1997 false KKO:1997:30 Työnantaja oli luovuttaessaan liikkeen osan siirtänyt työntekijän luovutuksensaajan palvelukseen. Työntekijän mukaan siirtämiseen ei ollut ollut perusteita, koska hänen työtehtä

§:ssä tarkoitetusta työsopimuksen lakkaamista koskevasta asiasta eikä oikeus vaatia korvausta vanhentunut tuossa lainkohdassa säädetyssä kahden vuoden kanneajassa. TSL 47 e § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tampereen käräjäoikeudessa A lausui 30.3.1995 vireille tulleessa kanteessaan, että hän oli työskennellyt Wihuri Oy:n palveluksessa ostoreskontran hoitajana. Yhtiö oli 1.2.1993 tapahtuneen liiketoiminnan osan luovutuksen mukana siirtänyt hänet Suomen Spar Oy:n palvelukseen, vaikka hänen työtehtävänsä olivat pääosin jääneet Wihuri Oy:lle ja yhtiöllä olisi ollut mahdollista edelleen työllistää hänet. Koska Suomen Spar Oy:llä ei ollut tarjota A:lle pysyvästi työtä, yhtiö oli 2.4.1993 irtisanonut hänen työsuhteensa päättymään 2.10.1993. Wihuri Oy oli siten virheellisellä menettelyllään aiheuttanut A:n työsuhteen päättymisen. Tämän vuoksi A vaati, että Wihuri Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuslain 51 §:n mukaisena vahingonkorvauksena 15 kuukauden palkkaa vastaavat 56 910 markkaa korkoineen. Vastaus Yhtiö totesi, että kanne oli pantu vireille liian myöhään. Sen vuoksi kanne tuli jättää tutkimatta. Toissijaisesti yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Tampereen käräjäoikeuden tuomio 31.8.1995 Käräjäoikeus totesi, että Suomen Spar Oy oli irtisanonut A:n työsopimuksen 2.4.1993.

§:n mukaan kanne työsopimuksen lakkaamista koskevassa asiassa oli pantava yleisessä alioikeudessa vireille kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsopimuksen päättäminen oli 47 c §:ssä säädetyllä tavalla toimitettu tai katsottava toimitetuksi. A:n ja Wihuri Oy:n välisessä suhteessa ei ollut kysymys

§:ssä varsinaisesti tarkoitetusta työsuhteen irtisanoneen työnantajan ja työntekijän välisestä suhteesta. Oli ilmeistä, ettei

§:ää säädettäessä ollut otettu huomioon liikkeen luovutukseen liittyviä erityistilanteita. Kahden vuoden kanneaikaa koskevan säännöksen tarkoituksena oli työsuhteiden lakkaamiseen liittyvien riitatilanteiden selvittäminen kohtuullisen lyhyessä ajassa, mikä palveli työsuhteen kummankin osapuolen etuja. Liikkeen luovutuksen yhteydessä työntekijän työsuhde liikkeen luovuttajaan lakkasi, kun työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyivät uudelle omistajalle. Jos kahden vuoden kanneaika ei koskisi liikkeen luovutustilanteita, siitä seuraisi, että kanne työsuhteen lakkaamisesta olisi mahdollista nostaa entistä työnantajaa eli liikkeen luovuttajaa vastaan ehkä huomattavastikin pitemmän ajan kuluessa kuin työsuhteen lakkaamista koskevassa perustilanteessa. Kanneaika voisi siten jäädä riippumaan ajankohdasta, joka ei lainkaan ollut entisen työnantajan tiedossa ja hänen määrättävissään. Jos kysymys oli liikkeen luovutuksen yhteydessä tapahtuneeksi väitetystä virheestä, oli myös luonnollista lähteä siitä, että kanneaika alkoi luovutustilanteesta eli työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymisestä lukien. Ne samat näkökohdat, jotka olivat johtaneet voimassa olevan

§:n säätämiseen ja kanneaikojen yhdenmukaistamiseen työsuhteiden päättämistilanteissa, soveltuivat myös siihen luovutukseen liittyvään erityistilanteeseen, jossa työsuhde liikkeen luovuttaneeseen työnantajaan lakkasi liikkeen luovutuksen tapahtuessa. Sen vuoksi

§:ää voitiin tulkita siten, että kahden vuoden kanneaikaa oli noudatettava myös näissä tilanteissa siten, että kanneaika alkoi liikkeen luovutuksesta. Liikkeen luovutus oli tapahtunut 1.2.1993 ja kanne Wihuri Oy:tä vastaan oli pantu vireille 30.3.1995. Kanne oli siten nostettu liian myöhään. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen vanhentuneena. Turun hovioikeuden tuomio 30.4.1996 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Esittelijän, viskaali Uiton mietintö: A:n kanne on perustunut siihen, että Wihuri Oy oli aiheuttanut A:n työsuhteen päättymisen ja siten vahinkoa A:lle rikkomalla A:n kanssa tekemänsä työsopimuksen siirtäessään A:n 1.2.1993 tapahtuneen liiketoiminnan osan luovutuksen mukana Suomen Spar Oy:n palvelukseen, vaikka A:n työtehtävät jäivät pääosin Wihuri Oy:lle ja yhtiöllä olisi ollut mahdollisuus edelleen työllistää A.

§:n 1 momentti sisältää säännöksen kanneajoista työsopimuksen lakkaamista koskevissa asioissa. Työsopimuksen lakkaamista koskevia asioita ovat irtisanomis- tai purkuperusteen riitauttaminen sekä perusteen puuttumisen johdosta vaadittavat korvaukset. A:n kanteessa ei ole kyse edellä selostetusta,

§:ssä tarkoitetusta työsopimuksen lakkaamista koskevasta asiasta. Mainitun lainkohdan kanneaikaa koskeva säännös ei näin ollen tule sovellettavaksi ja käräjäoikeus ei olisi saanut mainitsemallaan perusteella hylätä kannetta vanhentuneena. Näillä perusteilla viskaali Uitto esitti, että käräjäoikeuden tuomio oli kumottava ja asia palautettava Tampereen käräjäoikeuteen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista käräjäoikeuteen. Yhtiö vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 17.3.1997 Perustelut A on kanteessaan kertonut, että Wihuri Oy oli siirtänyt hänet liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä Suomen Spar Oy:n palvelukseen, vaikka hänen työtehtävänsä olivat pääosin jääneet Wihuri Oy:lle ja yhtiöllä olisi ollut edelleen mahdollisuus työllistää hänet. Kanteen mukaan Wihuri Oy on näin menettelemällä rikkonut A:n kanssa tekemänsä työsopimuksen ja, kun Suomen Spar Oy on sittemmin irtisanonut työsopimuksen, aiheuttanut A:n työsuhteen päättymisen ja siten vahinkoa hänelle. Tämän vuoksi A on työsopimuslain 51 §:n nojalla vaatinut Wihuri Oy:ltä vahingonkorvausta.

§:n 1 momentti sisältää säännöksen kanneajoista työsopimuksen lakkaamista koskevissa asioissa. Tällaisia asioita ovat irtisanomis- tai purkuperusteen riitauttaminen sekä niiden perusteen puuttumisen johdosta vaadittavat korvaukset. A:n kanteessa on kysymys vahingonkorvauksesta, jota vaaditaan työsopimuksen rikkomisen johdosta, eikä

§:ssä tarkoitetusta työsopimuksen lakkaamista koskevasta asiasta. Tuossa lainkohdassa säädetty kahden vuoden kanneaika ei siten rajoita A:n oikeutta vaatia vahingonkorvausta eikä kannetta näin ollen olisi saanut hylätä sen nojalla vanhentuneena. Tämän vuoksi Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla. Päätöslauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan ja asia palautetaan Tampereen käräjäoikeuteen, jonka tulee viran puolesta ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Häkkinen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Larkiomaa, Nikula ja Nieminen. Esittelijä Seija Uitto (mietintö). Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Taipale, Krook, Tulokas ja Hidén. Esittelijä Sari Ruokojärvi.