1998 false KKO:1998:109 Ään. Vangitsemisasia oli otettava uuteen käsittelyyn kahden viikon kuluessa edellisestä käsittelystä siitä huolimatta, että syyte vangittua vastaan oli tuona aikana nostettu. P

§:n 3 momentin mukaisesti käsitellyt A:n vangitsemisasiaa 21.11., 5.

1. ja 19.12.1997 sekä 2.1.
2. Tuolloin käräjäoikeus oli määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna ja tuotavaksi syytteen käsittelytilaisuuteen tai erikseen ilmoitettavaan vangitsemisasian uudelleen käsittelyyn. Syyttäjän pyynnöstä käräjäoikeus oli 9.1.1998

§:n 2 momentin nojalla pidentänyt syytteen nostamisen määräaikaa 16.1.1998 saakka. Vangitsemisasian on 2.1.1998 käsitellyt käräjätuomari Nisula, joka on päättänyt myös syytteen nostamisen määräajan pidentämisestä 9.1.

1. Kantelu Turun hovioikeuteen A vaati hovioikeuteen 22.1.1998 saapuneessa kantelukirjelmässään, että käräjäoikeuden 2.1.1998 tekemä päätös hänen vangittuna pitämisestään kumotaan ja hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi. A lausui, että edellytyksiä hänen vangittuna pitämiselleen ei ollut ja että hänen vangitsemisasiansa olisi 2.1.1998 tehdyn päätöksen jälkeen pitänyt ottaa uudelleen käsiteltäväksi laissa tarkoitetussa kahden viikon määräajassa eli viimeistään 16.1.1998, sillä syyteasian valmistelu ja pääkäsittely pidetään vasta sanotun päivän jälkeen. Hovioikeuden päätös 28.1.1998 Hovioikeus lausui, että päättäessään 7.11.1997 A:n vangitsemisesta käräjäoikeus oli määrännyt syytteen nostettavaksi viimeistään 12.1.
2. Käsiteltäessä vangitsemisasiaa viimeksi 2.1.1998 käräjäoikeus oli päättänyt pitää A:n edelleen vangittuna. Syyttäjän pyynnöstä käräjäoikeus oli 9.1.1998 pidentänyt syytteen nostamisen määräajan 16.1.1998 asti.

§:n 1 momentin mukaan, kun tuomioistuin, joka tuli käsittelemään syytteen, päätti läsnä olevan epäillyn vangitsemisesta, sen oli, jollei syytettä jo ollut nostettu, asetettava määräaika, jonka kuluessa syyte oli nostettava. Lainkohdan 2 momentin mukaan, jos syytteen nostamiselle määrätty aika osoittautui liian lyhyeksi, tuomioistuin voi syyttäjän mainitun ajan kuluessa tekemästä pyynnöstä pidentää määräaikaa. Saman luvun 24 §:n mukaan vangittu oli määrättävä päästettäväksi vapaaksi, jos syytettä ei ollut nostettu sille määrätyssä ajassa eikä sen kuluessa ollut pyydetty määräajan pidentämistä. Valmistelun tai pääkäsittelyn pitäminen syyteasiassa syytteen nostamisen määräaikana ei A:n kantelukirjelmässä esittämin tavoin ollut ollut edellytyksenä hänen vangittuna pitämiseen. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi kantelun. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hänet päästetään heti vapaaksi. A lausui uudistaen hovioikeudessa esittämänsä, että hänen vangittuna pitämisestään oli päätetty viimeksi 2.1.

1. Koska vangitsemisasiaa ei ollut otettu käsiteltäväksi ennen pääasian käsittelyn alkamista, hän oli ollut lainvastaisesti vangittuna yli kaksi viikkoa. Virallinen syyttäjä antoi häneltä pyydetyn vastauksen. VÄLITOIMENPITEET Korkeimpaan oikeuteen on pyynnöstä toimitettu asiassa R 98/88 Tampereen käräjäoikeudessa 3.2.1998 toimitetun pääkäsittelyn pöytäkirjan ja 31.3.1998 annetun tuomion A:ta koskevan tuomiolauselman jäljennökset sekä jäljennökset käräjäoikeuden rikosdiaarista ja Hämeen lääninvankilan nimilehdestä. VAHVENNETUN JAOSTON RATKAISU Kysymys siitä, voidaanko asiassa, jossa lausunnon antaminen raukeaa, ottaa asiallisesti kantaa ja antaa lausunto valituksessa esitetyn muutosvaatimuksen perusteista, on Korkeimman oikeuden työjärjestyksen 16 §:n nojalla määrätty käsiteltäväksi vahvennetulla jaostolla. Korkein oikeus on 21.8.1998 antamassaan päätöksessä katsonut, että Korkeimman oikeuden tulee antaa A:n muutoksenhakemuksen johdosta lausunto siitä, onko hänen vangittuna pitämiseensä ollut lailliset perusteet. Sanotun lausunnon antamiseksi asia on siirretty viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.9.1998 Käsittelyratkaisu Vastauksen pyytäminen Korkeimpaan oikeuteen toimitettujen käräjäoikeuden pöytäkirjan, tuomiolauselman ja rikosdiaarin sekä lääninvankilan nimilehden jäljennösten johdosta on ilmeisen tarpeetonta. Pääasiaratkaisu A on pakkokeinolain nojalla vangittu Tampereen käräjäoikeuden päätöksellä 7.11.1997 epäiltynä muun muassa ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta. Käräjäoikeus on lausumillaan perusteilla katsonut todennäköiseksi, että A karttaa esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä sekä vaikeuttaa asian selvittämistä. Syyte asiassa on määrätty nostettavaksi viimeistään 12.1.
2. Käräjäoikeus on

§:n 3 momentin nojalla käsitellyt vangitsemisasiaa 21.11., 5.

1. ja 19.12.1997 sekä 2.1.
2. Käräjäoikeus on viimeksi mainittuna päivänä määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna samoilla perusteilla kuin aikaisemmin. Syyttäjän pyynnöstä käräjäoikeus on 9.1.1998 käsittelemättä vangitsemisasiaa

§:n 2 momentin nojalla pidentänyt syytteen nostamisen määräaikaa 16.1.1998 saakka. Syyttäjä on viimeksi mainittuna päivänä toimittanut haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan. Pääkäsittely asiassa on alkanut 3.2.1998. Kysymys on siitä, olisiko käräjäoikeuden pitänyt ottaa A:n vangitsemisasia käsiteltäväksi 2.1.1998 jälkeen kahden viikon kuluessa eli viimeistään 16.1.1998, jolloin myös syyte on nostettu.

§:n 3 momentin mukaan tuomioistuimen on siinä tapauksessa, että syyte on määrätty nostettavaksi myöhemmin kuin kahden viikon kuluessa, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon välein, kunnes syyte on nostettu. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan. Pykälän 2 momentin mukaan rikosasia tulee vireille, kun haastehakemus on saapunut kansliaan. Saman luvun 13 §:n 1 momentin mukaan rikosasian pääkäsittely vangittua vastaajaa koskevassa asiassa on pidettävä kahden viikon kuluessa rikosasian vireilletulosta, jos säännöksen 2 momentissa tarkoitettu tärkeä syy ei vaadi, että määräaika määrätään kahta viikkoa pidemmäksi. Pakkokeinolain 1 luvun 23 §:n mukaan tuomioistuimen on lykätessään pääkäsittelyn asiassa, jossa vastaaja on vangittuna, samalla tutkittava, onko syytä pitää hänet edelleen vangittuna. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 10 §:n mukaan lykättäessä pääkäsittely asiassa, jossa vastaaja on vangittuna, on pääkäsittelyä jatkettava lykkäyksen jälkeen viimeistään 14 päivän kuluessa käsittelyn lykkäämisestä tai siitä, kun lykkäämisen jälkeen on päätetty vangitsemisesta. Pakkokeinolain 1 luvun 24 §:n mukaan tuomioistuimen on omasta aloitteestaan määrättävä vangittu päästettäväksi vapaaksi heti, kun edellytyksiä vangittuna pitämiseen ei enää ole.

§:n 3 momentti antaa selvän oikeusohjeen siitä, miten tuomioistuimen on käsiteltävä vangitsemisasiaa syytteen nostamiseen saakka. Säännöksestä ei sitä vastoin ilmene, miten tuomioistuimen on käsiteltävä vangitsemisasiaa syytteen tultua nostetuksi.

§ on muutettu 1.10.1997 voimaan tulleella lailla (693/1997) oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säätämisen yhteydessä. Lainmuutosta koskevissa esitöissä on vastaajan vangittuna pitämistä käsitelty kahdessa yhteydessä. Ensinnäkin (HE 82/1995 vp s. 27 ja 165) on lausuttu tuomioistuimen asettavan määräajan, jonka kuluessa syyte on nostettava. Jos määräaika osoittautuu liian lyhyeksi, tuomioistuin voi syyttäjän hakemuksesta pitentää sitä. Rikoksesta epäillyn oikeusturva edellyttää kuitenkin, ettei hänen vapaudenmenetyksensä kestä kauempaa kuin esitutkinnan toimittamiseksi on välttämätöntä. Tämän vuoksi tuomioistuimen olisi kahden viikon välein otettava vangitsemista koskeva asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi. Tämä periaate on esitetty myös selostettaessa esityksen pääasiallista sisältöä (HE s. 2). Tältä osalta esityksessä lienee tarkoitettu pelkästään tilannetta, jossa syytettä ei vielä ole nostettu. Samalla kumottiin pakkokeinolain 1 luvun 22 § (450/1987), jonka mukaan vangitulla oli oikeus saada pyynnöstään vangitsemisasiansa uudelleen tutkittavaksi, jos hän oli vangitsemisasian käsittelyn jälkeen, mutta ennen syytteen käsittelyä ollut yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa vangittuna. Asia oli tuolloin otettava käsiteltäväksi viikon kuluessa pyynnön saapumisesta tuomioistuimeen. Pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n kumoamista perusteltiin sillä, että koska saman luvun 21 §:ää ehdotettiin muutettavaksi siten, että tuomioistuimen oli omasta aloitteestaan otettava vangitsemiskysymys käsiteltäväksi kahden viikon välein, 22 § voitiin tarpeettomana kokonaisuudessaan kumota (HE s. 165). Mainitut pakkokeinolain ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännökset osoittavat, että vangitsemisasiaa on käsiteltävä kahden viikon välein ennen syytteen nostamista ja että vangittua koskevassa asiassa pääkäsittelyä saa lykätä enintään 14 päivää. Tähän nähden ei ole johdonmukaista, että jos syytettä nostettaessa edellisestä vangitsemisasian käsittelystä on kulunut vähintään kaksi viikkoa, vangitsemisasiaa ei käsitellä uudelleen. Tuomioistuin on pakkokeinolain 1 luvun 24 §:n säännös huomioon ottaen syytteen nostamisen jälkeen aina velvollinen varmistautumaan siitä, että vangittuna pitämisen edellytykset edelleen ovat olemassa. On kuitenkin otettava huomioon, että nämä edellytykset saattavat muuttua siitä, mitä ne olivat ennen syytteen nostamista. A:n vangittuna pitämistä koskevista perusteluista on pääteltävissä, ettei hänen osaltaan syytteen nostamisen jälkeen enää ole ollut kysymys esitutkinnan keskeneräisyyteen liittyvästä asian selvittämisen vaarantamisesta, vaan hänen vangittuna pitämistään on tullut harkita muilla perusteilla. Tässä tilanteessa on vangitun oikeusturvan kannalta perusteltua, että hän saa esittää näkökantansa vangittuna pitämisen edellytyksistä viran puolesta toimitettavassa vangitsemisasian käsittelyssä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n vangitsemisasia olisi pitänyt ottaa käräjäoikeudessa uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon kuluessa edellisestä vangitsemisasian käsittelystä 2.1.1998 eli viimeistään 16.1.1998, vaikka syyte olikin nostettu viimeksi mainittuna päivänä. Korkeimpaan oikeuteen toimitetun selvityksen mukaan käräjäoikeus on 3.2.1998 rikosasian pääkäsittelyssä julistamallaan päätöksellä ja rikosasiassa 31.3.1998 julistamallaan tuomiolla määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna. Vangitsemispäätös, josta A on hovioikeuteen kannellut, ei siten enää ole voimassa. Näin ollen Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta antaa vangitsemispäätöksestä lausuntoa enemmälti, joten enemmän lausunnon antaminen asiasta raukeaa. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Nikkarinen: A on vangittu 7.11.1997 Tampereen käräjäoikeuden päätöksellä pakkokeinolain nojalla epäiltynä muun muassa ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta. Syyte asiassa on määrätty nostettavaksi viimeistään 12.1.1998. Käräjäoikeus on

§:n 3 momentin nojalla käsitellyt vangitsemisasiaa 21.11., 5.

1. ja 19.12.1997 sekä 2.1.
2. Syyttäjän pyynnöstä käräjäoikeus on 9.1.1998

§:n 2 momentin nojalla pidentänyt syytteen nostamisen määräaikaa 16.1.1998 asti. Syyttäjä on viimeksi mainittuna päivänä toimittanut asiassa haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan.

§:n 3 momentin mukaan vangittua vastaajaa koskevan syytteen nostamisen määräajasta päättävän tuomioistuimen on siinä tapauksessa, että syyte on määrätty nostettavaksi myöhemmin kuin kahden viikon kuluessa, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon välein kunnes syyte on nostettu. Vastaajan vangittuna pitämisestä päättämisestä syytteen nostamisen jälkeen on tyhjentävästi säädetty pakkokeinolain 23 - 26 ja 26 a §:ssä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan. A:ta vastaan syyte on nostettu 16.1.1998 eli kahden viikon kuluessa edellisestä vangitsemisasian käsittelemisestä. Lain selvästä sanamuodosta ilmenee ilman tulkinnanvaraa, että hänen esitutkinnan aikana tapahtunutta vangitsemistaan koskevaa asiaa ei sen jälkeen ole ollut tarvetta käsitellä erikseen, vaan kysymys hänen edelleen vangittuna pitämisestään on jäänyt pakkokeinolain säännösten mukaisesti tuomioistuimen käsiteltäväksi ja harkittavaksi rikosasian käsittelyn yhteydessä. Koska hovioikeuden 28.1.1998 antama päätös, jonka kumoamista A on valituksessaan vaatinut, ei enää ole voimassa, jätän enemmän lausunnon antamisen A:n valituksesta raukeamaan. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hukkanen, Aarola ja Laapas. Esittelijä Nina Porkka. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen (eri mieltä), Haarmann, Paasikoski, Pellinen ja Kitunen. Esittelijä Matti Rintala.