KKO/1999/7

1999 false KKO:1999:7 Vuokranantaja oli purkanut huoneenvuokrasopimuksen ja vaihtamalla huoneiston lukot estänyt vuokralaisen pääsyn asuntoon. Vuokralainen vaati muiden korvausvaatimusten ohella vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, katsoen vuokranantajan menettelyn rikollisella tavalla kohdistuneen hänen kotirauhaansa. Myös henkistä kärsimystä koskevan korvausvaatimuksen osalta kysymyksessä oli huoneenvuokrasuhteesta johtuva riita-asia, joka kuului asunto-oikeuden käsiteltäväksi. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin asunto-oikeudessa A kertoi Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiötä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli 30.6.1995 tehdyn vuokrasopimuksen perusteella asunut säätiön omistamassa huoneistossa. Säätiö oli 2.2.1996 perusteettomasti purkanut vuokrasopimuksen ja välittömästi purkamisilmoituksen jälkeen vaihtanut asunnon lukot ja siten estänyt häneltä pääsyn asuntoon. Hän oli joutunut muuttamaan hotelliin ja muihin tilapäisoloihin. Häneltä oli siten estetty normaali asuminen ja koti. Säätiön toimenpiteet olivat välittömästi kohdistuneet hänen keskeiseen vapausoikeuteensa eli oikeuteen pitää hallinnassa vuokra-asunto. Hänelle oli aiheutunut muiden vahinkojen ohella henkistä kärsimystä siitä, että loukkaus oli kohdistunut hänen kotirauhaansa. Sen vuoksi ja koska säätiö oli vuokrasopimuksen päättämisen yhteydessä noudattamansa menettelyn perusteella vastuussa aiheuttamistaan vahingoista, A vaati, että säätiö velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena asumiskuluista 2 310 markkaa korkoineen 26.2.1996 lukien, henkisestä kärsimyksestä 10 000 markkaa korkoineen 10.10.1996 lukien ja kateisiin jääneestä omaisuudesta 4 000 markkaa korkoineen 2.2.1996 lukien. Asunto-oikeuden tuomio 25.6.1997 Asunto-oikeus katsoi selvitetyksi, että A oli viettänyt huoneistossa häiritsevää elämää ja rikkonut, mitä terveyden tai järjestyksen säilyttämiseksi oli säädetty tai määrätty. Hänen menettelynsä oli hänen aggressiivisen käyttäytymisensä vuoksi ollut erittäin moitittavaa. A ei ollut hyväksynyt vuokrasopimuksen purkamista, minkä vuoksi asia olisi tullut käsitellä tuomioistuimessa, ellei kysymys ollut ollut hätävarjelusta. Lukkojen vaihtaminen ei ollut tapahtunut hätävarjelutilanteessa, koska A:n aiheuttamat vakavimmat häiriöt olivat tapahtuneet jo kesällä 1995 ennen vuokrasopimuksen purkamista. A ei ollut myöntänyt häiriökäyttäytymistään eikä ollut voitu suoranaisesti päätellä, että hänen häiritsevä käyttäytymisensä olisi jatkunut ja ettei vuokrasopimuksen purkaminen olisi riittävästi taannut muiden vuokralaisten turvallisuutta. Asunto-oikeus katsoi, että vaikka vuokrasopimuksen purkamiseen oli ollut laillinen peruste, vastaajalla ei ollut ollut oikeutta vaihtaa huoneiston lukkoja ja estää A:n pääsyä asuntoon. Henkisestä kärsimyksestä esittämänsä korvausvaatimuksen osalta A oli kertonut, että hän oli vuokrasopimuksen purkamisen jälkeen asunut viikon ajan hotellissa ja sen jälkeen Pelastusarmeijan yömajassa noin kahdeksan kuukauden ajan. Yömajassa oli asunut henkilöitä, jotka olivat häntä uhkailleet. Yömajassa asumisen jälkeen hän oli joutunut hoidettavaksi Hesperian sairaalaan. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan sovellettiin henkilövahinkoa koskevia säännöksiä myös sen kärsimyksen korvaamisen, jonka oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Säätiön teon oli katsottava kohdistuneen A:n kotirauhaan. Säätiön menettely oli täyttänyt rikoslain 16 luvun 14 §:ssä säädetyn omankädenoikeuden tunnusmerkistön. A:n henkisestä kärsimyksestä esittämää korvausvaatimusta oli pidettävä kohtuullisena. Asunto-oikeus velvoitti säätiön suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi, paitsi asumiskuluista ja säätiön varastosta hävinneestä omaisuudesta, henkisestä kärsimyksestä 10 000 markkaa korkoineen 10.10.1996 lukien. Helsingin hovioikeuden tuomio 6.11.1997 Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne hylätään kokonaisuudessaan. Hovioikeus katsoi, että A:n henkisestä kärsimyksestä esittämää korvausvaatimusta koskeva asia ei ollut huoneenvuokrasuhteesta johtuva riita-asia. Oikeudenkäynnistä huoneenvuokra-asioissa annetun lain 1 §:n säännös huomioon ottaen asunto-oikeuden ei olisi tullut ottaa sanottua korvausvaatimusta tutkittavakseen. Sen vuoksi hovioikeus kumosi asunto-oikeuden tuomion henkisestä kärsimyksestä tuomitun vahingonkorvauksen osalta ja vapautti säätiön maksamasta A:lle korvaukseksi sanotusta kärsimyksestä 10 000 markkaa korkoineen. Hovioikeus siirsi asian oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 29 §:n 1 momentin nojalla, koska siihen oli erittäin painavia syitä, henkisestä kärsimyksestä esitetyn vaatimuksen osalta Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tuli heti hovioikeuden ratkaisun saatua lainvoiman ottaa asia omasta aloitteestaan käsiteltäväkseen. Muiden edellä mainittujen korvausten osalta hovioikeus ei muuttanut asunto-oikeuden tuomiota. Viskaali Sormusen mietintö oli seuraava: Asunto-oikeuden tuomiota ei muutettane. Eri mieltä ollut asiantuntijajäsen Kaarni lausui, että Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön purettua 2.2.1996 asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 61 §:n 1 momentin 4 ja 6 kohdan sekä 2 ja 3 momentin nojalla A:n vuokrasopimuksen, A oli vasta 30.9.1996 vireille tulleella kanteella vaatinut säätiöltä vahingonkorvausta asumiskuluista, henkisestä kärsimyksestä ja kadonneesta omaisuudesta katsoen, että vuokrasopimus oli purettu perusteettomasti ja häätö oli tapahtunut lukkoja vaihtamalla. Asunto-oikeus oli 25.6.1997 katsonut, että vuokrasopimuksen purkamiseen oli ollut laillinen peruste, mutta säätiöllä ei ollut ollut oikeutta asunnon lukkoja vaihtamalla estää A:n pääsyä asuntoon. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 63 §:n 2 momentin nojalla vuokralaisella oli oikeus purkaa vuokrasopimus kuukauden kuluessa siitä, kun huoneisto tai osa siitä oli joutunut pois vuokralaisen hallinnasta, jos tällä seikalla oli vuokralaiselle olennainen merkitys. Edelleen saman lain 64 §:n 2 momentin nojalla vuokralaisella oli oikeus saada vuokranantajalta korvaus vahingosta, joka vuokralaiselle oli aiheutunut vuokrasopimuksen purkamisesta 63 §:n 1 ja 2 momentin nojalla, jos purkaminen oli aiheutunut vuokranantajan viaksi luettavasta syystä, laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta. Vaikka huoneiston hallinta oli joutunut pois A:lta jo 2.2.1996 eikä hän ollut voinut käyttää asuntoa, hän ei ollut kuitenkaan kuukauden kuluessa tästä ajankohdasta purkanut vuokrasopimusta asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaisesti, mikä olisi ollut ensimmäinen edellytys edellä mainitun lain mukaisen korvauksen saamiselle. Tämä tuskin olisi johtanutkaan korvausvelvollisuuteen vuokralaista kohtaan, koska siinä yhteydessä jo olisi voitu todeta, niin kuin asunto-oikeuden tuomiossakin oli tehty, että purkamiselle oli laillinen peruste. A oli edellä mainitun lain 63 §:n 2 momentin nojalla menettänyt oikeutensa purkamistapauksessa saada mainitun lain mukaista vahingonkorvausta jo sillä perusteella, että yhden kuukauden määräaikaa ei ollut noudatettu. Oikeudettomaan tekoon perustuva vahingonkorvauskanne oli luonteeltaan yksityisoikeudellinen rangaistavaan tekoon perustuva kanne, joka oli ajettava käräjäoikeudessa asianmukaisessa järjestyksessä eikä asunto-oikeudessa, niin kuin haastehakemuksessa lienee tarkoitettukin, kun se oli osoitettu käräjäoikeudelle. Paitsi, että A:n vaatimat korvaukset perustuivat ja olivat syy-yhteydessä lukkojen vaihtoon, eivätkä asunto-oikeuden tuomiossakin laillisin perustein tapahtuneiksi todettuun vuokrasopimuksen purkamiseen, ei vahingonkorvauslaki sinänsäkään koskenut sopimukseen perustuvaa korvausvastuuta. Näillä perusteilla Kaarni kumosi asunto-oikeuden tuomion ja vapautti säätiön suorittamasta A:lle käräjäoikeuden tuomion mukaisia eriä. Äänestyksen tulokseen nähden velvollisena lausumaan pääasiasta, Kaarni oli samaa mieltä kuin asiantuntijajäsen Pohjola ja hovioikeudenneuvos Piira. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Rintala lausui, että asia oli tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa 30.9.1996 A:n käräjäoikeudelle osoittamalla oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n mukaisella haastehakemuksella. Koska A:n vahingonkorvauskanne oli perustunut vuokrasopimuksen perusteettomaan purkamiseen ja vuokranantajan täytäntöönpanemaan häätöön, asia oli käsitelty asunto-oikeudessa käräjäoikeuden 2. osastolla. Asian käsittelyn aikana kysymys asunto-oikeuden toimivallasta ei ollut tullut esille. Koska A:n kaikki vahingonkorvausvaatimukset johtuivat hänen ja säätiön välisen huoneenvuokrasopimuksen perusteettomasta purkamisesta ja säätiön menettelystä sopimuksen purkamisen yhteydessä, Rintala katsoi, että kysymyksessä oli A:n kaikkien vaatimusten osalta ollut huoneenvuokrasuhteesta johtuva riita-asia, jonka asunto-oikeus oli ollut toimivaltainen käsittelemään. Tämä oli ollut perusteltua myös eri vaatimusten läheisen yhteenkuuluvaisuuden vuoksi sekä prosessiekonomisista syistä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla henkilövahinkona voi tulla korvattavaksi henkinen kärsimys, jonka oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Asunto-oikeus oli katsonut, että säätiön rikoslain 16 luvun 14 §:ssä rangaistavaksi säädetyn omankädenoikeuden tunnusmerkistön toteuttavan teon oli katsottava kohdistuneen A:n kotirauhaan. Näin ollen, vaikka kysymyksessä ei ollutkaan ollut rikoslain 24 luvussa rangaistavaksi säädetty kotirauharikos, säätiön menettelystä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiseen oli asunto-oikeudessa sovellettu vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ää. Sanotuilla perusteilla Rintala hyväksyi asunto-oikeuden ratkaisun lopputuloksen myös näiltä osin. Muiden korvausvaatimusten osalta Rintala hyväksyi asunto-oikeuden tuomion lopputuloksen perusteluineen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kuusimäki oli samaa mieltä kuin hovioikeudenneuvos Rintala. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin asia oli henkistä kärsimystä koskevan korvausvaatimuksen osalta siirretty Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja että asia jätetään asunto-oikeuden tuomion varaan. Säätiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.1.1999 Perustelut Oikeudenkäynnistä huoneenvuokra-asioissa annetun lain 1 §:n mukaan asunto-oikeuden toimivaltaan kuuluvat huoneenvuokrasuhteesta johtuvat riita-asiat. Asunto-oikeuden toimivalta määräytyy siten asianosaisten välisen oikeussuhteen laadun perusteella. A:n ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön välillä on ollut huoneenvuokrasuhde. A:n kanteessaan esittämä henkisen kärsimyksen korvaamista tarkoittava vaatimus on sekin perustunut asianosaisten välillä vallinneeseen huoneenvuokrasuhteeseen ja säätiön menettelyyn sen päättäessä tämän vuokrasuhteen. Näin ollen myös henkisestä kärsimyksestä esitetyn korvausvaatimuksen osalta kysymyksessä on huoneenvuokrasuhteesta johtuva riita-asia. Asunto-oikeus on siten ollut toimivaltainen käsittelemään kanteen tältäkin osin eikä hovioikeuden olisi mainitsemallaan perusteella tullut siirtää asiaa Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin siinä on henkisestä kärsimyksestä esitetty korvausvaatimus siirretty Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa se nyt kumotulta osalta uudelleen käsiteltäväkseen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Wirilander sekä jäsenet Viita ja Mäkinen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Piira, Raija Kuusimäki (eri mieltä), Rintala (eri mieltä), Pohjola ja Kaarni (eri mieltä). Esittelijä Mirja Sormunen (mietintö). Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Lindholm, Taipale, Tulokas ja Palaja. Esittelijä Paula Salonen.