1998 false KKO:1998:134 Ks. KKO:1987:83 KKO:1998:35 Vakuutusoikeuden käsittelymuistioon merkitty vakuutusoikeuden lääkärin oikeuden jäsenenä antama lausunto oli osa oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettua kokonaan salassa pidettävää neuvottelua, josta ei ollut oikeutta saada tietoja edes viranomaisen luvalla. Asianosaisen hakemus saada jäljennös sanotusta lausunnosta hylättiin. OK 1 luku 7 § ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Hakemus vakuutusoikeudessa Hakija, joka oli ollut vakuutusoikeudessa muutoksenhakijana maatalousyrittäjien eläkelain mukaisessa työkyvyttömyyseläkeasiassaan, oli vaatinut saada työkyvyttömyyseläkettä koskevaan päätökseen liittyvästä käsittelymuistiosta tietoonsa vakuutusoikeuden lääkärin lausunnon. Vakuutusoikeuden päätös 22.9.1997 Vakuutusoikeus lausui, että käsittelymuistion lääkärijäsenen lausunto sisältää ratkaisun tekoa edeltäneeseen neuvotteluun liittyviä oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:n nojalla salassa pidettäviä tietoja. Asianosaisella on siten oikeus saada tietoja näistä käsittelymuistioista vain viranomaisen luvalla. A ei ole esittänyt perusteita tällaisen luvan myöntämiselle. Tämän vuoksi vakuutusoikeus hylkäsi hakemuksen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituksessaan A on uudistanut vaatimuksensa tiedon saamiseksi vakuutusoikeuden lääkärijäsenen lausunnoista. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 5.11.1998 Perustelut Vakuutusoikeuden käsittelymuistioon merkityssä lausunnossaan tuomioistuimen lääkärijäsen ilmoittaa kantansa käsiteltävään asiaan liittyviin lääkeopillista asiantuntemusta vaativiin seikkoihin. Käsittelymuistioon merkitty vakuutusoikeuden lääkärin oikeuden jäsenenä antama lausunto on osa oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettua kokonaan salassa pidettävää neuvottelua. Siitä, mitä tuomioistuimen jäsen asianosaisten ja yleisön läsnä olematta käydyssä tuomioistuimen neuvottelussa on lausunut, ei ole oikeutta saada tietoja edes viranomaisen luvalla. Se, että neuvotteluun kuuluva kannanotto on ilmaistu kirjallisessa muodossa, ei ole asian arvostelun kannalta ratkaisevaa. Päätöslauselma Vakuutusoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Palmén, Aranko sekä Peltola, joka on myös esitellyt asian. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Taipale, Palaja ja Vuori. Esittelijä Jaana Hemminki.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.