vakuutusosakeyhtiö Sampoa ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kalevaa vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli toiminut yritysneuvottelijana yhtiöiden palveluksessa. Hänen palkkansa oli ollut 17 000 markkaa kuukaudessa. Yhtiöt olivat 4.1.1993 tuotannollisilla syillä irtisanoneet hänen työsopimuksensa päättymään 4.7.

1. Hän oli jäänyt työttömäksi. Irtisanominen oli ollut perusteeton. Tämän vuoksi A vaati yhtiöiden velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvaukseksi perusteettomasta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 408 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Turun käräjäoikeuden tuomio 26.4.1994 Yhtiöiden vastustettua kannetta käräjäoikeus lausumillaan perusteilla katsoi selvitetyksi, että yhtiöt olivat irtisanoneet A:n työsopimuksen työsopimuslain 37 a §:n vastaisesti. A oli oikeutettu saamaan korvausta, jonka kohtuullisena määränä käräjäoikeus piti 15 kuukauden palkkaa. Sen vuoksi käräjäoikeus vaatimuksen enemmälti hyläten velvoitti yhtiöt yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 255 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 26.4.1993 lukien. Turun hovioikeuden tuomio 16.11.1995 Yhtiöt valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että yhtiöt olivat irtisanoneet A:n työsopimuksen käräjäoikeuden tuomiossa mainituin perustein työsopimuslain 37 a §:n vastaisesti. Tämä oli tapahtunut molempien yhtiöiden huolimattomuudesta ja niiden tuli siten työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla korvata A:lle irtisanomisesta aiheutunut vahinko. A oli ollut irtisanomisestaan lähtien työttömänä. Hovioikeus arvioi A:n vahingon perusteettomasta irtisanomisesta 339 000 markaksi. Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että yhtiöt velvoitettiin yhteisvastuullisesti käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta maksamaan A:lle vahingonkorvausta 339 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 26.4.1993 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Yhtiöille myönnettiin valituslupa työsuhteen laittomasta päättämisestä tuomitun vahingonkorvauksen osalta. Valituksessaan yhtiöt vaativat, että niiden suoritettavaksi määrättyä vahingonkorvausta alennetaan ja että vahingonkorvauksesta vähennetään A:n työttömyyskassasta saamat työttömyyspäivärahat. A antoi pyydetyn vastauksen siltä osalta kuin yhtiöille oli myönnetty valituslupa ja vaati valituksen hylkäämistä. A lausui, että yhtiöt eivät vasta Korkeimmassa oikeudessa voineet vedota siihen, että vahingonkorvausta olisi alennettava hänen saamiensa työttömyyspäivärahojen johdosta, koska yhtiöt olisivat voineet vedota tähän seikkaan jo alioikeuskäsittelyssä. Korkein oikeus varasi yhtiöille ja A:lle tilaisuuden lausua käsityksensä vahingonkorvauksen tuomitsemisesta työntekijälle työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta myös alioikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta ja siitä, mistä lukien sanotunlaiselle vahingonkorvaukselle oli tuomittava maksettavaksi viivästyskorkoa. Yhtiöt ja A antoivat pyydetyt lausunnot. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.12.1997 Valitusluvan myöntäminen Yhtiöille ei myönnetä valituslupaa siltä osalta kuin valitusluvan myöntäminen on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Käsittelyratkaisu Yhtiöillä on, kuten ratkaisussa KKO 1996:135 on katsottu, ollut oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa edellytetty pätevä aihe olla alemmissa oikeuksissa vetoamatta A:n työttömyyskassasta saamien päivärahojen vähentämiseen hänelle suoritettavasta vahingonkorvauksesta. Korkein oikeus tutkii yhtiöiden valituksessaan esittämän vaatimuksen vahingonkorvauksen alentamisesta sillä perusteella, että A on saanut työttömyyskassasta työttömyyspäivärahaa. Pääasiaratkaisu Perustelut A on yhtiöiden suorittaman työsopimuksen irtisanomisen johdosta jäänyt työttömäksi 4.7.1993 alkaen. Hän on yhtiöitä vastaan nostamassaan kanteessa vaatinut niiden velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvauksena perusteettomasta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavat 408 000 markkaa. Käräjäoikeus on tuomiossaan velvoittanut yhtiöt suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi 15 kuukauden palkkaa vastaavat 255 000 markkaa. Hovioikeus on tuomiossaan korottanut vahingonkorvauksen noin 20 kuukauden palkkaa vastaavaksi 339 000 markaksi. Hovioikeuden tuomitsema vahingonkorvaus kattaa ajanjakson 4.7.1993 - 3.3.
2. Käräjäoikeuden tuomio asiassa on julistettu 26.4.1994, joten vahingonkorvausta on tuomittu myös käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta. Työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla tuomittava vahingonkorvaus määräytyy työntekijälle todellisuudessa aiheutuneen taloudellisen vahingon perusteella. Siltä osin kuin A on vaatinut korvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta syntyvästä ansionmenetyksestä, vaatimus on ollut ennenaikainen eikä hovioikeuden olisi tullut sitä hyväksyä. Lainkohdan nojalla tuomittavaa vahingonkorvausta koskevaa vaatimusta ei myöskään voida, siltä osin kuin se koskee käräjäoikeuden tuomion jälkeen syntynyttä ansionmenetystä, ottaa välittömästi ylemmässä tuomioistuimessa tutkittavaksi. Työsopimuslain 47 e §:n 1 momentin mukaan kanne työsopimuksen lakkaamista koskevassa asiassa on pantava yleisessä alioikeudessa vireille kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsopimuksen päättäminen on lain 47 c §:ssä säädetyllä tavalla toimitettu tai katsottava toimitetuksi. Säännöksen johdosta A:lla ei enää ole oikeutta vaatia uudella kanteella vahingonkorvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta syntyneestä ansionmenetyksestä. Ottaen huomioon, että kysymys A:n oikeudesta saada korvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta on ratkaistu vasta tällä tuomiolla eikä hän tämän jutun vireillä ollessa olisi voinut saada tutkituksi uutta kannetta ja A siten ratkaisun viipymisen johdosta muuten menettäisi oikeutensa saada tutkituksi käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan kohdistuvat vaatimuksensa, asia on tältä osin otettava uudelleen käsiteltäväksi käräjäoikeudessa. A on työttömäksi jäämisen ja käräjäoikeuden tuomion julistamisen väliseltä ajalta 4.7.1993 - 26.4.1994 menettänyt työansiota 166 762 markkaa. Arvioitaessa A:lle perusteettomasta irtisanomisesta johtuneesta työansion menetyksestä aiheutunutta vahinkoa on, kuten ratkaisussa KKO 1995:215 on katsottu, otettava huomioon hänen työttömyyskassasta saamansa työttömyyspäivärahat siltä osalta kuin niiden ei voida katsoa perustuvan hänen omiin maksusuorituksiinsa. Korkein oikeus arvioi korvausta vähentäväksi osuudeksi noin 9/10 osaa. A on ajalta 4.7.1993 - 26.4.1994 saanut täällä esitetyn selvityksen mukaan työttömyyspäivärahaa yhteensä noin 68 000 markkaa. Kun päivärahoista otetaan huomioon edellä mainittu osa, A:n vahingon määräksi voidaan arvioida 106 000 markkaa. A on vaatinut vahingonkorvaukselle viivästyskorkoa haasteen tiedoksiantopäivästä. Viivästyskorkoa ei kuitenkaan voida tuomita maksettavaksi saatavalle, joka ei vielä ole syntynyt. Korkolain 9 §:n mukaan viivästyskorko voidaan tuomita velanmaksua koskevan haasteen tiedoksiannosta lukien vain, jos velka on tuolloin jo ollut olemassa. Kun A:lle laittomasta irtisanomisesta 26.4.1994 mennessä aiheutunut vahinko on ollut vasta tuolloin todettavissa, A:n nyt kysymyksessä olevalle 106 000 markan vahingonkorvaussaatavalle on maksettava viivästyskorkoa vasta sanotusta päivästä lukien. Korkolain 4 §:ää on muutettu 3.3.1995 annetulla lailla (284/95), joka on tullut voimaan 1.5.
3. Voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan lain voimaan tullessa viivästyneenä olleeseen maksuun sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säädöksiä. Näin ollen edellä mainitulle vahingonkorvaukselle on maksettava viivästyskorkoa 16 prosenttia 26.4.1994 lukien. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että yhtiöt velvoitetaan hovioikeuden tuomitseman vahingonkorvauksen asemesta suorittamaan A:lle vahingonkorvausta ajalta 4.7.1993 - 26.4.1994 aiheutuneesta ansionmenetyksestä 106 000 markkaa, jolle on maksettava viivästyskorkoa 16 prosenttia 26.4.1994 lukien. Siltä osalta kuin A on vaatinut korvausta työansion menetyksestä aiheutuneesta vahingosta käräjäoikeuden tuomion 26.4.1994 jälkeiseltä ajalta, asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä. Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian on ratkaissut käräjätuomari Helenius. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudessa presidentti Roos sekä muina jäseninä Olli ja Suvanto. Esittelijä Leena Virtanen-Salonen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Tulenheimo-Takki, Suhonen, Möller ja Palaja. Esittelijä Risto Jalanko.