KKO/1998/145

1998 false KKO:1998:145 Pankkivirkailija A, joka oli työpaikallaan joutunut ryöstön kohteeksi, oli sittemmin hakeutunut psykiatriseen hoitoon muun muassa univaikeuksien, painajaisten, pelkotilojen ja ahdistuksen vuoksi. A:n ryöstön yhteydessä kokeman epätavallisen voimakkaan uhan seurauksena hänelle katsottiin kehittyneen viiveellä ilmennyt traumaperäinen stressireaktio, joka oli korvattava työtapaturmana. TapVakL 4 § ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Taustatiedot Pankkivirkailijana työskennellyt A oli ollut Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n työntekijänä pankin konttorissa, joka oli 7.10.1992 ryöstetty. Tilanteen lauettua A oli samana päivänä käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla ja hänelle oli määrätty kaksi päivää sairauslomaa, minkä jälkeen hän oli palannut työhön. A oli sittemmin hakeutunut lääkäriin erilaisten psyykkisten ja fyysisten vaivojen vuoksi. Esitetyissä sairauskertomuksissa ja lääkärinlausunnoissa A:n oireet oli määritelty mm. työnteon estymisenä ilmeneväksi masentuneisuustyyppiseksi sopeutumishäiriöksi ja traumaperäiseksi stressireaktioksi. A vaati hänellä todettujen sairauksien korvaamista pankkiryöstöstä aiheutuneena traumaperäisenä stressireaktiona. Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon päätös 7.3.1994 Vakuutusyhtiö korvasi lääkärissäkäynnistä 7.10.1992 aiheutuneet kulut, mutta eväsi tapaturmavakuutuslain mukaisen päivärahan, koska työkyvyttömyys ei ollut kestänyt kolmea peräkkäistä päivää tapaturmapäivää lukuunottamatta. Vakuutusyhtiö katsoi, että työkyvyttömyys ja sairaanhoitokulut 9.10.1992 jälkeen eivät enää johtuneet korvatusta työtapaturmasta. Tapaturmalautakunnan päätös 20.9.1994 A haki muutosta tapaturmalautakunnalta. Tapaturmalautakunta lausui, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella A oli 7.10.1992 tapahtuneen pankkiryöstön seurauksena saanut stressireaktion, joka oikeutti korvaukseen. A:lle ei kuitenkaan ollut tapaturmasta aiheutunut vähintään kolmen päivän työkyvyttömyyttä, joten hänellä ei ollut oikeutta päivärahaan. A:n työkyvyttömyys ja sairaanhoidon tarve joulukuusta 1992 alkaen oli johtunut tapaturmasta riippumattomista psyykkisistä oireista, oikean yläraajan, alaselän ja niska-hartiaseudun vaivoista sekä kilpirauhasen kasvaimesta, jotka eivät oikeuttaneet korvaukseen tapaturmavakuutuslain nojalla. Tämän vuoksi tapaturmalautakunta hylkäsi valituksen. Vakuutusoikeuden päätös 15.10.1996 Vakuutusoikeus, jolta A haki muutosta, ei muuttanut tapaturmalautakunnan päätöstä. Eri mieltä olleiden jäsenten lausunnot. Työntekijäjäsen Rusanen: A on työskennellyt pankkitoimihenkilönä pankissa, joka on 7.10.1992 joutunut ryöstön kohteeksi. Ryöstön yhteydessä A:ta ja toista pankkitoimihenkilöä on uhattu katkaistulla haulikolla ja heidät on pakotettu luovuttamaan ryöstäjille rahaa kassaholvista. A on kertonut, että hän koki olleensa tilanteessa kuolemanvaarassa. A on ryöstön jälkeen ollut työterveyslääkärin vastaanotolla ja hänelle on määrätty sairauslomaa ajalle

1. - 9.10.
2. Mitään psyykkistä hoitoa A ei kertomansa mukaan ryöstön jälkeen saanut. A:n mukaan hän näki ryöstön jälkeen öisin painajaisia sekä pelkäsi yksinoloa pimeällä ulkona ja kotona sekä työhön menoa. Työhön palattuaan hän suhtautui varauksellisesti asiakkaisiin ja koki, ettei saanut töitä tehdyksi. Pelonsekaista aikaa riitti A:n mukaan niin kauan kuin hän oli työssä eli siihen saakka, kun hän jäi niska-hartiaseudun ja oikean yläraajan vaivojen vuoksi joulukuussa 1992 sairauslomalle, joka jatkui tammikuun 1993 loppuun. Helmikuun 1993 alussa A oli lyhytaikaisesti työssä jääden kuitenkin uudelleen sairauslomalle. Sairauskertomuksessa on 10.2.1993 mukaan merkintä: "pankkiryöstön aiheuttamaa problematiikkaa ei enää, ainoastaan tietyt tilanteet saattavat tuoda esille joskus." A:lla todettiin 11.2.1993 kaulalla kyhmy, joka osoittautui kilpirauhasen pahanlaatuiseksi kasvaimeksi ja leikattiin 15.3.
3. Syövän uusiutumista ei ole asiakirjojen mukaan sittemmin todettu. A palasi työhönsä toukokuun alkupuolella 1993 kokien työhönpaluunsa raskaaksi muun muassa pitkän ammatistapoissaolon vuoksi. Tällöin hän alkoi saada pienistäkin ärsykkeistä paniikinomaista rintatuntemusta, ei halunnut tavata ketään, säpsähteli ja koki itsensä voimakkaasti alavireiseksi. Työhönpaluunsa jälkeen A oli kuukauden työssä ja sen jälkeen kuukauden kesälomalla. Lääkärinlausunnon 17.9.1993 (psykiatrian erikoislääkäri Miettunen) mukaan A:n oireina olivat univaikeudet, painajaiset, keskittymiskyvyn puute, ärtyisyys, säpsähtely, pelkotilat (yksin ja pimeässä olo), sydäntuntemuksia, masentuneisuutta, eristäytymistä ja pahenevaa ahdistumista. Lausunnon mukaan ryöstötapahtuman muistaminen aiheutti A:lle kuristavaa ahdistuneisuutta paniikkihäiriötasoisuuteen asti. A jäi sairauslomalle 3.9.1993 alkaen diagnoosilla traumaperäinen stressireaktio. Sittemmin psykiatrian erikoislääkäri Viukari on päätynyt samaan diagnoosiin. Asiakirjoista ilmenee lisäksi, että A:lla on ollut traumaattinen lapsuus ja hän on lähtenyt kotoaan 14-vuotiaana. A:lla on sittemmin ollut huolta synnynnäistä aivovauriota sairastaneesta pojastaan ja hänen puolisonsa on ollut alkoholin käyttöön taipuvainen. A on ennen kyseistä ryöstöä potenut ahdistuneisuutta ja alavireisyyttä, joiden johdosta hänelle on helmikuussa 1992 määrätty lääkitystä. Mainittujen oireiden on lääketieteellisessä selvityksessä kerrottu korostuneen pankkiryöstön jälkeen. Edellä esitetyn perusteella pidän selvitettynä, että A, jolla on aiemmassa elämässään ollut vaikeuksia ja jolla on ryöstöä edeltäneenä aikana esiintynyt psyykkistä oireilua, on heti ryöstön jälkeen potenut posttraumaattista stressihäiriötä, joka on vakuutusyhtiön taholta katsottu pankkiryöstön aiheuttamana stressireaktiona korvattavaksi sairaudeksi, joskaan tapaturmavakuutuslain mukaista päivärahaa ei maksettu työkyvyttömyyden kestettyä alle kolme päivää. A:n työhönpaluun jälkeen ryöstötapahtumat ovat palautuneet hänen mieleensä haitaten työntekoa ja aiheuttaen pelonsekaisia tuntemuksia. Hänen palattuaan tukirankaperäisen sairautensa jälkeen lyhytaikaisesti uudelleen työhön helmikuussa 1993 pankkiryöstön aiheuttamaa problematiikkaa ei juuri enää ollut. A:lla on maaliskuussa 1993 todettu kilpirauhasen syöpäkasvain ja tämä sairaus on todennäköisesti aiheuttanut hänelle psyykkistä ahdistusta. Työhönpaluunsa jälkeen toukokuussa 1995 A:lla on alkanut ilmetä oireita, jotka on hoitavien lääkäreiden (Miettunen, Viukari) taholta diagnosoitu posttraumaattiseksi stressihäiriöksi, ja 3.9.1993 lukien hän on jäänyt sairauslomalle. Diagnoosin osalta viittaan myös vakuutusoikeuden psykiatriaan erikoistuneen lääkärijäsen Schroderuksen merkintöihin. Tähän nähden ja vaikka A:n aiemmat psyykkiset oireet ja hänen sairastamansa syöpä ovat mahdollisesti olleet osatekijöinä hänen 3.9.1993 alkaneessa työkyvyttömyydessään, niin huomioon ottaen hänelle heti ryöstön jälkeen ilmaantuneiden oireiden ja toukokuusta 1995 lukien potemansa oireiston samankaltaisuus eli tyypillisyys posttraumaattiselle stressihäiriölle, katson, että hänen edellä mainittu työkyvyttömyytensä todennäköisemmin pääasiallisesti johtuu pankkiryöstön aiheuttamasta posttraumaattisesta stressihäiriöstä kuin muista sellaisista tekijöistä, jotka olisivat voineet kyseisen häiriön aiheuttaa. Edellä esitetyn perusteella katson, että A:n työkyvyttömyys ja sairaanhoidon tarve 3.9.1993 lukien ovat johtuneet jo aiemmin korvattavaksi sairaudeksi katsotusta pankkiryöstön aiheuttamasta stressireaktiosta ja ne ovat siten korvaukseen oikeuttavia tapaturmavakuutuslain nojalla. Tämän vuoksi muutan tapaturmalautakunnan päätöstä ja palautan asian Vakuutusosakeyhtiö YritysSammolle korvauksen suorittamisesta A:lle aiheutuvia toimenpiteitä varten. Vakuutustuomarit Pystynen ja Pirhonen olivat samaa mieltä kuin työntekijäjäsen Rusanen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A uudisti vaatimuksensa, että hänellä todettu työkyvyttömyys ja sairaanhoidon tarve katsotaan johtuvaksi pankkiryöstön aiheuttamasta traumaperäisestä stressireaktiosta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus antoi siltä pyydetyn lausunnon. Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sampo antoi lausunnon johdosta selityksen vastaten samalla hakemukseen. A antoi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon johdosta selityksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.11.1998 Perustelut Pankkivirkailijana työskennellyt A oli ollut Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n työntekijänä pankin konttorissa, joka oli 7.10.1992 ryöstetty. A oli ryöstötilanteessa kokenut henkensä olevan uhattuna ja tuntenut voimakasta kuolemanpelkoa. Tilanteen lauettua A oli samana päivänä käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla ja hänelle oli määrätty kaksi päivää sairauslomaa, minkä jälkeen hän oli palannut työhön. A oli joulukuussa 1992 hakeutunut lääkäriin oikean yläraajan, alaselän ja niska-hartiaseudun vaivojen vuoksi. Suoritetuissa tutkimuksissa hänellä oli todettu kaularangan rappeumamuutoksia. Hänelle oli tuolloin määrätty myös psyykenlääkitystä. Kevättalvella 1993 A:lla oli todettu kilpirauhasessa pahanlaatuinen kasvain, joka oli leikattu. Keväällä 1993 A oli hakeutunut lääkärin hoitoon univaikeuksien, painajaisten, keskittymiskyvyttömyyden, pelkotilojen, masentuneisuuden ja ahdistuksen vuoksi. Asiassa esitetyissä sairauskertomuksissa ja lääkärinlausunnoissa on todettu A:n kokeneen ryöstön yhteydessä epätavallisen voimakkaan uhan. Hänellä aiemminkin esiintyneen ahdistuksen ja alavireisyyden on todettu korostuneen pankkiryöstön jälkeen. A:n oireet on esitetyissä lausunnoissa määritelty muun ohessa työnteon estymisenä ilmeneväksi masentuneisuustyyppiseksi sopeutumishäiriöksi ja traumaperäiseksi stressireaktioksi. Hänen on katsottu olleen työkykyinen 7.10.1992 koettuun psyykkiseen traumaan asti ja trauman sysänneen liikkeelle sairausketjun. Traumaperäisen stressihäiriön on esitetyissä lausunnoissa todettu syntyvän tunnusomaisesti viivästyneenä tai pitkittyneenä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on 28.1.1998 antamassaan lausunnossa, jonka oheen se on liittänyt kahden pysyvän asiantuntijansa antamat lausunnot, katsonut, että A:lla joulukuusta 1992 alkaen todettuja psyykkisiä oireita on lääketieteellisen kokemuksen perusteella todennäköisesti pidettävä hänen 7.10.1992 työssään kokemansa pankkiryöstön seurauksena ja että hänelle voidaan katsoa todennäköisesti aiheutuneen viiveellä ilmennyt posttraumaattinen stressireaktio. Sen sijaan A:lla todetut somaattiset sairaudet eivät oikeusturvakeskuksen lausunnon mukaan todennäköisesti johdu pankkiryöstöstä. Ottaen huomioon A:lla ryöstötilanteen jälkeen esiintyneestä psyykkisestä oireilusta esitetyn lääketieteellisen selvityksen ja traumaperäisen stressireaktion diagnostisista kriteereistä saadut asiantuntijalausunnot Korkein oikeus katsoo, että A:lle on hänen 7.10.1992 työssään kokemansa pankkiryöstön seurauksena aiheutunut viiveellä ilmennyt traumaperäinen stressireaktio. Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla. Päätöslauselma Vakuutusoikeuden päätöstä muutetaan ja Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sampo määrätään suorittamaan A:lle hänellä joulukuusta 1992 alkaen ilmenneiden psyykkisten oireiden johdosta lainmukainen korvaus. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten. Asian ovat ratkaisseet vakuutusylituomari Kärhä sekä vakuutusoikeuden jäsenet Pirhonen (eri mieltä), Villikka, Pystynen (eri mieltä), Nieminen, Karhu ja Rusanen (eri mieltä). Esittelijä Liisa Peltokangas. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Lindholm, Wirilander, Palaja ja Krogerus. Esittelijä Jaana Hemminki.