1999 false KKO:1999:104 Perintökaaren 3 luvun 5 a §:ssä tarkoitetun jaon yhteydessä ei voitu laillisesti toimittaa ositusta. Eloonjäänyt puoliso ei siten voinut jaon yhteydessä vedota avioliittolain 1

§:n mukainen perinnönjako. Ensisijaisesti oli ratkaistava, oliko tällaisessa tapauksessa kysymys avioliittolain mukaisesta osituksesta vai perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukaisesta jaosta, oliko ositus tällaisessa tapauksessa lainkaan mahdollinen ja oliko vastaajalla osituksen ollessa mahdollinen oikeus vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan. Käräjäoikeus selosti oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja ja katsoi niiden perusteella oikeuskirjallisuudessa vallitsevaksi kannaksi sen, että tällaisissa tapauksissa ositus oli lesken elinaikana mahdollinen ja että osituksessa leskellä oli oikeus käyttää avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaista oikeutta olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison toissijaisille perillisille. Huomioon ottaen oikeuskirjallisuudessa vallitsevaksi katsottavan kannan ja koska ositusta ei nimenomaan ollut kielletty tällaisissa tapauksissa ja koska perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukainen jako tapahtui nimenomaan eloonjääneen puolison vaatimuksesta, käräjäoikeus katsoi, että eloonjääneen puolison tällaisissa tapauksissa vaatiessa perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukaista jakoa, tuli tällöin eloonjääneen puolison vaatimuksesta toimittaa myös ositus ja että tuossa osituksessa eloonjäänyt puoliso sai käyttää avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaista oikeutta olla luovuttamatta omaisuuttaan. Koska tässä tapauksessa B jakovaatimuksen esittäessään oli vaatinut myös ositusta ja oikeutta käyttää osituksessa avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaista tasinkoprivilegiä, käräjäoikeus katsoi pesänjakajan suorittaessaan jaon menetelleen sanotuilta osin oikein ja lainmukaisesti. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 29.5.1997 A valitti hovioikeuteen toistaen kanteensa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän toisti kanteensa. B vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.9.1999 Perustelut B:n vaatimuksesta pesänjakaja on toimittanut osituksen ja perintökaaren 3 luvun 5 a §:ssä tarkoitetun jaon 3.3.1992 kuolleen C:n perillisten ja hänen leskensä B:n kesken. Asiassa on kysymys siitä, onko jaon yhteydessä voitu laillisesti toimittaa ositus ja onko B:llä siten ollut toimituksessa oikeus vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan eloonjäänyt puoliso ei ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitettavassa osituksessa ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 1997:107 katsonut, että ositus, joka puolisonsa perineen lesken vaatimuksesta oli toimitettu hänen ja kuolleen puolison sukulaisten välillä ja jossa leski oli vedonnut avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvaan oikeuteensa olla luovuttamatta omaisuutta kuolleen puolison perillisille, oli vailla oikeudellista merkitystä. Tuossa jutussa on sovellettu avioliittolain ja perintökaaren säännöksiä sellaisina kuin ne olivat perittävän kuollessa 7.9.

1. Siinä on tosin ollut kysymys vain laskennallisesta osituksesta eikä siis omaisuuden tosiasiallisesta jakamisesta lesken ja kuolleen sukulaisten kesken. Viimeksi mainitulla seikalla ei kuitenkaan ole asian ratkaisemisen kannalta merkitystä. Perintökaaren 1.9.1983 voimaan tulleen 3 luvun 5 a §:n (209/1983) mukaan on eloonjääneen puolison vaatimuksesta toimitettava jako hänen ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken. Jakoon on tuon lainkohdan mukaan sovellettava saman luvun jakoa koskevia säännöksiä. Asiassa on näin ollen otettava kanta siihen, seuraako perintökaaren 3 luvun 5 a §:stä, että kysymys osituksen toimittamisesta olisi tuon pykälän mukaisen jaon yhteydessä arvioitava toisin kuin ratkaisussa KKO 1997:
2. Sellaisen jaon yhteydessä, joka perintökaaren 3 luvun säännösten mukaan suoritetaan molempien puolisoiden kuoltua, ei ole toimitettava ositusta, vaan puolisoiden varallisuussuhteet otetaan huomioon tuon luvun 2 §:n 1 momentin osoittamalla tavalla. Näin ollen luvun 5 a §:n sanamuoto viittaa siihen, ettei siinä tarkoitetun jaon yhteydessä ole toimitettava ositusta. Lainkohdan säätämiseen johtaneen lainvalmistelun lähtökohtana on ollut perintöoikeuskomitean mietintö (Kom. 1975:84), johon sisältyneen säännösehdotuksen (s. 59) mukaan eloonjääneen puolison elinaikana toimitettavaan jakoon olisi sovellettu aviopuolisoiden varallisuussuhteista annettuja säännöksiä. Säännösehdotuksen perustelujen mukaan eloonjäänyt puoliso olisi jakotoimituksessa saanut hyväkseen sen varallisuusetuuden, joka hänelle olisi tullut puolisoiden välisessä omaisuuden osituksessa. Myöhemmässä lainvalmistelussa (22.9.1981 päivätty ehdotus hallituksen esitykseksi Eduskunnalle perintölainsäädännön uudistamisesta ja HE 225/1982 vp.) tällaisesta sääntelyvaihtoehdosta kuitenkin luovuttiin. Sen sijaan ehdotettiin sittemmin lakiin otetun sisältöistä säännöstä, jonka mukaan jakoon sovelletaan perintökaaren 3 luvun jakoa koskevia säännöksiä. Tätä perusteltiin halulla estää lesken jakomahdollisuuden väärinkäyttö (ehdotus s. 20 ja 40 ja HE s. 11 ja 21). Esityöt viittaavat siten siihen,

§:ää säädettäessä on tarkoitettu, ettei sen mukaisen jaon yhteydessä ole toimitettava ositusta. Osituksen toimittamisella jaon yhteydessä olisi käytännön merkitystä lähinnä siinä suhteessa, että eloonjäänyt puoliso voisi osituksessa vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Tuon säännöksen tarkoituksena on sen esitöiden (HE 90/1974 vp. s. 62) mukaan eloonjääneen puolison suojaaminen. Kun perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukainen jako voidaan toimittaa vain eloonjääneen puolison vaatimuksesta, tarvetta hänen suojaamiseensa itse jaossa ei ole. Näin ollen eloonjääneen puolison suojaaminen ei ole sellainen syy, jonka vuoksi olisi perusteltua vastoin säännöksen sanamuotoa ja esitöistä ilmenevää tarkoitusta sallia osituksen toimittaminen jaon yhteydessä. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo,

§:ssä tarkoitetun jaon yhteydessä ei voida laillisesti toimittaa ositusta. Kun avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännös tulee sovellettavaksi vain osituksessa, eloonjäänyt puoliso ei siten voi jaon yhteydessä vedota lainkohdassa säädettyyn oikeuteen olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Edellä olevan perusteella pesänjakajan ei olisi tullut hyväksyä B:n ilmoitusta siitä, että hän ei luovuta omaisuuttaan C:n perillisille, vaan toimittaa perintökaaren 3 luvun säännösten mukainen jako C:n perillisten ja B:n kesken. Kun B ja C:llä ei ole C:n kuollessa ollut sellaista omaisuutta, johon toisella ei ollut avio-oikeutta, ja kun C ei ollut testamentilla määrännyt jäämistöstään, pesän omaisuus olisi tullut mainitun luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti jakaa puoliksi C:n perillisten ja B:n kesken. A:n jako-osuudeksi olisi siten tullut määrätä kuudesosa pesästä. Tuomiolauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot sekä ositus ja perinnönjako moitteenalaiselta osalta kumotaan. Perinnönjako palautetaan pesänjakajalle. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen (eri mieltä) sekä oikeusneuvokset Nikkarinen (eri mieltä), Lindholm, Haarmann, Taipale (eri mieltä), Suhonen, Raulos, Möller, Hidén (eri mieltä), Arponen (eri mieltä) ja Bygglin. Esittelijä Tuomo Antila. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Arponen: B:n vaatimuksesta pesänjakaja on toimittanut osituksen ja perintökaaren 3 luvun 5 a §:ssä tarkoitetun jaon 3.3.1992 kuolleen C:n perillisten ja hänen leskensä B:n kesken. Asiassa on kysymys siitä, onko jaon yhteydessä voitu laillisesti toimittaa ositus ja onko B:llä siten ollut toimituksessa oikeus vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan eloonjäänyt puoliso ei ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitettavassa osituksessa ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Perintökaaren 3 luvun 1.9.1983 voimaan tulleen 5 a §:n mukaan siinä tarkoitettuun, lesken vaatimuksesta suoritettavaan jakoon sovelletaan saman luvun jakoa koskevia säännöksiä. Avioliittolain 85 §:n 1 momentin mukaan silloin, kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 1997:107 katsonut, että ositus, joka puolisonsa perineen lesken vaatimuksesta oli toimitettu hänen ja kuolleen puolison sukulaisten välillä ja jossa leski oli vedonnut avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvaan oikeuteen olla luovuttamatta omaisuutta kuolleen puolison perillisille, oli vailla oikeudellista merkitystä. Tuossa jutussa on sovellettu avioliittolain ja perintökaaren säännöksiä sellaisina kuin ne olivat perittävän kuollessa 7.9.1982. Siinä on lisäksi ollut kysymys vain laskennallisesta osituksesta eikä siis omaisuuden tosiasiallisesta jakamisesta lesken ja kuolleen puolison sukulaisten kesken. Näistä syistä ratkaisun perusteella ei voida päätellä, että perintökaaren 3 luvun myöhemmin voimaan tulleen 5 a §:n mukaisen jaon yhteydessä ei voitaisi toimittaa ositusta. Perintökaaren 3 luvun 5 a § on erityissäännös, joka mahdollistaa eloonjääneen puolison vaatimuksesta toimitettavan jaon hänen ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken. Avioliittolain 85 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan ositus on myös tällaisessa tilanteessa mahdollinen. Yksin sen perusteella,

§:ään ei sisälly mainintaa osituksesta, ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että ositusta ei voitaisi toimittaa lainkohdassa tarkoitetun jaon yhteydessä. Päinvastoin, kun perintökaareen tai avioliittolakiin ei perintökaaren 3 luvun 5 a §:n säätämisen yhteydessä ole sisällytetty säännöstä, jossa olisi nimenomaisesti kielletty osituksen toimittaminen, on perusteltua katsoa, että ei ole tarkoitettukaan tehdä poikkeusta avioliittolakiin perustuvasta oikeudesta vaatia ositusta. Kun perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukainen jako johtaa omaisuuden tosiasialliseen jakamiseen eloonjääneen puolison ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken ja kun säännöksessä osoitetut jaon osapuolet voivat olla osapuolina myös jaon yhteydessä toimitettavassa osituksessa, osituksen toimittamiselle jaon yhteydessä ei ole estettä. Mainituilla perusteilla katson,

§:ssä tarkoitetun jaon yhteydessä voidaan laillisesti toimittaa ositus. Eloonjäänyt puoliso voi siten jaon yhteydessä vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentissa säädettyyn oikeuteensa olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Moitteenalainen ositus ja perinnönjako on siten toimitettu laillisesti. Sen vuoksi jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pääasian osalta pysyväksi. Oikeusneuvokset Hidén, Taipale ja Nikkarinen sekä presidentti Heinonen olivat kukin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Arponen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Ylianunti. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lehtonen ja Heikki Supponen sekä Tapio Alkula, joka myös esitteli asian.