KKO/1997/92

1997 false KKO:1997:92 Potilaan sappi- ja haimatiehyitä oli tutkittu sisätähystimen avulla (ERCP-tutkimus), koska oli epäilty, että tiehyissä oli kasvain tai kivi. Toimenpiteen jälkeen potilaalle oli kehittynyt haimatulehdus. Kun tutkimuksen yhteydessä ei ollut tehty varsinaista hoitotoimenpidettä ja kun todennäköisesti tutkimuksesta aiheutunut haimatulehdus oli ollut määritettävän sairauden laatu ja vaikeusaste sekä potilaan muu terveydentila huomioon ottaen kohtuuton seuraus, vahinko oli korvattava potilasvahinkona. PotilasvahinkoL 2 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Tampereen raastuvanoikeuden päätös 12.10.1993 Raastuvanoikeus katsoi A:n kanteesta selvitetyksi, että A:lla oli kesällä 1991 ollut oikean kylkikaaren alaista kipua, jonka aiheuttajaksi oli ultraäänitutkimuksen perusteella arvioitu sapenjohtimessa sijaitsevaa kasvainta tai kiveä. Sen vuoksi A:lle oli 19.12.1991 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tehty ERCP-tutkimus, jossa oli todettu laajat sappitiehyet ja niissä selvä kivi. Kiveä ei ollut toimenpiteessä saatu poistetuksi. Seuraavana yönä A:lla olivat alkaneet kovat vatsakivut. Haimatulehduksen vuoksi 28.12.1991 tehdyssä vatsan avausleikkauksessa oli kuolioitunutta kudosta poistettu ja samalla oli todettu sappitiehytkiven itsestään poistuneen. A:lle oli 21.1.1992 tehty uusintaleikkaus ja henkitorviavanne. Hänet oli 14.2.1992 siirretty tehostetun hoidon osastolta vuodeosastolle. Vielä hänelle oli 3.3.1992 tehty sykkyräsuoliavanne suolen alueella todettujen avanteiden vuoksi. Jutun oikeudellisesta arvioinnista raastuvanoikeus lausui seuraavan. Potilasvahinkolaki oli osa potilaan oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä. Kysymys oli perimmältään kansalaisen suojasta yhteiskunnan toimenpiteitä vastaan tai niiden johdosta sekä oikeudesta korvaukseen, mikäli suoja toteutui puutteellisesti. Tällaisen lainsäädännön taustasta ja sen tarkoitusperistä johtui, että kansalaisella oli oikeus odottaa lakia tulkittavaksi hänen edukseen silloin, kun sen soveltaminen säädöksen sisällön laadun vuoksi oli epätietoista tai kun asiassa esitetty näyttö oli jäänyt rajatapauksena epäselväksi. Tämän vuoksi raastuvanoikeus, siltä osin kuin asia oli epäselvä, tulkitsi lakia ja arvioi näyttöä potilaan eli kantajan eduksi. Potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentin ensimmäinen virke koski pelkistäen ilmaistuna hoitotoimenpiteitä ja toinen virke tutkimustoimenpiteitä. Ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetuissa tapauksissa ei yleensä ollut kysymyksessä korvattava potilasvahinko. Toisen virkkeen mukaan vahinko korvattiin, jos seuraus oli kohtuuton. Potilasvahinkolautakunta, jolta raastuvanoikeus oli pyytänyt asiassa lausunnon, oli ilmoittanut lausuntokäytännössään noudattaneensa lain sanamuodon mukaista suppeaa tulkintaa. Lautakunta oli päätynyt lausunnossaan siihen, ettei kysymyksessä ollut ollut sairauden määrittämiseksi tehty tutkimus, koska ERCP-tutkimuksen yhteydessä potilaalle voitiin tehdä sekä tutkimus- että hoitotoimenpiteitä ja koska A:lle tehtyä toimenpidettä oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä hoitotoimenpiteenä. Suppean tulkinnan mukaan ERCP-toimenpide olisi aina hoitotoimenpide. Lausuntoon liittyvän asiantuntijanlausunnon mukaan oli jäänyt epäselväksi, oliko A:lle edes yritetty tehdä hoitotoimenpidettä. Raastuvanoikeus totesi, että hoitovälineet ja niiden käyttötaito olivat viime vuosina kehittyneet nopeasti. Yhä useammin tutkimus ja hoitotoimenpide suoritettiin samalla laitteella, samalla kerralla. Tutkimuksen muuttuminen hoidoksi saattoi olla vain toimenpiteen suorittajan mielenliike. Lainkohdan soveltaminen edellytti kuitenkin rajanvetoa tutkimuksen ja hoidon välillä. Vaikka laki oli tullut voimaan vasta vuonna 1987, sitä oli edeltänyt viiden vuoden valmistelutyö. Raastuvanoikeus piti mahdollisena, että lakia laadittaessa ei ollut osattu riittävästi ennakoida sen jälkeen tapahtunutta kehitystä. Näin ollen oli epäselvää, miten potilasvahinkolain 2 §:n 2 momenttia oli sovellettava. Mainituin perustein raastuvanoikeus ratkaisi asian potilaan eduksi. Raastuvanoikeus piti kantajalle suoritettua ERCP-toimenpidettä tutkimuksena eikä leikkaukseen rinnastettavana hoitotoimenpiteenä. Tutkimuksen seurauksina olivat kantajalle aiheutuneet kanteessa tarkoitetut vahingot ja näin ollen säännöstä voitiin soveltaa. Arvioidessaan, olivatko A:lle aiheutuneet seuraukset potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetuin tavoin kohtuuttomia, raastuvanoikeus totesi potilasvahinkolautakunnan viitanneen lausunnossaan hallituksen esitykseen potilasvahinkolaiksi (HE 54/1986 vp., s. 14). Lautakunnan käsityksen mukaan kohtuuttomina seuraamuksina oli pidettävä ennen kaikkea pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan johtaneita komplikaatioita. Noissa esimerkkitapauksissa kohtuuttomuus oli kiistatonta. Kun niin ei ollut A:lle käynyt, lautakunta oli esittänyt käsityksenään, ettei A:ta ollut kohdannut potilasvahinkolaissa tarkoitettu potilasvahinko. Harkitessaan, oliko A:lle aiheutunut seuraus lain 2 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetuin tavoin kohtuuton, raastuvanoikeus otti huomioon seuraavaa. A oli ollut sairaalassa 19.12.1991 - 9.4.1992 eli vajaat neljä kuukautta. Hänet oli jouduttu uudelleen leikkaamaan ja hän oli ollut tehostetun hoidon osastolla 51 vuorokautta. A:lle oli tehty henkitorven avaus ja ohutsuoliavanne. Hänen toipumisensa oli yhä kesken. Jutussa kuullun asiantuntijatodistajan kertoman mukaan ERCP-toimenpiteet olivat muodostuneet rutiininomaisiksi. Sellaisia oli tehty Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa vuosittain noin 350, osin päivystysluontoisesti. Normaalisti potilas voi toimenpiteen jälkeen lyhyen ajan kuluttua tai jopa hetikin poistua sairaalasta. A:n vammat olivat todennäköisesti aiheutuneet ERCP-toimenpiteestä. Seurausta oli pidettävä kohtuuttomana. Koska ERCP-toimenpide oli raastuvanoikeuden käsityksen mukaan tutkimus, jonka seuraus A:lle oli määriteltävän vamman laatu ja vaikeusaste sekä potilaan muu terveydentila huomioon ottaen kohtuuton, vaikka ERCP-toimenpiteeseen yleisesti liittyikin komplikaatioriski, oli kyseessä potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitettu potilasvahinko. Sen vuoksi A:lla oli oikeus saada vastaajalta korvaus vahingosta. Näillä perusteilla raastuvanoikeus velvoitti Potilasvakuutusyhdistyksen suorittamaan A:lle korvauksiksi hoitomaksuista 13 395,45 markkaa, kosmeettisesta haitasta 10 000 markkaa sekä kivusta ja särystä 30 000 markkaa korkoineen. Turun hovioikeuden tuomio 23.2.1995 Potilasvakuutusyhdistys haki muutosta raastuvanoikeuden päätökseen ja vaati, että kanne hylätään. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa on myönnetty 22.8.1995. Potilasvakuutusyhdistys on valituksessaan vaatinut, että Tampereen raastuvanoikeuden päätös ja hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n kanne hylätään. A on häneltä pyydetyssä vastauksessa vaatinut, että Potilasvakuutusyhdistyksen valitus hylätään. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.6.1997 Perustelut A:n sappi- ja haimatiehyitä oli tutkittu sisätähystimen avulla (ERCP-tutkimus), koska oli epäilty, että tiehyissä oli kasvain tai kivi. ERCP-menetelmää voidaan esitetyn selvityksen mukaan käyttää sekä diagnostisesti taudin määrittämiseksi että varsinaisena hoitotoimenpiteenä. Tässä tapauksessa menetelmää oli käytetty ainoastaan A:n epäillyn taudin määrittämiseksi eikä taudin hoitoon. ERCP-tutkimuksen jälkeen A:lle oli kehittynyt haimatulehdus, mikä todennäköisesti oli aiheutunut tästä diagnostisesta toimenpiteestä. Tulehduksen aiheuttama vahinko on siten potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentin toisen virkkeen mukaan korvattava potilasvahinko edellyttäen, että tällainen seuraus on määritettävän sairauden laatu ja vaikeusaste huomioon ottaen kohtuuton. A:n potema perussairaus eli sappikivitauti aiheutti kipuja. Ilman hoitoa kivut olisivat jatkuneet ja vaikeutuneet ja sairauteen olisi saattanut liittyä komplikaatioita. Toimenpiteisiin ryhtyminen on ollut perusteltua ja ERCP-menetelmää on yleisesti käytetty tämän taudin määrityksessä ja hoidossa. Menetelmän eräänä haittavaikutuksena on, että potilas noin 3 prosentissa tapauksista saa haimatulehduksen. Tämä seuraus on siis menetelmän valinnassa tietoisesti otettu riski. Tulehdus paranee yleensä muutamassa päivässä. A sitä vastoin on haimatulehduksen johdosta ollut sairaalahoidossa melkein neljä kuukautta, siitä 51 vuorokautta tehostetussa hoidossa. Hänelle on toimenpiteen seurauksena aiheutunut hengenvaarallinen tila, jonka takia hänelle on tehty henkitorviavanne ja sykkyräsuoliavanne. Näin rajuna haimatulehdus on Korkeimman oikeuden mielestä ollut tutkimuksen kohtuuton seuraus. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Impivaara ja Olli sekä Riitta Katara, joka on myös esitellyt asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Taipale, Krook, Tulokas ja Kivinen. Esittelijä Mats Wiklund.