1998 false KKO:1998:106 Ään. A oli ostanut B:ltä kiinteistön, johon kiinnitetyt haltijavelkakirjat olivat pankissa panttina B:n veloista. A oli kauppakirjan ehdon mukaisesti maksanut kauppahinnan osan pankin tilille ja suorituksella oli lyhennetty B:n velkoja. A ja B olivat tämän jälkeen A:n maksuvaikeuksien vuoksi purkaneet kaupan. Kiinteistö oli sittemmin pankin hakemuksesta myyty pakkohuutokaupalla. Korkein oikeus katsoi tuomiostaan ilmenevillä perusteilla, että pankki ei ollut saanut A:n kustannuksella perusteetonta etua eikä ollut velvollinen palauttamaan A:lle suoritusta. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tampereen käräjäoikeudessa A kertoi Kansallis-Osake-Pankkia vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ostanut 11.9.1992 allekirjoitetulla kauppakirjalla B:ltä Tampereen kaupungin Atalan kaupunginosassa sijaitsevan tontin sillä olevine rakennuksineen 635 000 markan kauppahinnasta. Kauppahinnasta A oli suorittanut 30 000 markkaa ennen kaupantekotilaisuutta. Kaupantekotilaisuudessa hän oli maksanut 200 000 markkaa pantinhaltijan Kansallis-Osake-Pankin tilille, joka oli pankin oma niin sanottu selvittelytili pankin asiakkaiden erilaisten suoritusten maksuselvittelyä varten. Loppukauppahinta 405 000 markkaa oli sovittu maksettavaksi samalle tilille 18.9.1992 mennessä. Kiinteistöön oli vahvistettu 800 000 markan suuruiset kiinnitykset, joita vastaavat haltijavelkakirjat olivat pantattuina pankille myyjän ja tämän puolison C:n veloista. Ennen kyseistä kauppaa Tampereen maistraatti oli pankin hakemuksesta lainhakupäätöksellä 12.10.1989 julistanut kiinteistön B:n ja C:n veloista ulosmitatuksi ja määrännyt sen myytäväksi julkisella pakkohuutokaupalla. Puolisoiden B:n ja C:n pyynnöstä pankki oli kuitenkin päättänyt luopua kiinteistön myymisestä pakkohuutokaupalla, koska kiinteistöstä oli vapaaehtoisella kaupalla saatavissa parempi kauppahinta. B oli 22.6.1992 antanut pankille valtakirjan kiinteistön myymistä varten. B oli peruuttanut valtuutuksensa 8.2.1993 ja 9.2.1993 hän ja A olivat purkaneet kaupan ja sopineet, että A:lla oli oikeus saada takaisin kiinteistöstä maksamansa kauppahinta 230 000 markkaa. Kiinteistö oli 28.5.1993 myyty pakkohuutokaupalla pankin lukuun 550 000 markan kauppahinnasta. Pankki oli kieltäytynyt palauttamasta A:lle tämän maksamaa kauppahintaa. A ei ollut ollut velkaa pankille. Pankilla ei ollut mitään laillista perustetta pitää kauppahintaa itsellään ja se oli siten saanut A:n kustannuksella perusteetonta etua. Tämän vuoksi A vaati, että pankki velvoitetaan palauttamaan hänelle 230 000 markkaa laillisine korkoineen. Vastine Pankki kiisti kanteen perusteettomana. B ja C olivat saaneet pankista luottoa, jonka maksamisen he olivat laiminlyöneet. Pankki oli suostunut kauppaan sillä edellytyksellä, että B ja C lyhensivät kauppahinnalla velkojaan. B myyjänä oli määrännyt, minne hänen hyväkseen tuleva kauppahinta oli maksettava. Kauppahinta, lukuunottamatta kiinteistönvälittäjälle maksettua palkkiota 22 860 markkaa, oli tämän jälkeen käytetty pankissa B:n ja C:n velkojen lyhennykseen heidän vastuittensa vastaavasti pienentyessä. Koska pankilla oli ollut kyseistä suoritusta vastaavaa määrää huomattavasti suurempi saatava B:ltä ja C:ltä, pankki ei ollut saanut perusteetonta etua. Käräjäoikeuden tuomio 22.3.1995 Käräjäoikeus totesi tuomiosta tarkemmin ilmenevään oikeuskirjallisuuteen ja -käytäntöön viitaten, millä edellytyksillä saatu etu oli palautettava. Käräjäoikeus lausui, että pankki oli B:n valtuuttamana voinut tehdä välityssopimuksen kiinteistöstä ja maksaa A:lta saamistaan rahoista välityspalkkion kiinteistönvälittäjälle. Pankki ei siten ollut saanut hyödykseen palkkiota vastaavaa 22 860 markkaa eikä tältä osalta hyötynyt A:n kustannuksella. A ei myöskään ollut kiistänyt kiinteistönvälittäjälle maksetun palkkion määrää. Näin ollen A:lla ei ollut tämän kanteen perusteella oikeutta saada pankilta takaisin välittäjälle maksettua 22 860 markkaa. B:n ja A:n välinen kiinteistönkauppa oli purettu A:sta johtuvasta syystä 9.2.1993. Suoritusten vaihto kaupan osapuolten kesken ei ollut toteutunut tarkoitetulla tavalla ja A:n suorituksen oikeudellinen tarkoitus oli jäänyt saavuttamatta. Purkaessaan kaupan B ja A olivat sopineet, että A saisi takaisin maksamansa osakauppahinnan 230 000 markkaa. Kaupan osapuolten osalta tilanne oli ollut palautettava entiselleen. A:n maksama osakauppahinta oli kuitenkin maksettu pankin selvittelytilille, joten rahoja ei pankin vastustuksen vuoksi pystytty palauttamaan. Pankki oli koko ajan tiennyt, että kiinteistö oli myyty A:le pankin tekemän välityssopimuksen perusteella ja että kaupasta saadut rahat oli jutussa esitetyn todistelun mukaan maksettu pankin määräyksen mukaisesti kiinteistönvälittäjän toimesta pankin omalle selvittelytilille. Kiinteistö oli myöhemmin pankin toimeksiannosta myyty pakkohuutokaupalla ja siitä saatu hinta oli kulujen vähentämisen jälkeen käytetty puolisoiden B:n ja C:n velkojen maksuun. Pankin asemaan B:n puolisoiden velkojana kiinteistönkaupalla ja sen myöhemmällä purkamisella ei pitänyt olla mitään suoraa vaikutusta. Pankin asema ei ollut voinut parantua eikä huonontua A:n ja B:n välisistä oikeustoimista. Käräjäoikeus totesi, että kauppahinnasta 200 000 markkaa oli siirtynyt välittömästi tappion kärsineeltä A:lta edun saaneelle pankille. Pankin saaman perusteettoman hyödyn ja A:n kärsimän tappion välillä oli selvä syy-yhteys. Pankki oli siten perusteettomasti hyötynyt A:n kustannuksella. Näin ollen oikeuskäytännön kautta muotoutuneet perusteettoman edun perusedellytykset täyttyivät tässä tapauksessa ja A:lla oli oikeus saada pankilta takaisin maksamansa 200 000 markkaa ja maksamastaan 30 000 markasta 7 140 markkaa. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus velvoitti Kansallis-Osake-Pankin suorittamaan A:lle 207 140 markkaa korkoineen. Turun hovioikeuden tuomio 29.11.1996 Hovioikeus, jossa pankki ja A hakivat muutosta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Merita Pankki Oy:lle, johon Kansallis-Osake-Pankki on yhtynyt, myönnettiin valituslupa. Pankki vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja A:n kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan. A vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.9.1998 Perustelut Tampereen maistraatti oli 12.10.1989 antamallaan lainvoimaisella lainhakupäätöksellä velvoittanut B:n ja C:n suorittamaan Kansallis-Osake-Pankille sen saatavina yhteensä 590 022 markkaa korkoineen ja kuluineen. Samalla oli julistettu ulosmitatuksi käräjäoikeuden tuomiossa mainittu B:n omistama kiinteistö, johon kiinnitetyt haltijavelkakirjat, pääomaltaan yhteensä 800 000 markkaa, olivat pankilla vakuutena B:n ja C:n sitoumuksista, ja määrätty kiinteistö myytäväksi pakkohuutokaupalla pankin saatavien suorittamiseksi. B:n ja C:n pyynnöstä pankki oli toistaiseksi luopunut vaatimasta pakkotäytäntöönpanon jatkamista ja suostunut kiinteistön myymiseen vapaaehtoisella kaupalla. B on 11.9.1992 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt kyseessä olevan tontin sillä olevine rakennuksineen A:lle 635 000 markan kauppahinnasta. Kauppakirjassa on mainittu, että kiinteistöä rasittavat rasitustodistuksesta ilmenevät 800 000 markan määräiset velkakiinnitykset ja että pankki on pantinhaltija. Kauppahinnan erät oli talletettava kauppakirjassa ilmoitetulle pankin tilille. A on suorittanut kauppahinnasta ennen kauppaa 30 000 markkaa ja kaupantekotilaisuudessa 200 000 markkaa pankkiin kauppakirjassa ilmoitetulle asiakkaiden maksuselvittelytilille. Pankki on käyttänyt varat, lukuunottamatta kiinteistönvälittäjälle palkkiona maksettuja 22 860 markkaa, B:n ja C:n velkojen lyhentämiseen. Pankki on luovuttanut A:lle osan kiinteistöön kiinnitetyistä haltijavelkakirjoista pääomaltaan 400 000 markan määräisten velkakirjojen jäädessä edelleen pankille vakuudeksi. B ja A ovat 9.2.1993 purkaneet kaupan A:n maksuvaikeuksien johdosta ja tuolloin sopineet, että ostaja oli oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun kauppahinnan ja että ostajalla ja myyjällä ei muutoin ollut vaatimuksia toisiaan kohtaan. Pankin ilmoituksen mukaan sen saatavat B:ltä ja C:ltä ovat 14.4.1993 olleet 1 107 394,35 markkaa. Pankki on 28.5.1993 toimitetussa kiinteistön pakkohuutokaupassa saanut saataviensa suoritukseksi 544 587 markkaa. Pankilla on ollut B:ltä ja C:ltä lainvoimaiseen lainhakupäätökseen perustuva saatava, jonka suorittamiseksi B on kauppakirjassa osoittanut kauppahinnan maksettavaksi pankille. A on maksaessaan kauppahinnan osat täyttänyt kauppaan perustuvaa maksuvelvollisuuttaan myyjään B:hen nähden ja samalla B:n osoituksen mukaisesti suorittanut maksut pankille. Pankilla on ollut oikeus käyttää sille näin suoritetut maksut B:n ja C:n velkojen lyhentämiseen. Kiinteistönkaupan purkautuessa sen osapuolet ovat velvolliset palauttamaan puolin ja toisin kauppaan perustuvat suoritukset. Pankki ei ole ollut kiinteistönkaupan osapuoli. Pankin saamien maksujen perusteena on ollut B:n ja C:n velka pankille. Pankin asema ei tässä suhteessa eroa siitä, että A olisi maksanut kauppahinnan osat B:lle ja tämä olisi sen jälkeen suorittanut näin saamillaan varoilla velkoja pankille. Kiinteistönkaupan purkamiseen pankki ei ole osallistunut lainkaan eikä purkaminen ole johtunut pankin syystä. Purkaessaan kaupan A ja B eivät ole voineet pankkia sitovasti sopia siitä, että pankki palauttaa A:lle hänen pankkiin maksamansa B:lle kuuluneet suoritukset. Pankki ei kauppahinnan siirronsaajana ole muullakaan A:n esittämällä perusteella velvollinen palauttamaan suorituksia A:lle. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Vanhempi oikeussihteeri Sarvilinna-Heimonen: Korkein oikeus antanee seuraavan tuomion: Perustelut A on ostanut 11.9.1992 päivätyllä kauppakirjalla B:ltä hovioikeuden tuomiossa kerrotun tontin sillä olevine rakennuksineen 635 000 markan kauppahinnasta. Tonttia rasitti 800 000 markan määräiset kiinnitykset, joita vastaavat haltijavelkakirjat olivat Kansallis-Osake-Pankilla vakuutena B:n ja hänen puolisonsa C:n veloista. Tampereen maistraatti oli pankin hakemuksesta lainhakupäätöksellä 12.10.1989 velvoittanut puolisot B ja C suorittamaan pankille sen saatavat ja julistanut tontin ulosmitatuksi ja myytäväksi pakkohuutokaupalla saatavien suorittamiseksi. Puolisoiden B ja C pyynnöstä pankki oli toistaiseksi luopunut pakkotäytäntöönpanon jatkamisesta ja suostunut kiinteistön myymiseen vapaaehtoisella kaupalla. Kauppakirjassa B on määrännyt kauppahinnan suoritettavaksi pankille. Ennen kaupantekotilaisuutta A on suorittanut kauppahinnasta 30 000 markkaa ja kaupantekotilaisuudessa 200 000 markkaa eli yhteensä 230 000 markkaa, jotka on maksettu pankille sen niin sanotulle asiakkaiden maksuselvittelytilille. Kauppahinnan osalla on lyhennetty B:n ja C:n velkoja. A:n suorituksen jälkeen pankki on luovuttanut hänelle osan kiinteistöön kiinnitetyistä velkakirjoista jättäen itselleen loppukauppahintaa vastaavan osan. Kansallis-Osake-Pankilla on siis ollut puolisoilta B ja C saatava, jota on maksettu B:n osoituksen mukaan puheena olevasta kiinteistönkaupasta saatavalla kauppahinnalla. Pankilla on ollut oikeus tuohon suoritukseen. Vaikka pankin saatavat puolisoilta B ja C ovat olleet suuremmat kuin kauppakirjassa sovittu kiinteistön kauppahinta 635 000 markkaa, pankki on suostunut siihen, että pantti realisoidaan mainitulla hinnalla ja kauppahinnalla lyhennetään puolisoiden B ja C velkoja. Kiinteistönvälittäjälle maksettu palkkio 22 860 markkaa huomioiden pankin saatava olisi ollut 612 140 markkaa. A:n osasuorituksella pankki oli saanut välittäjänpalkkio huomioon ottaen 207 140 markkaa. B:n ja A:n purettua kaupan kiinteistö on myyty pankin hakemuksesta pakkohuutokaupalla ja pankki saanut huutokauppakustannukset huomioon ottaen kiinteistöstä vielä 544 587 markkaa. Näin ollen pankki on saanut kiinteistöstä sekä pakkohuutokaupassa saadun hinnan että A:n osakauppahinnan eli yhteensä 751 727 markkaa. Täten pankki on saanut 139 587 markkaa enemmän kuin se olisi saanut B:n ja A:n välisessä kaupassa. Korkein oikeus katsoo, että pankki on näin ollen saanut A:n kustannuksella perusteetonta etua mainitut 139 587 markkaa, minkä se on velvollinen palauttamaan A:lle. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Merita Pankki Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle hovioikeuden tuomitseman 207 140 markan asemesta 139 587 markkaa. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Oikeusneuvos Hidén: Tampereen maistraatti oli 12.10.1989 antamallaan lainhakupäätöksellä velvoittanut B:n ja C:n suorittamaan Kansallis-OsakePankille sen saatavina yhteensä 590 022 markkaa korkoineen ja kuluineen. Samalla oli julistettu ulosmitatuksi käräjäoikeuden tuomiossa mainittu B:n omistama kiinteistö, johon kiinnitetyt haltijavelkakirjat, pääomaltaan yhteensä 800 000 markkaa, olivat olleet pankilla vakuutena B:n ja C:n sitoumuksista, ja määrätty kiinteistö myytäväksi pakkohuutokaupalla pankin saatavien suorittamiseksi. B:n ja C:n pyynnöstä pankki oli toistaiseksi luopunut vaatimasta pakkotäytäntöönpanon jatkamista ja suostunut kiinteistön myymiseen vapaaehtoisella kaupalla. Tämän jälkeen B on 11.9.1992 päivätyllä kauppakirjalla myynyt kyseessä olevan tontin sillä olevine rakennuksineen A:lle 635 000 markan kauppahinnasta. Kauppakirjassa on mainittu velkakiinnitykset ja nimetty pantinhaltijaksi pankki, jonka tilille kauppahinta oli kauppakirjan mukaan talletettava. A on suorittanut kauppahinnasta ennen kauppaa 30 000 markkaa ja kaupantekotilaisuudessa 200 000 markkaa Kansallis-Osake-Pankkiin niin sanotulle asiakkaiden maksuselvittelytilille. Pankki on käyttänyt varat, lukuunottamatta kiinteistönvälittäjän palkkiona maksettuja 22 860 markkaa, B:n ja C:n velkojen lyhentämiseen ja sen jälkeen luovuttanut A:lle osan kiinteistöön kiinnitetyistä velkakirjoista pääomaltaan 400 000 markan määräisten velkakirjojen jäädessä edelleen pankille. B ja A ovat 9.2.1993 purkaneet kaupan A:n maksuvaikeuksien johdosta ja tuolloin sopineet, että ostaja oli oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun kauppahinnan ja että ostajalla ja myyjällä ei muutoin ollut vaatimuksia toisiaan kohtaan. Tämän sopimuksen ja kaupan purkamisen johdosta syntyneen suoritusten palautusvelvollisuuden perusteella A on vaatinut, että pankki, jolle hän ei ole ollut velkaa, velvoitetaan palauttamaan perusteettomana etuna saamansa 230 000 markkaa. A on viitannut vielä siihen, että pankki on myöhemmin toimitetussa kiinteistön pakkohuutokaupassa saanut kiinteistöstä sille pantinhaltijana kuuluvan suorituksen. Asianosaiset ovat esittäneet keskenään ristiriitaisia käsityksiä siitä, mikä on ollut pankin osuus puheena olevaa kiinteistönkauppaa tehtäessä. Käräjäoikeus on katsonut pankin tehneen sopimuksen kiinteistönvälittäjän kanssa eikä tätä käsitystä ole osoitettu vääräksi. Pankilla onkin ollut kiinteistön myymistä varten valtakirja B:ltä. Myyjän puolesta kauppakirjan on kuitenkin allekirjoittanut C hänelle annetun valtakirjan nojalla. Pankki, vaikka sillä on pantinhaltijana ollut etunsa valvottavana kiinteistönkaupassa, ei ole ollut kaupassa osapuolena eikä se myöskään ole edustanut siinä myyjää. Myyjä ja ostaja eivät ole voineet pankkia kuulematta keskenään tekemällään sopimuksella pankkia sitovasti sopia sen mahdollisesta suoritusvelvollisuudesta kaupan purkamisen perusteella. Kysymys on siitä, mikä oikeus pankilla on alunperin ollut nyt palautettavaksi vaadittuun suoritukseen. Kiinteistön myyminen on tapahtunut tilanteessa, jossa kiinteistö on jo ollut ulosmitattuna pankin saatavien suorittamiseksi. Olosuhteet ovat siten olleet sellaiset, että B:n on täytynyt käsittää, että kiinteistöä koskevat toimenpiteet eivät ole olleet mahdollisia ilman pankin myötävaikutusta ja suostumusta. Kauppaa tehtäessä on sen vuoksi tullut ottaa huomioon pankin oikeus saada suoritus kiinteistöstä ja siis sen myymisestä maksettavasta kauppahinnasta. Asia on järjestetty kauppakirjaan otetulla ehdolla, jonka mukaan kauppahinta tuli tallettaa pankin tilille. A on vedonnut siihen, että B on kiistänyt pankin oikeuden suorituksen käyttämiseen B:n ja C:n velkojen maksamiseen. Sillä seikalla, oliko B antanut valtakirjan myös tuota tarkoitusta varten vai ei, ei kuitenkaan ole asiassa merkitystä. Pankilla, jolla on ollut B:ltä ja C:ltä erääntyneitä saatavia ja lisäksi lainvoimainen tuomio saatavista, on B:lle ja C:lle kuuluvien varojen saavuttua pankkiin ollut oikeus ilman tällaista valtuutustakin käyttää varat saataviensa kuittaukseen. Lisäksi kauppakirjaan merkitty ehto kauppahinnan tallettamisesta pankin tilille on jo sellaisenaan merkinnyt kauppakirjaan perustuvan myyjän saatavan siirtoa pankille. Tämän ehdon mukaisesti kauppahinnanosa on myös maksettu suoraan pankille. Kansallis-Osake-Pankilla on ollut B:ltä ja C:ltä ja siten myös kiinteistön myyjältä B:ltä saatava, jonka suorittamiseksi B on kauppakirjasta ilmenevin tavoin määrännyt kauppahinnan maksettavaksi pankille. Ostaja A on näin ollen maksaessaan kauppahintaa paitsi täyttänyt kauppaan perustuvaa velvollisuuttaan myyjään nähden samalla myyjän osoituksen mukaisesti tämän puolesta suorittanut myyjän velkaa pankille. Kun pankki on ollut oikeutettu tuohon suoritukseen myyjältä ja suoritus on vastaavasti vähentänyt pankin saatavaa myyjältä, suoritus ei Kansallis-OsakePankin kannalta ole ollut perusteeton yksin sillä perusteella, että ostaja ja myyjä ovat sittemmin keskenään purkaneet kaupan. Pankki on toisaalta pantinhaltijana suostunut pantin realisoimiseen B:n ja A:n sopimalla hinnalla siten, että kauppahinta suoritetaan pankille ja että sen maksamisen jälkeen velkakirjat luovutetaan ostajalle. Tuon kaupan toteutuessa pankki olisi saanut kiinteistöpantista B:ltä ja C:ltä olevien saataviensa suoritukseksi, ottaen sovitun kauppahinnan vähennyksenä huomioon kiinteistönvälittäjän palkkiona maksetut 22 860 markkaa, kaikkiaan 612 140 markkaa. Kun ostaja ja myyjä ovat purkaneet kaupan, pankki ei ole saanut suoritusta enempää kuin ostajan maksamat 230 000 markkaa vähennettynä kiinteistönvälittäjänpalkkiolla ja siis 207 140 markkaa. Kun myöhemmin on toimitettu saman kiinteistön pakkohuutokauppa, Kansallis-Osake-Pankki on saanut hallussaan olleiden kiinnitettyjen velkakirjojen nojalla B:n ja C:n velkojen suoritukseksi, ottaen huomioon huutokauppakustannukset, vielä 544 587 markkaa. Näin pankki on näiden kahden kaupan perusteella saanut kiinteistöpantista suoritusta B:n ja C:n veloille yhteensä 751 727 markkaa. Pankin saamien suoritusten yhteismäärä ei ole vielä riittänyt kattamaan kaikkia pankin saatavia B:ltä ja C:ltä ja se on jäänyt myös pankin hallussa olleiden kiinnitettyjen velkakirjojen yhteenlaskettua pääomamäärää pienemmäksi. Pankki on kuitenkin suostuessaan B:n ja A:n väliseen kiinteistönkauppaan katsonut, ettei sillä olleen kiinteistöpantin arvo ole ollut suurempi kuin ne 612 140 markkaa, jotka kauppahinnasta olisivat jääneet pankille B:n ja C:n velkojen suoritukseksi. Kun pankki on tuosta kauppahinnasta ollut valmis luopumaan panttioikeudestaan ja olisi täyden suorituksen saadessaan luovuttanut kaikki hallussaan olleet panttivelkakirjat A:lle, päädyn katsomaan, että sanotun määrän ylimenevä osa pankin kiinteistöstä saamien suoritusten 751 727 markan yhteismäärästä ja siis 139 587 markkaa on ollut pankille perusteetonta etua, jonka se on saanut sen jo hyväksymästä kaupasta perääntyneen A:n kustannuksella. Tämä määrä pankin on palautettava A:lle. Näillä perusteilla muutan hovioikeuden tuomion lopputulosta siten, että alennan Merita Pankki Oy:n A:lle maksettavan määrän 139 587 markkaan. Muilta osin jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Tuomiolauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. A:n kanne hylätään ja Merita Pankki Oy vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Asian on ratkaissut käräjätuomari Mattila. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Selander, Leinonen ja Rimmanen. Esittelijä Mikael Illman. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Taipale, Pellinen, Hidén (eri mieltä) ja Kitunen. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen (mietintö).
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.