KKO/1999/119

1999 false KKO:1999:119 Käräjäoikeudessa tuomittu A oli ilmoittanut tyytymättömyyttä "rangaistukseen". Ilmoitusta oli tulkittava A:n eduksi ja tulkinnassa oli otettava huomioon, että A oli kiistänyt syytteen ja valituksessaan hovioikeuteen vaatinut syytteen hylkäämistä. Valitus oli tutkittava kokonaan. Virallisen syyttäjän syytettyä A:ta pahoinpitelystä ei häntä olisi saanut tuomita lievästä pahoinpitelystä, kun asianomistaja ei ollut ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi. OK 25 luku 7 § 1 mom (661/1978) RL 21 luku 16 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa Virallinen syyttäjä kertoi A:ta vastaan ajamassaan syytteessä, että A oli 7.12.1996 Helsingissä erään ravintolan edustalla tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle lyömällä tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin aiheuttaen B:lle kipua ja ruhjevammoja kasvoihin. Tämän vuoksi syyttäjä vaati, että A tuomitaan rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla rangaistukseen pahoinpitelystä. B ei vaatinut esitutkinnassa A:lle rangaistusta. Oikeudessa B ilmoitti, ettei hänellä ollut vaatimuksia A:ta kohtaan. A kiisti syytteen. Käräjäoikeuden tuomio 16.4.1997 Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 7.12.1996 Helsingissä erään ravintolan edustalla tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle huitomalla ja tönimällä tätä aiheuttaen B:lle kipua, mutta jääneen näyttämättä, että A olisi lyönyt B:tä nyrkein. A:n syyksi luettua pahoinpitelyä oli kokonaisuutena ottaen pidettävä vähäisenä. A tuomittiin rikoslain 21 luvun 7 §:n nojalla lievästä pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. A ilmoitti tyytymättömyytensä "rangaistukseen" ja valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Helsingin hovioikeuden tuomio 24.3.1998 Hovioikeus lausui, että A oli ilmoittanut tyytymättömyyttä vain rangaistuksen osalta, mistä johtuen A:n valitus jätettiin muilta osin tutkimatta. Hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen. Eri mieltä ollut jäsen Lähdevuori totesi, ettei B ollut ilmoittanut häneen kohdistunutta rikosta syytteeseen pantavaksi. Rikoslain 21 luvun 16 §:n mukaan virallinen syyttäjä ei saanut nostaa syytettä lievästä pahoinpitelystä, joka oli kohdistunut viisitoista vuotta täyttäneeseen henkilöön, ellei asianomistaja ollut ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi. Käräjäoikeuden ei näin ollen olisi tullut tutkia syytettä lieväksi pahoinpitelyksi katsomastaan rikoksesta. Tämän vuoksi Lähdevuori kumosi käräjäoikeuden tuomion A:ta koskevalta osalta ja jätti A:han kohdistetun syytteen tutkimatta sekä vapautti A:n rangaistuksesta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.11.1999 Perustelut Asiassa sovellettavan oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 7 §:n 1 momentin (661/1978) mukaan tyytymättömyyden ilmoitus saadaan rajoittaa koskemaan osaa alioikeuden ratkaisusta. Rajoitus on mainittava tyytymättömyyttä ilmoitettaessa. Kuten säännöksen esitöistäkin (HE 184/1977 s. 20) ilmenee, säännöksen tarkoituksena on se, että heti tyytymättömyyden ilmoittamiselle varatun ajan päätyttyä voitaisiin todeta, miltä osin alioikeuden ratkaisu on saanut lainvoiman. Tyytymättömyyden ilmoituksen rajoitus voi koskea vain sellaista ratkaisusta selkeästi erottuvaa osaa, joka voidaan muutoksenhakutuomioistuimessa ratkaista itsenäisesti riippumatta asian muista osista. Rikosasioiden osalta tämä koskee esimerkiksi korvauksia. Muutoksenhakuvaatimusten ja niiden perusteiden yksilöinti tapahtuu vasta valituskirjelmässä. Tätä asiantilaa ei ole muutettu voimassa olevassa, 1.5.1998 voimaan tulleessa oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 7 §:ssä. A on ilmoittanut tyytymättömyyttä "rangaistukseen", mikä rajaus on sinänsä mahdollinen. Tyytymättömyyden ilmoitusta on lähtökohtaisesti tulkittava ilmoittajan eduksi. Tällainen tulkinta on perusteltua etenkin silloin, kun tyytymättömyyden ilmoituksen tekee, kuten tässä tapauksessa, henkilö, jolla ei ole lainopillista koulutusta. A on jo käräjäoikeudessa kiistänyt syytteen ja valituksessaan hovioikeudelle vaatinut edelleen syytteen hylkäämistä. Tähän nähden on tyytymättömyyden ilmoitus sanamuodoltaankin tulkinnanvarainen. Asiayhteydestä ja syytteen kiistämisestä on pääteltävissä, että A on tarkoittanut ilmoittaa tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon siltä osin kuin hänen oli katsottu syyllistyneen asiassa rikokseen eikä rajoittaa tyytymättömyyden ilmoitustaan. Hovioikeuden ei siten olisi tullut mainitsemallaan perusteella jättää A:n valitusta tutkimatta. Koska asia on selvä, Korkein oikeus on viivytyksen välttämiseksi tutkinut asian. Rikoslain 21 luvun 16 §:n mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä saman luvun 7 §:ssä tarkoitetusta lievästä pahoinpitelystä, joka on kohdistunut viisitoista vuotta täyttäneeseen henkilöön, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi. Asianomistaja B ei ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi eikä vaatinut käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta. Näin ollen virallisella syyttäjällä ei ole ollut syyteoikeutta A:n syyksi luetusta lievästä pahoinpitelystä eikä alempien oikeuksien olisi tullut tutkia syytettä sanotusta rikoksesta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n osalta. Lausuma A:n syyllistymisestä lievään pahoinpitelyyn poistetaan. A vapautetaan hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Nyyssönen sekä lautamiehet Savolainen, Tavastila ja Tolonen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Nouro ja Lähdevuori (eri mieltä). Esittelijä Leena Söderholm. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Taipale, Vuori, Kitunen ja Arponen. Esittelijä Katriina Akselinmäki.