KKO/1997/56

1997 false KKO:1997:56 Käräjäoikeuden pakkokeinolain 3 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla tekemä pääasiaratkaisusta erillinen päätös vakuustakavarikon kumoamisesta voitiin saman luvun 7 §:n perusteella panna täytäntöön vasta päätöksen saatua lainvoiman. Asianomistajan haettua päätökseen muutosta hovioikeuden päätös käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä oli tarpeeton. Kantelu hovioikeuden päätöksestä jätettiin tutkimatta. PakkokeinoL 3 luku 4 § 1 mom PakkokeinoL 3 luku 7 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Helsingin käräjäoikeuden päätös 21.8.1996 Käräjäoikeus määräsi pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n nojalla rikoksista epäillyn A:n omaisuutta pantavaksi vakuustakavarikkoon enintään määrän, joka arvoltaan vastasi 5 800 000 markkaa. Helsingin käräjäoikeuden päätös 18.12.1996 A:n pyydettyä rikosasian käsittelyssä vakuustakavarikon kumoamista käräjäoikeus katsoi, ettei vakuustakavarikkoa ollut enää pidettävä voimassa 800 000 markkaa ylittävältä osalta. Sen vuoksi käräjäoikeus kumosi pakkokeinolain 3 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla A:n omaisuuteen vahvistetun vakuustakavarikon enemmältä osalta. Helsingin hovioikeuden päätös 23.12.1996 Uudenmaan lääninverovirasto, joka ilmoitti 19.12.1996 tyytymättömyyttä käräjäoikeuden 18.12.1996 julistamaan päätökseen, vaati kanteluksi ja täytäntöönpanon keskeytyspyynnöksi otsikoidussa kirjelmässään käräjäoikeuden takavarikon kumoamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä. Hovioikeus päätti ennen asian ratkaisemista ulosottolain 9 luvun 14 §:n nojalla määrätä, että vakuustakavarikon kumoamista koskevan käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanoon ei saanut toistaiseksi ryhtyä ja että mahdolliset täytäntöönpanotoimet oli keskeytettävä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A vaati Korkeimpaan oikeuteen 9.1.1997 toimittamassaan kantelukirjelmässä hovioikeuden päätöksen poistamista. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.4.1997 Perustelut Pakkokeinolain 3 luvun 7 §:n mukaan valitettaessa erikseen tuomioistuimen hukkaamiskieltoa tai vakuustakavarikkoa koskevasta päätöksestä valitus ei estä omaisuuden panemista hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon, ellei valitusta käsittelevä tuomioistuin toisin määrää. Lainkohdan sanamuoto perustuu lakivaliokunnan mietintöön (LaVM 9/1986). Pakkokeinolakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 14/1985) säännösehdotus on muodossa "valitus ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, ellei valitusta käsittelevä tuomioistuin toisin määrää". Lakivaliokunnan mietinnössä on todettu (s. 12), ettei hallituksen esityksessä ehdotetusta sanamuodosta ilmennyt, miten oli meneteltävä, kun tuomioistuin oli päättänyt kumota hukkaamiskiellon tai vakuustakavarikon. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdotti säännöksen selventämistä siten, että se vastasi takavarikkoa koskenutta pakkokeinolain 4 luvun 16 §:n 1 momentin säännösehdotusta. Tuon säännöksen mukaan valitus takavarikkoa koskevasta päätöksestä ei estä esineen takavarikoimista. Säännöstä koskevissa perusteluissa (HE 14/1985 s. 70) on todettu, ettei sellaista takavarikon kumoavaa tuomioistuimen päätöstä panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Pakkokeinolain esitöiden perusteella lain 3 luvun 7 §:n säännöstä on tulkittava tarkoituksensa mukaisesti siten, että rikosasian pääasiaratkaisusta erillinen hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon kumoamista koskeva päätös voidaan panna täytäntöön vasta sen saatua lainvoiman. Uudenmaan lääninverovirasto on määräajassa ilmoittanut tyytymättömyyttä käräjäoikeuden 18.12.1996 julistamaan päätökseen ja määräajassa myös valittanut siitä. Käräjäoikeuden päätös ei näin ollen ole tullut lainvoimaiseksi, joten A:n omaisuuteen kohdistettu vakuustakavarikko on myös kumotulta osaltaan edelleen voimassa. Tästä syystä hovioikeuden määräys käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä on ollut tarpeeton. A:lla ei ole tarvetta saada ratkaisua kantelukirjelmässään esittämäänsä vaatimukseen. Päätöslauselma Korkein oikeus jättää kantelun tutkimatta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Juusela ja Räbinä, joka on myös esitellyt asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Paasikoski, Pellinen ja Kitunen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Tepora. Esittelijä Kimmo Vanne.