KKO/1997/41

1997 false KKO:1997:41 Ään. Velkajärjestelyasiassa muutoksenhaun hovioikeudessa hävinnyt velkoja ei ollut velvollinen korvaamaan velalliselle muutoksenhakemukseen vastaamisesta aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja. VJL 62 § 1 mom (57/93) ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Vaasan hovioikeuden tuomio 22.9.1995 Postipankki Oy valitti hovioikeuteen Jyväskylän käräjäoikeuden 26.1.1995 antamasta päätöksestä, jolla A:lle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain nojalla vahvistettu maksuohjelma. Pankki vaati maksuohjelman kestoajan muuttamista. A vastasi pankin valitukseen sekä vaati, että valitus hylätään ja pankki velvoitetaan korvaamaan hänen vastauskulunsa. Hovioikeus hylkäsi pankin valituksen ja velvoitti pankin suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauskuluista hovioikeudessa 1 220 markkaa korkoineen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Postipankki Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin pankki oli velvoitettu korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa. A ei antanut häneltä pyydettyä vastausta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.3.1997 Perustelut Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 62 §:n 1 momenttiin sisältyy lain ainoa oikeudenkäyntikulujen korvausta koskeva säännös. Lainkohtaa on muutettu 1.2.1997 voimaan tulleella lailla (63/97). Kun asiassa on kysymys hovioikeudessa aiheutuneiden kulujen korvaamisesta ennen lain muutoksen voimaantuloa hovioikeudessa ratkaistussa asiassa, 62 §:n 1 momenttia sovelletaan tuolloin voimassa olleessa muodossa (57/93). Säännöksen soveltamisalaa ei ole oikeusasteellisesti rajoitettu. Säännös kuuluu: "Velkojat vastaavat itse menettelyyn osallistumisesta aiheutuvista kustannuksista. Edellä 57 §:n 1 momentissa tarkoitetussa väitteiden käsittelyssä sovelletaan kuitenkin vastaavasti, mitä oikeudenkäyntikuluista riita-asiassa säädetään." Kun lakiin ei siis sisälly säännöstä, jonka mukaan velallinen vastaisi itse lainkohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetuista kustannuksista, kysymys on siitä, onko hänen osaltaan voimassa toisenlainen kulujen korvaus- tai vastuujärjestelmä. Tätä tulkintakysymystä ratkaistaessa huomio kiinnittyy etenkin seuraaviin seikkoihin. Velkajärjestely tapahtuu velallisen eduksi ja hänen hakemuksestaan. Velkajärjestelyssä muutetaan voimassa olevia velkojen ehtoja velkojalle epäedulliseen suuntaan, maksuvelvollisuus jopa kokonaan poistetaan. Velkojia kuullaan velkajärjestelymenettelyssä paitsi heidän omien saataviensa järjestelystä myös velkajärjestelyn edellytysten ja esteiden selvittämiseksi. Jo nämä näkökohdat puhuvat lainkohdasta tehtävää sellaista vastakohtaispäätelmää vastaan, jonka mukaan velallinen ei vastaisi oikeudenkäyntikuluistaan velkajärjestelyssä. Pikemminkin ne muodostavat vahvan perusteen olettamalle, että velallisen vastuuta omista kuluistaan on lainkohtaa laadittaessa pidetty itsestään selvänä lähtökohtana. Lainkohdan toisen virkkeen perusteella yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetussa väitteiden käsittelyssä sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun riita-asioiden oikeudenkäyntikuluja koskevia säännöksiä. Täten on nimenomaisesti säädetty ensimmäisen virkkeen pääsäännöstä yksi luonteva poikkeus, joka näyttää koskevan sekä velkojia että velallista. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukainen pääsääntö on, että asian hävinnyt asianosainen on velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa määräytyy saman luvun 16 §:n perusteella vastaavasti sen mukaan, onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten lähtökohtana on riita-asioiden kaksiasianosaissuhde ja samalla mahdollisuus, että kulukorvausvelvollisuus voi kohdata kumpaa tahansa oikeudenkäynnin osapuolista. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 62 §:n 1 momentin 1 virkkeen (57/93) mukaan velkojat vastaavat kuitenkin lopputuloksesta riippumatta itse myös muutoksenhakumenettelystä aiheutuvista kustannuksistaan. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä voitaisiin siten soveltaa yksipuolisesti vain velkojan hävitessä. Tällainen mahdollisuus johtaisi velallisen ja velkojan epätasa-arvoiseen asemaan oikeudenkäynnissä eikä se vastaisi oikeudenkäymiskaaren oikeudenkäyntikulusäännösten lähtökohtia. Tämän mukaisesti on perusteltua nähdä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 62 §:n 1 momentin (57/93) säännös sen ensimmäisen virkkeen sanamuodosta huolimatta ilmaukseksi järjestelmästä, jonka mukaan eivät ainoastaan velkojat vaan myös velallinen itse vastaa velkajärjestelymenettelystä aiheutuvista kustannuksista toisessa virkkeessä mainituin poikkeuksin. Velallisen on näin ollen itse vastattava velkojan muutoksenhakemukseen vastaamisesta aiheutuneista kuluistaan silloinkin, kun velkoja häviää muutoksenhakunsa. Sen vuoksi Postipankki Oy:tä ei voida velvoittaa korvaamaan A:n vastauskuluja hovioikeudessa. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin Postipankki Oy on velvoitettu korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa 1 220 markalla korkoineen ja Postipankki Oy vapautetaan tästä korvausvelvollisuudesta. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Kivinen: Asia on ratkaistu hovioikeudessa aikaisemmin kuin 1.2.1997, jolloin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta annettu laki (63/97) on tullut voimaan. Viimeksi mainitun lain säännöksiä ei siten voida asiaa ratkaistaessa ottaa huomioon vaan kysymys hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on ratkaistava niiden säännösten perusteella, jotka olivat voimassa hovioikeuden antaessa tuomionsa. Lakiin ei tuolloin sisältynyt yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa tarkoitettujen eikä muidenkaan hakemusasioiden osalta nimenomaista säännöstä, joka koskisi muutoksenhaun hävinneen asianosaisen velvollisuutta maksaa oikeudenkäyntikulujen korvausta voittaneelle vastapuolelleen. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun (1013/93) säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa mainitaan, että hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetun lain (307/86) 20 §:n 1 momentin nojalla oikeudenkäyntikulujen korvaamista riita-asioissa koskevat säännökset tulevat soveltuvin osin sovellettaviksi myös hakemusasioissa (HE 191/93 s. 9 ja 12). Viimeksi mainittu lainkohta koskee tosin nimenomaisesti vain alioikeuksia. Kun ylemmissä oikeuksissa tapahtuvasta oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen korvausvelvollisuudesta yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa tarkoitetuissa tai muissakaan hakemusasioissa ei ollut ennen lain 63/97 voimaantuloa muuta säädetty, katson, että hävinneen asianosaisen velvollisuus korvata voittaneen oikeudenkäyntikulut määräytyi näissä tapauksissa samalla tavoin kuin riita-asioissa eli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaisesti. Mainituin perustein ja kun Postipankki Oy on hävinnyt muutoksenhaun hovioikeudessa, jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Oikeusneuvos Portin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kivinen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Oksala, Raija Liljenfeldt ja Palmu. Esittelijä Juha Laaksonen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Krook, Hidén, Kivinen (eri mieltä) ja Vuori. Esittelijä Antti Savela.