1998 false KKO:1998:150 Ään. A oli syksyllä 1991 ostanut B:ltä taulun, joka B:n ilmoituksen ja taulun signeerauksen mukaan oli tunnetun venäläisen taiteilijan C:n maalaama. B oli myös 3.12.1991 päivät

§:n 1 momentissa säädetystä tarkastusvelvollisuudestaan. Kun ei ollut muutakaan perustetta katsoa A:n reklamoineen liian myöhään, A ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota kaupan kohteen virheellisyyteen. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin käräjäoikeudessa A kertoi B:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ostanut B:ltä 11.10.1991 päivätyllä ostosopimuksella kuusi taulua 690 000 markan yhteishintaan. Yksi tauluista oli B:n vakuutuksen ja taulun vuodelta 1896 olevan signeerauksen mukaan venäläisen X:n maalaama. Syksyllä 1994 A oli vienyt taulun kahden tuolloin Suomessa vierailleen venäläisen taiteen asiantuntijan tarkastettavaksi. Nämä olivat todenneet, ettei taulu ollut X:n, mutta kylläkin jonkun tämän koulukuntaan kuuluneen maalaama. A ei ollut voinut aikaisemmin tarkistuttaa taulua ja havaita virhettä. Virheestä oli reklamoitu 28.1.

1. Koska taulu ei vastannut sitä, mitä myyjä kauppaa tehtäessä oli vakuuttanut, A oli purkanut kaupan B:lle lähettämällään, 13.6.1995 päivätyllä kirjeellä. A vaati, että 11.10.1991 tehty kauppa julistetaan puheena olevan taulun osalta puretuksi ja B velvoitetaan taulun palauttamista vastaan palauttamaan taulun kauppahintana 200 000 markkaa korkoineen. Asiassa oli sovellettava kuluttajansuojalakia, koska B elinkeinonharjoittajana oli myynyt taulun kuluttajalle yksityistä taloutta varten. Vastaus B kiisti kanteen. Hän oli myynyt taulun yksityishenkilönä eikä taidekauppiaana eikä arvotaulu ollut kulutushyödyke, joten juttuun oli sovellettava kauppalakia eikä kuluttajansuojalakia. A oli taulun ostaessaan laiminlyönyt hänelle kuuluvan tavaran tarkastusvelvollisuutensa ja joka tapauksessa laiminlyönyt kohtuullisessa ajassa ilmoittaa väitetystä virheestä sekä kaupan purkamisesta. Käräjäoikeuden välituomio 9.2.1996 Asianosaisten pyynnöstä käräjäoikeus ratkaisi välituomiolla kysymyksen kuluttajansuojalain soveltumisesta ja siitä, oliko A menettänyt oikeutensa vedota virheeseen. A oli 11.10.1991 ostanut B:ltä kuusi taulua 690 000 markan yhteishintaan. Taulut oli ostosopimuksessa yksilöity mainitsemalla tekijän nimi ja työn aihe. Käräjäoikeus katsoi tuomiossa tarkemmin lausutuilla perusteilla, ettei B ollut kaupassa kuluttajansuojalain tarkoittama elinkeinoharjoittaja ja että asiassa näin ollen oli sovellettava kauppalain säännöksiä. A oli reklamoinut 28.1.1995 päivätyllä kirjeellä ja purkanut kaupan 13.6.1995 X:n taulun osalta. A oli ilmoittanut saaneensa taulun hallintaansa muutamia päiviä ennen kauppahinnan maksupäivää, mikä oli ollut ostosopimuksen mukaan 25.11.
2. Reklamaatio oli tapahtunut yli kolme vuotta kaksi kuukautta sen jälkeen kun taulu oli marraskuussa 1991 luovutettu A:lle.

§:n mukaan kun tavara on luovutettu, ostajan oli tarkastettava se hyvän tavan mukaisesti niin pian kuin olosuhteet sen sallivat. Käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli ollut velvollisuus varmistua ostamansa taulun tekijästä ottaen huomioon, että kauppa oli tehty yksityishenkilöiden kesken ja että taulu oli päivätty vuonna 1896. A ei ollut voinut täyttää

§:n mukaista tarkastusvelvollisuuttaan enää syksyllä 1994 lähes kolmen vuoden kuluttua taulun luovutuksen jälkeen. A ei ollut purkanut kauppaa kohtuullisessa ajassa siitä, kun hänen olisi pitänyt havaita väittämänsä virhe. Tämän vuoksi A oli menettänyt oikeutensa vedota kaupan kohteen virheellisyyteen. Välituomion lopputulos huomioon ottaen asian käsitteleminen muilta osin oli tarpeetonta. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 5.6.1997 Hovioikeus, jonne A valitti, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian palauttamista käräjäoikeuteen edelleen käsiteltäväksi. Alempien oikeuksien ratkaisun lopputulos oli joka tapauksessa kumottava ja asia palautettava käräjäoikeuteen muilta kuin välituomiossa kysymyksessä olleilta osilta, koska kannetta ei olisi saanut käsitellä loppuun ennen kuin välituomio oli saanut lainvoiman. B vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.12.1998 Perustelut Korkein oikeus katsoo kuten alemmat oikeudet, että B:n ja A:n väliseen kauppaan on sovellettava kauppalakia. A on kertonut olevansa taideharrastaja ja halunneensa sisustaa uuden talonsa siten, että taiteella olisi siinä olennainen osa. A on käynyt tutustumassa B:n noin 50 - 100 taulun kokoelmaan Helsingissä sijainneessa huoneistossa ja tauluja on esitelty myös A:n kotona. A on valinnut kokoelmasta mieleisensä taulut, joista yksi on nyt kysymyksessä oleva X:n maalaamaksi ilmoitettu taulu. B on kertonut A:lle, kuka taulun oli hänelle myynyt ja että taulu oli ostettu Suomeen vuonna 1987 Lontoosta Sothebyn huutokaupasta ja huutokauppaluettelossa ilmoitettu X:n maalaamaksi. Myös taulun signeerauksen mukaan tekijä on X. Signeeraus on päivätty vuodelle 1896. A on ostanut kuusi taulua 690 000 markan yhteishinnalla 11.10.1991 päivätyllä kauppasopimuksella, jossa teokset on yksilöity mainitsemalla tekijän nimi ja työn aihe. A on saanut taulut hallintaansa ostosopimuksen nojalla ennen kauppahinnan maksupäivää, joka on kauppasopimuksen mukaan ollut 25.11.1991. B on 3.12.1991 päivätyssä kauppakirjaksi nimetyssä asiakirjassa vakuuttanut, että A:n häneltä ostamat taulut ovat aitoja. Syksyllä 1994 A on vienyt kysymyksessä olevan taulun kahden venäläisestä taidemuseosta olevan tutkijan tarkastettavaksi K Oy:n syyshuutokaupan yhteydessä pidetyssä arviointitilaisuudessa. Syyksi tähän on haastehakemuksessa ilmoitettu, että A oli tuolloin epäillyt teoksen aitoutta, sekä toisaalta käräjäoikeuden istunnossa, että vakuutusyhtiö oli noudattamansa käytännön mukaisesti vakuutusta silmällä pitäen kehottanut toimittamaan taulun arvioitavaksi. Asiantuntijat ovat tarkastuksessa todenneet, ettei puheena oleva taulu ollut X:n mutta kylläkin jonkun hänen koulukuntaansa kuuluneen maalaama. A on ilmoittanut tästä B:lle 28.1.1995 päivätyllä kirjeellä sekä kirjeellään 13.6.1995 purkanut kaupan kysymyksessä olevan taulun osalta.

§:n 1 momentin mukaan, kun tavara on luovutettu, ostajan on tarkastettava se hyvän tavan mukaisesti niin pian kuin olosuhteet sen sallivat. Saman lain 32 §:n mukaan ostaja ei saa vedota tavaran virheeseen, ellei hän ilmoita virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa, kun hän on havainnut virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Kuten edellä on käynyt ilmi B on 3.12.1991 päivätyssä asiakirjassa vakuuttanut, että hänen A:lle myymänsä taulut ovat aitoja. Tällä vakuutuksella A:n on katsottava vapautuneen velvollisuudesta erikseen tarkastuttaa taulujen aitous. Ratkaisua, jonka mukaan A on reklamoinut liian myöhään, ei näin ollen voida perustaa laiminlyötyyn tarkastusvelvollisuuteen eli siihen, että A olisi ollut velvollinen suorittamaan

§:n 1 momentin mukaisen tarkastuksen, jossa hänen olisi pitänyt havaita väittämänsä, riidan kohteena olevan taulun aitoutta rasittava virhe. Ei ole muutakaan perustetta katsoa A:n reklamoineen liian myöhään ilmoittaessaan 28.1.1995 B:lle syksyllä 1994 toimitetusta taulun aitoustutkimuksesta 13.1.1995 annetun tutkimustuloksen. Tämän mukaisesti A ei ole menettänyt oikeuttaan vedota kaupan kohteen virheellisyyteen. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja käräjäoikeuden välituomio jäävät pysyviksi sovellettavaa lakia koskevalta osalta. Muilta osin tuomiot kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen edelleen käsiteltäväksi. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Suhonen: Katson Korkeimman oikeuden enemmistön tavoin, että B:n ja A:n kauppaan on sovellettava kauppalakia. A on kertonut olevansa taideharrastaja ja halunneensa sisustaa uuden talonsa siten, että taiteella olisi siinä olennainen osa. A on käynyt tutustumassa B:n noin 50 - 100 taulun kokoelmaan Helsingissä sijainneessa huoneistossa, ja tauluja on esitelty myös A:n kotona. A on valinnut kokoelmasta mieleisensä taulut, joista yksi on nyt kysymyksessä oleva X:n maalaamaksi ilmoitettu taulu. B on kertonut A:lle, kuka taulun oli hänelle myynyt sekä että taulu oli ostettu Suomeen vuonna 1987 Lontoosta Sothebyn huutokaupasta ja huutokauppaluettelossa ilmoitettu X:n maalaamaksi. Myös taulun signeerauksen mukaan tekijä oli X. Taulu on päivätty vuodelle

1. A on ostanut kuusi taulua 690 000 markan yhteishinnalla 11.10.1991 päivätyllä kauppasopimuksella, jossa teokset on yksilöity mainitsemalla tekijän nimi ja työn aihe. A on saanut taulut hallintaansa ostosopimuksen nojalla ennen kauppahinnan maksupäivää, joka on kauppasopimuksen mukaan ollut 25.11.
2. Asiassa on esitetty 3.12.1991 päivätty B:n allekirjoittama kauppakirjaksi otsikoitu asiakirja, jossa todetaan, että A on ostanut allekirjoittaneelta asiakirjassa luetellut kahdeksan taulua, joiden joukossa on myös nyt kysymyksessä oleva taulu. Lisäksi asiakirjassa todetaan: "Taulut ovat olleet omassa käytössäni ja hallinnassani yli viiden vuoden ajan. Vakuutan että taulut ovat aitoja ja ne myydään rasitteista vapaina. Kauppahinta kuitataan kokonaisuudessaan maksetuksi. Omistusoikeus tauluihin siirtyy ostajalle välittömästi." A on syksyllä 1994 vienyt kysymyksessä olevan taulun kahden venäläisestä taidemuseosta olevan tutkijan tarkastettavaksi K Oy:n syyshuutokaupan yhteydessä pidetyssä arviointitilaisuudessa. Syyksi tähän on haastehakemuksessa ilmoitettu, että A oli tuolloin epäillyt teoksen aitoutta, sekä toisaalta käräjäoikeuden istunnossa, että vakuutusyhtiö oli noudattamansa käytännön mukaisesti vakuutusta silmällä pitäen kehottanut toimittamaan taulun arvioitavaksi. Asiantuntijat ovat tarkastuksessa katsoneet, ettei puheena oleva taulu ollut X:n mutta kylläkin jonkun hänen koulukuntaansa kuuluneen maalaama. A on ilmoittanut tästä B:lle 28.1.1995 päivätyllä kirjeellä sekä kirjeellään 13.6.1995 purkanut kaupan kysymyksessä olevan taulun osalta.

§:n 1 momentin mukaan, kun tavara on luovutettu, ostajan on tarkastettava se hyvän tavan mukaisesti niin pian kuin olosuhteet sen sallivat. Saman lain 32 §:n mukaan ostaja ei saa vedota tavaran virheeseen, ellei hän ilmoita virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa, kun hän on havainnut virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Esillä oleva kauppa on ollut yksityishenkilöiden välinen. Sen kohteena on ollut noin sata vuotta vanha taulu, jonka tekijäksi on ilmoitettu tunnettu ja arvostettu ulkomaalainen taiteilija ja jonka rahallinen arvo on oleellisesti riippunut taulun aitoudesta. Taulun aitoudella on siten ollut keskeinen merkitys kaupassa. Kysymyksessä olevissa olosuhteissa en katso B:n edellä selostetun 3.12.1991 päivätyn lausuman hänen A:lle myymiensä taulujen aitouden vakuuttamisesta voineen vaikuttaa A:n velvollisuuteen tarkastaa taulut. A on siten ollut velvollinen tarkastamaan epäaidoksi väittämänsä taulun

§:n 1 momentissa säädetyin tavoin. Tätä A ei kuitenkaan ole tehnyt, vaan hän on vasta syksyllä 1994 asiantuntijoilla tarkastuttanut, oliko hänen loppuvuodesta 1991 haltuunsa saamansa taulu aito sekä tammikuussa 1995 ilmoittanut tällöin saamansa taulun epäaitoutta ilmaisevan tutkimustuloksen B:lle. Katson, ettei A ole reklamoinut väittämästään virheestä kohtuullisessa ajassa siitä, kun hänen olisi pitänyt havaita se. Tämän vuoksi A on menettänyt oikeutensa vedota kaupan kohteen virheellisyyteen. Edellä lausutuilla perusteilla pääasian osalta katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota, jonka siis jätän pysyväksi. Asiassa on A:n ja B:n pyynnöstä oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 17 §:n 2 momentin (1064/1991) nojalla ratkaistu esikysymyksenä kysymys siitä, onko A täyttänyt tavaran tarkastusvelvollisuutensa ja reklamoinut virheestä kohtuullisessa ajassa. Kun A on menettänyt oikeutensa vedota virheeseen, asian enempi käsitteleminen on käynyt tarpeettomaksi. Näin ollen alemmat oikeusasteet eivät ole menetelleet virheellisesti hylätessään A:n kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Lindholm. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Lähdevuori ja Tuukkanen. Esittelijä Jukka Ilveskoski. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Paasikoski, Krook, ja Suhonen (eri mieltä). Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.