KKO/1997/77

1997 false KKO:1997:77 Sovinnon vahvistamispyynnön yhteydessä esitetty oikeudenkäyntikuluvaatimus voitiin tutkia, kun vastapuoli oli sitä vastustanut ja tästä voitiin päätellä, ettei sovinto käsittänyt oikeudenkäyntikuluja. Ks. Ään. KKO:1996:131 ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Asian käsittely Kyrönmaan käräjäoikeudessa B myötäpuolineen vaati haastehakemuksessaan, että käräjäoikeus määräisi A:n lopettamaan turpeen käytön polttoaineena lämmitysjärjestelmässään tai ainakin parantamaan kattilansa palamistulosta niin, että siitä ympäristölle aiheutuva haitta poistuu, maksamaan kullekin kantajaperheelle 5 000 markkaa eli yhteensä 45 000 markkaa korkoineen vahingonkorvauksena aiheuttamastaan ympäristöhaitasta sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Kirjallisessa vastauksessaan ja suullisen valmistelun istunnossa 14.9.1995 A vastusti B:n ja hänen myötäpuoltensa kaikkia vaatimuksia perusteettomina ja näyttämättöminä, vahingonkorvausvaatimusta myös määrältään, ja vaati heidän velvoittamistaan korvaamaan Laihian kunnalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut korkoineen. Jatketun suullisen valmistelun istunnossa 9.10.1995 asianosaiset ilmoittivat, että he olivat tehneet sovinnon, ja pyysivät oikeudelta sen vahvistamista. Tuon sovinnon mukaan A, samalla kun hänet oikeutettiin käyttämään kuivattua puuta nykyisessä lämmityskattilassa, sitoutui olemaan käyttämättä turvetta omakotitalonsa lämmittämiseen muutoin kuin siinä tapauksessa, että lämmityskattila on varustettu mahdollisimman pikaisesti hankittavalla stokeripolttimella. B ja hänen myötäpuolensa puolestaan sitoutuivat olemaan vaatimatta korvausta sopimuksessa mainituista lämmitystavoista mahdollisesti aiheutuvasta haitasta edellyttäen, että lämmitys tapahtui yleisesti hyväksytyn lämmitystavan mukaisesti, ja luopuivat esittämästään vahingonkorvausvaatimuksesta. B myötäpuolineen vaati edellä mainitussa jatketun suullisen valmistelun istunnossa A:ta korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa, mitä vaatimusta A vastusti. Käräjäoikeus siirsi asian käsittelyn valmistelun yhteydessä pidettävän pääkäsittelyn 9.10.1995, jossa A edelleen vastusti B:n myötäpuolineen esittämää oikeudenkäyntikuluvaatimusta katsoen, että osapuolten tuli kärsiä kulunsa vahinkonaan. A katsoi oikeustilan muuttuneen oikeudenkäynnin aikana oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla asiassa hankitun lääninoikeuden päätöksen johdosta. A ei myöskään ollut hävinnyt juttua kokonaan, koska B:n ja hänen myötäpuoltensa vaatimaa vahingonkorvausta ei ollut sovittu maksettavaksi, joten myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla asianosaisten tulisi pitää kulunsa vahinkonaan. Lisäksi A piti kulujen kuittaamista taloudelliseen tilaansa nähden kohtuullisena. Oikeudenkäyntikulujen määrän A jätti oikeuden harkintaan. Sovinnon vahvistaminen ja käräjäoikeuden tuomio 9.10.1995 Käräjäoikeus vahvisti asianosaisten tekemän edellä mainitun sovinnon ja julisti oikeudenkäyntikuluja koskevan tuomion. Sen perusteluissa käräjäoikeus lausui, ettei B:n myötäpuolineen voida katsoa vain osittain voittaneen asiassa luopumalla sovinnossa vahingonkorvausvaatimuksestaan ja ettei A:n ilmoittamaa lääninoikeuden päätöstä voitu pitää oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin mainitsemana seikkana, joka johtaisi kulujen kuittaamiseen. Oikeudenkäymiskaaressa ei myöskään säädetty mahdollisuudesta jättää oikeudenkäyntikuluja osapuolten itsensä vastattavaksi kohtuullisuusperusteella eikä A ollut kiistänyt oikeudenkäyntikuluvaatimusta määrällisesti. Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle myötäpuolineen korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista heidän vaatimansa määrän 15 756 markkaa viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi oli kulunut tuomion julistamispäivästä. Vaasan hovioikeuden tuomio 5.6.1996 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että laissa ei ole suoranaista säännöstä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta tapauksessa, jossa asianosaiset ovat sopineet asian. Mainituissa tapauksissa oikeudenkäyntikulujen korvaaminen on tietyin edellytyksin mahdollista. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta harkittaessa tulee tällöin verrata kanteessa esitettyjä vaatimuksia sopimuksen sisältöön. Mikäli sopimuksen sisältö pääosin vastaa kanteessa esitettyjä vaatimuksia, voidaan vastapuoli katsoa velvolliseksi korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. B myötäpuolineen on kanteen päävaatimuksena vaatinut A:n kiinteistön käytöstä aiheutuvan immissiohaitan kieltämistä ja ehkäisemistä. Näiden vaatimusten käsitteleminen käräjäoikeudessa on aiheuttanut suurimman osan heidän oikeudenkäyntikuluistaan. Osapuolten tekemän sovinnon sisältö on vastannut kanteen päävaatimusta. Vahingonkorvaus on ollut kanteen sivuvaatimus. Näin ollen hovioikeus katsoi, että A on velvollinen korvaamaan B:n ja hänen myötäpuoltensa oikeudenkäyntikulut. Muilta osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja velvoitti A:n suorittamaan B:lle ja hänen myötäpuolilleen yhteiseksi vastauskulujen korvaukseksi kohtuulliseksi harkitut 2 500 markkaa viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi oli kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden kumoamista ja B:n ja tämän myötäpuolten velvoittamista yhteisvastuullisesti palauttamaan korkoineen A:lle sen, mitä tämä on hovioikeuden tuomion nojalla joutunut suorittamaan heille. Lisäksi A vaati B:n ja tämän myötäpuolten velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan Laihian kunnalle A:n avustamisesta aiheutuneina oikeudenkäyntikuluina 2 000 markkaa hovioikeudessa ja 2 500 markkaa Korkeimmassa oikeudessa, molemmat määrät korkoineen. A katsoi, että B:n ja hänen myötäpuoltensa vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ei ollut sellainen vaatimus, jonka tuomioistuin voisi tutkia sovinnon vahvistamisen yhteydessä. Tämän vuoksi alempien oikeuksien olisi tullut omasta aloitteestaan jättää vaatimus tutkimatta. Joka tapauksessa oikeudenkäyntikuluvaatimus oli lakiin perustumaton. B myötäpuolineen vastasi valitukseen ja vaati vastauskulujensa korvaamista 8 200 markalla korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.6.1997 Käsittelyratkaisu A:n vaatimus B:n ja tämän myötäpuolten velvoittamisesta yhteisvastuullisesti palauttamaan A:lle kaiken sen, mitä tämä on hovioikeuden tuomion nojalla joutunut suorittamaan heille, jätetään tutkimatta, koska vaatimus on esitetty haastetta ottamatta ja vasta korkeimmassa oikeudessa. Perustelut Asianosaiset ovat kiinteistön käyttämisestä aiheutuvan immissiohaitan kieltämistä ja vahingonkorvausta koskevan asian suullisessa valmistelussa ilmoittaneet tehneensä asiassa sovinnon ja pyytäneet käräjäoikeudelta sen vahvistamista. B myötäpuolineen on lisäksi vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen, mitä vaatimusta A on vastustanut. Käräjäoikeus on siirtänyt asian valmistelun yhteydessä pidettävään pääkäsittelyyn, jossa käräjäoikeus on vahvistanut sovinnon ja julistamallaan tuomiolla velvoittanut A:n korvaamaan B:n ja hänen myötäpuoltensa oikeudenkäyntikulut korkoineen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä sen varalta, että asianosaiset ovat sopineet asian. Ratkaisussa KKO 1996:131 on yhtäältä lausuttu lähtökohdan olevan, että sovinto käsittää myös asianosaisten oikeudenkäyntikulut, ellei muuta ole sovittu, ja toisaalta tuomioistuimen olevan toimivaltainen tutkimaan kuluriidan ainakin silloin, kun asianosaiset ovat nimenomaisesti sopineet jättävänsä kulukysymyksen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Käsiteltävässä asiassa B myötäpuolineen on sovinnon vahvistamista koskevan pyynnön yhteydessä esittänyt kulujensa korvaamista tarkoittavan vaatimuksen, mitä vaatimusta A on perusteettomana vastustanut. Selvää siten on, että asianosaisten välinen sovinto ei ole käsittänyt asianosaisten oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen tuomioistuimen on tullut tutkia sen ratkaistavaksi sovinnon vahvistamispyynnön yhteydessä saatettu oikeudenkäyntikuluvaatimus. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tässäkin tapauksessa ratkaistava prejudikaatissa KKO 1996:131 osoitettujen periaatteiden mukaisesti. Sovinto on ollut B:n ja hänen myötäpuoltensa vaatimuksen mukainen toisenlaiseen lämmitystapaan siirtymistä koskevan vaatimuksen osalta. Sen sijaan he ovat sovinnossa luopuneet pääomaltaan yhteensä 45 000 markan vahingonkorvausvaatimuksestaan. Koska sovinto on tehty ennen henkilötodistelun vastaanottamista, riittävän luotettavaa pohjaa sen päättelemiseen, kuinka pääasia olisi ratkaistu täydellisen oikeudenkäyntimenettelyn jälkeen, ei ole. Tämän vuoksi mainitussa ennakkoratkaisussa osoitettu ensisijainen ratkaisuperuste eli tuomioistuimen ajateltu pääasiaratkaisu ei sovellu ratkaisun perusteeksi käsiteltävässä asiassa, vaan kulukysymys on ratkaistava vertaamalla alkuperäisiä vaatimuksia sovintoon, viime kädessä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltuvin osin noudattelevalla kohtuusharkinnalla. Pääomaltaan 45 000 markan vahingonkorvausvaatimusta, josta B myötäpuolineen on sovinnossa luopunut, ei voida pitää objektiivisesti arvioiden vähämerkityksisenä asiassa. Näin ollen heillä ei ole oikeutta täyteen korvaukseen kuluistaan. Kun kuitenkin keskeinen riitakysymys, asian käsittely ja esitetty selvitys ovat pääasiassa koskeneet väitettyä pysyväistä ja kohtuutonta rasitusta ja asianosaisten oikeudenkäyntikulut ovat voittopuolisesti aiheutuneet tämän, B:n ja hänen myötäpuoltensa vaatimusten mukaisesti sovitun riitakysymyksen selvittelystä, Korkein oikeus katsoo heidän olevan oikeutettuja osittaiseen korvaukseen oikeudenkäyntikuluistaan siten, että A on velvollinen korvaamaan puolet heidän yhteisistä oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Asian näin päättyessä asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa vahinkonaan. Tuomiolauselma Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioita muutetaan siten, että A:n B:lle ja hänen myötäpuolilleen maksettaviksi määrättyjä oikeudenkäyntikulujen korvauksia alennetaan käräjäoikeudessa 7 878 markkaan ja hovioikeudessa 1 250 markkaan. Näille korvauksille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan käräjäoikeuskulujen osalta siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden tuomion julistamispäivästä ja hovioikeuskulujen osalta siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä. Asianosaisten vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Krogerus: Olen muuten samaa mieltä kuin enemmistö, mutta katson, että perustelujen toinen ja kolmas kappale olisi kirjoitettava seuraavasti. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä sen varalta, että asianosaiset ovat sopineet asian. Ratkaisussa KKO 1996:131 on yhtäältä lausuttu lähtökohdan olevan, että sovinto käsittää myös asianosaisten oikeudenkäyntikulut, ellei muuta ole sovittu. Toisaalta on todettu, että tilanne on toinen, jos asianosaiset, kuten asia oli tuossa tapauksessa, pääsemättä yhteisymmärrykseen kulukysymyksestä, ovat nimenomaisesti sopineet jättävänsä sen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja että tuomioistuin tällöin voi tutkia sen käsiteltäväksi saatetun kuluriidan. Ratkaisu perustuu ajatukseen, että kysymys oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on rauennut, elleivät asianosaiset ole sovinnossa tai sen yhteydessä sopineet tai edellyttäneet muuta. Käsiteltävässä asiassa B myötäpuolineen on sovinnon vahvistamista koskevan pyynnön yhteydessä esittänyt kulujensa korvaamista tarkoittavan vaatimuksen, mitä vaatimusta A on perusteettomana vastustanut. Selvää siten on, että asianosaisten välinen sovinto ei ole käsittänyt heidän oikeudenkäyntikulujaan vaan niistä on edellytetty voitavan riidellä pääasiassa tehdystä sovinnosta huolimatta. Näin ollen käräjäoikeus on voinut tutkia sen ratkaistavaksi saatetun oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, joka tässäkin tapauksessa on ratkaistava ennakkoratkaisussa KKO 1996:131 osoitettujen periaatteiden mukaisesti. Oikeusneuvos Krook: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Krogerus. Asian on ratkaissut käräjätuomari Suvilehto-Nieminen. Asian ovat ratkaisseet viskaali Rönkön esittelystä hovioikeuden jäsenet Oksala, Silvennoinen ja Raija Liljenfeldt. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Krook (eri mieltä), Wirilander, Tulokas ja Krogerus (eri mieltä). Esittelijä Jukka Sippo.