KKO/1997/79

1997 false KKO:1997:79 Vakuutuksenottajien kanne koski muun ohessa vakuutusyhtiön oikeutta korottaa vakuutusmaksua ja vakuutussopimuksen vastaisen maksun palauttamista. Kysymys siitä, oliko kanne vakuutuksen yleisten ehtojen mukaan vanhentunut. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa A ja B olivat ottaneet syntyvää lastaan varten Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen Kansalaisvakuutuksen Nuorisoturvavakuutuksen LN 20, jolla A:n ja B:n poika X oli ollut vakuutettuna syntymästään 31.1.1989 lähtien. Vakuutusyhtiö oli vakuutuksen myöntämisen jälkeen lähettänyt A:lle ja B:lle vakuutusehdot ja vakuutussopimuskirjan, jonka mukaan vakuutuksen vuosimaksun perusmäärä oli 683 markkaa 31.1.2009 asti. Sopimuskirjaan oli muun muassa merkitty, että vakuutukseen liittyvät indeksiehto IN 20 ja yleiset sopimusehdot YL

1. Vakuutusyhtiö oli 18.10.1990 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut korottavansa vakuutuksen vuosimaksua 1.1.1991 lähtien 730,81 markasta 1 507,86 markkaan, johon ei sisältynyt indeksikorotusta vuodelta
2. Ylimääräistä korotusta vakuutusyhtiö oli perustellut vakuutusten korvausmenojen kasvulla. Kirjeessään vakuutusyhtiö oli ilmoittanut myös, että vakuutus lakkaa, jos A ja B ilmoittavat kirjallisesti 18.11.1990 mennessä yhtiölle, etteivät he hyväksy korotusta. Koska A ja B olivat tahtoneet pitää vakuutuksen voimassa he olivat maksaneet korotetun vakuutusmaksun. A ja B olivat kuitenkin ilmoittaneet vakuutusyhtiölle, etteivät he hyväksyneet vakuutusmaksun korotusta indeksikorotuksen ylittävältä osalta. Sopimuskirjassa ei ollut millään tavalla viitattu siihen, että vakuutusmaksua voitaisiin korottaa muuten kuin indeksiehdon perusteella. Sopimuskirjassa oli erikseen mainittu vakuutusmaksun perusmäärän suuruus ja voimassaoloaika eikä kyseinen sopimuskirjan kohta sisältänyt viittausta sopimuskirjaan liittyviin vakuutusehtoihin. Vakuutusta haettaessa ei muutenkaan ollut tullut esille, että vakuutusmaksu tulisi nousemaan muuten kuin indeksiehdon nojalla. Lisäksi vakuutusehto, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä oli oikeus yksipuolisesti kuluttajan vahingoksi korottaa vakuutusmaksuja, oli sopimusehtona kohtuuton. Tämän vuoksi A ja B vaativat, että vakuutusyhtiö velvoitetaan palauttamaan heille indeksikorotuksen ylittävä vakuutusmaksu 799,71 markkaa 16 prosentin korkoineen 513,01 markalle 1.1.1992 lukien ja 286,70 markalle 1.6.1992 lukien. Lisäksi A ja B vaativat, että vakuutusyhtiö velvoitetaan saattamaan vakuutus voimaan sopimuskirjassa mainituin maksuehdoin. Vastaus Vakuutusyhtiö katsoi kanteen vanhentuneen, koska yhtiö oli 18.10.1990 päivätyssä kirjeessään vakuutusehtojen 9.3 kohdan mukaisesti kehottanut A:ta ja B:tä 18.11.1990 mennessä ilmoittamaan, jos he eivät hyväksyneet vakuutusmaksun korotusta. A ja B olivat vasta 15.7.1991 päivätyllä kirjeellään ilmoittaneet yhtiölle, etteivät he hyväksyneet korotusta. A ja B eivät olleet myöskään hakeneet muutosta vakuutusyhtiön korotuspäätökseen vakuutusehdon 10.1 mukaisessa vuoden määräajassa, koska kanne oli annettu yhtiölle tiedoksi vasta 1.4.
3. Vakuutusyhtiö katsoi, että sopimuskirjaan liitetyt vakuutusehdot olivat tulleet vakuutussopimuksen osaksi ilman rajoituksia. Vakuutusyhtiöllä oli siten ollut oikeus korottaa vakuutusmaksua muutenkin kuin indeksiehdon perusteella. Raastuvanoikeuden päätös 9.8.1993 Raastuvanoikeus lausui selvitetyksi, että vakuutusyhtiö oli ilmoittanut vakuutusmaksun korottamisesta A:lle ja B:lle 18.10.1990 päivätyllä kirjeellä. A ja B, jotka olivat saaneet kirjeestä tiedon viimeistään loka-marraskuussa 1990, olivat 15.7.1991 päivätyllä kirjeellään ilmoittaneet vastustavansa vakuutusmaksun korottamista. Kanteen he olivat nostaneet 1.4.
4. Vakuutuksen yleisten sopimusehtojen kohdan 9.3 mukaan, jos vakuutuksenottaja tai muu vakuutuksenomistaja ei hyväksynyt ehtojen muuttamista tai maksun korottamista, hänen oli tehtävä asiasta kirjallinen ilmoitus vakuutusyhtiölle 30 päivän kuluessa siitä, kun hän oli saanut tiedon muutoksesta. Ehtojen kohdan 9.51 mukaan ilmoituksesta seurasi, että vakuutuksen mukainen vastuu, jota korotus koski, lakkasi. Sen sijaan ehdoista ei ilmennyt, että vakuutuksenottaja menettäisi oikeutensa vastustaa maksun korottamista, mikäli hän ei tekisi ehdon 9.3 mukaista ilmoitusta määräajassa. Yleisten ehtojen kohdan 10.1 mukaan, jos vakuutusyhtiön tekemä päätös ei tyydyttänyt asianosaista, hän saattoi panna vireille kanteen yhtiötä vastaan Helsingin raastuvanoikeudessa. Kanne oli nostettava vuoden kuluessa siitä, kun asianomainen oli saanut tiedon yhtiön päätöksestä. Vakuutussopimuslain (132/33) 29 ja 30 §:n perusteella vakuutusyhtiö ei kuitenkaan tässä tapauksessa voinut vedota välipuheeseen, jonka mukaan vakuutussopimukseen perustuva saaminen, tässä tapauksessa vakuutusmaksun ylittäneen suorituksen palautussaaminen, olisi vanhentunut lyhyemmässä kuin 29 §:n mukaisessa kolmen tai kymmenen vuoden ajassa. Näillä perusteilla raastuvanoikeus katsoi, ettei A:n ja B:n kanne ollut vanhentunut. Tämän jälkeen raastuvanoikeus mainitsemillaan perusteilla katsoi jääneen näyttämättä, että vakuutusyhtiön tarkoituksena olisi ollut solmia A:n ja B:n kanssa vakuutussopimus muilla kuin sopimuksen osaksi tulleilla yleisillä vakuutusehdoilla tai että yhtiön olisi tullut edes tietää A:n ja B:n sellaista tarkoittaneen. Syntynyttä sopimusta oli tulkittavan sopimuskirjan ja yleisten ehtojen kokonaisuutena. Tällöin yhtiön ei ollut katsottava pelkästään sopimuskirjaan tekemällään vuosimaksun perusmäärän suuruutta ja voimassaoloa koskevalla merkinnällä luopuneen yleisten ehtojen kohdan 9.1 mukaisesta oikeudestaan muuttaa vakuutusmaksua. Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen perusteettomana. A ja B ja vakuutusyhtiö valittivat hovioikeuteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 12.12.1995 Hovioikeus hylkäsi A:n ja B:n kanteen vanhentuneena yleisten sopimusehtojen kohdan 10.1 perusteella. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 27.6.
5. Valituksessaan A ja B ovat toistaneet kanteensa. Vakuutusyhtiö on vastannut valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.6.1997 Perustelut Vakuutukseen sovellettavien 1.1.1989 voimaan tulleiden yleisten ehtojen kohdan 9.3 mukaan vakuutuksenottajan, joka ei hyväksy vakuutusyhtiön toimeenpanemaa ehtojen muutosta tai vakuutusmaksun korotusta, tulee siitä kirjallisesti ilmoittaa vakuutusyhtiölle 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai tiedon muutoksesta. A ja B, jotka ovat pitäneet vakuutusmaksun korotusta indeksikorotuksen ylittävältä osalta sopimuksen vastaisena, ovat maksaneet korotetun maksun kertomansa mukaan välttääkseen vakuutusehtojen mukaisen vakuutuksen lakkaamisen. He ovat ilmoittaneet vastustavansa 18.10.1990 päivätystä vakuutusyhtiön kirjeestä ilmenevää vuoden 1991 alusta voimaan tullutta maksun korotusta vasta kirjeellään 15.7.
6. Edellä mainitulla vakuutussopimuksen yleisellä ehdolla on tärkeä merkitys vakuutuksenottajalle sikäli, että hän voi ilmoituksellaan saada vakuutuksen lakkaamaan vakuutusyhtiön käytettyä oikeuttaan muuttaa vakuutuksen ehtoja tai vakuutusmaksua. Myös vakuutusyhtiölle on tarpeen tietää, pysyykö vakuutuksenottaja sopimuksessa sen muutetussa muodossa, joskin se ilmenee myös siitä, maksaako vakuutuksenottaja vakuutusmaksun muutoksen jälkeen. Nyt ei ole kysymys sellaisesta vakuutuksenottajan valintatilanteesta, jota ehdossa on ilmeisesti pidetty silmällä. A ja B eivät ole tarkoittaneet vakuutuksen lakkaamista, vaan ovat päinvastoin maksamalla riidanalaisen korotetun vakuutusmaksun vuodelta 1991 ja osittain vuodelta 1992 halunneet vakuutuksen pysyvän voimassa. Kanteessa on kysymys vakuutusyhtiön oikeudesta korottaa vakuutusmaksua ja sopimuksen vastaisen maksun palauttamisesta sekä vakuutuksen voimaansaattamisesta uudelleen. Oikeutta tällaisten vaatimusten vireillepanoon ei ole perusteltua kytkeä ehdossa 9.3 mainittuun määräaikaan ottaen huomioon ehdon tarkoituksesta edellä esitetty. Yleisten ehtojen kohdan 10.1 mukaan asianosainen, jota vakuutusyhtiön tekemä päätös ei tyydytä, voi panna yhtiötä vastaan kanteen vireille vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tiedon vakuutusyhtiön päätöksestä. A:n ja B:n kanne on pantu vireille 1.4.1992 eli yli vuoden kuluttua siitä, kun he olivat saaneet tiedon vakuutusmaksun korottamisesta. Ehtoon vetoaminen edellyttää asiaan sovellettavan vakuutussopimuslain (132/33) 30 §:n 1 momentin mukaan, että vakuutuksenantaja on kirjallisesti kehottanut vakuutuksenottajaa määräajassa laillisesti hakemaan saamistaan. Kun tällaista kehotusta ei ole sisällytetty vakuutusmaksun korotusta koskevaan kirjeeseen eikä sellaista ole muussakaan yhteydessä väitetty annetun, vakuutusyhtiö ei ole oikeutettu vetoamaan kysymyksessä olevaan yleiseen ehtoon. A:n ja B:n kanne ei siten ole vakuutusehtojen nojalla vanhentunut. Vakuutuskirjassa oleva vakuutuksen vuosimaksun perusmäärää koskeva lauseke on ollut samalla tavoin tulkinnanvarainen ja vakuutussopimukseen sovellettavat yleiset sopimusehdot samat kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1994:108 kysymyksessä olleessa vakuutuksessa. Käsillä olevassa asiassa vakuutuksen markkinoinnista ja vakuutussopimuksen syntymisestä esitetyn selvityksen perusteella ja kun epäselvää sopimusehtoa on tulkittava laatijansa eli vakuutusyhtiön vahingoksi, Korkein oikeus katsoo A:n ja B:n voineen lähteä vakuutusehtojen sellaisesta tulkinnasta, että vakuutusmaksua voitiin korottaa vain indeksiehdon mukaisesti. Tämä vakuutuskirjaan erikseen otettu sopimusehto syrjäyttää sen kanssa ristiriidassa olevan yleisen sopimusehdon. Vakuutusyhtiöllä ei näin ollen ole ollut oikeutta korottaa A:n ja B:n vakuutuksen vuosimaksua enempää kuin vakuutuskirjassa mainittu indeksiehto on sallinut. A:n ja B:n mukaan vakuutusyhtiö on yksipuolisesti merkinnyt vakuutuksen rauenneeksi 1.6.
7. A ja B ovat esittäneet raastuvanoikeudessa laskelman, jonka mukaan heillä on vakuutuksen voimassaoloajalta vakuutuksenantajalta 799,71 markan saaminen, mikäli vakuutusmaksua on voitu korottaa vain indeksikorotuksin. Vakuutusyhtiö ei ole kiistänyt saamisen määrää. Tämän perusteella voidaan päätellä, ettei A:n ja B:n viaksi jää sellaisia maksunlaiminlyöntejä, jotka olisivat oikeuttaneet vakuutusyhtiön yksipuolisesti lakkauttamaan vakuutuksen. Muuta syytä vakuutuksen raukeamiseen ei ole esitetty. A ja B ovat vaatineet vakuutuksen saattamista uudelleen voimaan. Vakuutusyhtiö on vastustanut vaatimusta katsoen sen olevan ristiriidassa vakuutusmaksujen palauttamista koskevan vaatimuksen kanssa. Yhtiön mukaan ei voida vaatia, että vakuutus olisi voimassa ilman maksua. Vakuutuksesta on sovittu edellä tässä tuomiossa kerrotuin perustein määräytyvä vakuutusmaksu. Vaatimus liikaa maksetun vakuutusmaksun palauttamisesta on tehty ennen kuin yhtiö oli merkinnyt vakuutuksen rauenneeksi. Vaatiessaan vakuutuksen saattamista uudelleen voimaan vakuutuskirjan mukaisin maksuehdoin A:n ja B:n on katsottava suostuneen suorittamaan vakuutusmaksut sen suuruisina, miksi ne tässä jutussa vahvistetaan. Se, etteivät A ja B ole maksaneet vakuutusmaksuja sen jälkeen kun vakuutusyhtiö oli rikkonut A:n ja B:n kanssa tekemäänsä sopimusta merkitsemällä vakuutuksen rauenneeksi, ei estä vakuutuksen voimaansaattamista. Tuomiolauselma Raastuvanoikeuden päätös ja hovioikeuden tuomio kumotaan. Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi velvoitetaan palauttamaan A:lle ja B:lle heidän liikaa maksamansa vakuutusmaksut 779 markkaa 71 penniä 16 prosentin korkoineen 513,01 markalle 1.1.1992 lukien ja 286,70 markalle 1.6.1992 lukien. X:n nuorisoturvavakuutus LN 20 on saatettava voimaan 1.6.1992 lukien tässä tuomiossa mainituin perustein määräytyvää maksua vastaan ja sovituin ehdoin. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Antila ja Tuomi. Esittelijä Terhi Mattila. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Tulenheimo-Takki, Tulokas, Vuori ja Krogerus. Esittelijä Jyrki Rinnemaa.