KKO/1999/24

1999 false KKO:1999:24 Isä oli alaikäisten lastensa holhoojana pantannut lasten omistamat osakkeet pankille omien vastuidensa vakuudeksi. Kun tässä eturistiriitatilanteessa lapsia olisi osakkeita pantattaessa pitänyt edustaa heille määrätty uskottu mies, ei isän edustusvallan puuttumisesta johtuva panttausten pätemättömyys korjautunut siitä syystä, että holhouslautakunta oli myöhemmin antanut luvan panttauksiin. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin käräjäoikeudessa A ja B, C:n ja D:n holhoojina esittivät Suomen Yhdyspankki Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa muun muassa seuraavan: E oli 8.11.1983, 18.2.1985 ja 26.6.1985 lahjoittanut alaikäisille pojilleen C:lle ja D:lle Orion-Yhtymä Oy:n A-sarjan osakkeita yhteensä 5 000 osaketta kummallekin. Lahjoitettujen osakkeiden määrä vuonna 1988 tapahtuneen osakeannin yhteydessä toteutetun osakkeiden nimellisarvon alentamisen johdosta oli noussut 10 000 kappaleeseen kummankin lapsen osalta. Poikien huolto oli 1.11.1984 uskottu heidän vanhemmilleen E:lle ja F:lle ja he olivat toimineet yhdessä poikien holhoojina 6.2.1990 saakka. E oli 2.3.1989 allekirjoittamallaan panttaussitoumuksella pantannut omista vastuistaan Suomen Yhdyspankki Oy:lle C:n nimiin merkittyjä osakkeita 10 000 kappaletta ja 25.5.1989 allekirjoittamallaan panttaussitoumuksella D:n nimiin merkittyjä osakkeita 10 000 kappaletta. Helsingin kaupungin holhouslautakunta oli 20.8.1991 antanut luvan osakkeiden panttaukseen. Osakkeet oli realisoitu panttihuutokaupassa 20.11.

1. A ja B vaativat, että E:n ja Suomen Yhdyspankki Oy:n väliset panttaussopimukset julistetaan pätemättömiksi ja että pankki velvoitetaan suorittamaan kummallekin lahjansaajalle osakkeiden lahjoitushetken arvo elinkustannusindeksillä korjattuna eli C:lle 2 875 430 markkaa ja D:lle 2 757 290 markkaa muun muassa sillä perusteella, että panttauksiin ei ollut haettu holhousoikeuden lupaa, E:n taloudellinen tilanne panttaushetkellä oli ollut heikko ja lasten toinen holhooja F ei ollut antanut suostumustaan panttauksiin. Vastaus Suomen Yhdyspankki Oy kiisti kanteen perusteeltaan ja määrältään ja vaati sen hylkäämistä. Pankki lausui muun muassa, ettei panttaukseen tarvittu holhousoikeuden lupaa, vaan holhouslautakunnan lupa oli riittävä. Myöskään F:n suostumusta ei enää tarvittu. Käräjäoikeuden tuomio 17.2.1995 Holhouslain yleisenä periaatteena oli vajaavaltaisen edun turvaaminen. Tässä tarkoituksessa holhouslaissa oli muun muassa säännöksiä siitä, kuinka tietyt holhottavan omaisuutta koskevat oikeustoimet oli tehtävä. Holhouslain 40 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan holhooja ei saanut ilman holhouslautakunnan lupaa vajaavaltaisen puolesta mennä vastuuseen toisen velasta. Lain 41 §:n mukaan, jos toimenpiteeseen oli ryhdytty ilman säädettyä lupaa, se oli mitätön, ellei jälkeenpäin hankittu viranomaisen hyväksymistä. Käräjäoikeuden mielestä holhouslaista ei voitu johtaa erityistä vajaavaltaisen omaisuuden säilyttämisperiaatetta, ottaen erityisesti huomioon, että laissa oli säädetty menettelytavoista omaisuuden myynnin ja muiden vajaavaltaisen omaisuutta koskevien oikeustoimien suhteen. Holhouslain 39 ja 40 §:ää vertaamalla ei voitu myöskään tulla siihen johtopäätökseen, että huomattavan arvokasta irtainta omaisuutta tuli käsitellä lupamenettelyn suhteen kuten kiinteää omaisuutta. Todistajana kuullun kirjanpitäjän kertomuksesta ilmeni, että panttaushetkellä E:n taloudellinen tilanne ei ollut ollut vielä kovin huolestuttava, mutta holhouslautakunnan luvan hakemisen aikaan oli ollut jo ilmeistä, että hän ei selviytyisi vastuistaan. E:n taloudellisella tilanteella ei kuitenkaan käräjäoikeuden mielestä ollut merkitystä arvioitaessa panttaussitoumusten pätevyyttä, koska holhouslautakunta, jonka tehtävänä vajaavaltaisen edun valvominen oli ollut, oli myöntänyt panttaukseen luvan. Mitä tuli siihen, että F:n suostumus oli puuttunut panttaussitoumuksista, käräjäoikeus katsoi, että puutteellisuus oli korjautunut jälkeenpäin holhouslautakunnan hyväksymisellä. Käräjäoikeus katsoi, että E:n hänen alaikäisille lapsilleen lahjoittamia osakkeita koskevat panttaussitoumukset olivat päteviä, koska holhouslautakunta oli antanut luvan panttauksiin. A ja B olivat perustelleet vahingonkorvauslakiin perustuvaa korvausvaatimustaan sillä, että panttaussitoumuksiin ei ollut hankittu holhousoikeuden lupaa. Koska edellä kerrotun perusteella holhouslautakunnan lupa panttauksiin oli ollut riittävä, myöskään pankin mahdollinen vahingonkorvauslakiin perustuva vastuu ei tullut tapauksessa harkittavaksi. Kanne hylättiin. Helsingin hovioikeuden tuomio 10.9.1996 A ja B C:n ja D:n holhoojina valittivat hovioikeuteen. Toimitettuaan 8.5.1996 asiassa suullisen käsittelyn hovioikeus katsoi, että asiassa oli selvitetty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin, että E oli lahjoittanut Orion-Yhtymä Oy:n A-sarjan osakkeita asianmukaisesti niin sanotuin notariaattilahjoituksen muodoin alaikäisille pojilleen C:lle vuosina 1983 ja 1985 yhteensä 5 000 osaketta ja D:lle vuonna 1985 yhteensä 5 000 osaketta. Asiassa oli edelleen selvitetty, että lahjoitettujen osakkeiden määrä vuonna 1988 tapahtuneen nimellisarvon alentamisen johdosta oli noussut 10 000 kappaleeseen kummankin lapsen osalta. E oli 2.3 ja 25.5.1989 pantannut osakkeet Suomen Yhdyspankki Oy:lle omista vastuistaan ja holhouslautakunta oli 20.8.1991 antanut luvan panttauksiin. Osakkeet oli realisoitu 20.11.
2. Panttauksissa ja holhouslautakunnan luvan hakemisen yhteydessä alaikäisiä C:tä ja D:tä oli edustanut E. E oli kuollut 4.4.
3. Holhouslain 36 §:n mukaan holhoojien oli, jos heitä oli useampia, yhdessä huolehdittava holhoukseen liittyvistä tehtävistä. Jos tällaisessa tapauksessa holhooja käytti oikeustoimen yhteydessä yksin määräysvaltaa holhotin puolesta, oikeustoimi ei ollut pätevä. Elävässä elämässä vähämerkitykselliset asiat tavallisesti hoiti holhotin puolesta jompikumpi holhoojista yksin. Kun tämä yleensä tapahtui toisen holhoojan tieten ja siten tietynlaisen pysyvän valtuutuksen perusteella, ei toimien pätevyydestä tämän suhteen syntynyt epäselvyyttä. Oikeuskäytännössä oli katsottu, että vierasvelkapanttaus eli panttaus muusta kuin holhotin omasta velasta edellytti holhotin edun varmistamiseksi holhouslautakunnan luvan sekä panttauksen tapahtuessa holhoojan velasta (KKO 1972 II 46) että sen koituessa kolmannen henkilön eduksi (KKO 1975 II 8). Jutussa oli ratkaistava, voiko holhouslautakunnan holhouslain 40 §:n 1 momentin 4-kohdassa tarkoitettu lupa samalla korjata myös sellaisen oikeustoimen pätevyyttä rasittavan puutteen, joka oli syntynyt, kun holhotin huomattavan suurta omaisuutta koskeva panttaus oli holhouslain 36 §:n säännöksen vastaisesti tapahtunut ilman toisen holhoojan näkyvää myötävaikutusta. Laista ei kysymykseen näyttänyt löytyvän selvää vastausta. Kirjallisuudessa oli esitetty käsitys, että holhouslautakunnan päätyessä katsomaan jonkin oikeustoimen holhotin edun mukaiseksi myös mahdollinen edustusvallan puute samalla korjautui (Urpo Kangas: Vajaavaltaisen edustamisesta holhousasioissa, DL 1/1996). Myös hovioikeus katsoi asian lähtökohtaisesti olevan näin. Periaate ei kuitenkaan voinut olla poikkeukseton, vaan tilanne oli arvioitava tapauksittain. Oikeustoimen laadulla ja merkityksellisyydellä holhotin kannalta sekä erityisesti sen riskialttiudella täytyi olla vaikutusta. Jutun kannalta hovioikeus piti erityisen huomionarvoisena näihin panttauksiin, oikeustoimiin ryhtyneen holhoojan omaksi eduksi tehtyihin, nähden ulkopuoliseksi jääneen holhoojan tietoisuutta panttauksista ja sen myötä hänen mahdollisuuksiaan holhouslain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin olla hyväksymättä sellaista tointa, jota ei ehkä pitänyt holhotin edun mukaisena. Hovioikeus päätyi tarkastelemaan puheena olevaa tilannetta näistä lähtökohdista. Asiassa oli selvitetty, että panttaushetkinä vuonna 1989 C:n ja D:n holhoojina olivat olleet E ja poikien äiti F. Asiassa ei ollut toisen holhoojan myötävaikutuksen puutetta koskevaan seikkaan vetoamisen jälkeenkään väitetty, että F olisi tullut edes tietoiseksi panttauksista. Käräjäoikeuden tuomiossa todistajana kuullun kirjanpitäjän kertomuksesta ilmeni, ettei E:llä ollut ollut omaa vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta pantattavaksi. Tämä osoitti panttauksiin liittynyttä riskiä. Pantauksissa oli ollut kysymys huomattavan suuresta velasta ja arvokkaista osakkeista. Kysymys oli ollut lisäksi luonteeltaan niin sanotuista yleispanttauksista. Näihin seikkoihin nähden olisi ollut erittäin tärkeää, että F:llä olisi ollut holhoojien yhteistoimintavelvollisuuden mukaisesti tilaisuus valvoa poikiensa etua panttauksissa ja että hänen näkökantansa olisi siten ollut ainakin holhouslautakunnan tiedossa sen käsitellessä puheena olevaa erityisen merkittävää panttauslupahakemusta. Merkille pantavaa oli, että F:n hyväksyntä olikin katsottu tarpeelliseksi sanottuja osakkeita notariaattilahjoituksina aikanaan annettaessa. Kun F:ää ei ollut näytetty missään vaiheessa kuullun eikä ollut ilmennyt holhouslautakunnan olleen tietoinenkaan tapahtumien aikaisesta F:n rinnakkaisholhouksesta ja huomioon vielä ottaen, ettei holhouslautakunnalla ainakaan kirjallisuudessa esitettyjen käsitysten mukaan edes ollut oikeutta antaa suostumusta holhottavan omaisuuden yleispanttaukseen (Urpo Kangas: Holhousviranomaisen lupa, pesänselvitys ja perinnönjako, DL 11-12/1995 ja siitä ilmenevä kirjallisuusviittaus), panttauksia rasittava holhottavien edustusvallan puute ei ollut voinut tässä tapauksessa korjautua pelkästään holhouslautakunnan myöntämällä panttausluvalla. Näin ollen panttaukset olivat pätemättömiä. Pankki oli osakkeet pantiksi ottaessaan ollut tietoinen, että osakkeet olivat olleet holhottavien omaisuutta. Tämän vuoksi ja erityisesti osakkeiden suureen arvoon nähden pankin olisi tullut jo tuolloin varmistua holhottavien edustusvallan virheettömyydestä. Kun pankki oli tämän laiminlyönyt ja osakkeet oli pankin toimesta realisoitu, pankki oli osaltaan tuottamuksellaan aiheuttanut holhottaville osakkeiden menettämisestä syntyneen vahingon. Pankin menettelyn ja holhottavien asemaan nähden asiassa oli erittäin painavia syitä velvoittaa pankki korvaamaan sanottu vahinko. Kun osakkeiden menetys ja vahingon syntyminen olivat käyneet lopullisiksi osakkeiden realisointipäivänä 20.11.1991, vahinkojen määrät oli laskettava osakkeilla tuona päivänä arvopaperipörssissä olleen ostokurssin perusteella. Kun sanottu kurssi oli ollut 103 markkaa ja kumpikin holhottava on menettänyt 10 000 osaketta, kummankin vahinko oli 1 030 000 markkaa. Käräjäoikeuden tuomiota muutettiin ja Suomen Yhdyspankki Oy:n sijaan tullut Merita Pankki Oy velvoitettiin maksamaan C:lle ja D:lle kummallekin erikseen korvaukseksi heidän kummankin omistamien Orion-Yhtymä Oy:n 10 000 osakkeen menetyksestä 1 030 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.10.1994 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Merita Pankki Oyj:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan, kanne hylätään ja pankki vapautetaan korvausvelvollisuudesta. Pankki lausui muun muassa, että hovioikeus oli perustanut ratkaisunsa panttauksia rasittavaan holhottavien edustusvallan puutteeseen, vaikkei mainittuun seikkaan asiassa ollut vedottu. Panttaukset ovat pätevät, koska Helsingin holhouslautakunta on 20.8.1991 antanut luvan panttauksiin. Pankki vetosi myös siihen, ettei se ollut ollut tietoinen holhouslautakunnan mahdollisista menettelyllisistä puutteista tai toimivallan ylityksestä, mikäli niille annetaan asiassa merkitystä, ja että sen on täytynyt voida vilpittömässä mielessä luottaa holhouslautakunnan luvan pätevöittäneen panttaukset kokonaisuudessaan. Vaikka panttauksia pidettäisiin pätemättöminä, on kohtuutonta velvoittaa pankkia osaksikaan palauttamaan pantin arvoa tai korvaamaan pantin omistajien vahinkoa. Asiassa ei ole myöskään vahingonkorvauslaissa edellytettyjä erittäin painavia syitä taloudellisen vahingon korvaamiseen. A ja B C:n ja D:n holhoojina antoivat yhdessä heiltä pyydetyn vastauksen. Pankki antoi siltä pyydetyn selityksen A:n ja B:n vastaukseen ja A ja B antoivat yhdessä selityksen pankin selitykseen. Vielä pankki sekä A ja B antoivat pyydetyt lausumat siitä, onko panttausten pätevyyden kannalta annettava merkitystä sille seikalle, ettei C:lle ja D:lle ollut määrätty uskottua miestä valvomaan heidän oikeuksiaan panttauksissa. Pankki katsoi lausumassaan, etteivät A ja B ole oikeudenkäynnin aikana oma-aloitteisesti väittäneet, ettei C:lle ja D:lle ollut määrätty uskottua miestä. He eivät enää voi vedota eikä tuomioistuimen ratkaisua voida perustaa sellaiseen seikkaan, joka ei sisälly kanteen perusteeksi esitettyyn tapahtumainkulkuun. Lisäksi pankki katsoi, ettei eturistiriitaa holhoojan ja lasten välillä ollut panttaushetkellä ja että joka tapauksessa holhouslautakunnan lupa oli korjannut mahdollisen edustusvallan puuttumisen. A ja B katsoivat lausumassaan, että panttaussopimuksia tehtäessä E:n ja lasten välillä oli vallinnut eturistiriita. Jotta panttaukset olisivat päteviä, olisi lapsille tullut määrätä uskottu mies. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 22.2.1999 Perustelut E on 2.
4. ja 25.5.1989 allekirjoittamillaan yleispanttaussitoumuksilla pantannut Suomen Yhdyspankki Oy:lle omien sitoumustensa vakuudeksi pojilleen C:lle ja D:lle aiemmin 8.11.1983, 18.2.1985 ja 26.6.1985 lahjoittamansa osakkeet. Panttausten tapahtuessa poikien huolto on ollut uskottuna heidän vanhemmilleen F:lle ja E:lle yhteisesti, eikä F ole antanut suostumustaan panttauksiin. Espoon kihlakunnanoikeuden päätöksellä 6.2.1990 poikien huolto on uskottu yksin E:lle. E:n heinäkuussa 1991 tekemästä hakemuksesta Helsingin holhouslautakunta on 20.8.1991 antanut suostumuksensa osakkeiden panttaamiseen pankille sen E:lle myöntämien lainojen takaisin maksamisen vakuudeksi kummankin pojan omistamien osakkeiden osalta enintään 2 000 000 markan määrään saakka. Asiassa on riidatonta, ettei osakkeita pantattaessa C:tä ja D:tä ole edustanut heille määrätty uskottu mies. Holhouslain 33 §:n mukaan holhoojan tulee hoitaa vajaavaltaisen omaisuutta sekä edustaa vajaavaltaista hänen omaisuuttaan koskevissa asioissa. Lain 35 §:n 1 momentin mukaan holhoojalla on oikeus vajaavaltaisen puolesta tehdä tämän omaisuutta koskevia oikeustoimia. Pykälän 2 momentin mukaan holhooja ei kuitenkaan saa edustaa vajaavaltaista oikeustoimessa, jonka toisena osapuolena on holhooja itse tai hänen puolisonsa tahi joku, jota holhooja edustaa. Holhouslain 65 §:n 1 momentissa säädetään puolestaan, että asiassa, jossa holhottavan etu on ristiriidassa tai saattaa joutua ristiriitaan holhoojan edun kanssa, on määrättävä uskottu mies valvomaan holhottavan etua. Holhouslain 40 §:n 1 momentin 4 kohdan (843/1969) ja 44 §:n mukaan holhooja, esimerkiksi lapsen isä, ei saa ilman holhouslautakunnan lupaa holhouksenalaisen puolesta mennä vastuuseen toisen velasta. Kuten hovioikeuden tuomiossa on todettu, on oikeuskäytännössä katsottu sanotunlaisen vierasvelkapanttauksen edellyttävän holhottavan edun varmistamiseksi holhouslautakunnan lupaa sekä panttauksen tapahtuessa holhoojan velasta (KKO 1972 II 46) että sen koituessa kolmannen henkilön eduksi (KKO 1975 II 8). Ilman holhouslautakunnan lupaa tehdyn panttauksen pätemättömyys voi holhouslain 41 §:n mukaan korjaantua, jos lautakunnan lupa myöhemmin saadaan. A ja B ovat ajaneet kannetta myös sillä perusteella, että E:llä ei ole yksin ollut valtaa edustaa poikiaan panttaussitoumuksia tehtäessä, koska lasten holhoojina olivat tuolloin olleet heidän molemmat vanhempansa eikä toinen holhooja F ollut antanut suostumustaan panttauksiin. A ja B ovat käräjäoikeuden valmistelussa myös esittäneet, että holhouslain 33 §:n mukaan holhoojalla on yksinään oikeus määrätä vajaavaltaisen omaisuudesta edellyttäen, että holhooja toimii vajaavaltaisen edun mukaisesti, ja että holhoojan edustusvaltaa rajoitetaan holhouslain 35, 39 ja 40-45 §:llä silloin, kun on kysymyksessä holhoojan ja holhotin välinen eturistiriita. A ja B ovat siten vedonneet E:n ja hänen lastensa välillä vallinneeseen eturistiriitaan, mutta heidän valmistelussa esittämänsä perusteella on jäänyt epäselväksi, onko kannetta ajettu silläkin perusteella, että C:tä ja D:tä olisi panttauksissa lasten ja heidän isänsä välisen eturistiriidan johdosta tullut edustaa uskottu mies. Käräjäoikeuden olisi pitänyt kyselyoikeuttaan käyttäen selventää kantajien vaatimusten perusteita. Hovioikeus on siten menetellyt asianmukaisesti kiinnittäessään asianosaisten huomiota puheena olevaan seikkaan. Hovioikeuden suullisessa käsittelyssä A ja B ovat vedonneet myös siihen, että eturistiriidan johdosta lapsille olisi tullut holhouslain 65 §:n 1 momentin mukaisesti määrätä uskottu mies. Käräjäoikeuden laiminlyötyä edellä todetuin tavoin prosessinjohtovelvollisuutensa A:lla ja B:llä on ollut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentissa (22.7.1991/1052) tarkoitettu pätevä aihe vedota vasta hovioikeudessa uskotun miehen puuttumiseen. A ja B ovat vedonneet tähän seikkaan Korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan lisälausumassa. Panttauksia tehtäessä ovat lasten holhoojina olleet E ja F yhdessä. E:n hakiessa holhouslautakunnalta lupaa panttauksiin lasten huolto on ollut yksin hänellä. Tämän vuoksi ei sillä seikalla, ettei F toisena holhoojana ollut antanut suostumustaan panttauksiin tai ollut tietoinen niistä, ole enää merkitystä panttausten pätevyyden kannalta. E on pantannut osakkeet yksityisten ja liiketoiminnastaan aiheutuneiden omien vastuidensa vakuudeksi. E:n sekä C:n ja D:n edut ovat siten olleet panttausten tapahtuessa sellaisessa ristiriidassa, että holhouslain 65 §:n 1 momentin mukaan olisi tullut määrätä uskottu mies edustamaan lapsia. Koska näin ei ole tapahtunut, on panttauksia rasittanut holhoojan edustusvallan puutteesta johtuva pätemättömyys. Asiassa on kysymys siitä, onko holhouslautakunnan lupa korjannut sanotusta syystä aiheutuvan panttausten pätemättömyyden. Holhouslaista ei ilmene, että holhousviranomaisen luvan myöntämistä koskeva päätös korjaisi pätemättömyyden, joka johtuu holhoojan edustusvallan puuttumisesta. Holhoojan ja tämän toimintaa valvovan holhousviranomaisen toimivallan jako kuuluu holhouslain systemaattisiin perusteisiin. Holhouslaissa ei ole edellytetty, että holhousviranomainen voisi vajaavaltaisen puolesta suorittaa holhoojalle kuuluvia tehtäviä, kuten edustaa vajaavaltaista oikeustoimen tekemisessä. Sen vuoksi holhouslautakunnan lupa ei voi korjata holhoojan edustusvallan puutteesta johtuvaa oikeustoimen pätemättömyyttä. Koska Helsingin holhouslautakunnan puheena oleva lupa ei ole voinut korjata E:n edustusvallan puuttumisesta johtunutta C:n ja D:n omistamien osakkeiden panttausten pätemättömyyttä, ei pankin tietämättömyydellä holhouslautakunnan mahdollisista menettelyllisistä puutteista ole asiaa ratkaistaessa merkitystä. Pankin mahdollinen vilpitön mieli sen suhteen, että holhouslautakunnan lupa olisi pätevöittänyt panttaukset, koskee taas voimassa olevan oikeuden sisältöä. Myöskään tähän kohdistuvalla vilpittömällä mielellä ei ole asiaa ratkaistaessa merkitystä. Pantin arvon palauttaminen tai pantin omistajien vahingon korvaaminen ovat panttauksen pätemättömyyden lainmukaisia seurauksia. Niitä ei voida kohtuuden perusteella jättää tuomitsematta. Kun kysymys on vahingonkorvauksesta sopimussuhteessa, ei valituksessa tarkoitettujen erittäin painavien syiden puuttuminen estä tuomitsemasta korvausta C:n ja D:n kärsimästä taloudellisesta vahingosta. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian on ratkaissut ylimääräinen käräjätuomari Lahti. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Kuusimäki, Riikonen ja Galkin. Esittelijä Jaana Moilanen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Wirilander, Pellinen, Palaja ja Kitunen. Esittelijä Marjatta Möller.