§:n 3 momentin säännöksen estämättä vaatia työsopimuksensa palkkausehtojen kohtuullistamista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n perusteella. TSL 48 § 3 mom OikTL 36 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin käräjäoikeudessa A sekä hänen myötäpuolinaan olevat ulkomaanoppaat ja ulkomailla kohdepäälliköinä toimivat oppaat (matkaoppaat) vaativat kanteessaan ensisijaisesti vahvistettavaksi, että heidän työnantajansa Oy Finnmatkat-Finntours Ab (Finnmatkat) oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla velvollinen noudattamaan heidän työsuhteissaan vähimmäisehtoina matkatoimistojen palveluksessa olevia toimihenkilöitä koskevan yleissitovan työehtosopimuksen palkkamääräyksiä. Toissijaisesti matkaoppaat vaativat, että heidän työsopimustensa palkkaehtoja sovitellaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilain) 36 §:n 1 momentin nojalla niin että Finnmatkojen on maksettava heille 1.4.1994 lähtien palkkaetuina peruspalkka, retkimyyntiprovisio ja asuntokorvaus huomioon ottaen vähintään 6 200 markkaa kuukaudessa. Matkatoimistoalalla oli voimassa työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleissitova työehtosopimus. Ulkomaanoppaan ammattia koskevaa työehtosopimusta ei ollut solmittu. Matkaoppaan työ oli matkatoimistoalan muihin työtehtäviin rinnastettavaa työtä. Matkaoppaan tehtäviin kuului Finnmatkojen matkailijoista huolehtiminen, majoitusten ja lentokenttäkuljetusten järjestely sekä matkakohteessa järjestettävien retkien ja muiden yhteistilaisuuksien ideointi, suunnittelu ja opastus. Kohdepäällikön tehtävissä työskentelevät oppaat olivat vastuussa kohteen rahaliikenteestä ja kirjanpidosta, suhdetoiminnasta yhteistyökumppaneiden kanssa, viikottaisten työohjelmien laatimisesta, uusien oppaiden työhön perehdyttämisestä sekä tuotanto-osaston avustamisesta seuraavan kauden suunnittelussa. Työ oli kokoaikatyötä. Säännöllisestä työajasta ei ollut sovittu. Matkaoppailla ei ollut oikeutta ilman Finnmatkojen lupaa työskennellä toisen työnantajan palveluksessa. Matkaoppaiden työstä maksettiin kuukausipalkka. Pääasiallinen ero luontaiseduissa oli se, että matkaoppaalla oli kuukausipalkan lisäksi työsuhdeasunto tai hän sai asuntokorvausta, kun matkatoimistovirkailijalla oli lounassetelietu. Palkkausjärjestelmiä verrattaessa ei ennakonpidätyksen suorittamisella tai eri maiden elinkustannusten eroilla ollut merkitystä. Kysymys oli matkaoppaiden vähimmäispalkasta. Se, ettei työnantajaa ennen 1990-luvun alkua ollut vaadittu soveltamaan ulkomaanoppaisiin alan työehtosopimusta, oli johtunut heidän työskentelyynsä liittyvistä seikoista ja olosuhteista, jotka olivat nyt olennaisesti muuttuneet. Ulkomaantyöskentelyä koskevan lainsäädännön muuttuminen Suomen ETA- ja EU-jäsenyyden seurauksena oli näistä muutoksista merkittävin. Finnmatkojen matkaoppaiden keskimääräinen kuukausipalkka 4 800 markkaa alitti olennaisesti alimmatkin matkatoimistoalan yleissitovan työehtosopimuksen mukaiset ohjepalkat. Matkaoppaiden palkat oli pidetty erittäin alhaisina, vaikka heillä oli monen vuoden työkokemus, monipuolinen kielitaito ja useimmilla myös tehtävään soveltuva koulutus. Suomen markan ulkoisen arvon alentumisen johdosta matkaoppaat olivat joutuneet toimeentulovaikeuksiin muissa paitsi niissä kohdemaissa, joissa elinkustannukset olivat selvästi alhaisemmat kuin Suomessa. Työnantajaliitto ei ollut suostunut neuvottelemaan matkaoppaita edustavan Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y:n kanssa siitä, että oppaiden palkoista sovittaisiin alan työehtosopimuksessa tai että oppaita varten solmittaisiin oma työehtosopimus. Tammikuussa 1993 Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. oli lähettänyt työnantajille vaatimuksen palkkojen korottamisesta. Myöhemmin keväällä liitto oli julkistanut ulkomaanoppaiden palkkasuosituksen. Vastaus Finnmatkat vaati kanteen hylkäämistä ja lausui, että matkatoimistovirkailijoita koskeva työehtosopimus ei koskenut matkaoppaan työtä. Matkatoimistoalan työehtosopimustoiminta ja matkatoimistojen ulkomaanoppaiden palkkaaminen oli jatkunut useita vuosikymmeniä. Matkatoimistojen työehtosopimus koski ainoastaan matkanjärjestäjinä toimivien matkatoimistojen kotimaan toimistovirkailijoita. Tämä tulkinta oli ollut selvä koko alan työehtosopimustoiminnan ajan. Työehtosopimuksen noudattamista ei ollut koskaan vaadittu matkaoppaiden työsuhteissa. Yleissitovuudella ei voitu laajentaa työehtosopimuksen soveltamisalaa. Matkaoppaiden työ poikkesi täysin matkatoimistovirkailijoiden kotimaassa tekemästä työstä, joten työsopimuslain 17 §:n mukainen rinnastettavuus ei tullut kysymykseen. Matkaoppaiden työ oli kausiluontoista, he saattoivat kiertää eri vuodenaikoina eri maiden matkakohteissa ja toimia välillä kohdepäällikköinä, välillä oppaina. Pienemmissä kohteissa oppaiden ja kohdepäälliköiden työ ei poikennut olennaisesti toisistaan. Suuremmissa kohteissa oli tavallisesti erikseen toimistonhoitaja. Matkaoppaiden palkka muodostui peruspalkasta ja palkan ulkomaanosuudesta. Oppaiden palkan sitomisen matkatoimistovirkailijoiden taulukkopalkkoihin teki erityisen vaikeaksi eri kohdemaiden elinkustannusten suuret eroavuudet sekä se, että osa ansioista maksettiin kohdemaan valuutassa. Oppaiden palkoista ei ollut velvollisuutta suorittaa ennakonpidätyksiä.
§:n 3 momentin mukaan oikeustoimilain 36 §:n nojalla voitiin sovitella työsopimuksessa olevaa muuta kuin palkkaa koskevaa ehtoa.
§:n 2 momentin mukaan työntekijän vedotessa palkkaa koskevan sopimusehdon pätemättömyyteen palkka määräytyi lain 17 §:ssä mainituin perustein. Toissijainen kannevaatimus palkkojen sovittelemisesta oli siis hylättävä, koska tuollaista vaatimusta ei voitu perustaa oikeustoimilain 36 §:ään, vaan työsopimuslain 17 §:n yleissitovuussäännökseen. Käräjäoikeuden tuomio 29.6.1995 A ja hänen myötäpuolensa työskentelivät Finnmatkojen palveluksessa ulkomaanoppaina toistaiseksi voimassa olevien työsopimusten nojalla. Matkaoppaat olivat sitoutuneet työskentelemään siinä lomakohteessa, jonne työnantaja heidät kulloinkin lähetti, tai tietyssä vakituiseksi sovitussa työkohteessa. Matkatoimistoalalla oli voimassa yleinen työehtosopimus, jonka olivat solmineet työnantajapuolelta LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto r.y. ja Matkatoimistojen Työnantajayhdistys r.y. sekä alan työntekijöitä edustavat Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. ja Matkailun Ammattiliitto r.y. Tämä työehtosopimus oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleissitova työehtosopimus. Työehtosopimuksen 1 §:n mukaan sopimuksella määrättiin matkatoimistojen palveluksessa työskentelevien toimihenkilöiden työehdot. Työehtosopimus koski siten vain matkatoimistojen toimistovirkailijoita eikä sitä voitu työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin nojalla ulottaa ulkomaanoppaisiin. Matkaoppaan ammattia koskevaa työehtosopimusta ei ollut olemassa. Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan työnantajan oli työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa oli noudatettavaksi määrätty. Työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa säädetty työsuhteen ehtojen määräytyminen yleissitovan työehtosopimuksen mukaan edellytti, että oli olemassa työehtosopimus, jota oli pidettävä asianomaisen alan sopimuksena. Mikäli tällaista työehtosopimusta ei ollut, puuttuivat edellytykset lainkohdassa tarkoitetun järjestelmän soveltamiseen. Käräjäoikeus totesi, että "säännöksen sanamuodosta johtui suoranaisesti se, ettei sen perusteella voitane velvoittaa työnantajaa noudattamaan jonkin muun alan työehtosopimusta asianomaisen alan sopimuksen puuttuessa" (Tapani Kahri - Jyrki Vihma, Työsopimuslaki 1989, s. 91). Turun yliopiston työoikeuden assistentti, oikeustieteen lisensiaatti X oli antamassaan asiantuntijalausunnossa todennut, että työsopimuslain 17 §:n 1 momentin säännöstä oli tulkittava niin, että jos työehtosopimuslain 4 §:n mukaan työehtosopimukseen sidotun työnantajan palveluksessa oli työntekijöitä, joiden työsuhteessa työnantaja ei ollut velvollinen edes viimeksi mainitun pykälän 2 momentin nojalla noudattamaan kyseessä olevan työehtosopimuksen määräyksiä, sovellettiin työnantajaan kuitenkin tältä osin työsopimuslain 17 §:n yleissitovuussäännöstä. Yleissitovuussäännös oli pakottavaa oikeutta. Sen tarkoituksena oli, että soveltuva yleissitova työehtosopimus tulisi löytyä. Säännöksellä pyrittiin siihen, että yleissitovien työehtosopimusten soveltamispiiri olisi normaalisitovuuspiiriä laajempi. Kouvolan hovioikeus oli ratkaisussaan 28.8.1991 S 90/210 todennut, että käsiteltävänä olleessa kanteessa tarkoitettua työehtosopimusta oli noudatettava muun muassa maatilataloudessa harjoitettuun eläintenhoitoon. Kun ei ollut esitetty, että olisi ollut jokin muu työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla kantajan työsuhteeseen sovellettava työehtosopimus, kyseinen työehtosopimus oli sellainen, jota yleissitovuussäännöksen perusteella oli sovellettava kyseiseen työsopimukseen. Asiassa oli kysymys siitä, oliko työnantaja, joka ei työehtosopimuslain perusteella ollut velvollinen noudattamaan asianomaisen alan työehtosopimuksen määräyksiä matkaoppaiden työsuhteessa, kuitenkin työsopimuslain 17 §:n 1 momentin perusteella siihen velvollinen. Finnmatkojen kuulustuttamat todistajat olivat katsoneet, ettei kysymyksessä ollut rinnastettava työ. Kertomusten sisällöstä ilmeni kuitenkin eräitä yhteneväisyyksiä. Kaikki matkatoimiston palveluksessa olevat työntekijät toimivat matkailualalla asiakaspalvelutehtävissä ja heidän koulutuspohjansa oli usein sama. Opas, varsinkin kohdepäällikkönä toimiva, hoiti myös toimistotyönluontoisia tehtäviä. Matkailualalla työntekijät siirtyivät toimistotehtävistä opastehtäviin ja päinvastoin. Ulkomaanoppaan työ oli eroavaisuuksistaan huolimatta rinnastettava matkatoimistojen palveluksessa työskentelevien toimihenkilöiden työhön. Ratkaisevaa oli työnantajan toimialan mukaan määräytyvä työ eli matkojen järjestäminen ja matkajärjestelyjen toteuttaminen matkatoimistojen asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Kysymys oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetusta "lähinnä rinnastettavasta työstä". Käräjäoikeus vahvisti, että Finnmatkat oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla velvollinen noudattamaan matkaoppaiden työsuhteissa vähimmäisehtoina matkatoimistojen palveluksessa olevia toimihenkilöitä koskevan yleissitovan työehtosopimuksen palkkamääräyksiä. Koska A:n ja hänen myötäpuoltensa ensisijainen kannevaatimus oli hyväksytty käräjäoikeus ei lausunut toissijaisesta palkkojen sovitteluvaatimuksesta. Helsingin hovioikeuden tuomio 27.2.1996 Finnmatkat valitti hovioikeuteen. A myötäpuolineen vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä sekä toisti toissijaisen kannevaatimuksensa palkkojen sovittelusta. Hovioikeus lausui, että matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskevassa työehtosopimuksessa ei ollut rajattu pois ulkomailla työskenteleviä oppaita ja kohdepäälliköitä. Toisaalta siinä ei ollut määräyksiä heidän työsuhteensa ehdoista eikä myöskään heidän tekemäänsä työhön rinnastettavaa työtä koskevia määräyksiä. Sopimuksesta ei ilmennyt, että se olisi tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla työskenteleviin oppaisiin ja kohdepäälliköihin. Palvelualalla työehtosopimukset solmittiin yleensä ammatin mukaan. Ulkomaanoppaiden ja kohdepäälliköiden työt erosivat yhtymäkohdista huolimatta matkatoimiston toimihenkilöiden töistä monella tavalla. Ulkomaanoppaat ja kohdepäälliköt tekivät työtään Suomen ulkopuolella sijaitsevassa asemapaikassa. Heidän palkkaetuihinsa vaikutti osaksi myös se, missä maassa työntekijän asemapaikka sijaitsi. Työaika ei ollut yleinen toimihenkilön työaika. Ulkomaanoppaiden ja kohdepäälliköiden suorittama työ ei siten ollut työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua "lähinnä rinnastettavaa työtä" eikä matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskevaa työehtosopimusta ollut sovellettava heihin. Hovioikeus otti välittömästi tutkittavakseen A:n ja hänen myötäpuoliensa toissijaisen kannevaatimuksen palkkojen sovittelusta ja lausui, että
§:n 2 momentin nojalla palkan sovittelu ei tullut kysymykseen, koska yleissitovaa työehtosopimusta ei ollut ja
§:n 3 momentin mukaan sovittelu ei ollut mahdollista työsopimuksessa olevan palkkaa koskevan ehdon osalta. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi sekä ensisijaisen että toissijaisen kannevaatimuksen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa myönnettiin 30.9.1997. A myötäpuolineen toisti kanteensa. Finnmatkat vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 11.6.1998 Perustelut Ensisijainen kannevaatimus A:n ja hänen myötäpuoltensa ensisijaisessa kannevaatimuksessa on kysymys siitä, sovelletaanko heidän työhönsä Finnmatkojen ulkomaanoppaina tai kohdepäälliköinä matkatoimistojen toimihenkilöiden työehtoja koskevaa, matkatoimistoalan yleissitovaa työehtosopimusta. Vaikka työehtosopimuksessa ei ole määrätty matkaoppaiden palkkoja, matkaoppaan työ on matkatoimistoalan muihin työtehtäviin rinnastettavaa työtä. A ja hänen myötäpuolensa ovat viitanneet työehtosopimuksen yleissitovuutta koskevaan työsopimuslain 17 §:n 1 momentin säännökseen. Vastaavanlainen työehtosopimuksen soveltamisongelma on ratkaistu Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä 1997:169, jossa on ollut kysymys Oy Aurinkomatkat Suntours Ltd Ab:n (Aurinkomatkat) matkaoppaiden kanteesta tuota yhtiötä vastaan. Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on työsopimuksessa tai työsuhteessa noudatettava niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on noudatettavaksi määrätty. Työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa työnantajan noudatettavaksi säädetty velvollisuus edellyttää, että on olemassa asianomaisen alan työehtosopimus. Säännös on tullut työsopimuslakiin eduskunta-aloitteen pohjalta. Sosiaalivaliokunnan mietinnöstä (SoVM n:o 33/1969) käy ilmi, että säännöksellä on haluttu varmistaa, että työnantaja siitä riippumatta, onko hän muuten työehtosopimukseen sidottu vai ei, työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudattaa vähintään tiettyjä palkka- ja muita ehtoja. Tällaisen palkan tulisi valiokunnan mietinnön mukaan vastata palkkaa, joka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on säädetty. Teollisuuden alalla järjestäytymisestä ja työehtosopimusten solmimiskäytännöstä seuraa, että asianomainen ala määräytyy työnantajan tuotannonalan mukaan ja työehtosopimus kattaa kaikki tai lähes kaikki asianomaisen teollisuusalan työt. Kaupan ja palveluelinkeinojen aloilla työnantajat järjestäytyvät yleensä toimialoittain ja työntekijät vastaavasti ammattityönsä perusteella. Toimihenkilöitä koskevien yleisten työehtosopimusten, yleis- ja runkosopimusten soveltamisalat määräytyvät pääasiassa tehtävien mukaan. Asianomaisella alalla voi työskennellä eri ammatteihin lukeutuvia työntekijöitä. Sovellettavan työehtosopimuksen valintaperuste palvelualalla on työantajan toimialan ohella teetetty työ tai sen pääasiallinen laatu (KKO 1983 II 124). Kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen osapuolina ovat yhtäältä Liiketyönantajien Keskusliitto r.y., nykyisin Palvelutyönantajat r.y., ja Matkatoimistojen Työnantajayhdistys r.y. sekä toisaalta Teknisten ja Erikoisammattien Liitto r.y. ja Matkailun Ammattiliitto r.y. Finnmatkat on Matkatoimistojen Työnantajayhdistyksen jäsen, kun taas matkaoppaat ovat laajamittaisesti järjestäytyneet Teknisten ja Erikoisammattien Liittoon vasta 1990-luvulla. Kysymyksessä olevalla työehtosopimuksella on määrätty matkatoimiston palveluksessa työskentelevien, muiden kuin yrityksen johtoon kuuluvien toimihenkilöiden työehdot. Nämä toimet on työehtosopimuksen osana olevan palkkasopimuksen 6 §:n 1 kohdan mukaan ryhmitelty varsinaisiin matkatoimistotehtäviin ja konttoritehtäviin töiden pääasiallisen sisällön mukaisesti. Matkaoppaita ei ole varsinaisesti rajattu työehtosopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Sopimustekstissä tai palkkaryhmittelyssä ei ole mainittu matkaoppaiden pääasiallisia tehtäviä tai sellaisia tehtäviä, joihin heidän työtehtävänsä voitaisiin laatunsa puolesta rinnastaa. Sopimuksen sanamuodosta ja sisällöstä ei siten ilmene, että se olisi tarkoitettu sovellettavaksi ulkomailla työskentelevien matkaoppaiden työsuhteisiin. Ulkomaanoppaiden ja kohdepäälliköiden pääasiallisena työnä on huolenpito matkailijoista. Työ poikkeaa pääosaltaan varsinaisista matkatoimisto- ja konttoritehtävistä. Toimistotyö, jota matkaoppaat tekevät, poikkeaa sisällöltään palkkasopimuksessa ja -ryhmittelyssä mainituista tiettyyn toimistoon sidotuista tehtävistä. Matkaoppaat työskentelevät keskenään erilaisissa olosuhteissa vaihtaen kohdetta yleensä kausittain. Osalla oppaista on sama koulutus kuin kotimaan matkatoimistohenkilöstöllä. Ottaen huomioon matkaoppaiden työhön liittyvät työn luonteesta johtuvat tekijät ei koulutuksen samanlaisuudella ole sellaista merkitystä, että sen perusteella heidän työnsä tulisi rinnastaa matkatoimistojen toimihenkilöiden työhön. Työehtosopimusta ei ole matkatoimistoalan useita vuosikymmeniä kestäneen sopimuskäytännön aikana sovellettu matkaoppaiden työsuhteisiin. Matkaoppaat ovat pitäneet varsinaisissa matkatoimisto- ja konttoritehtävissä työskentelevien toimihenkilöiden työehdoista monin tavoin poikkeavia työehtojaan vielä 1980-luvulla hyväksyttävinä. Korkein oikeus on ratkaisussaan 1997:169 katsonut, että kysymyksessä olevan työehtosopimuksen tarkoittamana toimialana on pidettävä matkatoimistoalaa. Korkein oikeus on päätynyt siihen, ettei työehtosopimusta ole tarkoitettu sovellettavaksi ulkomaankohteissa työskentelevien matkaoppaiden työsuhteissa. Matkaoppaat eivät ole tehneet työehtosopimuksen tarkoittamaa työtä, joten kysymys ei ole heidän kohdaltaan asianomaisen alan työehtosopimuksesta. Työehtosopimusta ei ole perusteltua pitää asianomaisen alan työehtosopimuksena matkaoppaiden työsuhteissa silläkään perusteella, että se sisältää määräyksiä heidän työtehtäviinsä lähinnä rinnastettavasta työstä. Edellä mainitut perustelut soveltuvat myös A:n ja hänen myötäpuoltensa ensisijaiseen vaatimukseen. A ja hänen myötäpuolensa ovat työskennelleet Finnmatkojen palveluksessa ulkomaanoppaina ja kohdepäälliköinä samanlaisissa tehtävissä kuin Aurinkomatkojen oppaat edellä selostetussa tapauksessa. Asian käsittelyssä ei ole tullut esiin sellaisia perusteita, jotka antaisivat aiheen arvioida tilannetta heidän osaltaan toisin kuin on tehty Aurinkomatkojen oppaiden osalta. A:n ja hänen myötäpuoltensa ensisijainen kannevaatimus on siten ratkaistava mainitusta Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevien periaatteiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa, ettei puheena olevaa työehtosopimusta ole sovellettava myöskään A:n tai hänen myötäpuoltensa työsuhteissa. Näin ollen ei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta ensisijaisen kannevaatimuksen osalta. Toissijainen kannevaatimus Toissijaisesti A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että heidän palkkojaan sovitellaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilain) 36 §:n (956/1982) nojalla niin, että Finnmatkojen on maksettava heille kullekin 1.4.1994 lähtien palkkaetuina peruspalkka, retkimyyntiprovisio ja asuntokorvaus huomioon ottaen vähintään 6 200 markkaa kuukaudessa. A ja hänen myötäpuolensa ovat katsoneet, että heidän sinänsä pätevästi syntyneiden työsopimustensa palkkaa koskevat ehdot ovat käyneet olosuhteiden muutosten johdosta mainitussa lainkohdassa tarkoitetuin tavoin kohtuuttomiksi. Jos työsuhteisiin sovellettavaa normaali- tai yleissitovaa työehtosopimusta ei ole olemassa, on palkkaehtoa voitava sovitella
§:n 3 momentin sanamuodon estämättä. Tavanomaisen oikeuden nojalla työntekijällä on oikeus kohtuulliseen ja käypään palkkaan.
§:n 1 momentissa säädetään, että jos työsopimus on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain mukaan työntekijää kohtaan pätemätön pakon, petollisen viettelyn, kiskomisen tahi erhekirjoituksen tai muun sellaisen virheen vuoksi taikka sen johdosta, että sopimukseen vetoaminen olisi kunnian vastaista tai arvotonta, mutta työ on jo alkanut, työntekijällä on oikeus pätemättömyyden voimaan saattamisen sijasta irtisanoa työsopimus heti lakkaamaan, jollei pätemättömyysperuste ole muutoin menettänyt merkitystään. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin säännös ei estä työntekijää oikeustoimilain nojalla vetoamasta palkkaa koskevan sopimusehdon pätemättömyyteen. Palkka määräytyy tällöin työsopimuslain 17 §:ssä mainituin perustein. Puheena olevan 48 §:n 3 momentin mukaan, jos työsopimuksessa olevan muuta kuin palkkaa koskevan ehdon soveltaminen ilmeisesti olisi hyvän tavan vastaista tai muutoin kohtuutonta, ehtoa voidaan sovitella tai se jättää huomioon ottamatta. Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentista ilmenee, että jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Työsopimuslakia säädettäessä ei ilmeisesti ole otettu huomioon, että työntekijä saattaa väittää sinänsä pätevästi syntyneen palkkaehdon muuttuneen ajan oloon kohtuuttomaksi häntä kohtaan.
§:n 3 momentti on jätetty voimaan nykyisin voimassa olevaa oikeustoimilain 36 §:ää säädettäessä. Viimeksi mainittua pykälää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 247/1981 vp. s. 12) todetaan, että
§:n 3 momentissa, jonka oli esityksen mukaan syytä jäädä voimaan, sovittelun mahdollisuus oli rajoitettu muuhun kuin palkkaa koskevaan sopimusehtoon. Esityksen mukaan "palkan kohtuullisuudesta huolehtii työehtosopimusjärjestelmä ja siihen liittyvä lainsäädäntö". On kuitenkin olemassa työsuhteita, kuten A:n ja hänen myötäpuoliensa työsuhteet, joihin ei löydy työsopimuslain 17 §:n yleissitovuussäännöksenkään nojalla sovellettavaa työehtosopimusta. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei
§:n 3 momentista voida, huolimatta sen sanamuodosta ja siitä, että lainkohta on jätetty oikeustoimilain 36 §:n säätämisen yhteydessä voimaan, päätellä lainsäätäjän tarkoittaneen ehdottomasti evätä palkkojen sovittelemisen nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa työehtosopimus puuttuu. Kohtuuttomien sopimusehtojen ehkäiseminen on ollut keskeinen tavoite säädettäessä oikeustoimilain 36 §:ää. Pykälää koskevasta oikeusministeriön lainvalmisteluosaston ehdotuksesta yleiseksi kohtuullistamissäännökseksi (lainvalmisteluosaston julkaisu 4/1980 s. 20) päätellen tuomioistuinten tulee pyrkiä sopeuttamaan erityisten sovittelusäännösten, kuten
§:n 3 momentin, soveltamiskäytäntö yleisen sovittelusäännöksen vaatimusten mukaiseksi. Työsopimuslaki ja sen valmisteluaineisto sisältävät lukuisia ilmauksia työntekijän suojeluperiaatteesta, joka tämänkaltaisessa tapauksessa edellä mainittujen seikkojen lisäksi edellyttää, että yksittäisellä työntekijällä tulee olla mahdollisuus vaatia kohtuuttomaksi katsomansa työsopimuksen palkkaehdon sovittelua. Edellä lausuttu ei merkitse sitä, että oikeustoimilain 36 §:n nojalla voitaisiin määritellä kohtuullinen palkkataso esimerkiksi jollekin työntekijäryhmälle kokonaisuutena. Kyseeseen voi tulla vain yksittäisen työsopimuksen palkkaa koskevan ehdon kohtuullistamisen harkinta sillä perusteella, mitä työntekijän ja työnantajan olosuhteista ja muista asiaan vaikuttavista seikoista kussakin tapauksessa erikseen on selvitetty. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A ja hänen myötäpuolensa voivat
§:n 3 momentin estämättä vaatia kukin kohdaltaan työsopimuksensa palkkaehtojen sovittelemista oikeustoimilain 36 §:n nojalla. Hovioikeuden ei olisi siten tullut lausumillaan perusteilla hylätä A:n ja hänen myötäpuoltensa toissijaista kannevaatimusta. Katsottuaan, ettei A:n ja hänen myötäpuoliensa työsopimusten palkkaehtoja voida sovitella, hovioikeus ei ole enemmälti lausunut sovitteluvaatimuksesta. Käräjäoikeus ei ole ottanut sovitteluvaatimukseen kantaa lainkaan. Ei ole perusteltua, että Korkein oikeus tässä tilanteessa ottaisi sovitteluvaatimuksen välittömästi ratkaistavakseen. Tämän vuoksi juttu on palautettava käräjäoikeuteen kunkin kantajana olevan työntekijän osalta sen selvittämiseksi, onko tosiasiallisia edellytyksiä sovitella työsopimukseen sisältyviä palkkaehtoja. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan toissijaisen kannevaatimuksen osalta. Asia palautetaan näiltä osin käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se käsiteltäväkseen. Hovioikeuden tuomio jää pysyväksi siltä osin kuin siinä on ensisijainen kannevaatimus hylätty. Asian on ratkaissut käräjätuomari Hellman. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Antila ja Galkin. Esittelijä Mirja Sormunen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Suhonen, Raulos, Pellinen ja Kitunen. Esittelijä Jyrki Rinnemaa.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.