KKO/1999/129

1999 false KKO:1999:129 Vrt. KKO:1999:78 Vieraaseen valtioon rikoksen johdosta luovutetun A:n väitettiin tehneen siellä ennen luovuttamista muun kuin luovuttamispäätöksessä tarkoitetun rikoksen. Sanotun valtion pyyntöön saada asettaa A syytteeseen tuosta rikoksesta voitiin suostua, vaikka rikoksesta ei ollut rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 9 §:ssä tarkoitettua vangitsemismääräystä. (Vahv. jaosto) KORKEIMMAN OIKEUDEN LAUSUNTO Oikeusministeriö on 21.9.1999 päivätyllä kirjeellä pyytänyt Korkeimman oikeuden lausuntoa Suomen oikeusministeriön 14.10.1998 antamalla päätöksellä Viroon luovutetun Venäjän kansalaisen A:n syytteeseen asettamisesta jäljempänä mainituista muista kuin luovuttamispäätöksessä tarkoitetuista, Virossa ennen luovuttamista tehdyistä rikoksista. Suomen oikeusministeriö on Viron tasavallan oikeusministeriön pyynnöstä edellä mainitulla päätöksellään määrännyt, että A, joka Virossa oli syytettynä 26.6., 3.7. ja 9.7.1997 tapahtuneista kiristysrikoksista, luovutetaan Viroon. Viron oikeusministeriön 7.9.1999 päivätystä kirjeestä Suomen oikeusministeriölle ja siihen liitetyistä asiakirjoista ilmenee, että A:ta epäillään siitä, että hän oli 20.8.1995 Tartossa pahoinpidellyt useita henkilöitä lyömällä heitä nyrkillä kasvoihin tai päähän ja kehon alueelle sekä samalla uhannut tappaa erään henkilön siten, että tällä oli syytä pelätä uhkauksen täytäntöön panemista. Näin ollen A on epäiltynä Viron rikoslain 195 §:n 2 momentissa tarkoitetusta rikoksesta eli ilkivallasta ja saman lain 128 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta eli uhkauksesta. Teot ovat Suomen rikoslain mukaan rangaistavia rikoslain 21 luvussa tarkoitettuna pahoinpitelyrikoksena tai rikoslain 25 luvun 7 §:ssä tarkoitettuna laittomana uhkauksena. Samoista asiakirjoista ilmenee lisäksi, että A:ta epäillään siitä, että hän oli 22.8.1996 Tartossa erään toisen henkilön kanssa edeltä käsin sovitun mukaisesti tahallaan tarkoittaen hävittää omaisuutta heittänyt erääseen autotarvikeliikkeeseen räjähdyspanoksen. Näin ollen A on epäiltynä Viron rikoslain 144 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta eli vieraan omaisuuden tahallisesta tuhoamisesta. Teko on Suomen rikoslain mukaan rangaistava rikoslain 34 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tuhotyönä. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan luovuttamispyynnön tulee pohjautua sellaisen vieraan valtion asianomaisen viranomaisen antamaan vangitsemismääräykseen, joka perustuu kysymyksessä olevan henkilön todennäköistä syyllisyyttä rikokseen osoittavaan näyttöön. Pykälän 2 momentin mukaan vieraan valtion kanssa tehdyllä sopimuksella voidaan määrätä, että tuomioistuimen tai tuomarin antama vangitsemismääräys sellaisenaan on sen valtion osalta hyväksyttävä luovuttamisen perustaksi. Rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 32/1971), joka on voimassa Suomen ja Viron välisessä suhteessa, 12 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaan vangitsemismääräys on sellaisenaan hyväksyttävä luovuttamisen perustaksi. Kun A Suomen oikeusministeriön edellä mainitulla päätöksellä määrättiin luovutettavaksi Viroon, luovuttamispyyntö pohjautui Viron tuomioistuimen vangitsemismääräykseen. A on myös luovutettu sellaisen rikoksen johdosta, jonka osalta rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentissa (182/1999) tarkoitetut edellytykset ovat olemassa. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 32 §:n 2 momentin mukaan lupa siihen, että luovutettu henkilö saadaan asettaa syytteeseen tai häntä rangaista muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta voidaan antaa vain, mikäli lainmukaiset edellytykset luovuttamiselle kysymyksessä olevalle valtiolle ovat olemassa. Lainkohdan sanamuoto saattaa antaa aihetta sellaiseen päätelmään, että myös vieraan valtion pyynnön saada asettaa luovutettu syytteeseen muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, jonka perusteella luovuttaminen on tapahtunut, tulee pohjautua lain 9 §:ssä tarkoitettuun vangitsemismääräykseen. Silloin, kun luovuttamispyyntö käsittää useita tekoja, ei kuitenkaan laista ole pääteltävissä, että vangitsemismääräyksen tulisi koskea kaikkia niitä tekoja, joita pyyntö koskee. Lain 4 §:n 1 ja 3 momentista ilmenee, että jos luovuttamispyyntö käsittää useita tekoja ja yhtä niistä Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä olisi pidettävä sellaisena rikoksena, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata vuoden vapausrangaistusta ankarampi rangaistus, voidaan pyyntöön suostua myös niiden muiden tekojen osalta, jotka tai joita vastaavat teot ovat Suomen oikeuden mukaan rangaistavia. Tästä on päinvastoin pääteltävissä, ettei vangitsemismääräyksen tarvitse koskea kaikkia niitä tekoja, joita luovuttamispyyntö koskee. Näin ollen ei ole perusteltua vaatia, että vieraan valtion pyynnön saada asettaa luovutettu henkilö syytteeseen muusta ennen luovuttamista koskevasta rikoksesta kuin siitä, jonka perusteella luovuttaminen on tapahtunut, tulisi pohjautua lain 9 §:ssä tarkoitettuun vangitsemismääräykseen. Tämän vuoksi ja koska oikeusministeriön lausuntopyynnössä tarkoitetut rikokset ovat Suomen oikeuden mukaan rangaistavia, Korkein oikeus rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 32 §:n 3 momentissa tarkoitettuna ratkaisuna ilmoittaa pyydetyn toimenpiteen olevan lain mukainen ja ettei ole estettä suostua siihen, että A asetetaan syytteeseen oikeusministeriön kirjeessä tarkoitetuista rikoksista. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Tulenheimo-Takki, Suhonen, Wirilander, Raulos, Möller, Vuori, Kitunen, Arponen ja Bygglin sekä ylimääräinen oikeusneuvos Mansikkamäki. Esittelijä Marjo Naapi.