§:n 2 momentin mukaisesti palauttaa lahja tai sen arvo. Lahjan arvo oli sen antamisajankohtana ollut 350 000 markkaa. Vastaus B kiisti kanteen sekä perusteeltaan että määrältään ja vaati sen hylkäämistä. Hän ei ollut ollut lahjoituksen vastaanottaessaan tietoinen, että luovutus saattoi loukata C:n perillisten oikeutta. Hän ei ollut mitenkään ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla tietoinen lahjoituksen mahdollisesta loukkaavuudesta toissijaisia perillisiä kohtaan. D:lle oli jäänyt elinikäinen kiinteistön hallinta- ja asumisoikeus. B oli päivittäin huolehtinut D:n asumisesta ja käytännön asioiden hoitamisesta. Kantajien esittämä hinta-arvio tilasta oli ylimitoitettu. Vuonna 1990 kiinteistön arvo oli ollut 250 000 -280 000 markkaa ja nykyisin noin 170 000 markkaa. Mikäli kiinteistön arvo määrättiin palautettavaksi, tuli arvoksi määrätä kiinteistön palautushetken mukainen arvo. Kiinteistön arvo oli alentunut B:stä riippumattomista syistä kiinteistöjen yleisten hintojen alenemisen mukana. Käräjäoikeuden tuomio 5.11.1996 Riidattomat seikat Asiassa oli riidatonta, että D oli tilan RN:o 16:86 lahjoituksella B:lle aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen sekä ettei hänen tietoisuudellaan lahjoituksen loukkaavuudesta ollut oikeudellista merkitystä. Edelleen oli riidatonta, ettei kantajille kertynyt täyttä vastiketta kuolinpesän säästöistä. B:n tietoisuus lahjan loukkaavuudesta B oli lahjan saadessaan elokuussa 1990 ollut 19-vuotias. Saman vuoden keväänä hän oli suorittanut ylioppilastutkinnon. Lahjoituksen aikoihin B oli oman kertomansakin mukaan ollut usein kanssakäymisissä D:n kanssa ja hoitanut yhdessä vanhempiensa kanssa myös tämän talouteen liittyviä asioita. Tässä yhteydessä hänen oli täytynyt tulla tietämään, että lahjoitettava kiinteistö oli muodostanut D:n omaisuuden pääosan. Hän oli tiennyt, ettei C:ltä ja D:ltä jäänyt rintaperillisiä. Toisaalta hän oli myös myöntänyt tienneensä, että C:ltä oli jäänyt perillisiä. B:n tietoisuus lahjan loukkaavuudesta ei edellyttänyt, että hän olisi ollut selvillä kantajien oikeudesta saada vastiketta lahjoituksen johdosta D:n perillisille tulevasta pesäosuudesta tai siitä, että hän saattaisi joutua palauttamaan lahjan tai sen arvon kuolinpesään D:n kuoleman jälkeen pesää jaettaessa. Tietoisuusedellytyksen täyttymiseen riitti se, että B:n oli täytynyt ymmärtää, että luovuttamalla vastikkeetta pääosan omaisuudestaan B:lle D samalla jollakin tavalla loukkasi aikaisemmin kuolleen miehensä perillisten oikeutta. Näillä perusteilla oli tullut näytetyksi
§:n 2 momentissa lahjan tai sen arvon palauttamiselle säädetty edellytys siitä, että lahjan saajan olisi pitänyt tietää lahjoituksen loukkaavuudesta. Lahjan arvo Kiinteistön arvon osalta asiassa oli kuultu kolmea kiinteistönvälittäjää, joita koulutuksen ja pitkän kokemuksen perusteella periaatteessa oli pidettävä yhtä pätevinä ja ammattitaitoisina antamaan arvion kiinteistöstä. Heistä kaksi oli arvion antamista varten käynyt tutustumassa kiinteistöllä olevaan rakennukseen myös sisältäpäin, mitä taas kolmas ei ollut tehnyt. Tällä perusteella ensiksi mainittujen arvioita kiinteistöstä oli pidettävä perustellumpina ja luotettavampina kuin viimeksi mainitun. Tämän perusteella käräjäoikeus piti näytettynä, että kiinteistön arvo vuonna 1990 oli ollut 285 000 markkaa ja nykyarvo 170 000 markkaa. Lahjan arvon määräämisen ajankohta
§:n 2 momentissa säädetty palautusvastuu oli velvoiteoikeudellinen. Luovutuksensaajalla oli sanotun lainkohdan mukaan valta valita, antoiko hän toissijaisten perillisten osuuden katteeksi luovutetun esineen vai sen sijasta rahaa. Oikeuskirjallisuuden mukaan tällä määräyksellä lakiin oli otettu erityissäännös siitä, että luovutetun omaisuuden palautusarvo määrättiin luovutusajankohdan mukaisen käyvän hintatason perusteella. Kirjallisuudessa oli kuitenkin toisaalta todettu, että jos aikaväli lahjoituksesta palautusvastuun toteuttamiseen oli pitkä ja lahjan arvo saajasta riippumattomasta syystä olennaisesti kohonnut, kirjaimellinen tulkinta teki palautusvastuun tyhjäksi muodollisuudeksi, minkä vuoksi asiasyyt puoltaisivat tulkintaa, jonka mukaan arvostushetkeä voitiin siirtää lesken kuolinhetken tai jaon ajankohtaan. Korkein oikeus oli kuitenkin ennakkopäätöksessään KKO 1990:46 torjunut tämän vaihtoehdon ja asettanut arvon määrityshetkeksi luovutusajankohdan mukaan määräytyvän arvon. Tässä tapauksessa lahjan arvo oli alentunut B:stä riippumattomista syistä kiinteistöjen yleisten hintojen alenemisen mukana. B:llä oli kuitenkin valta valita, antoiko hän toissijaisten perillisten osuuden katteeksi lahjan vai sen sijasta rahaa. Palauttamalla lahjan B:llä oli mahdollisuus torjua hänestä riippumattomista syistä tapahtunut lahjan arvon aleneminen. Lahjan palautusarvo oli sen vuoksi määrättävä lahjan luovutusajankohdan mukaan eli lahjan palautusarvo oli 285 000 markkaa. Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti B:n palauttamaan valintansa mukaan joko
§:n 2 momentin nojalla lahjan palauttamista koskevan vaatimuksen, oli velvollinen näyttämään toteen, että lahjansaaja oli tai hänen olisi pitänyt olla tietoinen laissa säädetyistä seikoista. Lähtökohta oli siten vastaajaa suojaava. D oli kiinteistön omistajana toissijaisten perillisten edun estämättä ollut oikeutettu lahjoittamaan kiinteistön B:lle, joka puolestaan oli laillisella saannolla tullut kiinteistön omistajaksi ja saavuttanut näin omistajan oikeussuojan. Lainsäädäntöä ei tällä oikeustoimella ollut sivuutettu niin, etteikö B voisi hyväksyttävästi puolustuksekseen vedota tietämättömyyteensä kyseisistä perintökaaren säännöksistä.
§:n tarkoitus oli tosin turvata ensiksi kuolleen puolison perillisiä, mutta toisaalta myös vilpittömässä mielessä ollutta luovutuksensaajaa. Sanotun säännöksen nojalla velvollisuus suorittaa vastiketta ensiksi kuolleen puolison perillisille oli vasta toissijainen eloonjääneen puolison pesää jaettaessa suoritettavaan vastikkeeseen nähden. Näihin seikkoihin nähden hovioikeus katsoi, ettei B:n tietämättömyydelle perintökaaren puheena olevasta sisällöstä voitu antaa hänelle haitallista merkitystä asiassa. Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei B:n olisi edes pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. Kanne oli näin ollen hylättävä. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen. Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Viskaali Antila: Hovioikeus ratkaissee asian seuraavasti: Perustelut B:n tietoisuus lahjan loukkaavuudesta Se A:n hovioikeuden suullisessa käsittelyssä henkilökohtaisesti kuultuna kertoma seikka, että D, B ja tämän vanhemmat eivät olleet kertoneet hänelle tai muille C:n sukulaisille lahjoituksesta, ei riitä näytöksi siitä, että B olisi tiennyt lahjoituksen loukkaavuudesta. A:n kertomuksesta ei ilmene muitakaan seikkoja, jotka osoittaisivat B:n tienneen siitä. Sen vuoksi ja enemmän selvityksen puuttuessa on jäänyt näyttämättä, että B olisi tiennyt lahjoituksen loukanneen C:n perillisten oikeutta. B:n tunnustuksen perusteella asiassa on riidatonta, että hän on lahjan vastaanottaessaan tiennyt, että D oli aikanaan perinyt rintaperillisittä kuolleen C:n omaisuuden, että C:llä oli elossa olevia sukulaisia ja että lahjoitettava kiinteistö muodosti D:n omaisuuden pääosan. B on siten ollut selvillä kaikista niistä tosiseikoista, joiden perusteella on ollut mahdollista havaita, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. Asian ratkaisun kannalta olennaista on näin ollen se, miten on suhtauduttava hänen väitteeseensä, jonka mukaan hän ei ole tuntenut niitä säännöksiä, joiden mukaan määräytyi C:n sukulaisten oikeus perintöön D:n kuoltua. Oikeusjärjestyksessämme ei pääsääntöisesti suojata henkilön tietämättömyyttä oikeussäännösten sisällöstä. Näin on yleisesti todettu oikeuskirjallisuudessa. Tällaista lähtökohtaa on yleensä noudatettu myös oikeuskäytännössä, esimerkiksi ratkaisuissa KKO 1957 II 78 ja KKO 1958 II 49. Sanottua pääsääntöä ei kuitenkaan ole noudatettu poikkeuksettomasti. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1991:8 on annettu merkitystä lesken tietämättömyydelle avioliittolain 103 §:n 2 momentin sisällöstä. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin suhtauduttu pidättyväisesti mahdollisuuteen tehdä ratkaisusta sellainen yleinen johtopäätös, että henkilö voisi kaikissa tilanteissa menestyksellisesti vedota tietämättömyyteensä oikeussäännösten sisällöstä. Edellä esitetyn perusteella on lähtökohdaksi asetettava, että vain poikkeuksellisesti voidaan ottaa huomioon se, että henkilö on ollut tietämätön oikeussäännösten sisällöstä ja sen myötä hänen tiedossaan olleisiin tosiseikkoihin liittyvistä oikeusseuraamuksista. Tällaisen lähtökohdan noudattamista
§:n 2 momentin soveltamistilanteissa voidaan puoltaa myös sillä, että näyttövaikeudet olisivat ilmeisiä, jos lahjan saajan vilpilliseen mieleen vetoavan asianosaisen olisi oikeudenkäynnissä näytettävä, että lahjan saaja on tuntenut perimysjärjestystä koskevien oikeussäännösten sisällön. Hovioikeus katsoo, etteivät nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa B:n nuori ikä, oikeudellisen koulutuksen puute tai muutkaan hänen esittämänsä seikat ole riittäviä perusteita poiketa edellä todetusta lähtökohdasta. Näin ollen asian ratkaisun kannalta ei ole merkitystä sillä, että hän on mahdollisesti ollut tietämätön niistä säännöksistä, joiden mukaan C:n sukulaisten oikeus perintöön D:n kuoltua määräytyi. Edellä todetuin tavoin B on ollut selvillä niistä tosiseikoista, joiden perusteella hän on voinut todeta lahjoituksen loukkaavan C:n perillisten oikeutta. Näin ollen hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi perillisten oikeutta. Sillä seikalla, että D sinänsä on ollut oikeutettu lahjoittamaan tilan, ei ole tässä arviossa merkitystä, koska lahjan saajan palautusvastuu ei edellytä, että eloonjääneellä puolisolla on ollut loukkaamisen tarkoitus tai ajatus suosia lahjan saajaa. Palautusvelvollisuuden kohde
§:n 1 momentin mukaan, jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan, ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo määrätyin edellytyksin palautettava. Lainkohdan mukaan voidaan siten sen tarkoittamassa tapauksessa ensiksi kuolleen puolison perillisten osuuksiin käyttää myös jälkeen jääneen perillisten osuuksiin luettavia varoja. Tämän vuoksi 2 momentin tarkoittama palautusvelvollisuuskaan ei voi kohdistua pelkästään siihen osuuteen lahjasta, joka mahdollisesti on kuulunut ensiksi kuolleelle puolisolle. Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei palautusvelvollisuutta ole rajoitettava siihen osuuteen kiinteistöstä, joka on kuulunut C:lle. Lahjan arvon määrittämisen ajankohta
§:n 2 momentissa ei ole säännöstä siitä, minkä ajankohdan mukaan lahjan arvo on määritettävä. Kysymykseen on otettu kantaa ratkaisussa KKO 1990:46, joka on syntynyt äänestyksen jälkeen. Korkeimman oikeuden enemmistö on katsonut, että lahjan arvo oli määrättävä luovutusajankohdan käyvän hinnan perusteella. Tätä ei ole ratkaisussa perusteltu millään tavoin. Korkeimman oikeuden vähemmistö on puolestaan hyväksynyt esittelijän mietinnön, jossa oli todettu, että kun lahjan saaja saa valita, palauttaako hän lahjan vai sen arvon, seuraa siitä, etteivät nämä vaihtoehdot saa oleellisesti poiketa toisistaan. Tämän perusteella vähemmistö on katsonut, että lahjana annetun omaisuuden arvo oli määritettävä sen ajankohdan mukaan, jona lahjan palauttamista vaaditaan. Korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa lahjan arvo oli luovutusajankohdan ja palauttamisvaatimuksen esittämisajankohdan välisenä aikana huomattavasti noussut. Tämä on käytännössä merkinnyt sitä, että lahjan saajan oikeus valita, palauttaako hän lahjan vai sen arvon, olisi tosiasiallisesti toteutunut riippumatta siitä, kumman ajankohdan mukaan lahjan arvo olisi määritetty. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa lahjan arvo on sen sijaan huomattavasti alentunut luovutusajankohdan ja palauttamisvaatimuksen esittämisajankohdan välisenä aikana. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että jos Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevää oikeusohjetta kaavamaisesti noudatettaisiin tässä tapauksessa, B tosiasiallisesti menettäisi mainitussa säännöksessä lahjan saajalle suodun oikeuden valita, palauttaako hän lahjan vai sen arvon. Jos hän päättäisi pitää kiinteistön, hän joutuisi palauttamaan kuolinpesään enemmän kuin kiinteistön nykyisen arvon. Tällöin C:n perilliset saisivat hyötyä hänen kustannuksellaan. Tällainen ratkaisu, joka tosiasiallisesti pakottaisi hänet luopumaan kiinteistöstä, ei vastaisi säännöksen tarkoitusta. Sen vuoksi hovioikeus katsoo, että lahjan arvo on tällaisessa tilanteessa määritettävä sen ajankohdan mukaan, jona lahjan palauttamista on vaadittu. Tänä arvona on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin pidettävä 170 000 markkaa. Tuomiolauselma Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa muutetaan siten, että tuomiolauselman kohdassa b) tarkoitettu lahjan arvo ja siten sen tuomitun palautusvelvollisuuden enimmäismäärä on 170 000 markkaa käräjäoikeuden määräämine korkoineen. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiolauselmaa ei muuteta. Hovioikeudenneuvos Aarnio: Hyväksyn esittelijän mietinnön. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Korkeimmassa oikeudessa hakijoina olleille A:lle ja hänen myötäpuolilleen myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hakijat vaativat B:n velvoittamista palauttamaan valintansa mukaan joko lahjaksi saamansa tila tai saamansa lahjan arvosta eli 285 000 markasta niin paljon kuin lainvoimaisessa perinnönjaossa todetaan pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan hakijoille kuuluva vastike heidän pesäosuutensa vähentymisestä. B antoi häneltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.6.1999 Perustelut
§:n 1 momentin mukaan jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan, ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. Asiassa on ollut riidatonta, että D on käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla kiinteistön lahjoittamisella B:lle aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen sekä ettei D:n kuolinpesän säästöstä voida täysimääräisesti suorittaa edellä tarkoitettua vastiketta. Lahjan tai sen arvon palautusvastuuta koskevan kysymyksen osalta asiassa on siten kyse siitä, onko B tiennyt tai olisiko hänen ainakin pitänyt tietää, että mainittu kiinteistön lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. B on hovioikeuden tuomiossa selostetun mukaisesti häntä hovioikeuden suullisessa käsittelyssä kuultaessa tunnustanut lahjan vastaanottaessaan tienneensä, että D oli aikanaan perinyt rintaperillisittä kuolleen C:n omaisuuden, että C:llä oli elossa olevia sukulaisia sekä että lahjoitettava kiinteistö muodosti D:n omaisuuden pääosan. Mainittujen seikkojen perusteella on ollut todettavissa, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. Oikeusjärjestyksemme mukaan tietämättömyydelle oikeussäännöksistä ei pääsääntöisesti anneta merkitystä. Käsillä olevassa tapauksessa esitetyn perusteella ei ole aihetta poiketa tuosta lähtökohdasta. Näin ollen sillä, että B ei mahdollisesti ole tuntenut yksityiskohtaisesti perintökaaren säännöksiä ja erityisesti sen 3 luvun 3 §:n sisältöä, ei ole merkitystä asiassa. B:n olisi siten ainakin pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi C:n perillisten oikeutta. B on
§:n 2 momentin mukaan velvollinen palauttamaan saamansa lahjan tai sen arvosta hakijoiden vastikkeen kattamiseen tarvittavan määrän. Ensiksi kuolleen puolison perillisten jako-osuuden arvo määräytyy eloonjääneen puolison jäämistöpääoman suuruuden perusteella.
§:n 1 momentin säännös tarkoittaa eloonjääneen puolison kaiken omaisuuden vähentymistä. Näin ollen tuon pykälän 2 momentin tarkoittama palautusvelvollisuuskaan ei voi kohdistua pelkästään siihen osuuteen lahjasta, joka on aikanaan kuulunut ensiksi kuolleelle puolisolle. Palautusvelvollisuus ei siten rajoitu ainoastaan siihen osuuteen kiinteistöstä, joka on kuulunut C:lle, tai tuon osuuden perusteella laskettuun osaan lahjan arvosta.
§:n 2 momentissa ei nimenomaisesti säädetä, minkä ajankohdan arvon mukaan lahjan arvo on palautettava. Lähtökohta on, että arvo määräytyy luovutusajankohdan käyvän hinnan perusteella (KKO 1990:46). Näin pääsääntöisesti tapahtuu myös perintökaaren 6 luvun 5 §:n mukaan vähennettäessä perinnöstä ennakkoperintö ja 7 luvun 3 §:n mukaan määrättäessä lakiosan suuruus. Tuosta arvostusajankohdasta poikkeaminen on perusteltua ainoastaan poikkeuksellisesti enintään silloin, kun arvostaminen luovutusajankohdan mukaan johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Käsillä olevassa tapauksessa ei kuitenkaan ole tällaisia perusteita poiketa luovutusajankohdan käyvästä hinnasta. B, joka on marraskuussa 1992, D:n jouduttua laitoshoitoon, saanut lahjoituksen kohteen hallintaansa, ei ole puuttunut käräjäoikeuden 285 000 markaksi katsomaan lahjan luovutusajankohdan arvon määrään. Lahjan luovutusajankohdan mukaiseksi käyväksi arvoksi, jonka perusteella B:n vaihtoehtoinen palautusvelvollisuus määräytyy, on siten katsottava sanotut 285 000 markkaa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden tuomiota muutetaan Korkeimmassa oikeudessa hakijoina olevien A:n ja hänen myötäpuoltensa osalta. B velvoitetaan palauttamaan valintansa mukaan joko
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.